Kotikasvatuksen lisäksi myös kulttuurisilla ihanteilla sekä persoonallisuuden piirteillä on oma vaikutuksensa siihen, kuinka hyvin osaa pitää kiinni rajoistaan.

Se vaikein sana

Uskallatko sanoa ei? Kotikasvatuksella on paljon merkitystä siihen, kuinka hyvin aikuisena kykenee pitämään huolta omista rajoista ja jaksamisesta.


Pomo kiikuttaa jo muutenkin täydelle työpöydälle yhden tehtävän lisää. On ilmeistä, että lisätyölle ei ole tällä viikolla aikaa, mutta silti ylimääräinen tehtävä päätyy to do -listalle.

Esimerkiksi tällaisissa tilanteissa monen on vaikeaa sanoa ei, vaikka on selvää, että pitäisi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston uusimmat