Politiikka

Yhteenveto: Kilpailu­kykysopimus nytkähti viimein liikkeelle – pääministeri Sipilällä kielikuvat sekaisin

Neuvottelut jo kertaalleen hylännyt Suomen suurin ammattiliitto Pam ilmoitti sittenkin lähtevänsä neuvottelemaan sopimuksesta.

Hallituksen ajama kilpailukykysopimus – jota myös yhteiskuntasopimukseksi kutsutaan – nytkähti torstaina kuukausien väännön jälkeen kunnolla liikkeelle.

Neuvottelut jo kertaalleen hylännyt Suomen suurin ammattiliitto Pam ilmoitti sittenkin lähtevänsä neuvottelemaan sopimuksesta – mutta asetti mukaan lähdölle joukon ehtoja.

Myöhemmin illalla myös Elinkeinoelämän keskusliitto EK kertoi hyväksyneensä sopimuksen ja suosittelevansa liitoilleen, että ne lähtevät neuvottelemaan sopimuksen pohjalta.

HS:n yhteenveto kertaa päivän käänteet:

Pamilta neljä ehtoa – EK vastustaa niistä yhtä

Pam asetti neuvotteluille kaikkiaan neljä ehtoa. Liitto vaatii neuvotteluja osa-aikaisten aseman turvaamisesta, niin sanotun selviytymislausekkeen reunaehdoista, luottamusmiesten oikeuksien parantamisesta ja lyhyiden sairauslomien omailmoituksen edistämisestä.

EK taas painottaa, että neuvottelut koskevat vain kilpailukykysopimuksessa jo sovittuja asioita.

”Korostamme sitä, että liittokohtaiset neuvottelut koskevat sopimuksen sisällä sovittuja asioita. Siltä osin on todettava, että Pamin ehdottama sairauslomien omailmoituskäytäntö ei kuulu tähän sopimukseen. Sopimusta ei avata”, toimitusjohtaja Jyri Häkämies totesi EK:n tiedotustilaisuudessa illalla Helsingin Etelärannassa.

EK:n omailmoitusten vastustus tuskin kuitenkaan kaataa neuvotteluja, sillä liitot – ei siis EK – lopulta päättävät, mistä ne neuvottelevat.

Pamin ehdoista kolme ensimmäistä mainitaan kilpailukykysopimuksessa, ja ainakin niiden osalta Häkämies on valmis antamaan liitoille neuvotteluvapauden.

”Otsikkotasolla ne kuuluvat kilpailukykysopimukseen. Se, millä tavalla näitä asioita sovelletaan liittotasolla, kuuluu liitoille.”

Myöskään Pamin edunvalvontajohtaja Jaana Ylitalo ei näe EK:n kielteistä kantaa sairauspoissaoloista neuvottelujen esteenä, koska liitot lopulta päättävät, mistä ne neuvottelevat.

”Kilpailukykysopimuksen mukaan sen työehtosopimuksiin voidaan tehdä muutoksia, joilla ei ole kustannusvaikutuksia”, Ylitalo sanoo. Hänen mukaansa sairauspoissalojen omailmoitus on sellainen asia.

EK:n Häkämies: Suomalaiset tarvitsevat tämän sopimuksen

Ratkaisu liittokohtaisten neuvottelujen aloittamisesta ei ollut EK:lle helppo. EK:n hallitus äänesti asiasta, mutta HS:n tietojen mukaan merkittävä enemmistö äänesti puolesta.

Häkämiehen mukaan sopimus puhutti EK:ssa paljon etenkin sen vajaan kattavuuden vuoksi.

”Aika moni SAK:n liitoista on ilmoittanut jättäytyvänsä sopimuksen ulkopuolelle. Toivomme, että kattavuus vielä täydentyy, mutta joka tapauksessa suositamme neuvotteluissa liikkeelle lähtöä.”

SAK:n liitoista kilpailukykysopimuksesta ovat kieltäytyneet kuljetusalan AKT, elintarviketyöläisten SEL ja Rakennusliitto.

Häkämiehen mukaan sopimusneuvottelut pitää aloittaa välittömästi.

”Olemme nyt kaksi viikkoa menettäneet suunnitellusta ajasta. Siksi on tärkeää, että etenemme ripeästi liittokohtaisissa soveltamisneuvotteluissa”, hän toteaa.

Häkämies uskoo, että kilpailukykysopimus toisi käänteen Suomen aneemiseen taloustilanteeseen.

”Suomi ja suomalaiset tarvitsevat tämän sopimuksen ja sitä kautta saatavan työn kilpailukyvyn parannuksen. Sitä kautta saamme työllisyyteen käännettä ja ilmapiiriin positiivisen muutoksen.”

