Politiikka

SAK:n Lyly yhteiskuntasopimuksesta: Tarkempi kirjaus veroratkaisusta olisi ollut toivottava

Sdp:n Antti Rinne kiittää sopua työrauhan turvaamisesta, mutta moittii lomarahojen leikkaamista ja muita yksityiskohtia.

SAK:n puheenjohtajan Lauri Lylyn mukaan maan hallituksen linjaus yhteiskuntasopimuksesta selventää päätöksentekoa SAK:n hallituksessa tulevana maanantaina.

”Pakkolakien osalta tilanne on nyt selvä, ja tulkitsen hallituksen linjausta myös niin, että menoleikkaukset vedetään pois. Mutta veroratkaisu jää myöhempään arviointiin, ja siitä osin olisin toivonut tarkempaa kirjausta”, Lyly sanoo.

SAK on keskusjärjestöistä ainoa, joka ei ole vielä kuitannut yhteiskuntasopimusta osaltaan. Muut järjestöt ovat sen jo hyväksyneet.

Lylyn mukaan yhteiskuntasopimukseen linkitetyt noin miljardin euron veronkevennykset olisivat olleet tärkeitä myös SAK:n jäsenille ostovoiman takia.

Yhteiskuntasopimus uhkaa kiristää palkansaajien verotusta ja leikata ostovoimaa, koska osana sopimusta palkansaajan työttömyysvakuutusmaksuja ja työeläkemaksuja nostetaan useamman vuoden ajan. Vastaavasti yritysten maksutaakkaa helpotetaan.

Lyly sanoo jossain määrin ymmärtävänsä, että veronkevennykset täytyy mitoittaa sen mukaan, että julkinen talous kestää ne eivätkä palvelut vaarannu.

”Ostovoima on tärkeä, mutta julkiset palvelut ovat tavalliselle palkansaajalle tärkeämpi asia.”

Hallitus kannustaa työmarkkinajärjestöjä edistämään paikallista sopimista kevään työmarkkinakierroksella.

”Varmaan jotakin keskusteluja ja edistymistä voi tulla, mutta en usko tämän porkkanan tuovan paljon lisää paikalliseen sopimiseen. En tiedä, kuinka paljon liittopöydässä katsotaan, että jos me tämä tehdään, niin verot kevenevät. Voihan sillä jonkinlainen positiivinen vaikutus olla”, Lyly sanoo.

”Tämä on evoluutio eikä revoluutio, pikku hiljaa viedään eteenpäin. Tässä hallitus yrittää nyt houkutella tekemään enemmän kuin kilpailukykysopimuksessa on”, Lyly sanoo.

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne kommentoi yhteiskuntasopimuksen syntyä Facebook-sivullaan. Rinteen mukaan Sdp suhtautuu myönteisesti neuvottelutuloksen syntyyn. ”Pakkolakien jäädyttäminen ja paikallisen sopimisen siirtäminen työmarkkinajärjestöjen sovittavaksi olivat keskeisiä edellytyksiä ratkaisun syntymiselle. Näin myös Sdp neuvoi oppositiosta käsin hallitusta tekemään”, Rinne kirjoittaa.

Pelkkää kiitosta sopimus ei Rinteeltä kuitenkaan saa. Moitteita saavat niin lomarahojen leikkaus – ”valtaosalle perheistä lomarahan maksu on ainoa hetki vuodesta, jolloin kodin taloudessa voidaan elää hetken aikaa leveämmin” – kuin työajan pidentäminenkin. Maksujen siirtämisen työnantajilta palkansaajille parantaa Rinteen mukaan yritysten kilpailukykyä, mutta heikentää samalla ostovoimaa. ”Ostovoiman heikentymiseen Suomella ei ole varaa”, hän kirjoittaa.

Sovun parhaana puolena Rinne pitää sitä, että ”sopimus turvaa häiriöttömät työmarkkinat myös tulevaisuudessa”.

”Toimiva ja luotettava työmarkkinajärjestelmä on itsessään merkittävä kilpailukykytekijä”, hän perustelee.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • SAK
  • Työmarkkinat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Länsimetron kuitit haluttiin perata läpi erityistilintarkastuksessa, virkamiehet tilasivat yleisen selvityksen – Maria Guzenina: ”Mistä tässä on nyt kysymys?”

    2. 2

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    3. 3

      Toimittaja nukkui kolme viikkoa unimittareiden kanssa, tämä kaikki tapahtui: alkoholi tuhosi levon, lyhyetkin unet virkistivät – ja motivaatio mennä aikaisemmin nukkumaan löytyi

    4. 4

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    5. 5

      EU:lta miljoonatuet Anttilan ja Stockmannin irtisanotuille työntekijöille

    6. 6

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    7. 7

      Masennus ei ole yksi vaan 12 eri sairautta – kaikki ne vaativat myös erilaiset hoidot, sanovat suomalaistutkijat

      Tilaajille
    8. 8

      Ravintolan henkilökunta kieltäytyi tarjoilemasta romaneille Malmilla – hovioikeus tuomitsi syrjinnästä ja määräsi maksamaan 800 euron kärsimyskorvaukset

    9. 9

      Tukholman eliitin alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät

      Tilaajille
    10. 10

      ”Onko toi sun poika?” Vanhemman naisen ja nuoremman miehen suhde herättää yhä hämmästelyä Suomessa – HS:n lukijat kertovat rakkaustarinansa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    6. 6

      Älä keitä kahvia, leivo tai käy päiväkausiin suihkussa – HS kokosi ohjeet, mitä tehdä, jos epäilet kotona kosteusvauriota

    7. 7

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    8. 8

      Lunta tai räntää luvassa ensi viikolla lähes koko maahan – ”Renkaiden vaihto vasta keski­viikkona menee jo myöhäiseksi”

    9. 9

      Tukholman eliitin alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät

      Tilaajille
    10. 10

      Sipilä vaati Väyrysen eroa keskustasta – Väyrynen vastaa: ”Paikallisyhdistyksen pitäisi erottaa, mutta Keminmaan keskustaseuran puheenjohtajana en aio ryhtyä toimenpiteisiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää