Vauvaa ei voi hoitaa oppaan mukaan – Vasta nyt tiedän 10 asiaa, joita synnytyssairaalan ohjevihko ei kerro - Perhe | HS.fi
Perhe|Kolumni

Vauvaa ei voi hoitaa oppaan mukaan – Vasta nyt tiedän 10 asiaa, joita synnytyssairaalan ohjevihko ei kerro

Yhtä tärkeää kuin tunnistaa vauvan itkun erilaiset sävyt on tunnistaa naurun sävy, pohtii Vauva-lehden kolumnisti Raisa Mattila.

Korkea itku on kuulemma kipuitkua ja matalampi kertoo esimerkiksi nälästä tai viidestäsadasta muusta mahdollisesta harmista, kirjoittaa Raisa Mattila.

Julkaistu: 31.7. 14:57

Sain vauvan. Sairaalassa käsiini ojennettiin ohjevihkonen, jollaisen olin aikoinaan vastaanottanut myös esikoiseni synnyttyä. Siinä on kannessa kuva virkeästä vauvasta ja sisällä hyödyllistä tietoa pienen ihmisen hoidosta.

Lasteni syntymää en unohda koskaan. Sen sijaan vaipanvaihdon ja muiden hoitotoimien salat olin unohtanut suorastaan pökerryttävän nopeasti, kun talossa ei enää majaillut pikkuvauvaa. Otin vihkosen vastaan kiitollisin mielin, sillä tokihan halusin jälleen oppia kylvettämään vauvan.

Edes virallinen ohjekirjanen ei valmista kaikkeen. Vauva-arki tarjoaa vanhemmalle tällaisiakin oppimisen paikkoja:

1. Kunkin vauvan kanssa oppii nopeasti, tuleeko kakkaa yksi, kaksi vai kolme satsia peräkkäin. Usein vauva pitää niiden välillä lyhyen tauon kuin suurikin humoristi. Jos raottaa vaipan reunaa liian aikaisin, no, kaikkea täytyy elämässä ilmeisesti kokeilla.

2. On hyvä laskea, mikä on oman vauvan keskimääräinen aika niin sanotusti ukkosenjyrähdyksestä salamaniskuun, eli kuinka kauan röyhtäyksestä kuluu siihen, että puklu pulahtaa ihmisten ilmoille. Parhaassa tapauksessa väliin ehtii asettaa jotakin, ja viimeisen puhtaan paidan olkasauma säästyy.

3. Kodin eteinen on tärkeä oppimisen paikka. Muutaman kerran jälkeen aavistaa jo, yltyykö vauvan harmi kovemmaksi, jos ryhtyy tempomaan kenkiä jalkaan pikaista poistumista varten – vai jos nostaa täysissä pukeissa hikoilevan pienen syliin rauhoiteltavaksi, mutta lähtö viivästyy.

4. Oven toisella puolella saa oppia, että epäilyksistä huolimatta tänäänkin päästiin ulos.

 Jatkuva paine omaksua uutta kääntyy lopulta varmuudeksi siitä, että menipä oppikirjan mukaan tai ei, kaikesta kyllä selviää.

Vauvan itkusta on monta viisautta. Korkea itku on kuulemma kipuitkua ja matalampi kertoo esimerkiksi nälästä tai viidestäsadasta muusta mahdollisesta harmista.

5. Yhtä tärkeää on painaa mieleensä naurun sävy, jonka jälkeen huvit on vauvan mielestä huviteltu ja suloinen kikatus vaihtuu käninään.

6. Päiväunet tuhisevan pienen ihmisen seurassa tuntuvat ainakin viisi kertaa tavallista ihanammilta.

7. Kaikki vauvat putoavat vähintään kerran. Näin sanoi minulle kokenut lastenlääkäri, jonka luokse säikähtäneenä kiikutin lattialle kopsahtaneen esikoisen. Vauvan tutkimiselle ei ollut tarvetta mutta meidän vanhempien rauhoittelulle sitäkin enemmän.

8. Lihasmuisti sisäistää yllättävän nopeasti tiedon, kummalle käsivarrelle vauva kannattaa asettaa, jos aikoo saada samalla juoduksi turvallisesti aamukahvin tai kirjoitettua viestin ystävälle.

9. Kun talossa nukkuu vauva, kävelyreitit huoneesta toiseen saattavat muuttua. Narisevia kohtia lattiassa ryhtyy usein välttämään ihan huomaamatta.

10. Ennen pitkää saa onneksi huomata tämänkin: jatkuva paine omaksua uutta kääntyy lopulta varmuudeksi siitä, että menipä oppikirjan mukaan tai ei, kaikesta kyllä selviää.

Kirjoittaja on toimittaja ja tietokirjailija sekä Vauva-lehden kolumnisti. Kolumni on julkaistu Vauva-lehdessä 6–7/2020.

Imetys|Kun imettävä äiti väsyy, kumppani tuntee usein avuttomuutta – Kätilön mukaan jo muutama arkinen sana voi auttaa

Minä väitän|Lapsi ei opi puhumaan vain kuuntelemalla – Puheterapeutti neuvoo yksinkertaisen tavan, jonka avulla lapsi oppii puhetta tutkitusti tehokkaasti

Kolumni|Menetin maltaita lasteni jalkapalloharrastukseen, ja he halusivat lopettaa – Sitten keksin motivointikeinon, jonka teho yllätti itsenikin

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?