Vielä yksi luku!

Olen lukenut tuhansittain iltasatuja, laski Sanna Huolman. Siitä on ollut itsellekin paljon iloa, hän kertoo kolumnissaan.

25.4. 7:00

Sanna Huolman.

Makaan lastenhuoneen lattialla ja kuuntelen, kun mieheni lukee ääneen kuopuksen sängyllä. On minun vapaavuoroni iltatoimista.

Voisin katsoa suosikkisarjaani tai nauttia kuumasta suihkusta. Silti pötkötän matolla tussitahrojen vieressä. Olemme lukeneet Supermarsu ja kutistuva koulu -kirjaa lapsille iltaisin, ja viimeinen luku osuu mieheni vuorolle.

Minäkin haluan tietää loppuratkaisun! Saavatko Emilia ja kumppanit estettyä koulua ahkerasti supistavan rehtorin aikeet?

Lapselle kannattaa lukea.

Imin tämän neuvon itseeni jo, kun esikoiseni oli vielä vatsassani. Lukeminen olisi avain kieleen ja ajatteluun. Kaikin puolin valoisaan tulevaisuuteen.

Niinpä olemme lukeneet lapsille heti, kun he ovat pysyneet sylissä jotakuinkin istuvassa asennossa. Asiantuntijoiden mukaan ei haittaa, vaikka vauva ei ymmärtäisi kuulemaansa. Tärkeintä on, että lapsi kuulee äidinkieltään ja saa kokea, että aikuinen haluaa lukea juuri hänelle.

Naurahtelen, hymähtelen, liikutun kirjan sivuilla.

Lukeminen lapselle on yksi konkreettisimmista kasvatusvinkeistä. Ehkä siksi olen suorastaan tarrautunut siihen. Vaikka päivä menisi muuten päin prinkkalaa, iltasatu luetaan aina.

Ja kyllä me olemme lukeneet! Pian jo neljä tuhatta iltasatua, lasken. Esikoinen täyttää 11 vuotta, ja kirjoja on luettu joka ilta noin kymmenen ja puoli vuotta. Olemme tutustuneet Astrid Lindgrenin klassikoihin, ihastuneet yhdessä Vilttitossuun ja Heinähattuun ja keränneet kirjahyllyyn Mauri Kunnaksen Koiramäki-sarjan.

Jos aluksi luinkin ollakseni ”hyvä vanhempi”, lukuhetkistä on sittemmin tullut paljon enemmän.

Lapset kantavat tyynynsä, peittonsa ja joukkueellisen pehmoleluja samaan sänkyyn.

Mielessäni saattavat risteillä päivän vaiheet ja tekemistä odottavat asiat. Lukuhetki on tilaisuus irrottaa niistä ja saada kainaloonsa kaksi yöpukuista ikiliikkujaa. Tällaisia rauhoittumisen rutiineja ei ole meidän aikuisten eikä lastenkaan päivissä liikaa.

Naurahtelen, hymähtelen, liikutun kirjan sivuilla. Usein eri kohdassa kuin lapset. Kysyn, mitä he arvelevat seuraavaksi tapahtuvan. Selitän, mitä tarkoittaa ”peukalo keskellä kämmentä” tai ”nauraa katketakseen”.

Lukuhetkistä tuli itsellekin viihdyttäviä, kun kuvakirjat vaihtuivat juonellisiin. Lukemisen lomassa olemme jutelleet esimerkiksi omien rajojen puolustamisesta, erilaisuudesta ja ystävyydestä.

Enkö vain raaski päästää vieruskavereitani omiin sänkyihinsä?

Luetaan vielä yksi luku! Ehdotus tulee useimmiten minun suustani.

Nukkumaanmeno myöhästyy (taas), mutta vieritän syyn Supermarsu-sarjan kirjoittaneen Paula Norosen niskoille. Hyvä lastenkirja pitää aikuisenkin otteessaan. Vai enkö vain raaski päästää lämpimiä ja raukeita vieruskavereitani omiin sänkyihinsä?

Lapseni osaavat jo lukea itsekin, mutta kertaakaan he eivät ole kieltäytyneet lukuhetkestä.

Kirjoittaja on HS:n hyvinvointitoimituksen toimittaja.

Kolumni on julkaistu HS Meidän perhe -lehden numerossa 5/22. HS Meidän perhe on vanhemmuuteen ja kasvatukseen keskittyvä aikakauslehti, jota tehdään HS:n toimituksessa.

Lue lisää: Vanhempi voi vaikuttaa lapsen luku­intoon yhdellä yksin­kertaisella muutoksella omassa elämässään

Lue lisää: Suomalaislasten lukuinto on vajonnut huolestuttavalle tasolle – Onko lukeminen muuttumassa eliitin taidoksi?

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston uusimmat