Kun lapsi syntyy, moni asia muuttuu – psykologi vastaa kysymyksiin, joita tuoreet vanhemmat pohtivat eniten

Perhe- ja lapsipsykologi Leea Mattilahttps://www.hs.fi/haku/?query=leea+mattila vastaa lukijoiden kysymyksiin Vauva-lehden jokaisessa numerossa. Artikkeli on koostettu palstan viime vuoden suosituimmista jutuista.

Kuinka paljon viihdyttämistä tai omaa rauhaa vauva tarvitsee?

Kysymys: Odotan ensimmäistä lastani ja pohdin jo, minkä verran huomiota lapsi tarvitsee. Osaanko antaa sitä riittävästi? Milloin kännykän käyttöni vahingoittaa vauvaa? Saanko tehdä sitä ollenkaan vaikkapa imettäessä? Mietin sitäkin, tarvitseeko vauva omaa rauhaa, vai onko minun tärkeintä viihdyttää häntä aina hänen ollessaan hereillä.

Vastaus: Vanhemmaksi tullessaan moni on aluksi ulalla – vauva kun ei saavu käyttöohjeella varustettuna. Vastasyntynyt on kuitenkin täysin valmis vuorovaikutukseen. Hän ilmaisee itseään katseella, äänellä ja eleillä. Näitä seuraamalla ja vauvan tunteita, oloja ja tarpeita arvuuttelemalla kanssakäymiseen löytyy vähitellen onnistumisia ja ymmärrystä siitä, mitä juuri oma vauva tarvitsee. Reitti siihen käy usein yrityksen ja erehdyksen kautta.

Vauva tekee vuorovaikutusaloitteita jo vastasyntyneenä ja tarvitsee vastauksia, kuulluksi tulemisen kokemuksia. Toisinaan vauva saattaa kääntyä poispäin ja ilmaista siten tarvetta rauhoittua omiin ajatuksiinsa. Hätääntynyttä vauvaa pitää lohduttaa, iloon vastata ilolla. Tällainen vastavuoroisuus rakentaa tunneyhteyttä ja lujittaa suhdetta.

Ruokintahetki on erityisen herkkä vuorovaikutustilanne. Monen aistin kautta tuleva hoiva täyttää sekä vauvan että vanhemman hyvän olon tunteella. Lämmin maito, pehmeä syli, lempeä katse ja soinnikas ääni kyllästävät olon turvallisuudella ja yhteydellä.

Voit toki olla välillä kännykällä vauvankin kanssa, kunhan käytät maalaisjärkeä. Älylaitteen verkostot voivat ilahduttaa ja tukea vanhemman jaksamista. Satunnainen yhteyden katkeaminen lapseen ei haittaa, kunhan vanhempi palauttaa sen taas seuraavassa hetkessä.

 

Vauva väsyy seurusteluun ajoittain ja tarvitsee ehdottomasti omaakin rauhaa.

Sen sijaan pitkäaikaisella, jatkuvalla yhteyden puuttumisella saattaa olla rajuja seurauksia. Silloin vauva alkaa vähitellen kokea pettymystä ja jäädä vaille tarpeidensa täyttymistä. Tämä voi vaikuttaa kokonaisvaltaisesti hänen kehitykseensä.

Vauva väsyy seurusteluun ajoittain ja tarvitsee ehdottomasti omaakin rauhaa. Havainnoi häntä, anna vauvan johtaa. Pieni vauva kertoo kyllä reaktioillaan, kun on jäänyt liian kauaksi aikaa omiin oloihinsa ja alkaa taas kaivata seuraa.

Turhasta huolehtimisesta ja syyllistymisestä kannattaa hellittää, sillä kyllin hyvään vuorovaikutukseen mahtuu myös arjen pieniä virheitä. Rentoa vauvavuotta!

Miksi taapero vaatii jatkuvasti huomiota äidiltä?

Kysymys: Vähän yli vuoden ikäinen poikani on iloinen, energinen ja vahvatahtoinen. Minun seurassani hän tuntuu kuitenkin olevan vaativampi kuin muulloin: hän tahtoo paljon huomiota ja vaatii asioita kovaäänisesti. Tämän ovat panneet merkille muutkin.

