”Pelkään, että lapsestani on kasvamassa itsekäs öykkäri” – Lastenpsykiatri kertoo, miten pompottelevaan käytökseen pitäisi suhtautua - Perhe | HS.fi

”Pelkään, että lapsestani on kasvamassa itsekäs öykkäri” – Lastenpsykiatri kertoo, miten pompottelevaan käytökseen pitäisi suhtautua

Pieni lapsi voi hyvin ajatella, että oma idea on tietysti parempi kuin muiden, lastenpsykiatri Janna Rantala kertoo. Jutun lopussa voit esittää oman kysymyksesi lastenpsykiatrille.

Toisen päätökseen alistuminen voi herättää lapsessa kiukkua.

16.10. 11:00

Artikkeli on osa juttusarjaa, jossa lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa lukijoiden esittämiin kysymyksiin. Hän kirjoittaa vastauksensa yleisellä tasolla tuntematta lukijan tilannetta tarkemmin.

5-vuotias lapseni ajaa omaa etuaan ja jyrää muita. Hän pyrkii ohjailemaan ja määräilemään ja taivuttelee toisia toimimaan leikeissä tahtonsa mukaan. En halua, että lapsestani kasvaa omaa etuaan ajava öykkäri. Lapselle sosiaaliset suhteet ovat todella tärkeitä, ja hän saa paljon voimaa ja iloa muista ihmisistä. Miten voisimme tukea hänen kasvuaan myötätuntoisemmaksi ja toiset paremmin huomioon ottavaksi ystäväksi?

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston uusimmat