Politiikka

Sotilaallinen apu ulkomaille mahdollistumassa – Soini: ”Emme ole luomassa avunannon automaattia”

Ruotsin sukellusvenejahti ja Pariisin terrori-iskut havahduttivat Suomen uudistamaan lainsäädäntöä.

Suomeen on syntymässä uusi kansainvälistä avunantoa koskeva laki, joka mahdollistaisi sotilaallisen avun Suomen rajojen ulkopuolelle.

Ulkoministeri Timo Soini (ps) vakuuttaa, ettei ehdotettu avunantolaki tarkoita, että suomalaissotilaita lähetettäisiin laajamittaisesti ulkomaille. Päätös sotilaallisen avun antamisesta säilyisi Suomen käsissä.

”Lain päätarkoitus on, että Suomella ei olisi enää lainsäädännöllisiä esteitä antaa tai vastaanottaa apua. Tässä ei ole kyse järjestelystä, jossa suomalaisia sotilaita oltaisiin laajamittaisesti lähettämässä jonnekin. Emme ole luomassa mitään automaattia, että olisi velvollisuus tehdä niin tai näin”, hän kertoo HS:lle.

Ulkoministeriön asettama työryhmä esittää avunantolakia, joka asettaisi säännöt, sille miten Suomi voi vastata muiden maiden avunpyyntöihin ja miten pyytää tarvittaessa itse apua. Tarkoituksena on, että laki selkeyttäisi myös päätöksentekoketjua.

Ulkoministeriö asetti työryhmän maaliskuussa 2015 pian sen jälkeen, kun Suomessa havahduttiin lainsäädännön rajoituksiin Ruotsin sukellusvenejahdin yhteydessä. Nykyinen laki kieltää sotilaallisen avunannon Suomen rajojen ulkopuolella.

Pariisin marraskuisten terrori-iskujen jouduttamana työryhmä toimi rivakasti. Heillä olisi ollut aikaa toukokuuhun asti, mutta ryhmä saikin työnsä päätökseen jo nyt. Yli satasivuinen mietintö luovutettiin ulkoministeri Soinille perjantaina.

Puolustus- ja sisäministeriö tekevät vielä avunantolakiin liittyvät toimialakohtaiset esitykset. Koko lakipaketti on tarkoitus tuoda eduskunnan käsittelyyn huhtikuussa.

Kiireelle on hyvä syy.

”Meillä on ollut selvä tarve jo Lissabonin sopimuksen solmimisesta vuodesta 2009 lähtien saada Suomen lait sille tasolle, että ne vastaavat muuttuvan maailman haasteita”, Soini toteaa.

Ulkoministeri ei vielä suostu arvioimaan, olisiko ulkomailla taisteleminen suomalaissotilaille vapaaehtoista vai olisiko laki velvoittava silloin.

”Lähdemme siitä, että varusmiehet toimivat kotimaassa ja kantahenkilökunnalle kaikki osallistuminen on ollut vapaaehtoista. Nyt täytyy katsoa, millaiseksi tämä laki muotoutuu.”

Hän muistuttaa, että kysymys ei ole pelkästä avunannosta. Kriisitilanteessa myös Suomi voisi jatkossa pyytää jopa sotilaallista apua muilta kumppanimailtaan.

”Laki muuttuu myös siltä osin, että jos Suomi apua tarvitsee, niin se voi sitä myös saada – esimerkiksi Ruotsilta. Tällä hetkellä se ei olisi mahdollista.”

Hän ei suostu spekuloimaan, millaisessa tilanteessa Suomi voisi pyytää apua ulkomailta.

”En halua maalata piruja seinille. Tämä on varautumista, jota vastuulliset päättäjät tekevät. Meillä täytyy olla työkalupakissa riittävästi keinoja.”

Työryhmä ehdottaa, että päätöksen avusta saisi tehdä tasavallan presidentti tai valtioneuvoston yleisistunto. Käytännössä avunannon avaimet olisivat nykyisellä kokoonpanolla presidentti Sauli Niinistön ja Juha Sipilän (kesk) hallituksen käsissä. Presidentti ja valtioneuvosto tekisivät päätökset yhteistyössä.

Niinistö tai Sipilän hallitus ei pystyisi omavaltaisesti päättämään sotilaiden lähettämisestä ulkomaille. Jos avunpyyntöön vastaaminen vaatii sotilaallisia voimakeinoja, myös eduskunta osallistuu päätöksentekoon.

Työryhmä tosin ehdottaa, että lakiin sisältyisi kiireellisyysmenettely. Se tarkoittaa, että poikkeuksellisen vakavissa tilanteissa, kuten välittömästi uhkaavien terrori-iskujen tapauksessa, tavallisesta päätöksentekoketjusta voitaisiin poiketa. Pikareitti olisi käytössä vain EU- ja Pohjoismaiden kanssa.

Ehdotetulla lailla on kaksi päätarkoitusta: Ensinnäkin se päivittäisi Suomen lainsäädännön niin, että Suomi voisi vastata EU:n yhteisvastuulausekkeen tai keskinäisten sopimusten mukaisiin avunpyyntöihin joustavasti ja ilman epäselvyyksiä. Toiseksi laki mahdollistaisi sotilaallisen avun lähettämisen muissakin kuin kriisinhallintatilanteissa.

Avunannon sotkuisuus tuli ilmi viimeistään lokakuussa 2014, kun ruotsalaiset jahtasivat tuntematonta sukellusvenettä Tukholman ulkosaaristossa. Tuolloin pohdittiin, voisiko Suomi auttaa länsinaapuriaan etsinnöissä, jos Ruotsi esittäisi avunpyynnön.

Selvisi, että sukellusvenejahdissa auttaminen ei olisi onnistunut Suomen puutteellisen lainsäädännön vuoksi. Suomen olisi nykyäänkin pakko kieltäytyä Ruotsin avunpyynnöstä, vaikka päättäjät puhuvatkin kauniisti puolustusyhteistyön vahvistamisesta länsinaapurin kanssa.

Marraskuussa, Pariisin terrori-iskujen jälkeen Suomen lainsäädännön rajoittuneisuus nousi uudemman kerran esille. Ranskasta tuli tuolloin ensimmäinen jäsenvaltio, joka vetosi EU:n turvatakuisiin, jotka velvoittavat muut maat auttamaan avuntarvitsijamaata ”kaikin mahdollisin keinoin”.

Ranska halusi apua Isis-terroriryhmän vastaiseen taisteluun Irakissa ja Syyriassa sekä tukea muissa operaatioissa, jotta se voisi vapauttaa omia joukkojaan vaikkapa kotimaassa esiintyvän terrorismin torjumiseen.

Muun muassa puolustusministeri Jussi Niinistö (ps) totesi, että Suomi voi tarjota Ranskalle viranomaisyhteistyötä, kuten poliisiapua, mutta ei sotilaallista tukea.

Suomi ilmoitti lopulta kasvattavansa suomalaissotilaiden määrää YK:n Malin-operaatiossa ja Isisin-vastaisen liittouman sotilaskoulutusoperaatiossa Pohjois-Irakissa.

Uusi avunantolaki mahdollistaisi Suomen osallistumisen terrorismin torjuntaan tarvittaessa suoraan sotilaallisin keinoin.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Raimo Peltonen kuuli työterveydessä olevansa terve, seuraavana päivänä hänet haki ambulanssi – suolistosyöpä muhii pitkään mutta antaa vain vähän merkkejä

    2. 2

      Seksistä on vaikea puhua, koska termit ovat kiusallisia, kökköjä tai perverssejä – hyviä seksisanoja on vain yksi

    3. 3

      ”10 neuvoa kannabiksen turvallisempaan käyttöön” – THL julkaisi ensi kertaa ohjeistuksen, sillä asenteet pössyttelyä kohtaan lievenevät Suomessa

    4. 4

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    5. 5

      Ajatusleikki paljastaa, mitä tapahtuisi jos metsästys lopetettaisiin: Hirvikolarien määrä kolminkertaistuisi, ja susilaumat saattaisivat tulla myös pääkaupunkiseudulle

    6. 6

      Influenssakausi lähestyy, mutta kannattaako perusterveen hankkia rokote? Nämä asiat sinun tulee tietää, jos harkitset influenssarokotetta

      Tilaajille
    7. 7

      Korkeakoulujen määrää halutaan vähentää ja opiskelijoita hoputtaa valmistumaan – tällainen on opetusministeriön visio vuodelle 2030

    8. 8

      Jaguar-mies ei peittänyt kasvojaan oikeudessa – HS seuraa Lönnrotinkadun yliajokäräjiä Helsingissä

    9. 9

      Pelastuslaitos kiittää autoilijoita, jotka muodostivat Kehä III:lle pelastuskujan – Video näyttää ”esimerkillisen tilanteen”

    10. 10

      Suomen suurimman asumisoikeusyhtiön väitetään nyhtäneen vuosia liian suuria vastikkeita – Asukkaat nostivat joukkokanteen Asokoteja vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    4. 4

      Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Helsingin halutuimpiin kouluihin ilmoitetaan jopa vastasyntyneitä – syntymätöntä lasta ei oteta koulujonoon, vaikka vanhemmat kyllä yrittävät

    7. 7

      Suomalaiset suosikkibloggaajat pitävät bisnespukeutumisen vinkkejä kankeina ja vanhanaikaisina: ”Ei se vähennä tippaakaan uskottavuutta, onko hame vai housut”

    8. 8

      Länsimetron kuitit haluttiin perata läpi erityistilintarkastuksessa, virkamiehet tilasivat yleisen selvityksen – Maria Guzenina: ”Mistä tässä on nyt kysymys?”

    9. 9

      Jengi murhasi 28 ihmistä Belgiassa 80-luvulla ja katosi – Entisen poliisin kuolinvuoteella tekemä tunnustus saattaa nyt ratkaista mysteerin

    10. 10

      Influenssakausi lähestyy, mutta kannattaako perusterveen hankkia rokote? Nämä asiat sinun tulee tietää, jos harkitset influenssarokotetta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    7. 7

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Suomessakin pelannut NHL:n vihatuin sekoilija paljastaa pelanneensa jatkuvasti lääkecoctailien voimalla: ”Tunnet itsesi tuhoutumattomaksi”
    3. Ähtärin eläinpuiston johtaja eroaa juuri ennen kuin pandat saapuvat Suomeen – ”Kaikella on aikansa”
    4. Jaguar-mies ei peittänyt kasvojaan oikeudessa – HS seuraa Lönnrotinkadun yliajokäräjiä Helsingissä
    5. Apple Pay tuli tänään Suomeen – alkaako puhelimella maksaminen nyt yleistyä?
    6. Kun turvapaikan­hakijoita alkoi tulla tuhansittain, yksi yritys näki mahdollisuutensa – vastaanotto­keskuksia pyörittänyt Luona keräsi yli 50 miljoonan liikevaihdon
    7. Korkeakoulujen määrää halutaan vähentää ja opiskelijoita hoputtaa valmistumaan – tällainen on opetusministeriön visio vuodelle 2030
    8. Suomen suurimman asumisoikeusyhtiön väitetään nyhtäneen vuosia liian suuria vastikkeita – Asukkaat nostivat joukkokanteen Asokoteja vastaan
    9. Influenssakausi lähestyy, mutta kannattaako perusterveen hankkia rokote? Nämä asiat sinun tulee tietää, jos harkitset influenssarokotetta Tilaajille
    10. Yli 2000 kokousedustajaa yksimielisinä: Xi Jingping sai nimensä puolueen peruskirjaan jo eläessään – Nyt pohditaan, jatkaako hän Kiinan johdossa hautaan asti
    11. Tunti sitten
    12. Turussa viihtyvän suunnistuksen norjalaisen maailmanmestarin koneessa on vääntöä ja hengitys muistuttaa hyperventilaatiota – ”Se kyllä kuulostaa pahalta”
    13. Näytä lisää