Olen ollut kotona lapsen kanssa, ja mielestäni meillä on lämmin suhde. Lapsi tykkää isästään, mutta ei rauhoitu hänen syliinsä samalla tavalla kuin minun. Välillä tuntuu, että lapsi testaa jatkuvasti minua ja rajojaan. Voiko sellainen alkaa näin varhain, ja miksi se kohdistuu erityisesti äitiin?

Vastaus: Eriytyminen omaksi tahtovaksi itseksi alkaa vähitellen vauvavuonna ja näkyy usein selvästi jo toisella ikävuodella. Tunnesäätelytaidot ovat tuolloin kuitenkin vielä ihan nupullaan.

Voimakas tahtominen näkyy hurjinakin tunteenpurkauksina, ja silloin tarvitaan aikuisen empaattista, rauhoittelevaa suhtautumista sekä fyysistä tyynnyttelyä ja rajoja esimerkiksi sylissä. Onneksi teillä onkin lämpöä ja hoivaa.

Usein ajatellaan, että lapsi raivoaa äidilleen siksi, koska äiti on niin turvallinen ja tärkeä. Tästä ei välttämättä kuitenkaan ole kyse. Onko mahdollista, että olet antanut hänelle ajoittain epäjohdonmukaisesti periksi, ja se saisi hänet kokeilemaan rajoja niin ärhäkästi?

Lapsen vaativuus saattaa kertoa myös siitä, että hän hakee yhteyttä, eikä vielä osaa keinoja. Voisiko tätä pyrkiä jotenkin ennakoimaan niin, että lapsen aloitteet noteeraisi ajoissa?

 

Kun aikuinen pysyy rauhallisena, se tukee lapsen omia säätelytaitoja.

Kun lapsi tuntuu kenkkuilevan vaikka mitä tekisi, moni vanhempi tuntee häpeää. Silloin on hyvä tarkkailla itseään ja omaa reaktiotaan. Hankalassa tilanteessa ilmeettömäksi vetäytyminen, lapselle suuttuminen tai lapsen rankaiseminen on kuin kaataisi bensaa liekkeihin. Kurjat tunteet tarttuvat, ja negatiivinen kehä on valmis.

On hyvä miettiä, mikä auttaisi pysymään rauhallisena näissä stressaavissa tilanteissa lapsen kanssa, sillä se tukee lapsen omia säätelytaitoja.

Ehdotan teille päivittäisiä vuorovaikutusleikkituokioita. Ajatuksena on vahvistaa tunnetta: ”Olemme tässä ja nyt, ja meidän välillämme tapahtuu mukavia, hyvältä tuntuvia asioita”.

Tällainen hyvän ekstratankkaus saattaa auttaa teitä kumpaakin kestämään vähän hankalaa vaihetta suhteessanne. Leikeissä vanhempi myös tulee säädelleeksi lapsen tunteita, ja sekin vie lapsen kehitystä eteenpäin.

Milloin vauvan pitää oppia nukahtamaan yksin?

Kysymys: Vauvani on nyt puolivuotias, ja tähän saakka hän on nukahtanut yöunille joko rinnalle tai vähintäänkin viereeni. Lapsen kasvaessa pohdin, miten yksin nukahtaminen olisi hänelle mahdollisimman turvallista myös tunnetasolla. Onko yksin nukahtamiselle olemassa jotakin herkkyyskautta, jolloin se olisi helpompaa kuin jonakin muuna aikakautena?

Vastaus: Eläydyt hienosti vauvasi näkökulmaan. Sen pohtiminen lisää vanhemman herkkyyttä ja joustavuutta vuorovaikutuksessa.

Koska pieni vauva tarvitsee öisinkin ruokaa, ja hänen rytminsä on kypsymätön, hänelle on tyypillistä nukahtaa viereen ja rinnalle. Vauvalle läheisyys ja turvallisuus ovat elinehtoja, ja hän on riippuvainen vanhemmistaan. Tyydyttävää varhaista riippuvuuden kokemusta pidetään tänä päivänä tärkeänä kokemuksena. Arvellaan, että ilman sitä ihmisen on vaikeampaa eriytyä ja itsenäistyä.

Riippuvuudesta vauva siirtyy hitaasti kohti itsesäätelyä, ja siinä hän tarvitsee paljon vanhemman tukea. Joskus symbioosista luopuminen on vanhemmalle vaikeampaa kuin vauvalle. Silloin vanhempi saattaa huomaamattaan olla ylihuolehtivainen, mikä vaikeuttaa esimerkiksi vauvan yksin nukahtamisen oppimista.

 

Yksin nukahtamisen opettelu saattaa vaikuttaa myönteisesti vauvan uneen.

Yksin nukahtamisen herkkyyskautta ei varsinaisesti ole määritelty, mutta se voisi olla neljän viiden kuukauden iässä, kun rytmi alkaa selkiytyä. Yksin nukahtamisen opettelu saattaa vaikuttaa myönteisesti koko vauvan uneen.

Käytännössä vauva laitetaan väsyneenä, ruokailun jälkeen sänkyyn hakemaan unta itsekseen. Omin avuin nukahtamiseen voi auttaa tutti tai uniriepu. Jos vauva nukahtaa rinnalle tai viereen, herätä hänet kevyesti siirtäessäsi sänkyyn, jotta lapsi huomaa, missä hän on.

Vauvaa ei pidä jättää itkemään. Kitinään voi vastata tassuttelemalla: pitämällä omaa kättä rauhoittavana eleenä vauvan selän tai kyljen päällä. Paniikki-itkuinen vauva saa tulla syliin, kunnes itku laantuu. Joskus kapaloiminen auttaa. Vauvaa voi auttaa sietämään pientä turhaumaa viivyttämällä pikkuisen itkuun reagoimista.

 

Eroahdistus on tyypillistä 6–8 kuukauden iässä

Kehitys tuo kuitenkin tullessaan aina uusia haasteita. 6–12 kuukauden ikäinen vieroitetaan yleensä yösyötöistä. Vaikka tämä tarjoaa periaatteessa helpotusta nukahtamishetkiin, nousevat eroahdistuksen tunteet tyypillisesti pintaan juuri 6–8 kuukauden iässä. Yksin nukahtaminen on vauvalle erotilanne, ja moni vauva protestoi sitä erityisesti tässä iässä. Lempeälle pitkäjänteisyydelle on siis kysyntää!

Tunnetasolla turvallisuus merkitsee vauvalle sekä yksittäisiä tilanteita että ennen kaikkea kokonaisuutta. Turvallisessa vuorovaikutuksessa vauva saa hoivaa ja hänen tarpeisiinsa vastataan, mutta yhtä lailla hän tarvitsee ikätasoista tukemista ja kannustamista eriytymiseen.

Miten jaksan vaikeita päiviä vauvan kanssa?

Kysymys: Kaipaan mahdollisimman konkreettisia vinkkejä siihen, miten kestää niitä päiviä, kun kaikki tuntuu olevan liikaa. Pian vuoden ikäinen lapsemme nukkuu usein vain 15–30 minuutin päiväunet ja raivohuutoitkee väsymystään loppupäivän. Miten pysyn itse tasapainoisena tällaisina päivinä? Pitäisi saada asioita tehtyä, ja lapsi vain huutaa ja itkee. Tekisi mieli tehdä samoin itsekin.

Vastaus: Lasten hoitaminen on sekä ihanaa että koettelevaa. Oma mieli on toisen palveluksessa ja intensiiviset tunteet päivittäisiä.

Tuot esiin, että ”pitäisi saada asioita tehtyä”. Kaupassa pitää toki käydä ja laskuja maksaa, mutta usein moni ”pakko” on omassa mielessämme. Mitä tapahtuisi, jos jättäisit osan suosiolla tekemättä? Lakanat ehdit kyllä vaihtaa parinkin päivän päästä, valmisruokaa voit napata pakastimesta. Tarkastele, oletko liian vaativa itsellesi vai kykenetkö myös itsemyötätuntoon ja armollisuuteen.

