Joka päivä metsään

Anni ja Tuomo Vuohensilta kokevat pääsevänsä metsässä kolmen lapsen kanssa helpommalla kuin sisätiloissa. Metsäretkelle lähdetään joka päivä, vaikka lähtemisen hetki on joskus vaikea.

Tuomo Vuohensilta katselee, kun kolmevuotias Taika Vuohensilta leikkii metsäpuron vieressä. Taustalla viisivuotias Vilho Vuohensilta sekä Anni Vuohensilta, jolla on kantorepussa perheen kahden kuukauden ikäinen kuopus.


30.4. 3:00 | Päivitetty 30.4. 8:44

Tien reunasta ei vielä ole päästy minnekään, kun Vilho, 5, ja Taika, 3, ovat jo täydessä työntouhussa: molemmat heittelevät sohjoista kevätlunta puroon.

Anni Vuohensilta, 33, pujottelee kaksikuisen vauvan vaunuista kantoliinaan, ja Tuomo Vuohensilta, 34, nostaa selkäänsä repun, joka näyttää muuten tavalliselta vaellusrinkalta, mutta siihen on sidottu silmiinpistävän paksut paalit retkialustoja sekä kaksi pientä kastelukannua.

Varusteista huolimatta kyseessä ei ole mikään erityinen kevätretki, vaan arkisinta arkea Vuohensiltojen elämässä.

Joka päivä mennään metsään. Se on vanhempien tavoite. Ensin esikoisen, nyt kolmen lapsen kanssa.

Vuohensillat eivät asu missään metsäkylillä, vaan kerrostalossa Tampereen Hervannassa. Silti he onnistuvat tarjoamaan lapsilleen luonnossa oleilua päivittäin, ilman autoa. Ja vaikka ”en halua ulos, haluan leikkiä sisällä” -huudot kaikuvat välillä myös Vuohensilloilla, metsään mennään päivittäin.

Miten perhe siinä onnistuu?

Vilho ja Taika vilistävät hangessa puron laitaa. Vanhemmat tulevat perässä, ja välillä Tuomo harppaa nostamaan kainaloista lumen läpi veteen mulahtanutta lasta.

Perässä kulkemalla tietysti näkee helpommin, jos lapset tarvitsevat apua. Mutta on tärkeämpikin syy, miksi lasten annetaan kulkea aina edellä. Näin lapset pystyvät vapaammin kiinnittämään huomiota juuri heitä kiinnostaviin asioihin. Vanhempien sijaan metsä saa ohjata reittiä ja leikkiä.

”Voin katsoa, mitä havaintoja he tekevät, mennä mukaan heidän maailmaansa. Pienelle seikkailijalle lähimetsä voi olla suuri seikkailu, jossa mielikuvitus alkaa laukata”, Anni kertoo.

Vilho tasapainottelee puron yli puun runkoa pitkin. Vaihteleva maasto kehittää liikuntataitoja.

”Tulkaa, tulkaa, on kiire jatkaa”, Vilho intoilee ja rynnii eteenpäin. Välillä hän kiipeää puiden yli, välillä kumartelee niiden ali. Kaikki tapahtuu ilman toisen käden tukea, sillä nyrkissä hän puristaa pehmoleluaan Pikkuhirveä. Taikalla on yhtä tiukassa otteessa oma pehmonsa Pupu.

Kiehtovinta näyttää olevan kevätvuolaana virtaava puro. Se mutkittelee maastossa ja ryöpsähtelee päin jään reunoja. Vilho ja Taika heittävät lapioilla lumipaakkuja virran vietäväksi. He hakkaavat jään reunaa keskittyneenä kuin tärkeässäkin tehtävässä. ”Täällä on iso vesiputous!” Vilho intoilee.

Anni Vuohensillalla on monta syytä tuoda lapsensa metsään joka päivä.

Hän ajattelee, että metsä ohjaa lapsia vapaaseen leikkiin ja mielikuvituksen maailmaan. Epätasaisessa maastossa ja kaatuneiden puunrunkojen päällä tasapainottelu kehittää liikuntataitoja.

”Toivon, että metsästä tulisi heille rakas ja tärkeä paikka.”

”Leikkipuistossa lelut ja telineet ovat valmiina ja aina samat. Metsässä virikkeitä on kaikkialla, ja lisäksi vuodenajat vaikuttavat. Metsässä on vastassa aina uusi maailma”, Vuohensilta sanoo.

Hän toivoo, että kun lapset pääsevät metsään vauvasta asti, heille kehittyy luonteva luontoyhteys.

”Toivon, että metsästä tulisi heille rakas ja tärkeä paikka. Siinä mielessä mukana on luonnonsuojelullinenkin puoli.”

Ja ajattelee Vuohensilta maaperän mikrobejakin. Sitä että luonnossa oleminen vahvistaa lasten immuunipuolustusta ja auttaa pysymään terveenä.

Muutamassa minuutissa Anni Vuohensilta virittää kahden ison kuusen väliin riippumaton ja istahtaa sille vauva yhä kantoliinassa. Liian matala. Noin kymmenessä sekunnissa ja yhdellä kädellä hän nostaa riippumaton korkeutta.

Riippumatossa voivat levätä lapset tai aikuiset, eikä päiväunienkaan takia tarvitse lähteä kotiin kesken metsähengailun.

Metsässä oleilulle on nyt normaaliakin enemmän aikaa, sillä Tuomokin on juuri jäänyt perhevapaille. Anni on ammatiltaan luokanopettaja, Tuomo fysioterapeutti. Molemmilla on myös eräoppaan koulutus.

Kun Tuomo oli edellisen kerran perhevapailla noin vuosi sitten, hän tuli metsään usein heti aamulla. Taika nukkui metsässä päiväunia, Vilho heitteli kiviä veteen, ja Tuomo vain istuskeli, hörppi aamukahvia ja kuunteli linnunlaulua.

Vielä nimetöntä vauvaa kutsutaan Peikoksi, ja nyt hän pääsee riippumattoon keinahtelemaan. Anni Vuohensilta ei ole varma, kuinka paljon vauva tajuaa metsässäolosta. Varmasti Peikko ainakin näkee yllään heiluvat puut ja saa jotain aistimuksia metsän äänistä, valosta ja liikkeestä.

Vielä nimetön vauva saa nauttia riippumatossa ulkoilmasta sekä katsella latvojen liikettä ja valon vaihtelua. Näin metsä tulee tutuksi pienestä pitäen.

Mutta sillä ei oikeastaan ole väliä. Sillä yksi tärkeimpiä syitä viedä lapset metsään on se, että näin Anni Vuohensilta pääsee sinne itse. Hän stressaantuu hälystä, äänistä ja monista muistakin asioista kaupungissa. Metsässä hän osaa rentoutua.

Parituntisen metsäilyn aikana Vilho ja Taika eivät kaipaa vanhempiaan leikkiin kertaakaan. Ensimmäistäkään nahistelua ei synny. Sitä tietysti ehkäisee myös ennakointi: sekä lapioita että kastelukannuja on mukana kaksi.

”Täällä voi vain viskata toisellekin lapselle kepin, että siinä sullekin, ei tarvitse samasta lelusta tapella”, Anni sanoo.

Sävyisyys ei ole vain vanhempien kuvittelua: kun lasten vuorovaikutusta on tarkkailtu metsäpäiväkodeissa, on huomattu, että luonnossa lapset leikkivät itsenäisemmin ja sopuisammin ja heillä on enemmän yhteisiä leikkejä kuin sisätiloissa.

”Kauniit maisemat eivät yleensä kiinnosta lapsia.”

Ehkä metsässä on tarpeeksi tekemistä mutta ei liikaa ylivirittäviä ärsykkeitä. Metsässä lasten kanssa yksinkertaisesti pääsee helpommalla, Anni Vuohensilta toteaa.

Mutta entä sinne pääseminen? Kaikki se pukeminen, pakkaaminen, lasten maanittelu ulos. Pieni lapsi vasta opettelee joustavuutta. Jokainen muutos (kuten ulos lähteminen) voi olla potentiaalinen uhka.

”Siirtymät ovat vaikeimpia”, Anni Vuohensilta myöntää.

Lue lisää: Hyvissä ajoin vai viime tipassa? Kun toisen erilainen tahti ajaa raivon partaalle, ota käyttöön lapsiperheiden niksit

Lue lisää: Matti Hirvonen sai lapsensa innostumaan metsäretkeilystä pienillä kikoilla – Nyt hän kertoo salaisuutensa kaikille vanhemmille

Lue lisää: Temisevien perhe osti tuhannen kilometrin päästä mökin näkemättä – perillä odotti likainen ja ummehtunut talo, josta tuli toinen koti

Vaikka Vilho ja Taika selvästi rakastavat olla metsässä ja puronvarsi näyttäytyy heille suurena seikkailuna, he saattavat hangoitella ulosmenoa vastaan.

Tähän Vuohensilloilla on kolme konstia. Vinkkien listaaminen on Annille tuttua puuhaa, sillä hän jakaa niksejä lasten kanssa retkeilyyn Metsämutsi-nimiseltä Instagram-tilillään.

Tehokkain on se, ettei ulos lähdetä erikseen. Aika usein perhe menee metsään päiväkodista tullessaan. Lapset ovat jo valmiiksi ulkovaatteissa.

”Jos mennään välissä kotiin ja riisutaan, uudestaan lähteminen on ihan toivotonta”, Anni Vuohensilta sanoo.

Eikä ulos tietenkään mennä pakolla ja hampaat irvessä.

Toinen konsti on oikeista naruista vetäminen. Ulosmenon sijaan lapsille voi kertoa, että he ovat lähdössä seikkailemaan tai retkelle. Näistä sanoista etenkin Vilho yleensä innostuu. Pelkän ulkoilun sijaan kannattaa markkinoida sitä, mitä ulkona on tarjolla: lumitunneleiden tekoa, pulkkamäkeä, puron ylitys kaatunutta puuta pitkin, eläinten jälkien etsimistä, kuralätäköissä läträämistä.

”Kauniit maisemat eivät yleensä kiinnosta lapsia. Heitä kiinnostavat pienemmät asiat välittömässä läheisyydessä, vaikka ison kiven päälle kiipeäminen. Ja lumi on heille kuin muovailuvahaa”, Anni sanoo.

Jos kaksi ensimmäistä konstia eivät tehoa ja vastahankaista lasta pitää ryhtyä pukemaan, Vuohensillat turvautuvat hämäämiseen. Vaikka keksimällä tarinan. Jos ei muu auta, Tuomo nakkaa telkkarin päälle. Ruudun lumoaman lapsen pukeminen onnistuu yleensä hyvin.

Eikä ulos tietenkään mennä pakolla ja hampaat irvessä. Viimeisimmän raskautensa lopussa Annista itsestään ei enää ollut lähtemään ulos.

”Sitten olin vain sisällä lasten kanssa. Vaikka ulos ei joka päivä päästäisikään, se on silti hyvä tavoite.”

Vanhojen kuusten ja kaatuneiden puiden puronvarsimetsään mennään yleensä viikonloppuisin, koska matkaa sinne on kilometri. Arkiluonnon pitää löytyä vielä lähempää, jotta metsästä tulee päivittäinen paikka.

Taikan ja Vilhon touhuaminen jatkuu kuohuvan puronvarren luona: nyt he yrittävät irrottaa maasta jäistä käpyä.

Tämä on Vuohensiltojen viikonloppumetsä, sillä matkaa kotoa sinne tulee kilometri eli kymmenisen minuuttia. Se on arkena liikaa. Arki-iltana mennään vain lähimpään metsään, jonne pääsee suoraan oman kerrostalon pihasta. Tärkeää on päästä leikkimään heti eikä taivaltamisen päätteeksi.

Metsähengailu ei myöskään tarkoita mitään puhdasoppista luonnon ihmeiden äärelle hiljentymistä. Lapset ottavat usein mukaan pehmolelun tai muovihärpäkkeitä. Aika usein metsän sammalikossa etenevät Ryhmä Hau -pennut.

”Valitsemme kohteet yleensä niin, ettei meidän tarvitse päätyä mihinkään tiettyyn paikkaan.”

Koska luontoon mennään usein suoraan päiväkodista, tarkoittaa se sitä, että päivällinen syödään metsässä. Silloin helpointa on joustaa siitä ajatuksesta, että oikea ruoka on keitinpottuja ja kastiketta. Vuohensilloilla on edistytty jo niin pitkälle, että ruokatermari jää yleensä keittiön kaappiin.

”Yleensä syömme ulkona ruisleipää, jonka päällä on maapähkinävoita. Hyvin harvoin alamme retkikeittimen kanssa säätämään”, Anni sanoo.

Yhden levitteen leivät eivät vaadi ylenmääräistä valmistelua, joten metsään on helppo mennä, joka päivä.

Pakkaamista lyhytkin ulkoilu kolmen lapsen kanssa vaatii. Vuohensillat eivät edes yritä laskostaa kaikkea tavalliseen reppuun. Heillä on iso vaellusrinkka, jonne tavarat voi vain sulloa. Lapsille pitää olla vähintään vaihtosukat ja -hanskat.

Kotiin ei tarvitse lähteä syömään, kun mukana on maapähkinävoiruisleipiä.

Puroon mulahtaneet vaatteet saavat kuivua kivellä. Lapsille on mukana kuivat vaihtovaatteet tällaisten tilanteiden varalta.

Vielä enemmän pitää tietysti pakata silloin, kun luontoon lähdetään yöksi. Lapset ovat aloittaneet telttailun jo vauvoina ja talvitelttailun noin kaksivuotiaina.

Pisimmillään perhe on tehnyt neljän yön telttaretken. Silloin ei olla vaelluksella, vaan telttaa pidetään samassa paikassa, josta risteillään lähimaastoon.

Nyt kun lapsia on kolme, kahden isomman on käveltävä itse, sillä aikuisten kannettavaksi jäävät teltta, makuualustat, makuupussit, ruuat ja vauva.

Tällöin sopiva matka telttapaikalle on noin kilometri. Lasten kanssa on turha ahnehtia matkaa tai ylipäätään kiinnittyä mielessään tiettyyn päämäärään. Lapset näkevät kaunista ja kiinnostavaa usein jo jalkojensa juuressa ja itse metsässä oleminen on yleensä hauskempaa kuin eteenpäin puskeminen.

”Inhoan sitä, että pitää koko ajan hoputtaa, että ’mennääs nyt, mennääs nyt’. Siksi valitsemme kohteet yleensä niin, ettei meidän tarvitse päätyä mihinkään tiettyyn paikkaan”, Anni Vuohensilta sanoo.

Lapset saavat valita metsään mukaan leikkikaluja. Vilho leikkii kastelukannulla vesileikkejä.

Taikan retkikaverina on rakas pehmolelu Pupu.

Vilho ja taika puuhaavat jotain jatkuvasti. Poimivat jokaisen kepin ja risun. Möyhentävät lahopuuta. Kiipeävät, puurtavat, koputtelevat. Taustalla puro kimmeltää ja välkehtii kuin siellä virtaisi led-valonauhaa.

Kun isoveli ylittää puron kaatunutta puunrunkoa pitkin, Taika haluaisi tehdä saman. Lapsi epäröi puron reunalla, ja heti seuraavassa hetkessä plumps, Taika molskahtaa puroon.

Kylmän veden tuomasta säikähdyksestä päästään yli ajoittamalla eväshetki tähän. Eväiden mukana isosta rinkasta nousee Taikalle kokonainen kuiva vaatekerta paitaa myöten, ja lämpimän retkialustan päällä vaatteiden vaihto märässä metsässä on helppoa.

