Politiikka

Presidentti Ahtisaari: Hyvästit hyvinvointi­yhteiskunnalle, jos taloutta ei saada kuntoon

Martti Ahtisaari muistutti, että 1990-luvun laman aikaan osoitettiin suurta yhteistyöhalua ja saatiin aikaan tasavallan presidentin työllisyystyöryhmä.

Presidentti Martti Ahtisaari vetosi tiistaina voimakkaasti yhteiskunnan vaikuttajiin, työmarkkinaosapuolista hallitukseen, että yhteiskuntasopimus saataisiin aikaan ja talous saataisiin yhteistoimin kuntoon.

Politiikan toimittajien yhdistyksen tilaisuudessa vieraillut Ahtisaari toivoi, että tekisimme nyt kaikkemme, että vientiponnisteluja tuetaan.

”Otetaan politiikassa myös se huomioon – ja tuetaan nuoria ja vanhempiakin, jotka haluavat yrittäjiksi”, hän sanoi.

Kun Ahtisaaresta tuli tasavallan presidentti lamavuonna 1994, taloustilanne oli paljon pahempi kuin nyt. Ahtisaari muistutti, että silloin osoitettiin suurta yhteistyöhalua ja saatiin aikaan tasavallan presidentin työllisyystyöryhmä.

Keskeisessä roolissa ryhmässä olivat työmarkkinoilla pitkään vaikuttanut Matti Pekkanen, vuorineuvos Casimir Ehrnrooth ja SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen.

Esko Ahon (kesk) ja Paavo Lipposen (sd) hallitukset panivat ryhmän ehdotuksia toimeen. Kun Ahtisaari jätti tasavallan presidentin tehtävän vuonna 2000, työttömien määrä oli painunut lähtöluvusta huimasti alas päin.

Pekkasen ryhmän aikaista vastuullisuutta Ahtisaari kaipaa tähän aikaankin.

”Kyllä toivon, että samanlaista henkeä voitaisiin saada yhteiskuntaan.”

Suomeen tulevien maahanmuuttajien määrästä Ahtisaari ei vaikuttanut olevan huolissaan. Hän viittasi sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamon sunnuntain Helsingin Sanomissa julkaistuun kirjoitukseen, jossa tämä analysoi talouskriisin ja globalisaation vaikutuksia maahanmuuttokeskusteluun.

Ahtisaaren mielestä se oli hyvin asiallinen analyysi siitä, mitä seuraa, kun talous ei ole kunnossa.

”Kyllä tällä hetkellä kaikkein suurin haaste meillä on saada talous kuntoon”, presidentti korosti.

Ilmapiiri Suomessa on kuitenkin muuttunut turvapaikanhakijoiden myötä kireäksi.

”Silloin kun taloudessa menee huonosti, se aiheuttaa tällaisia reaktioita. Se on kovin onnetonta”, Ahtisaari sanoi.

Hänen mielestään ilmapiiri saadaan muuttumaan vain sillä, että Suomessa tajutaan, että globalisaation seurauksena meillä on valtava työurakka edessä.

”Jos me emme pysty talouttamme saamaan kuntoon, niin silloin voimme sanoa hyvästit myös hyvinvointiyhteiskunnalle.”

Hän huomautti, että hyvinvointiyhteiskunta pohjoismaisena asiana on ”parasta, mitä maailmassa on”.

Ahtisaari, 78, työskentelee edelleen ahkerasti erilaisissa kansainvälisissä tehtävissä ja neuvotteluissa eikä siirtyminen eläkeläiseksi tahdo onnistua. Viime vuonna matkapäiviä kertyi runsaasti yli 200.

Ahtisaari tunnetaan etenkin vaikeiden rauhanprosessien vetäjänä. Hän sai vuonna 2008 ensimmäisenä suomalaisena Nobelin rauhanpalkinnon.

Hän toimii pääasiassa perustamansa rauhanjärjestön Crisis Management Initiativen eli CMI:n kautta. Ahtisaari toimii CMI:n hallituksen puheenjohtajana.

”Esittelen aina itseni, että en ole poliitikko, olen virkamies.”

Hallituksen kehitysapuleikkaukset kohdistuivat myös Ahtisaaren järjestöön.

”Luulisi, että jos haluttaisiin estää pakolaisten lähtöä kotiseudultaan ja rauhan aikaansaamista, niin semmoisia yrittäjiä kuin oma järjestöni, olisi voinut kohdella toisella tapaa”, Ahtisaari sanoi

Ahtisaari pitää tiukasti linjauksestaan, että hän ei kommentoi tasavallan presidenttien – ei edeltäjiensä eikä seuraajiensa – sanomisia tai sanomatta jättämisiä.

Keskustan pitkäaikaisen vaikuttajan ja kunniapuheenjohtajan, europarlamentaarikko Paavo Väyrysen puoluehanketta, Ahtisaari on seurannut hieman ihmetellen.

Ahtisaari heitti, että hän olisi pikemminkin toivonut, että Väyrynen ryhtyisi ajamaan sitä, miten tämä jättää politiikan.

”Se olisi ehkä paras palvelus, mitä Paavo Väyrynen voisi tehdä.”

Väyrynen oli mukana presidentinvaalikuvioissa silloin, kun Ahtisaari valittiin tasavallan presidentiksi. Väyrynen kuitenkin putosi toiselta kierrokselta.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Talous
  • yhteiskuntasopimus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    2. 2

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    3. 3

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    4. 4

      Alpakkatapahtuman järjestäjien pieni vale oli iso isku luottamukselle – On ankeaa, kun joutuu epäilemään motiiveja pörröisten eläinten paijaamisen taustalla

    5. 5

      New York Times: Trump herää puoli kuudelta katsomaan televisiota ja katsoo sitä neljästä kahdeksaan tuntia päivässä

    6. 6

      Pyöräilykypärä pakolliseksi vai ei? Yhdysvaltalaistutkijan mukaan kysymykseen on vain yksi oikea vastaus

      Tilaajille
    7. 7

      Jatkuvat keskeytykset tekevät meistä tyhmempiä kuin olemme – taistellaan yhdessä häiriökulttuuria vastaan

    8. 8

      Brexit-äänestäjille luvatut säästöt muuttuivat jo suuriksi kuluiksi, koska reaalitalous kärsii

      Tilaajille
    9. 9

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    10. 10

      Enemmistö suomalaisista haluaa vahvat oluet ja limuviinat ruokakauppaan – valtaosa kannattaa myös väljempää aukioloa ravintoloille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    2. 2

      Olga Romanoffista kaavailtiin prinssi Charlesin puolisoa – Tsaarin jälkeläinen ja suomalaista sukua oleva ruhtinatar esittelee nyt kotinsa ja sanoo: ”Kukaan ei välitä titteleistä pätkääkään!”

      Tilaajille
    3. 3

      Näin sotesta tuli sekundaa, ja isot yritykset voittavat – professori Heikki Hiilamo kirjoittaa puheenvuorossaan, että Suomeen on tulossa nykyistä huonompi terveydenhoito

      Tilaajille
    4. 4

      Alpakkatapahtuman järjestäjien pieni vale oli iso isku luottamukselle – On ankeaa, kun joutuu epäilemään motiiveja pörröisten eläinten paijaamisen taustalla

    5. 5

      New York Times: Trump herää puoli kuudelta katsomaan televisiota ja katsoo sitä neljästä kahdeksaan tuntia päivässä

    6. 6

      Washingtonissa ei nykyään keskustella kuin yhdestä asiasta, kuinka kauan tämä voi jatkua? – Presidentti Trumpille on kuitenkin vaikeaa antaa potkut

    7. 7

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    8. 8

      ”Osakas laittoi kätensä hameeni alle” – Juristialan naiset kertovat kourimisesta, vähättelystä sekä syrjinnästä, ja vaativat häirinnälle loppua

    9. 9

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    10. 10

      Maailmalla leviää ”sydäntäsärkevä” video nälkään sulalla maalla nääntyvästä jääkarhusta – National Geographicin kuvaaja kertoo itkeneensä kuvatessaan eläimen kärsimystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Suomalaismies otti kuvaa Schwarzenegger-seinämaalauksesta, kun tämä ilmestyikin paikalle – Kuva julkaistiin Redditissä, aiheutti raivoa ja lopulta Arska itse ilmestyi nettiin kertomaan, mistä on kyse

    11. Näytä lisää