Politiikka

Ministeri Vehviläinen hallituksen työtaakasta Studio Kulmapöydässä: ”Taloudellisella nousukaudella oli paljon helpompaa”

Uudistusministeri varoo uudistamasta hallituksen työskentelytapoja, vaikka uupuneita ministereitä on ilmaantunut.

Ministeri Anu Vehviläinen (kesk) ei ole uupunut, todetaan se heti alkuun. ”Voin oikein hyvin”, ministeri kertoo HSTV:n Studio Kulmapöytä -ohjelmassa. Vehviläisen vastuulle kuuluvat hallituksessa uudistukset, kokeilut ja kunta-asiat – ja sitä kautta myös suuri maakuntauudistus.

Sen sijaan hallituksesta löytyy muita uupuneita. Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps) joutui jäämään sairauslomalle uupumuksen ja siitä johtuneen korkean verenpaineen vuoksi. Myös perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk) on julkisesti kertonut vähistä unistaan ja väsymyksestään.

Vehviläinen toteaa salkkujen olevan laajoja ja työläitä. Hallituksessa on myös useita yhdistelmäsalkkuja. Esimerkiksi ympäristöasiat ja maatalousasiat on yhdistetty samalle ihmiselle, samoin kulttuuriministerin ja opetusministerin työt ovat nyt yhden ihmisen vastuulla.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) yksi näkyvimpiä vaalilupauksia oli pienentää hallituksen kokoa sekä karsia myös valtiosihteerien ja avustajien määrää. Tämä on lisännyt ministerien työmäärää.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Vehviläinen itse arvioi lähetyksessä oman jaksamisensa yhdeksi syyksi ministerikokemuksensa.

”Osaan ottaa enemmän vapaa-aikaa.”

Anu Vehviläinen on peräti hallituksen toiseksi kokenein ministeri kokoomuksen Paula Risikon jälkeen.

Aikaisempi työkokemus ministerinä auttaa Vehviläistä säätelemään työtaakkaansa sekä suhtautumaan myös työn hitauteen tai muihin turhauttaviin elementteihin. Esimerkiksi Lindström on ministerinä ensikertalainen – toisaalta hänellä on myös kuormittava salkku, johon on yhdistetty sekä oikeusministerin että työministerin tehtävät.

Vehviläinen itse näkee syyksi ennen kaikkea erilaisen tilanteen koko maassa.

”Taloudellisella nousukaudella oli paljon helpompaa. Ja nyt on minunkin salkussa paljon poikkihallinnollisia tehtäviä.”

Hyvästä jaksamisestaan huolimatta Vehviläinen myöntää, että myös hän joutuu tässä hallituksessa vahtimaan omaan vapaa-aikaansa aikaisempaa tarkemmin. Kuormituksesta on tärkeää irrottautua ja palautua.

”Pyrin pitämään viikossa ainakin yhden vapaapäivän, käyn esimerkiksi mökillä Kontiolahdella.”

Vehviläinen itse on aikanaan ollut esimerkiksi liikenneministerinä, jota perinteisesti pidetään raskaana salkkuna sitäkin.

Näkyvistä jaksamisongelmista luopumatta Vehviläinen kieltäytyy arvostelemasta Sipilän päätöstä pienentää ministerien ja avustajien määrää. Hän ei myöskään halua edes ajatuskokeilumielessä ehdottaa uudistuksia hallituksen työtapoihin tai salkkujakoon.

Se kuuluu pääministerille, Vehviläinen kuittaa.

”Kuten pääministeri on jo sanonut, asiaan voidaan varmasti palata siellä puoliväliriihessä”, Vehviläinen sanoo lähetyksessä.

Tällä hän viittaa Sipilän kommenttiin, että kukin kolmesta hallituspuolueesta voisi halutessaan ottaa yhden lisäministerin työtaakkaa jakamaan.

Lähetyksessä Vehviläisen kanssa puhutaan myös hallituksen aikeista karsia tehtäviä ja kuluja julkiselta sektorilta – käytännössä valtiolta ja kunnista – noin miljardilla eurolla. Valmista pitäisi tulla huhtikuussa. Nyt listasta on valmiina vasta alle puolet.

Koko lähetyksen pääset katsomaan täältä:


HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Facebookin ex-johtaja ja muut sosiaalisen median kehittäjät myöntävät luoneensa hirviön, jota he eivät osaa pysäyttää: ”Kukaan ei pysty enää keskittymään”

    2. 2

      Sinnikäs tee se itse -henkilö kiinnittelee aidonnäköisiä liikennemerkkejä Mellunmäessä – ”En ymmärrä yhtään”, hämmästelee kaupungin työntekijä

    3. 3

      Taksinkuljettaja törmäsi tahallaan pyöräilijään kevyen liikenteen väylällä Espoossa – jyräsi vielä kaatuneen pyöränkin

    4. 4

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    5. 5

      Suomalainen opettaja ehdolla ”opetuksen Nobel-palkinnon” saajaksi – keksi menetelmän, joka paransi oppilaiden koetuloksia

    6. 6

      Media: Trumpin perhe yritti äänestää New Yorkin pormestarin­vaaleissa, mutta siitä ei oikein tullut mitään

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      HS maistoi 8 täyteläistä joulupöydän punkkua – yksi sai viisi tähteä

      Tilaajille
    9. 9

      Näin Mikko Kärnästä tuli politiikan supertrolli, jonka sanomisista suuttuvat kaikki – ja joka yllättyy itsekin, mihin kaikkeen media tarttuu

    10. 10

      Suurmoskeijan taru näyttää päättyneen lopullisesti Helsingissä – päättäjät jäävät odottamaan realistisempia suunnitelmia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Taksinkuljettaja törmäsi tahallaan pyöräilijään kevyen liikenteen väylällä Espoossa – jyräsi vielä kaatuneen pyöränkin

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Mies huijasi koko internetiä ja nosti takapihan varastonsa Lontoon 18 149 ravintolasta ykköseksi – vaikka tarjoili pelkkiä pakaste-eineksiä

    8. 8

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    9. 9

      Poliisi kiinnostui Sunny Car Centerin kadonneista miljoonista – Konkurssipesä: rahaa meni ”hupifirmalle” ja mausteyhtiölle

    10. 10

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    11. Näytä lisää