Evästelyn jälkeen Taika alkaa pyydellä päiväunia. Hän pääsee keinahtelevaan riippumattoon äidin toppatakkiin kääriytyneenä. Peikolla on vielä ruokahetki menossa äidin kanssa, Vilho lähtee isän kanssa tutkimaan sinivuokkoja.

Taustalla soi lintujen keväinen konsertti, joka paikoin peittyy puron kohinaan, kun kivet pärskäyttävät veden kulun koskeksi asti. Kuin luonnon oma spottivalo aurinko poimii valokeilaansa milloin kiven, milloin sammaltyynylle asettuneen lehden.

Lasten lumileikki alkaa ennen kuin perhe on päässyt tien poskesta minnekään. Metsän reunaan perhe tuli rattaiden ja vaunujen kanssa jalan, siitä ”Peikon” matka jatkui kantoliinassa.

Vuohensiltojen viisi suosikkia silloin, kun lähdetään kaukomatkalle

1. Multiharjun aarnimetsä Seitsemisen kansallispuistossa

Kohde itsessään on upea, sillä kyseessä on yksi eteläisen Suomen vanhimmista metsäalueista. Lisäksi se on helppo lasten kanssa, sillä ikimetsän hämyyn pääsee kahden kilometrin luontopolun kautta. ”On hienoa näyttää lapsille, miltä luonnontilainen metsä näyttää.”

2. Haukanhieta Helvetinjärven kansallispuistossa

Superhelppo yöpymiskohde lasten kanssa. Telttailupaikalla on keittokatos ja huussi. Parkkipaikka on lähes vieressä eli autolla pääsee melkein perille, ja loppumatkan pääsee leveää ulkoilureittiä rattailla. Paikalla on myös kaivo, eli juomavesiä ei tarvitse kantaa mukana. Jos telttailu on liikaa, paikassa on myös Metsähallituksen varaustupa. ”Täällä olemme telttailleet kolmekin yötä putkeen. Hiekkaranta on kiva ja turvallinen lasten kanssa, sillä se on pitkälle matala. Usein jos telttailemme järven lähellä, pidämme lapsilla pelastusliivejä rannallakin. Se tekee vahtimisesta vähemmän stressaavaa.”

3. Kirkas-Soljanen ja Saari-Soljanen Seitsemisen kansallispuistossa

Helppo, kahden kilometrin luontopolku keidassuomaisemissa. Osa polusta on esteetöntä eli kuljettavissa rattaiden kanssa. Keittokatos ja lintulava. Noin sadan metrin päässä parkkipaikasta on telttailupaikka, joten telttailu onnistuu, vaikka kannettavana olisi lapsia ja kamppeita. ”Kohde on helppo vaikka sattuisi sadekin, sillä keittokatos on niin iso ja matkat lyhyet.”

4. Varkaankurunpolku Yllästunturilla

Monipuolista luontoa: vehreää lehtokorpea saniaisineen, avaraa kangasmetsää sekä yli 200-vuotiaita kuusia. Lapsille kaikkea kiinnostavaa kuten puro sekä pitkospuita. Suojaisassa kurussa kulkeva 3,5 kilometrin mittainen polku on helppo edetä. Noin puolivälissä kota ja huussit. ”Lapset jaksavat reitin hyvin, kun koko ajan luonto vaihtuu ja edessä on jotain kiinnostavaa.”

5. Särkitunturi Muoniossa

Tunturin päältä aukeavat hienot näköalat. Pallaksen suuntaan aukeava maisema on valittu kansallismaisemaksi. Laella on myös lampia. Helppokulkuinen reitti. Vähintään puolivälin kodalle asti pääsee lastenrattaillakin. ”Tämä on ennen kaikkea överihieno kohde aikuisille upeiden maisemien takia. Mutta kyllä lapsiakin innosti ajatus siitä, että kiipeävät korkealle vuorelle.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston uusimmat