Politiikka

Vihreillä kuntavaaleissa näytön paikka – Ville Niinistö pitää hallituksen sote-aikataulua ”ihan hulluna”

HS haastattelee kuntavaalien alla kaikki eduskuntapuolueiden puheenjohtajat. Vihreät haastaa Ville Niinistön mukaan kuntavaaleissa ”perinteiset” puolueet, etenkin kokoomuksen. Vihreät aikoo valloittaa isot kaupungit puolustamalla koulutusta ja soimaamalla sadun mörköä, joka on Sipilän hallitus.

Turku

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö kerää kotikenttänsä yleisöltä ensimmäiset myötäilevät naurahdukset, kun hän muistelee tuloaan Turun kunnallispolitiikkaan perheensä Tukholman-kokemusten kera. Niinistö halusi jo tuolloin, kymmenkunta vuotta sitten, päiväkodit ja koulut keskustaan, mutta hänelle sanottiin, että eiväthän lapsiperheet keskustassa halua asua.

Turun vihreän klubin vaalitilaisuuden on juuri avannut Turun seudun vihreiden puheenjohtaja Tuomo Liljenbäck, joka itsekin on nyt ehdokkaana. Illan tähti panimoravintola Koulussa on kuitenkin valtuustoon paluuta tekevä ja puolueen puheenjohtajuudesta luopuva Niinistö.

Niinistön puhe on lähtenyt liikkeelle kaukaa Euroopasta, jossa hänen mukaansa äärioikeisto ja populismi ovat nyt nousussa.

”Perinteisillä valtapuolueilla on vaikeuksia sopeutua uuteen tilanteeseen ja some [sosiaalinen media] pelottaa. Suomessakin poliitikot käpertyvät Arkadianmäelle, mutta me vihreät olemme uskollisia juurillemme ja pidämme tasa-arvosta kiinni”, Niinistö kehuu ja kuulostaa populistilta itsekin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Yhtä sujuvasti hän soimaa ”sadun mörköä” eli Juha Sipilän (kesk) hallitusta, joka elää hänen mukaansa kamreerimaailmassa, harrastaa lyhyen ajan talousajattelua ja lietsoo velkapelkoa.

Hallituskritiikin kautta Niinistö pääsee myös puolueen tärkeimpiin kuntavaalitavoitteisiin, kuten päivähoito- ja koulutusleikkausten sekä ympäristölle haitallisten ja vanhentuneiden yritystukien vastustamiseen.

Vihreiden mielestä kunnissa voi harjoittaa myös ilmastopolitiikkaa, mutta ympäristöasiat ovat puolueella näissä vaaleissa hieman syrjemmällä kuin edellisissä kuntavaaleissa.

Toki ympäristö on nytkin vihreiden uudistusohjelman yksi neljästä avainsanasta koulutuksen, köyhyyden ja työn ohella.

Ärhäkkyyttä kuntavaalikampanjaan on tuonut vihreiden oppositioasema valtakunnan politiikassa, kun viime kuntavaaleihin mentiin hallituspuolueena.

Seuraavat naurut Niinistö heruttaa sanottuaan ”pari sanaa” sotesta eli sosiaali- ja terveydenhuoltouudistuksesta, jossa hallituksella on hänen mielestään ”ihan hullu aikataulu”.

Jopa Aalto-yliopiston taloustieteen professorit ovat Niinistön mukaan sitä mieltä, että monikansallisia yhtiöitä eli ”kimalaisia ja mehiläisiä” suosiva uudistus voi olla kallis kokeilu.

Niinistö pyrkii nyt valtuustoon tosissaan, joten jokainen ääni on tärkeä, ja niitä taitaa satapäisen yleisön joukosta myös ropista.

”Hyvin hän puhui, ja olen kyllä ennenkin häntä kuunnellut”, Emilia Väänänen, 26, sanoo ja antaa esiintymisen kouluarvosanaksi 9+. Väänänen kertoo olleensa jo kallellaan vihreisiin, mikä vahvistui puolueen koulutuspoliittisten linjausten takia.

Väänäsen seuralaiseen Mikko Sipilään, 22, ei vihreys purrut: ”Hän oli ihan mielenkiintoinen ja karismaattinen, mutta taidan silti pysyä demarileirissä.”

Väistyvä puheenjohtaja pitää kuntavaaleja ikään kuin loppunäytteenään ja haluaa keskittyä suurimpien kaupunkien eli Helsingin, Turun ja Tampereen valloittamiseen. Toki myös koko maassa pyritään valtuutettujen määrää kasvattamaan.

Ehdokkaiden määrää puolue onnistui lisäämään.

”Meillä on nyt iso näytön paikka. Nyt jos koskaan tulee vihreä vyöry”, Niinistö innostuu haastattelussa.

