Politiikka

Seremoniamestari Jokela pitää huolen presidentin virkaanastumisen muodollisuuksista

Tänään on kova tarve valtiollisten juhlamenojen ohjaajalle. Hän on se, joka usean tunnin ajan ohjaa lähes minuuttiaikataulua, jonka kuluessa virkaan astuu uusi Suomen tasavallan presidentti.

Tilaajille

Tänään on kova tarve valtiollisten juhlamenojen ohjaajalle. Hän on se, joka usean tunnin ajan ohjaa lähes minuuttiaikataulua, jonka kuluessa virkaan astuu uusi Suomen tasavallan presidentti. Samalla viisimiljoonainen kansa siirtyy uuteen aikakauteen, presidentti Sauli Väinämö Niinistön aikaan.

Kutakuinkin näin asian kuvailee seremonian ohjaaja Mikko Jokela, ulkoministeriön protokollapäällikkö.

Jokela nähdään heti alkajaisiksi televisiossa, kun hän ja presidentit, adjutantit ja eduskunnan varapuhemiehet saapuvat kulkueena eduskunnan täysistuntosaliin. Siellä Niinistö antaa juhlallisen vakuutuksensa, jossa hän lupaa noudattaa tasavallan valtiosääntöä ja lakeja sekä kaikin voimin edistää kansan menestystä.

Vallanvaihdosseremonia on vakiintunut totuttuun kaavaansa niin kauan sitten, ettei protokollapäällikkö muista sen ikää ja alkuperää. Eikä juuri kukaan mukaan. On siis häirittävä eduskunnan pääsihteeriä Seppo Tiitistä.

Hetkinen, sanoo Tiitinen ja etsii sekunneissa vastauksen vanhasta lakikirjasta.

"Vuodelta 1919 peräisin olevan hallitusmuodon 24 pykälässä sanotaan, että presidentti astuu toimeensa vaalia seuraavan maaliskuun 1. päivänä ja antaa silloin eduskunnan edessä juhlallisen vakuutuksen", Tiitinen kertoo.

Hän epäilee, että mallia on otettu keisarillisen Venäjän mutta erityisesti Ruotsin kuningaskunnan käytännöistä. Eduskunnan kirjastosta esikuvaksi varmistuu Ruotsi.

Kenellekään ei ole tullut mieleenkään muuttaa tai modernisoida vakiintunutta seremoniaa, Jokela sanoo.

"Tämä on hyvin juhlallinen tapahtuma. Arvostan kovasti sitä, että on tällaisia muotoja ja traditioita, joista pidetään kiinni. Tällaiset perinteet antavat jatkuvuutta, varsinkin tätä aikana, kun tapahtuu niin paljon muutoksia."

Riiteillä on suurissa muutosvaiheissa myös tärkeä merkitys yhden aikakauden päättäjänä ja uuden aloittajana.

Riitteihin kuuluu, että väistyvä presidentti luovuttaa virkaan astuvalle presidentille Mäntyniemen virka-asuntonsa, Kultarannan kesäasunnon sekä Presidentinlinnan.

Eduskunnasta poistuttaessa Jokela antaa ohjaajan vastuunsa hetkellisesti sotilaille, kun Niinistö ensimmäistä kertaa tarkastaa kunniakomppaniansa. Sen jälkeen presidentit siirtyvät Linnaan.

"Heille on varattu jotakin haukattavaa, ettei tyhjin vatsoin tarvitse käydä seremoniaa läpi", Jokela paljastaa.

Seuraava seremonia eli yli 300 ihmistä odottaa Linnan saleissa. Halonen hyvästelee ja Niinistö tervehtii maan hallituksen, korkeimmat virkamiehet, eduskunnan johdon sekä diplomaattikunnan.

Virallisen seremonian pitäisi olla ohi puoli neljään mennessä, ja presidentti Halonen on vapaa tasavallan presidentin virallisista tehtävistä.

Mitä Halonen illalla tekee?

"Sitä en tiedä ollenkaan. Se on varmasti juuri hänen vapaan harkintansa vallassa", Jokela vastaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Presidentti-instituutio

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    3. 3

      Asianajajaliitto pitää ”paimenkirjeiden” lähettelyä pelkän baarikeskustelunkin pohjalta hyväksyttävänä – ”Asianajajan velvollisuus numero yksi on lojaalius asiakasta kohtaan”

    4. 4

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    5. 5

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    6. 6

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    7. 7

      Poliisi kiinnostui Sunny Car Centerin kadonneista miljoonista – Konkurssipesä: rahaa meni ”hupifirmalle” ja mausteyhtiölle

    8. 8

      Kaarina Hazard nauraa asianajajan välityksellä uhkailevalle miehelle #MeToo-keskustelussa – ”Kasvoton valta yrittää sabotoida naisten järjestäytymis­yritykset”

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    5. 5

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    6. 6

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää