Eero Löytömäki meni lapsensa kanssa neuvolaan ja tunsi muuttuvansa näkymättömäksi – Nyt hän kertoo niistä monista tilanteista, joissa lasta hoitavaa isää kohdellaan toisin kuin äitiä

Kun Eero Löytömäki meni neuvolaan yhdessä vaimonsa kanssa, käynnistä jäi hänen mieleensä lähinnä yksi sana: näkymättömyys. Sana leimaa hänestä laajemminkin sitä, millainen asema isillä on suomalaisen yhteiskunnan silmissä.

Eero Löytömäki kertoi kokemuksistaan Twitter-tilillään, minkä myötä heräsi vilkas keskustelu isyydestä nykypäivän Suomessa.

Sukupuoliroolit eivät vaikuttaneet Eero Löytömäen, 29, elämään aiemmin paljoakaan. Asiat kuitenkin muuttuivat, kun hänestä tuli isä noin vuosi sitten.

”Ennen olimme vaimon kanssa vain kaksi nuorta aikuista. Mutta kun lapsi syntyy, siihen ympärille rupeaa heti syntymään oletuksia siitä, miten kuuluisi olla ja elää”, Allianssi ry:n asiantuntijana työskentelevä Löytömäki pohtii.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston uusimmat