Näin pandemia mullisti lastenjuhlat – Synttäreitä vietetään nyt kekseliäillä tavoilla ulkoilmassa - Perhe | HS.fi

Benjamin Jantunen puhaltaa pannukakkupalaan pystytetyn kynttilän vanhempiensa Mia ja Heikki Jantusen avulla.­

Näin pandemia mullisti lastenjuhlat – Synttäreitä vietetään nyt kekseliäillä tavoilla ulkoilmassa

Lasten syntymäpäivien vietto turvallisesti korona-aikana vaatii vanhemmilta erityistä kekseliäisyyttä ja viitseliäisyyttä. Kävimme viisissä juhlissa seuraamassa, miten järjestelyt toteutettiin poikkeavassa tilanteessa.

Kulunut korona-aika on pistänyt perhejuhlat koetukselle. Aikuisille yhteisten traditioiden muuttaminen ja jopa peruminen on selitettävissä ja ymmärrettävää. Mutta miten kertoa lapselle, että vuoden tärkein tapahtuma – omat synttärijuhlat – jäävät pitämättä koronapandemian vuoksi?

Maaliskuussa syntyneet viettävät jo toisia syntymäpäivään putkeen poikkeusoloissa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston uusimmat