Keskustalaiset selittävät Sipilän suosion romahdusta julkisuudessa kompuroinnilla – ”Puoluejohdossa täytyy käydä keskustelu, kuinka tästä rämmitään ulos”

Helsingin Sanomien TNS-Gallupilla teettämän tuoreen kyselytutkimuksen mukaan Sipilän henkilökohtainen suosio on heikentynyt huomattavasti puolessa vuodessa

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) Ylen Ykkösaamussa Helsingissä 10. joulukuuta 2016.

Hallituksen tekemät epäsuositut päätökset sekä kompurointi julkisuudessa selittävät pääministeri Juha Sipilän (kesk) suosion romahdusta, arvioivat keskustavaikuttajat.

Helsingin Sanomien TNS-Gallupilla teettämän tuoreen kyselytutkimuksen mukaan Sipilän henkilökohtainen suosio on heikentynyt huomattavasti puolessa vuodessa. Joulukuun alkupuolella toteutetun kyselytutkimuksen mukaan 27 prosenttia kansalaisista pitää Sipilän aikaansaannoksia vähintään melko hyvinä, kun viime kesänä luku oli 39 prosenttia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat