Poikkeusoloissa moni on huomannut, että liikunta ja liikkuminen vähenee.
Lasten arjessa muutos voi olla aikuisiakin suurempi. Koululaiset notkuvat nyt päivät tietokoneilla, ja kotihoitoon otetut pienetkin lapset tulee herkästi istutettua laitteiden ääreen, jotta vanhemmat saavat tehdä etätöitä. Kuinka huolissaan siitä pitäisi olla?
Juuri nyt ei kannata stressata liikuntasuositusten täyttymisestä, sanoo liikuntapedagogiikan tutkijatohtori Arto Laukkanen Jyväskylän yliopistosta.
”Liikuntaihmisenäkin sanon, että tässä tilanteessa normisuositukset eivät päde.”
Liikuntaan kannattaa varsinkin nyt suhtautua mahdollisuutena, ei huolenaiheena. Vähäisempikin liikkuminen ja puuhailu ylläpitää terveyttä ja auttaa jaksamaan, mutta lisästressiä siitä on turha ottaa.
Leikkimistä lähiluonnossa kannattaa nyt suosia.
”Täysi liikkumattomuus vaikka vuodepotilaana alkaa viikkojen mittaan näkyä, mutta kun kotioloissa voi kuitenkin touhuta, kehossa ja kasvussa ei tapahdu mitään radikaalia kuukaudessa tai kahdessakaan”, Laukkanen sanoo.
Laukkanen on työssään tutkinut muun muassa lasten fyysistä aktiivisuutta, liikuntataitojen kehitystä ja liikunnallista elämäntapaa.
Leikki-ikäiselle lapselle muutos päiväkodista kotihoitoon on myös liikunnallisuuden kannalta iso. Normaalitilanteessa leikki-ikäisten tulisi liikkua suositusten mukaan päivittäin ainakin kolme tuntia, josta reipasta ja vauhdikasta liikuntaa olisi hyvä olla tunnin verran.
”Kun lapsi on kokopäiväisessä varhaiskasvatuksessa, keskimäärin noin kaksi kolmasosaa päivän liikuntatarpeesta tulee normaalisti päiväkotipäivän aikana”, Laukkanen kertoo.
Pienillä lapsilla reippaaksi liikunnaksi riittää ulkoilu ja vapaa leikki. Jos siihen on suinkin mahdollisuus, kannattaa lähteä ulkoilemaan lapsen kanssa kesken päivän vaikka lounastauolla. Sen jälkeen vanhemmatkin jaksavat työskennellä taas paremmin.
”Leikki-ikäinen liikkuu pyrähdyksittäin. Sitä on hyvä sallia myös sisällä.
Vanhemman työrauha voi olla parempi, jos lapselle sallii rymyämistä myös sisällä.
Toisen ulkoilun voi ajoittaa päiväkotipäivän malliin työpäivän loppuun, jolloin se merkitsee siirtymää vapaa-aikaan.
Leikki-ikäisen ihmisen liikkumiselle tyypillistä on pyrähdyksellisyys: ensin vähän hypitään, sitten käydään leikkimässä polvet maassa, kohta hieman kiivetään. Tällaista vapaata leikkiä ja liikettä on hyvä sallia myös sisällä kotona mahdollisuuksien mukaan.
”Yleensä suositellaan, että alle kouluikäisillä lapsilla pitkiä paikallaoloja ei olisi päivän mittaan ylipäätään kovin paljon. Nyt sellaista tietysti tulee ruutujen äärellä väkisinkin”, Laukkanen sanoo.
Kotona leikki-ikäisen kanssa voi miettiä, mitä kaikkea muuta voi tehdä ja mitä käyttää touhuamisessa apuna. Lattialle voi levittää vaikka jumppamaton temppuilua varten. Lapsen kanssa voi sopia, ovatko sohvat, tyynyt ja peitot käytössä majanrakennukseen.
Liika rajoittaminen saattaa vain kiristää tunnelmaa.
”Työrauhaa voi helpottaa sekin, että vanhemman keskittyminen ei katkea jatkuvasti neuvotteluun siitä, mitä saa tehdä ja mitä ei.”
”Mitä isompi lapsi, sitä enemmän harrastuksella, ja sen jäämisellä tauolle, on väliä.
Liikuntaharrastusten merkitys alle kouluikäisten liikkumiselle on liikuntatieteilijöiden näkemyksen mukaan kokonaisuutena pieni, Laukkanen kertoo. Ohjatussa ryhmässä käyminen ei juurikaan lisää pienten lasten liikkumista, vaan voi jopa vähentää sitä.
”Harrastuksissa opitaan tietysti lajiin liittyviä ja sosiaalisia taitoja. Mutta ryhmässä mukaan tulee myös jonottamista, odottelua ja ohjeiden kuuntelua, jota lasten vapaassa leikissä ei ole. Jos harrastukseen vieläpä autoillaan, liikuntamäärän kannalta kokonaisvaikutus voi olla jopa kielteinen”, Laukkanen sanoo.
Koululaisten liikkumisessa ohjatulla harrastuksella alkaa sen sijaan olla merkitystä. Mitä isompi lapsi, sitä enemmän harrastuksella, ja sen jäämisellä tauolle, on väliä.
Isommilla koululaisilla kulkeminen kävellen tai vaikka pyörällä kodin, koulun ja kavereiden välillä on normaaliarjessa tärkeä osa päivän liikuntaa. Poikkeusarjen rajoitukset vähentävät siksi isompien lasten aktiivisuutta merkittävästi. Päivä kuluu tietokoneella kyhjöttäen, ja koululaisia voi olla myös pieniä lapsia vaikeampi motivoida aktiivisuuteen kotona.
Jos lapsen harrastusryhmällä on kotitreeni, jota lapsi haluaa tehdä tai lapsi muuten innostuu vaikka kuntopiiristä, se on plussaa.
”Kotitreenistä ei kannata kehitellä perheriitaa.
”Mutta perheriitaa ei kannata tästäkään lähteä kehittelemään. Omaehtoisuus on tärkeää”, Laukkanen sanoo.
Kotitreeni voi olla lapselle innostavampi, jos aikuinen ehtii heittäytyä siihen mukaan. Lisäksi kannattaa miettiä, mikä juuri omalle lapselle voisi olla se juttu, josta hän innostuu. Kiinnostaako kuntopiiri, jos treenin voi tehdä videoyhteydellä yhdessä kaverin tai isovanhemman kanssa?
Liiallisen istumisen haitoista aikuiselle alkaa olla paljon tutkimustietoa, mutta lasten kohdalla tietoa on vähemmän. Siihen on oikeastaan aika sympaattinen syy, joka voi lohduttaa poikkeustilanteessakin: lapset eivät suostu olemaan niin passiivisia, että istumisen haittoja esiintyisi heillä yleisesti.
”Passiivinenkin lapsi liikkuu aikuiseen verrattuna kuitenkin aika paljon”, Laukkanen kertoo.
Lapsissa on myös heitä, jotka sekä istuvat paljon että liikkuvat paljon.
”Paljon liikkuvat lapset ovat usein myös aktiivisia pelaamaan ja käyttämään digilaitteita. Riskitekijöitä alkaa olla vasta, jos runsaaseen istumiseen liittyy se, että liikkuu vähän ja ravinto on yksipuolista”, Laukkanen sanoo.
Koko perheelle paras tapa liikkua poikkeusaikana voi olla se, että menee lähimetsään. Silloin välttää myös rakennettujen ulkoilureittien ruuhkat ja vähentää näin ihmiskontaktien määrää. Lähiluonnossa liikkumisesta on muitakin hyötyjä, Laukkanen sanoo.
”Luonnossa liikkuminen on monipuolisempaa kuin rakennetussa ympäristössä. Edes puiston telineet eivät tarjoa lapselle liikuntaan riittävästi haastetta, kun leikkiväline on kerran tullut kunnolla tutuksi. Luonnossa tällaista toistoa ei ole.”
Ohjattujen harrastusten jääminen pois näkyy koululaisten liikkumisessa. Koulujen pihoillekaan ei saa nyt kokoontua porukalla.