 

Yhteiset ilon hetket helpottavat stressaavien tilanteiden sietämistä.

Joskus lapset reagoivat siihen, että aikuinen ei ole tunnetasolla läsnä, vaan yrittää siinä sivussa jatkuvasti toimitella omiaan. Puolivillainen seurustelu saattaa saada lapsen takertumaan ja kitisemään huomiota. Kokeile silloin laittaa kännykkäkin kokonaan pois ja keksiä leikkejä ja hassuttelua lapsen kanssa. Yhteisen ilon löytyminen lujittaa suhdetta, ja se tekee stressaavien tilanteiden sietämisestä aavistuksen keveämpää.

Kerrot, että tekisi mieli itsekin kiukutella, saada lohtua ja kannattelua. Miten totta! Mistä voisit saada tällaista tukea ja ajoittaista hoitoapua? Puolisolta, omalta vanhemmalta, äitiporukalta, ystävältä? Tankkaa hemmotteluhetkiä itsellesi: kuuma suihku, päähieronta, hyvä biisi matkalla neuvolaan.

Raivo, huuto ja itku ovat lapsen viestejä. Mitähän hän mahtaa väsyneenä kokea ja tarvita? Kertooko hän olevansa syliä vailla, tylsistynyt tai vaikkapa loukkaantunut jostain? Vauvan mielen pohtiminen antaa sinulle näkökulmia ja sitä kautta joustavuutta reagointiisi.

Pohdin myös, ettei lapsi vain ole kipeänä tai tulossa sairaaksi. Allergiat, hampaiden tulo ja elämänmuutokset saattavat heijastua mieliala- sekä univaikeuksina. Tarvittaessa käytä hänet lastenlääkärillä tarkastuksessa.

Olisi hyvä, että vauva nukkuisi pidemmät päiväunet. Moni uinuu pidempään, jos saa nukkua ulkona rattaissa. Myös riittävä määrä virikkeitä väsyttää sopivasti. Ota siis jokaiseen päivään mukaan leikkiä, ulkoilua ja hoivaa. Rytmitä nämä säännöllisten ruokailujen ympärille.

Mitä tehdä, kun taapero lyö kaveria?

Kysymys: Miten pitäisi toimia, kun kaksivuotias lapseni käyttäytyy väkivaltaisesti? Hän lyö, tönii ja puree toisia. Kohteeksi voi joutua niin tuttu kuin tuntematon lapsi puistossa. Myös pienempi sisarus joutuu välillä aggressiivisen käytöksen kohteeksi. Miten siitä selvitään ja miten lapset voivat jatkaa leikkejä yhdessä?

Uskon, että väkivaltaisuus ei johdu niinkään suuttumuksesta tai vihasta, vaan ehkä hänen kokemastaan epäreilusta kohtelusta, mustasukkaisuudesta tai pelosta.

Vastaus: Kuvailet kiusallista, joskin täysin normaalia tunnesäätelyn kehitysvaihetta, johon moni taaperon vanhempi voi samastua.

Lapsilla on kaikki tunteet olemassa aivan kuten meillä aikuisillakin. He ovat vuoroin onnellisia, vihaisia, mustasukkaisia ja peloissaan. Ja paljon muutakin!

 

Vanhempi voi yrittää ennakoida tilanteita, joissa muksimista voi tapahtua.

Olisi tärkeää kurkistaa käyttäytymisen taakse ja pohtia sen syitä. Käytös ei koskaan ole sattumanvaraista, vaan aina mielen ohjaamaa. Mitähän lapsen mielessä on? Hän yrittää kertoa jotakin. Käyttääkö hän aggressiota välineenä hallitakseen ja kontrolloidakseen: ”Haluan tuon lelun!” Onko toisten pureminen hänen keinonsa saada vanhempi reagoimaan? Vai elääkö lapsi kuormittavassa tilanteessa, joka heijastuu ärtyvänä, stressaantuneena käytöksenä?

Vanhempana voit ennen kaikkea ennakoida. Kulje lapsen lähellä, pysy vierellä yhteisleikkien aikana. Katkaise tilanne mahdollisuuksien mukaan jo ennen kuin muksimista tapahtuu.

Jos vahinko on jo sattunut, puutu heti jämäkästi mutta myötätuntoisesti. Kerro hyvin yksinkertaisin sanoin, että kiukkuinen saa olla, mutta lyöminen ei sovi. Ota lapsi syliin ja auta häntä rauhoittumaan. Kehu onnistumisista!

 

Ihmisen sanotaan olevan kaksivuotiaana aggressiivisimmillaan.

Empatiaa toiselle lapselle voi osoittaa yhdessä lapsen kanssa ja vaikkapa puhaltaa pipiin. Voitte myös pyytää anteeksi yhdessä. Kommellusta voi käydä läpi rauhoittuneen lapsen kanssa jälkikäteen jutellen. Häpeää kannattaa välttää, siitä ei ole mitään hyötyä.

Ihmisen sanotaan olevan kaksivuotiaana aggressiivisimmillaan. Puheen oppiminen tuo yleensä helpotusta, kun ilmaisuun tulee uusi ulottuvuus. Jos toisten kolhiminen tuntuu jatkuvan tai oma jaksaminen alkaa olla lopussa, kannattaa hakeutua juttelemaan asiasta ammattilaisen kanssa. Voimia!

Miksi tuore isosisarus alkaa käyttäytyä kuin vauva?

Kysymys: Mitä tekisin 3,5-vuotiaan esikoiseni kanssa? Pikkusisaruksen syntymän jälkeen hän on alkanut käyttäytyä kuin vauva: hän matkii, lässyttää, härnää eikä kuule tai kuuntele meitä vanhempiaan. Tämä on todella ärsyttävää. Kuopuksemme on nyt 8 kuukautta vanha.

Vastaus: Kuvailet klassista asetelmaa, joka on varmasti ärsyttävä, mutta myös hellyttävän ymmärrettävä. On hyvin tyypillistä, että pikkusisaruksen syntymä herättää isosisaruksen sisäisen vauvan. Hän saattaa kiinnostua vauvaleluista ja taantua opituissa taidoissa, kuten vaikkapa kuivaksi oppimisessa tai puheen nuotissa. Isosisarus saattaa myös puhua brutaalisti siitä, miten tyhmä vauva on ja miten hänestä voisi päästä eroon.

 

Isosisarukselle vauvan syntymä on melkoinen loukkaus.

Jos tilannetta katsoo isosisaruksen kannalta, vauvan syntymä on hänelle melkoinen loukkaus. Hän saattaa tiedostamattomasti pelätä, ettei ollut kyllin hyvä. Ehkä vauva on otettu taloon korvaamaan hänet?

Pikkusisarusta ihaillaan, kanniskellaan ja hänelle leperrellään. Pikkusisarusta ei toruta, eikä kukaan karju hänelle siitä, ettei hän osaa. Vauva saa kenties nukkua vanhempien välissä, häntä tullaan katsomaan joukolla, ja hän saa upeita lahjoja sekä isosisaruksen vanhat vaatteet ja lelut.

Isosisarus taas on saattanut joutua muuttamaan omaan huoneeseensa nukkumaan. Yhtäkkiä hänen pitää odottaa kylvyssä vuoroaan ja pukea aamuisin itse. Olisipa siis ihanaa olla vielä pieni vauva itsekin! Toisaalta tekee mieli kostaa tämä vääryys: härnäämällä saa näppärästi siirrettyä oman pahan mielen toisen harteille.

Tämä on joitakin viikkoja tai kuukausia kestävä vaihe, joka menee kyllä vähitellen ohi. Parhaiten toimii se, kun vanhempi hyväksyy isosisaruksen väliaikaisen regression ja kaikenlaiset tunteet. Sarkasmi, toruminen, painostaminen tai vetoaminen usein vain pahentaa tilannetta ja saa isosisaruksen tuntemaan, että kukaan ymmärrä häntä.