Hän muistuttaa helmikuun puoluebarometrin tuloksista, joiden mukaan kansan suhtautuminen vihreisiin oli muuttunut tuntuvasti myönteisemmäksi verrattuna edellisen kevään lukemiin ja moniin muihin puolueisiin: ”Siellä on meillä iso potentiaali.”

Niinistö kertoo viettävänsä useita tunteja päivässä sosiaalisessa mediassa, jossa pinnalla on hänen mukaansa ihmisten huoli hallituksen leikkauksista.

Myös jännittynyt ilmapiiri tulee Niinistön mukaan esiin. ”Myös korkeakoulujen tutkijoita on lähtenyt ja lähtemässä ulkomaille kovan ilmapiirin takia.”

Niinistö moittii etenkin hallituspuolue kokoomusta, joka vain on jatkanut koulutuksen kurjistamista huolimatta sivistyspuolueen mielikuvasta.

”Puolueet suhtautuvat lasten varhaiskasvatukseen ja koulutukseen jotenkin itsestäänselvästi, että se kyllä hoituu itsestään, vaikka on oikeasti päässyt rapautumaan ja eriarvoistumaan, mikä jo näkyy lähiöissä ja maaseudun pojissa.”

”Mehän sanottiin jo vuonna 2014 hallitusvastuussa, että nyt on koulutuksesta leikattu liikaa. Sen jälkeen annettiin koulutuslupaus, jonka me olemme pitäneet ja nostimme päätavoitteeksemme. Sen lupauksen hallituspuolueet ovat uusilla jättileikkauksillaan pettäneet”, Niinistö sanoo, vaikka vihreätkin olivat edellisessä hallituksessa leikkauspäätöksiä tekemässä.

”Me olemme ääni niille äänettömille, joilla ei ole omia lobbareita, kuten lapset ja heikko-osaiset”, Niinistö yrittää selventää vihreiden muista puo­lueista poikkeavaa ideologiaa.


Kuusi kysymystä Ville Niinistölle:

1 Olet ehdokkaana Turussa. Mistä löydät ajan valtuustotyöhön?

”Teen innoissani paluuta Turun valtuustotyöhön, mihin ei ministerinä, puolueen puheenjohtajana ja pienten lasten isänä ollut aikaa. Kun luovun puo­lueen puheenjohtajuudesta, voin siirtää aikaa Turkuun ja paneutua esimerkiksi pikarai­tiotiehen ja peruskouluasioihin. Maakuntavaaleihin en kyllä ole lähdössä ääniä keräämään. Ei ole hyvä olla kaikilla päätöksenteon tasoilla, ikään kuin itseään valvomassa.”

2 Mikä on sote-uudistuksen jälkeen kunnan tärkein tehtävä?

”Koulutus, sivistys, elinvoima, kulttuuri ja muut tulevaisuus­kysymykset, kuten ennaltaehkäisevä sosiaalityö ja maahanmuutto.”

3 Kerro tilanne, jossa olet törmännyt onnistuneeseen tai hyvin hoidettuun kuntapalveluun.

”Turun pääkirjasto on arvokasta kirjastoinstituutiota hienosti nykyaikaan tuova paikka, joka on auki sunnuntaisinkin ja lap­sille ystävällinen. Siellä on myös kahvila ja lehtisali. On tärkeää, että lapsiperheille on muitakin paikkoja viettää aikaa kuin vain automarketit keskellä peltoa.”

4 Kannatatko rajauksia subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen vai pitäisikö jokaisen lapsen saada olla kunnan päivähoidossa täysimääräisesti?

”Ehdottomasti vastustan rajauksia, sillä kyseessä on jokaisen lapsen oikeus ja universaali palvelu, eikä sitä saisi viedä siksi, että vanhempi on työtön. On todella julmaa ja epäoikeudenmukaista, jos lapsi ei saa päiväkodissa edes aamupuuroa ja kokee, ettei ole samanlainen kuin muut. Tähtäämme myös maksuttomaan varhaiskasvatukseen, jota voisi alkuun olla neljä tuntia päivässä. Se maksaisi itsensä takaisin ja helpottaisi naisten paluuta työelämään.”

5 Miksi ihmisten pitäisi innostua äänestämään kuntavaaleissa?

”Vaikka maailmassa on isoja epävarmuuksia, ihmisoikeuksista ja osallisuudesta huolehtiminen lähtee läheltä, jotta joka perheellä olisi hyvä arki. Eri­arvoisuutta on torjuttava kunnissa, ja yksittäinen valtuutettukin voi tehdä arvovalintoja ja asioita vähän toisin. Etenkin väestötappiokunnissa on jo vaivuttu tappiomielialaan. Ha­luamme luoda tähän aikaan toivoa paremmasta.”