Pääministeri Sipilä: ”Toivottavasti tulppa lähtee nyt paatista”

Pam teki päätöksen mukaan lähtöstä jo aiemmin liiton yli kuusi tuntia kestäneessä hallituksen kokouksessa Helsingissä kuultuaan ensin pääministeri Juha Sipilää (kesk), STTK:n ekonomisti Ralf Sundia ja Pamin tutkimuspäällikkö Antti Veirtoa. Pam pyörsi näin 4. maaliskuuta tekemänsä kielteisen päätöksen. Silloin ei-äänet voittivat 11–5. Nyt kyllä-äänet voittivat 11–5.

EU:n huippukokoukseen Brysseliin saapunut Sipilä kertoi torstaina iltapäivällä, että ”oli hyvä, kun PAM lähti mukaan ”. Sipilä kertoi ymmärtävänsä sen, että PAM oli ollut huolissaan pienipalkkaisten osa-aikaisten työntekijöiden ansioista.

Sipilä ei halunnut ottaa kantaa PAM:in kertomiin reunaehtoihin. Sipilän mukaan ehtojen pohtiminen kuuluu työnantaja- ja työntekijäjärjestöille. ”Hallitus ei ole oikea neuvomaan”, hän kuittasi.

Sipilältä pääsi myös lapsus, kun hän kommentoi neuvotteluiden etenemistä koomisin sanankääntein: ”Toivottavasti tämä tulppa lähtee nyt paatista ja päästään eteenpäin”, Sipilä sanoi toimittajille.

Pamin ehdoista osa-aikaisten aseman turvaaminen ehkä vaikein

Pamin puheenjohtaja Ann Selin kutsuu liiton asettamia ehtoja ”erittäin tiukoiksi”.

 Vaikein ja odotetuin ehto työnantajille on todennäköisesti vaatimus, että työnantajat lähtevät aidosti neuvottelemaan osa-aikaisten aseman turvaamisesta, kun työaikoja pidennetään. Tämä tarkoittaa, että osa-aikaiset olisivat erilaisessa asemassa kuin muut, kun neuvotellaan työajan pidennyksestä. Osa-aikaisten työajan pidentäminen on myös teknisesti vaikeaa.

 Työnantajat tuskin pitävät myöskään ajatuksesta, että luottamusmiehen oikeuksia parannetaan ja lyhyissä sairauslomissa otettaisiin käyttöön omailmoitus. Jälkimmäisestä ei ole kirjausta kilpailukykysopimuksessa.

 Helpompi on ehkä neuvotella vaatimuksesta, jonka mukaan Pam haluaa selvyyden niin sanotusta selviytymislausekkeesta siten, ettei siitä tule palkanalennusautomaattia. Kaikki muutkin liitot haluavat saman selvyyden. Selviytymislauseke määrittelee, millä ehdoin työehtoja voidaan muuttaa, jos yhtiön joutuu vaikeuksiin ja työntekijöitä uhkaa irtisanominen.

Selin korosti, että liitto halusi itse vaikuttaa, mitä muutoksia työntekijöiden työehtoihin tulee.

Selin sanoo, että päätös oli hankala, mutta asiat ovat edellisen kokouksen jälkeen myös selkiytyneet etenkin sopimuksen yksityiskohtien ja mahdollisen veroalen kohdalla. ”Tämän parin viikon aikana on kuitenkin tullut mahdolliseksi ajatella, että peli katsotaan loppuun saakka.”

”Emme halunneet asettua esteeksi, että muut pääsevät neuvottelemaan. Muuten olisimme olleet sen varassa, mitä maan hallitus tekee”, Selin sanoo.

Pam on vaatinut Sipilän hallitusta toteuttamaan noin miljardin euron veronalennukset, mutta hallitus on halunnut ensin odotella, millainen kilpailukykysopimuksesta tulee ja pääsevätkö liitot sopuun myös paikallisesta sopimisesta.

Pamin veronkevennysvaatimukset saavat tukea Etelärannasta EK:n tiloista.

”Lähdemme siitä, että tämä liittovaihe vedetään niin, että hallitus voi veronalennukset toteuttaa. Suomalainen työllisyys ja ostovoima kaipaavat kipeästi apua”, Häkämies toteaa.

Pamin kokouksessa epäiltiin, ettei sopimus tuo 35 000–45 000 työpaikkoja kuten on arvioitu. Pamilaisille oli erityisen vaikeaa hyväksyä sopimuksessa mainittu työajan pidennys 24 tunnilla. Etenkin osa-aikaisten työntekijöiden työajan pidennystä pidettiin jo teknisesti vaikeana. Hallituksen jäsenet epäilivät myös sitä, ettei hallitus toteuta lupaamansa miljardin euron veroalennusta.

Mukana nyt yli 90 prosenttia palkansaajista

Kilpailukykysopimuksella on tarkoitus alentaa yritysten kustannuksia, jotta vienti lisääntyisi ja työpaikkoja syntyisi lisää. Ilman suurta kattavuutta sopimuksen mahdollinen teho jäisi liian pieneksi.

Sopimuksen on hyväksynyt neuvottelujen lähtökohdaksi jo kaikki toimihenkilöliitto STTK:n ja korkeastikoulutettujen Akavan liitot sekä merkittävä enemmistö SAK:n liitoista. Sopimuksen kannalla on 80 prosenttia palkansaajista. Kattavuus olisi yli 90 prosenttia, jos Pam olisi mukana.

Lopullinen päätös sopimuksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä on tarkoitus tehdä vasta neuvottelujen päätyttyä 31. toukokuuta.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Pam on Suomen suurin ammattiliitto

 Pamilla on 230 000 jäsentä, joista 80 prosenttia on naisia.

 Pam edustaa muun muassa kaupan kassoja, tarjoilijoita, vartijoita, kiinteistönhoitajia, Alkon myyjiä ja muita palvelualojen työntekijöitä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Juhana Vartiaisen mukaan vain 40 000 työtöntä pystyy työllistymään – HS kysyi asiantuntijoilta, pitääkö luku paikkansa ja mitä ongelmalle pitäisi tehdä

    2. 2

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    3. 3

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – ja nyt Suomi pohtii, voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen

      Tilaajille
    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      HIM päätti viimeisen Amerikan-kiertueensa New Yorkissa fanien kirkuessa

    6. 6

      Sdp:n kannatus lähestyy kokoomuksen suosiota – keskusta ja vihreät loivassa alamäessä

    7. 7

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    8. 8

      Pankkikortteja mahdollisesti kopioitu – Aasiassa tehdyistä nostoista kolmessa päivässä jo 19 rikosilmoitusta

    9. 9

      Jussi Pullisen essee: Somen piti pelastaa maailma, mutta nyt sitä pidetään jopa uhkana demokratialle – Saksa aloitti jo netin suitsimisen, vaikka ankara sääntely voi pilata palvelut

      Tilaajille
    10. 10

      Kaksion saa jo lähes yksiön hinnalla pääkaupunkiseudulla – Katso, mitä pienet asunnot maksavat omalla alueellasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    2. 2

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    3. 3

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    4. 4

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    5. 5

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    6. 6

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – ja nyt Suomi pohtii, voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen

      Tilaajille
    7. 7

      Sdp:n kannatus lähestyy kokoomuksen suosiota – keskusta ja vihreät loivassa alamäessä

    8. 8

      Salakirjoittaja ja piirtävä upseeri – sota toi yhteen suomalaisen pariskunnan, ja nyt heidän jäljiltään löytyi salaisuus: mitä vaitelias joukko upotti savolaiseen järveen?

      Tilaajille
    9. 9

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    10. 10

      Lauri Markkasen joukkuekaverit yrittävät lausua suomea, ja lopputuloksen voi arvata – tätä videota on katsottu jo satojatuhansia kertoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    8. 8

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    10. 10

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Kerttu Niskanen vahvin takaa-ajon loppukirissä – nuori huippulupaus Eveliina Piippo sai sakon varaslähdöstä
    3. Suuri metrolauantai sujui pehmeästi siihen nähden kuinka paljon liikkeellä oli ”kokemattomia metronkäyttäjiä” – HSL:n arvion mukaan matkustajia oli yli 200 000
    4. Jari-Matti Latvalan rallikausi päättyi puuhun viimeisellä erikoiskokeella –”En olisi halunnut lopettaa vuotta tällä tavalla”
    5. HIM päätti viimeisen Amerikan-kiertueensa New Yorkissa fanien kirkuessa
    6. Juhana Vartiaisen mukaan vain 40 000 työtöntä pystyy työllistymään – HS kysyi asiantuntijoilta, pitääkö luku paikkansa ja mitä ongelmalle pitäisi tehdä
    7. Pohjois-Korean ulkoministeri vierailulle Kuubaan – Kuuba on hylkiövaltion viimeisiä liittolaisia
    8. Tunti sitten
    9. Jussi Pullisen essee: Somen piti pelastaa maailma, mutta nyt sitä pidetään jopa uhkana demokratialle – Saksa aloitti jo netin suitsimisen, vaikka ankara sääntely voi pilata palvelut Tilaajille
    10. Yhdysvaltain merijalkaväen sotilasta epäillään kuolonkolarista Japanissa – ajoi humalassa punaista päin
    11. Tänään tv:ssä: Armi Ratia ajoi kauneuden asiaa – Jörn Donnerin Armi elää! on erilainen muotokuva suomalaisen muotoilun teräsnaisesta
    12. Juoksijoiden silmiä kirveli, kurkkua kuivasi ja nenä vuosi – Delhin puolimaraton järjestettiin hengenvaarallisesta savusumusta huolimatta
    13. Näytä lisää