Lapsille opetetaan tunnetaitoja tavalla, josta hyötyisivät ennen kaikkea aikuiset

Lapsille on nykyään hienoja tunnekasvatussatuja. Saisiko niitä aikuiseenkin makuun sopivina?

5.9. 11:00

Hanna Syrjälä

Monessa lastenkirjassa opetellaan nykyään tunnetaitoja. Tarkoitus on, että lapsi oppii nimeämään ja käsittelemään tunteitaan.

Esimerkiksi Fanni ja suuri tunnemöykky -kirjassa Fanni-norsun valtaa ahdistava tunnemöykky, jolle hän ei keksi nimeä. Möykkyä sitten nimetään ja sulatellaan.

Eipä tällaisia kirjoja tainnut olla, kun minä olin lapsi. Sen ajan tunnekasvatus – no se nyt oli mitä oli.

Nyt tuleekin kuuma vinkki kustantajille: tehkää näitä erikseen aikuisille. Jos kerran aikuisten värityskirjat löivät läpi pari vuotta sitten, niin mikseivät sitten tunnekasvattavat kuvakirjat?

Ammentaa voisi tilanteista, jotka ovat aikuisille tuttuja. Tässä muutama idea.

Pekka taloyhtiön kokouksessa. Pekka on höynäytetty taloyhtiön hallitukseen, jonka puheenjohtaja on ilkeä Monni. Pekan mielestä olisi tärkeää teettää kosteuskartoitus, mutta Monni tahtoo rakentaa takapihalle ison terassin. Pekan sisällä möyryää kummallinen tunnemöykky. Miten tilannetta pitäisi oikein ratkoa?

Rasmus raivoaa. Rasmus etsii netistä koko ajan luettavaa, joka aiheuttaisi hänelle voimakkaita tunnereaktioita. Hän pauhaa perheenjäsenille, ketkä kaikki tänään tyhmäilevät Twitterissä, ja perheenjäsenet näyttävät tuskastuneilta. Miten Rasmus saisi sanoja sisällään riehuville tunteille?

Tupuna ja tyhjyyden tunne. Tupuna käy vain töissä ja kuntosalilla, muuta ei ehdi. Herätyskello soi joka aamu samaan aikaan. Tällaistako tämä on eläkeikään saakka? Ei saakeli voi olla! Voisiko oravanpyörän sijaan juosta rantaviivaa jossain lämpimässä maassa? Miten tätä tunnemöykkyä selvittelisi?

Peppi kohtaa menneisyyden. Peppi on kokenut elämässään hurjia juttuja, mutta on aina esittänyt kovanaamaa. Nyt hän haluaa selvittää asioita. Voisiko viimein käsitellä sitä, kun joutui lapsena asumaan yksin? Miten oikein sanoittaa sitä, kun on pakko olla aina niin ”reipas”?

Tiinan ja Juhan ositus. Tiina ja Juha ovat eronneet, ja omaisuutta jaetaan. Tiinan sisällä on älyttömän iso tunnemöykky, kun hän miettii, että Juha muuttaa erään Neean luo. Juha on myös saamassa osuuden Tiinan perintömökistä. Mitä tehdä näille ikäville ajatuksille? Pääseekö näistä jotenkin eroon?

Bisnestä voi laajentaa myös muihin tuotteisiin kuin kirjoihin. Tunnekasvatukseen myydään lapsille esimerkiksi tehtäväkortteja. Eräässä korttipakassa ”vahvuusvaris johdattaa lapset ja nuoret löytämään omat luonteenvahvuutensa”.

Luulen, että moni aikuinen juttelisi tosi mielellään sen variksen kanssa.

Kirjoittaja on HS Meidän perhe -lehden tuottaja.

Kolumni on julkaistu HS Meidän perhe -lehden numerossa 9/22. HS Meidän perhe on vanhemmuuteen ja perheisiin keskittyvä aikakauslehti, jota tehdään HS:n toimituksessa.

Lue lisää: Pienikin lapsi voi oppia tunnetaitoja, nämä 14 harjoitusta auttavat sietämään ikäviä tunteita

Lue lisää: Osa meistä puhuu tunteistaan loputtomiin, mutta ei silti osaa kohdata niitä – Näin vaikeita tunteita kannattaa käsitellä

Lue lisää: Moni nykyvanhempi on hukassa omien tunteidensa kanssa ja rähjää siksi lapsilleen, sanoo asiantuntija – Pahimman tunnekuohun voi tasoittaa helpolla keinolla

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston uusimmat