6 Miksi ihmisen pitäisi äänestää juuri sinun puoluettasi?

”Me olemme arvopuolue. Puolustamme inhimillisyyttä, ihmisten tasa-arvoa, koulutusta ja kestävää kehitystä. Näkökulmamme on, minkälaisen maan jätämme lapsille. Meidän mielestämme vientiyritysten auttamiseksi ei saisi leikata hoitajilta ja opettajilta. Myös turvapaikanhakijat, ruotsinkieliset ja lapset ovat joutuneet koville.”

Aiemmin sarjassa on julkaistu kristillisdemokraattien Sari Essayahin haastattelu 22. maaliskuuta, Rkp:n Anna-Maja Henrikssonin haastattelu 26. maaliskuuta ja vasemmisto­liiton Li Anderssonin haastattelu 27. maaliskuuta.  



 



HS:n vaalikoneen voit tehdä täällä.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kuka?

Ville Niinistö


  41-vuotias valtiotieteiden maisteri. Pääaineena hän opiskeli poliittista historiaa.

  Eronnut, kaksi lasta.

 Turun kaupunginvaltuutettu 2005–2011. Ei ollut ehdolla vuonna 2012, mutta on nyt.

 Kansanedustaja Varsinais-Suomesta vuodesta 2007. Ollut vihreiden puheenjohtaja vuodesta 2011.

 Oli ympäristöministeri vuosina 2011–2014.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuntavaalit 2017
  • Vihreät
  • Koulutus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    2. 2

      Sukellusvene katosi salaperäisesti mukanaan 44 miehistön jäsentä – Argentiinan merivoimat käynnisti suuretsinnät Etelä-Atlantilla

    3. 3

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    4. 4

      Kukaan ei pelasta sinua täältä, sanoi ”lääkäri”, riisui toimittajan ja aloitti tutkimuksen – Kokeilimme, miltä tuntuu osallistua seksuaalisia fantasioita toteuttavaan esitykseen

    5. 5

      Meikkibloggari neuvoo: Näin sinun kannattaa meikata juuri nyt – Meikkaus on nyt kasvojen muotoilua, jossa kovimmat osaajat opettavat uusimmat kikat muille Youtube-videoilla

    6. 6

      Sexpon puheenjohtaja ja seksityöntekijä kertoo, millaisia ovat ihmisten noloimmat seksikysymykset: ”Nykyään asiakkaat kyllä pyytävät huomattavan reippaasti”

    7. 7

      Suomeen vasta rantautuneen rikollis­jengin jäseniä tuomittiin vuosiksi vankilaan – pisin tuomio yli kymmenen vuotta

    8. 8

      ”Mökki tärisi niin kovasti, että sen täytyi tulla tähän lähelle” – kolme videota Lappia hämmästyttäneestä meteorista

    9. 9

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    10. 10

      Jätkäsaaren homehtuneen Wood Cityn suunnittelussa tehtiin virhe, tunnustaa Stora Enso – SRV myöntää, että puu­kerros­taloon hulahti rakennus­aikana runsaasti vettä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    2. 2

      Jätkäsaaren homehtuneen Wood Cityn suunnittelussa tehtiin virhe, tunnustaa Stora Enso – SRV myöntää, että puu­kerros­taloon hulahti rakennus­aikana runsaasti vettä

    3. 3

      Sexpon puheenjohtaja ja seksityöntekijä kertoo, millaisia ovat ihmisten noloimmat seksikysymykset: ”Nykyään asiakkaat kyllä pyytävät huomattavan reippaasti”

    4. 4

      Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    5. 5

      Poliisi katkaisi liikenteen Pengerkadulla Helsingin Kalliossa – päihtynyt mies heitteli kerrostalosta irtaimistoa kadulle

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      ”Mökki tärisi niin kovasti, että sen täytyi tulla tähän lähelle” – kolme videota Lappia hämmästyttäneestä meteorista

    8. 8

      Kone-nimensä vuoksi vankilaan joutunut suomalaismies vapautui syytteistä – aikoo haastaa Bulgarian EU-oikeuteen

    9. 9

      HS:n suuri kaupunkivertailu: Kuopion elinvoimaisuus kasvoi eniten, Salo romahti – katso, miten isot kaupungit pärjäävät vertailussa

      Tilaajille
    10. 10

      Kukaan ei pelasta sinua täältä, sanoi ”lääkäri”, riisui toimittajan ja aloitti tutkimuksen – Kokeilimme, miltä tuntuu osallistua seksuaalisia fantasioita toteuttavaan esitykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    2. 2

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    3. 3

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    4. 4

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    5. 5

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    6. 6

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    7. 7

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    9. 9

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    10. 10

      Suomalainen peruskoulu on ajautunut muutamassa vuodessa sekavaan tilaan, joka vaarantaa oppilaiden oikeusturvan

    11. Näytä lisää