Miksi et isänä pitänyt perhe­vapaita tai pidit vain vähän? Vastaa kyselyyn

Perhevapaat uudistuivat elokuussa, mutta jo ennen sitä kumpi tahansa vanhemmista saattoi jäädä kotiin hoitamaan muutaman kuukauden ikäistä vauvaa.

Raskausvapaan jälkeen Kela maksaa vanhempainrahaa 320 arkipäivää. Päivät jaetaan tasan kummankin vanhemman kesken, mutta kiintiöstään voi luovuttaa päiviä toiselle.

28.11.2022 13:15

Elokuun alussa tuli voimaan perhevapaauudistus. Uudistukseen kuuluu 40 päivän raskausvapaa, jonka jälkeen Kela maksaa vanhempainrahaa 320 arkipäivää. Päivät jaetaan tasan kummankin vanhemman kesken: kummallekin siis 160 päivärahapäivää.

Vanhempi voi luovuttaa omasta 160 päivän kiintiöstään enimmillään 63 päivää toiselle. Noin 90 prosenttia isistä on luovuttanut kuluvana syksynä kiintiöstään äidille maksimimäärän eli kaikki 63 arkipäivää.

Lue lisää: Valtaosa isistä haluaa luovuttaa äidille mahdollisimman paljon vanhempain­raha­päiviään

Jo ennen elokuun muutosta vanhempainvapaa oli tarkoitettu molemmille vanhemmille: Ensin maksettiin äitiysrahaa noin neljä kuukautta. Sen jälkeen alkoi noin puolen vuoden vanhempainvapaa, jonka saattoi käyttää kumpi tahansa vanhemmista. Lähes poikkeuksetta se oli kuitenkin äiti, joka vapaat käytti.

Miksi isät eivät käytä perhevapaita – ainakaan niin laajasti kuin heillä olisi oikeus? Sitä kysymme nyt isiltä itseltään.

Kerro siis kyselyssä, miksi et ole pitänyt perhevapaita tai olet pitänyt niitä vain vähän. Vastausten perusteella tehdään juttu, joka julkaistaan HS.fi:ssä ja mahdollisesti muilla HS:n alustoilla.

Yhteystietonsa jättäneiden vastaajien kommentteja saatetaan käyttää jutussa tunnistamattomina. Lisäksi toimittaja saattaa ottaa yhteyttä niihin vastaajiin, jotka ovat antaneet siihen luvan.

Emme julkaise yhteystietoja, mutta HS:n periaate on, että jutussa siteerattujen ihmisten henkilöllisyyden tulee olla toimituksen tiedossa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston uusimmat