Lapsen hankalan käytöksen takana on usein tarve tulla kuulluksi ja päästä yhteyteen vanhemman kanssa. Kokeile yhteyttä rakentavia vuorovaikutusleikkejä ison kanssa nyt päivittäin: Puhkokaa yhdessä saippuakuplia, pudottakaa hernepussia päälaelta ja napatkaa se kiinni. Lorutelkaa ja leikkikää laululeikkejä. Ihaile ja hoivaa isoa.

Voit varata isolle myös mahdollisuuksien mukaan omaa aikaa vanhemman kanssa ilman vauvaa, jolloin käytte vaikka jätskillä tai uimassa. Isoa voisi houkutella myös auttamaan vauvanhoidossa, jolloin hän saisi kehuja pätevyydestään. Silloin hän voisi kokea, että isona onkin itse asiassa ihan mukavaa.

Jos vanhempi on introvertti, tuleeko lapsestakin sellainen?

Kysymys: Meillä on kohta yhdeksän kuukautta täyttävä vauva. Palaan parin viikon päästä töihin, ja mieheni jää lapsen kanssa kotiin. Me molemmat vanhemmat olemme melko introvertteja ja viihdymme kotona. Tytön kanssa pakotin itseni viikoittain jonnekin tapaamaan ihmisiä ja muita vauvoja. Tiedän, että mieheni kanssa varsinaiset ihmiskontaktit jäävät varmasti vähemmälle kuin aikaisemmin.

Huomaan nyt jo, että lapsi ei viihdy metelissä. Se varmasti johtuu myös siitä, että hän aistii minussa sen aiheuttaman ahdistuksen. Teemmekö hallaa lapsellemme?

Vastaus: Kerrot, että te vanhemmat olette introvertteja. Se tarkoittaa, että kaipaatte rauhaa ympäristön ärsykkeiltä. Tämä piirre ei ole hyvän eikä huonon vanhemmuuden mittari.

 

Vauvalle lähipiirin seura riittää pitkälle.

Sosiaaliset odotukset asettavat introverteille usein paineita. Sinäkin kuvailet tunnollisuutta ”pakottaessasi” itseäsi kodin ulkopuolelle. Vauvalle lähipiirin seura riittää kuitenkin pitkälle. On hyvää vanhemmuutta kuunnella omia tarpeitaan. Se ei ole itsekästä. Se on itsestä huolehtimista.

Temperamentti on nippu sisäsyntyisiä, pysyviä ominaisuuksia, kuten aktiivisuus, sosiaalisuus ja herkkyys ärsykkeille. Niitä vuorovaikutus ei muuta. Vanhempi ei siis voi vaikuttaa lapsensa temperamenttiin – introverttius ei siirry tietynlaisen toiminnan kautta lapselle eikä muokkaa lapsen sosiaalisuutta toisenlaiseksi kuin se lähtökohtaisesti on.

Pohdintasi tunteiden tarttumisesta on tärkeää. Olet havainnoinut tyttöä ja huomannut, että hän ei viihdy metelissä. Tunteet tarttuvat herkästi, sillä aivojen peilisolujärjestelmä pyrkii ymmärtämään toista ihmistä muun muassa jäljittelemällä toisen ilmeitä. Lisäksi 6–9 kuukauden ikäinen vauva elää herkkyysvaihetta, jossa hän pyrkii tarkastamaan vanhemman kasvoilta, onko tilanne turvallinen vai ei. Huomatessaan ahdistuksesi lapsi saattaa päätellä, että tilanne on turvaton, ja reagoi siksi itsekin ahdistumalla.

Vanhemmat ovat usein huolissaan, siirtävätkö omia pelkojaan tai ahdistustaan eteenpäin. Tässä auttaa jo se, että niistä pyrkii tulemaan tietoiseksi. Silloin niitä on helpompi säädellä. Voit pyrkiä sanoittamaan mielentilojasi omassa mielessäsi tai läheisellesi, niin saatat huomata, että pelko hieman kesyyntyy.

Toinen tärkeä seikka on pyrkiä mentalisoimaan eli eläytymään lapsen reaktioiden ja käyttäytymisen taustalla oleviin oloihin, ajatuksiin ja tunteisiin. Silloin tarjoat lapselle suhteen, jossa hänen kokemuksillaan on väliä. Se on vuorovaikutuksessa niin merkityksellinen kokemus, että kaikki muu onkin sen rinnalla pelkkää hienosäätöä.

En osaa nähdä kuvailemasi tilanteen tekevän lapselle hallaa. Älä siis syyllisty turhaan, vaan nauti vanhemmuudestasi omalla tavallasi!

Kärsiikö vauva vanhempien erosta?

Kysymys: Minulla on seitsemän kuukauden ikäinen vauva, jonka isän kanssa erosimme reilu kuukausi sitten. Vauva on yötä isällään muutaman kerran viikossa meidän entisessä kodissamme samaan aikaan isompien sisarustensa kanssa. Imetän vauvaa yhä, mutta hän syö myös pullosta.

Miten haitallista pienelle vauvalle on jäädä jatkuvasti ”hoitoon” yön yli? Isä yrittää nähdä vauvaa muutaman päivän välein, mutta läheskään aina tämä ei onnistu. Minusta tuntuu, että tarvitsen hengähdystaukoja arkeen oman jaksamiseni kannalta, ja tietysti vauvalla ja isällä on oikeus omaan suhteeseensa.

Vastaus: Paljon voimia eron keskelle! Erossa luopuminen yhteisistä tulevaisuudenhaaveista tekee kipeää. Yhtä lailla sattuu myös se, että puolisoa ei voi enää pitää henkisenä turvasatamanaan. Lasten kohdalla tilanne on toinen: he menettävät vanhempansa kaksikkona, mutta parhaassa tapauksessa saavat jatkaa suhdetta kummankin kanssa erikseen.

Varsinkin vauvaikäisen vanhempi miettii, miten järjestää asiat lasten kannalta parhain päin. Erotessa lapsen asumisesta, huoltajuudesta ja tapaamisista pitää tehdä kirjallinen sopimus, jonka lastenvalvoja vahvistaa.

 

Vauvalla on oikeus molempiin vanhempiinsa.

Lähivanhempana sinä edustat vauvalle pysyvyyttä, mutta hän tarvitsee ja hänellä on oikeus molempiin vanhempiinsa. Pidä siksi isä puheissasi, kun lapset ovat sinulla. Ero- ja jälleennäkemistilanteissa vauva todennäköisesti reagoi tunteillaan, ja häntä tulisi silloin auttaa. Avuksi käy esimerkiksi empaattinen puhe: ”Niin, sinua harmittaa jäädä, mutta äiti tulee huomenna hakemaan. Isä huolehtii sinusta nyt, ja saat olla oman isän sylissä.”

Lasten reagointi kriiseissä on yksilöllistä. Sinä olet oman vauvasi paras asiantuntija. Tarkkaile muutoksia vauvan unessa, ruokahalussa, mielialassa ja vuorovaikutuksessa.

En usko, että kuvaamasi järjestely vahingoittaa vauvan mieltä pitkällä tähtäimellä. Paljon vahingoittavampaa olisi vieraannuttaa lapsi toisesta vanhemmasta. Nyt vauva on kuitenkin lyhyitä aikoja kerrallaan mutta säännöllisesti tutussa kodissaan, oman turvallisen isänsä ja sisarustensa kanssa. Suhteen kehittymiseen ja vahvistumiseen tarvitaan nimenomaan hoivaa ja yhdessä vietettyä aikaa.

Elämä ei useinkaan mene käsikirjoituksen mukaan, ja yllättäviä, sopeutumista vaativia käänteitä tulee eteen. Jaksavista vanhemmista on kaikille lapsillenne eniten iloa. On oikein, että jaatte vastuuta, ja kumpikin saa tahollaan levähtää. Älä siis syyllisty turhaan!