Oona, 19, hämmentyi, kun eka kerta ei onnistunutkaan – Nuori kaipaa monenlaista tukea aloittaessaan seurustelun: Asiantuntija neuvoo, miten seksiasiat otetaan luontevasti puheeksi

Kaksi nuorta kertoo, mitä olisi halunnut tietää ekasta kerrasta. Nuorille tulisi opettaa myös seurustelu- ja seksitaitoja ehkäisyn lisäksi, asiantuntijat muistuttavat.

Nuori voi odottaa liikaa ensimmäisiltä seksikokemuksiltaan, jos hän ei pääse puhumaan seurustelusta aikuisen kanssa.

14.7.2020 11:58

Oona, 19, on aina voinut jutella avoimesti seksiin ja seurusteluun liittyvistä asioista äitinsä kanssa. Silti eteen on tullut myös tilanteita, joista hän ei ole puhunut kenellekään, ei edes seurustelukumppanille.

”Vaikein juttu oli silloin, kun otin ehkäisykapselin. Se kuivatti limakalvojani niin, että ei tehnyt mieli seksiä. Mietin yksin, onko tämä haluttomuus oma vikani”, kertoo Oona.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston uusimmat