Politiikka    |   HS-analyysi

Kannustinloukut ovat ikuisuus­ongelma, johon jokainen hallitus etsii ratkaisua – miksi niiden purkaminen on niin vaikeaa?

Loukut ovat hyvän sosiaaliturvan kääntöpuoli. Niitä ei olisi, jos tuet olisivat hyvin pieniä – mutta hyvinvointivaltiossa ihmisiä ei jätetä oman onnensa nojaan.

Tämä hallitus hakkaa päätään samaan seinään kuin edeltäjänsäkin yrittäessään purkaa niin sanottuja kannustinloukkuja.

Kyseessä on ikuisuusongelma, johon ei ole ihmelääkkeitä. Tukijärjestelmiin voi tehdä viilauksia, mutta merkittävät remontit tulevat kalliiksi – ellei hallitus sitten päätä heikentää tukien ­tasoa.

Hallituksen tarkoituksena on poistaa esteitä työllistymiseltä. Suomalaisia pitäisi saada nykyistä enemmän töihin: se lisäisi valtion tuloja verotulojen kautta ja vähentäisi valtion menoja, kun työttömyystukiin ja muihin etuuksiin kuluisi vähemmän ­rahaa.

Kannustinloukkujen purkamista pohtinut valtiovarain­ministeriön virkamiestyöryhmä kertoo ehdotuksensa todennäköisesti perjantaina. Kannustinloukut ovat hallituksen pöydällä kuntavaalien jälkeen pidettävässä puolivälitarkastelussa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Sitten on edessä poliittinen käsittely. Kannustinloukuissa mennään ihmisten toimeentulon ytimeen, joten mitkään päätökset eivät ole helppoja.

Mitä kannustinloukut tarkoittavat?

Ne tarkoittavat tilannetta, jossa työttömän ei kannata ottaa tarjottua työtä vastaan, koska hänen käteen jäävät tulonsa eivät kasva. Hän saa saman tai jopa paremman tulotason eläessään tukien kuin työstä saadun palkan varassa.

Monien tukien taso laskee jyrkästi, kun tulot kasvavat.

Kannustinloukkujen yksi ala­laji ovat byrokratialoukut.

Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että työttömällä on korkea kynnys ottaa vastaan lyhytaikaisia töitä, joita on usein paremmin tarjolla kuin vakituisia paikkoja.

Työjakson takia työttömyyskorvauksen maksamiseen voi tulla tauko – eli byrokratian ja lomakeliikenteen takia on suuri uhka jäädä pitkäksi aikaa ilman tuloja.

Mistä kannustinloukut johtuvat?

Yksinkertaistetusti siitä, että Suomi on pohjoismainen hyvinvointivaltio, jossa kansalaisia ei ole tapana jättää heitteille esimerkiksi työttömyyden takia.

Kannustinloukut ovat hyvän sosiaaliturvan kääntöpuoli. Esimerkiksi työttömyysturvalla on tarkoitus tulla toimeen, jos työttömyys osuu kohdalle: siksi se on pienimmilläänkin varsin lähellä pieniä palkkoja.

Sosiaaliturvan hyvästä tasosta seuraa, että tukien halutaan myös loppuvan mahdollisimman nopeasti siinä vaiheessa, kun ihmisen tulot kasvavat.

Kannustinloukkuja ei olisi, jos tuet olisivat hyvin pieniä tai niitä ei olisi ollenkaan. Silloin olisi suuri kannustin työllistyä mahdollisimman nopeasti pienelläkin palkalla.

Miten kannustinloukkuja on purettu?

Suomessa on parannettu työn­teon kannustimia kahdella tavalla. Työn tekemisestä on tehty kannattavampaa keventämällä verotusta, ja sen lisäksi työn ja sosiaaliturvan yhdistämistä on helpotettu.

Työttömyysturvassa ja asumistuessa on nykyisin 300 euron suojaosa, eli sen verran tuloja saa ansaita kuukaudessa ilman että tuet leikkaantuvat.

Tämän huono puoli on se, että suojaosan ansiosta osapäiväisen työn ja tuen yhdistelmä voi kannattaa ”liian” hyvin. Se nostaa kynnystä pyrkiä kokopäiväisiin töihin ja päästä ehkä tuelta pois kokonaan.

Kannustinloukkujen purkamista on sekin, että työttömyysturvaa saa entistä tiukemmin ehdoin. Hallitus on jo lisännyt työttömien velvollisuuksia ottaa työtä vastaan ja osallistua erilaisiin aktivointitoimiin.

Mitä vielä voitaisiin tehdä?

Asumistuki on kannustinloukkumielessä yksi hankalimmista tuista, joten hallitus ei voi ohittaa sitä. Se on hankala myös siksi, että tuki valuu vuokriin ja hyödyttää vuokranantajia.

Toisaalta asumistuki on läpinäkyvämpi tapa tukea vuokra-asumista kuin esimerkiksi antaa tukea vuokra-asuntojen rakentajille. Yksi tapa lisätä kannustavuutta olisi se, että työtulot vähentäisivät asumistukea hitaammin kuin nyt.

Myös tuen tasoon saatetaan puuttua. Asumistukea parannettiin vasta kaksi vuotta sitten, ja nyt se näkyy kasvaneina tukimenoina. Saajan omavastuu vuokrasta pieneni ja hyväksyttävien asumismenojen määrää nostettiin. Myös 300 euron suojaosa nosti asumistukimenoja.

Lapsiperheissä päivähoitomaksut voivat olla yksi kannustinloukku.

Maksuja alennettiin jo pienituloisilta, ja nyt osa puolueista on alkanut liputtaa laajemman alentamisen puolesta niin, että varhaiskasvatus olisi maksutonta.

Hallitus selvittää jo, miten ulosottoon liittyviä kannustinloukkuja purettaisiin. Jos on ulosottovelkoja, töihin mennessä iso osa palkasta menee näiden velkojen hoitamiseen. Tämä ongelma on noin 100 000 työttömällä.

Tähän hätään ei ehdi hallituksen rakentama kansallinen tulorekisteri, jonka pitäisi tehdä tukien ja tulojen yhteensovituksesta helpompaa. Rekisteri valmistuu koekäyttöön vuonna 2019.

Rekisterissä olisi koko ajan ajantasainen tieto yksittäiselle kansalaiselle maksetuista palkoista ja tuista. Se auttaisi vastaanottamaan erityisesti lyhyt­aikaisia töitä.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Yksitoista kertaa vankilaan joutunut Tommi koki ennen olevansa ”aikuisten lastentarhassa” – Vankien olot muuttuvat yhä vapaammiksi

    3. 3

      Intian Basaarin perustajalla oli parhaimmillaan 27 liikettä ympäri Suomen – Hippivaatteita tuotiin suoraan omasta tehtaasta Intiasta, kunnes lama pakotti sulkemaan kauppoja

    4. 4

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    5. 5

      Ensimmäinen merkki kansan­murhasta on se, että ihmisiä aletaan kutsua eläimiksi – nyt niin tapahtuu Myanmarissa

    6. 6

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    7. 7

      Seksuaalinen ahdistelu parisuhteessa on tabu

    8. 8

      Pelkäätkö jakavasi liikaa tietoa yksityiselämästäsi? Se tuskin on mitään verrattuna siihen, mitä teki 1700-luvun kuninkaamme

    9. 9

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    10. 10

      Uskontojen tilalle haetaan nyt kokemuksia enkeleistä, energiakivistä ja yksisarvisista – Jaana Kourunen myy asiakkailleen kiviä, joiden parissa hiljennytään ja haetaan voimaa päätöksiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    2. 2

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    3. 3

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    4. 4

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Jenna Lehtonen tekee ulkomaanmatkan lähes joka kuukausi, Pirkko Schildt on käynyt 113 maassa – Miksi osa meistä tahtoo olla jatkuvasti liikkeessä?

      Tilaajille
    7. 7

      Poliisi otti neljä ihmistä kiinni mielen­osoituksissa Tampereella – uusnatseja ja poliisia kohti heitettiin paukkupommeja

    8. 8

      Kittilän käsissä on satojen miljoonien eurojen bisnes, joka syöksi lappilaiskunnan kriisiin – ”Miten poromiehen ammatissa toimiva valtuutettu voisi tuntea lakipykäliä?”

      Tilaajille
    9. 9

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    10. 10

      Useita ihmisiä haavoittui veitsihyökkäyksessä Münchenissä, epäilty otettu kiinni – Poliisin mukaan kyse ei ole terrorismista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    9. 9

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    10. 10

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    11. Näytä lisää