Politiikka

Akava esitteli perhevapaamallinsa: Kotihoidon tuesta ”joustovapaa”, jossa isilläkin olisi kiintiö – jos isä ei käytä vapaitaan, perhe menettää ne

Koulutettujen etujärjestö pidentäisi vanhempainvapaakautta niin, että täysimääräisenä se olisi 15 kuukauden pituinen.

Pitkälle koulutettujen palkansaajien keskusjärjestö Akava ehdottaa perhevapaiden uudistamiseksi mallia, jossa vanhempien ansioihin sidottu päivärahakausi pitenisi nykyisestä.

Kotihoidon tukeen tulisi Akavan mallissa kohtalaisen iso remontti, ja sen nimi vaihtuisi joustovapaaksi.

Keskeinen idea on sama kuin useimmissa muissakin tähän asti esitellyissä perhevapaamalleissa, joita on tullut niin puolueilta kuin etujärjestöiltäkin: vapaisiin pitää lisätä joustavuutta, ja isiä pitää kannustaa hoitamaan lasta nykyistä enemmän. Tämä tehdään isille korvamerkityillä osilla, joita ei voi siirtää äidille. Perhe menettää ne siis kokonaan, jos niitä ei käytä.

Akavan puheenjohtajan Sture Fjäderin mukaan perhevapaiden uudistus pitäisi aloittaa jo tällä hallituskaudella ja viedä se maaliin seuraavalla hallituskaudella.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Akavan mallissa ansiosidonnaisessa vanhempainvapaassa äidin osuus pysyisi nykyisellään 105 päivässä, isälle korvamerkitty osuus pitenisi nykyisestä 54 päivästä 75 päivään.

Vapaasti jaettava osuus pitenisi nykyisestä 158 päivästä 200 päivään.

Jos vanhemmat käyttäisivät vanhempainvapaamahdollisuuden täysimääräisesti, he voisivat olla vapailla yhteensä 15 kuukautta.

Akavan malli on sukupuolineutraali eli sama malli soveltuisi myös samaa sukupuolta oleville vanhemmille.

Akava on laskenut, että kustannukset sen mallilla voisivat nousta nykyisestä 20–138 miljoonaa euroa sen mukaan, miten etuuksia käytetään. Järjestön oletuksena on, että alkuvaiheessa kuluja tulisi lisää 20–50 miljoonaa euroa, koska vanhempien käyttäytyminen ei hetkessä muutu nykyisestä.

Kotihoidon tuen ja myös nykyisen joustavan hoitorahan korvaava joustovapaa olisi käytettävissä siihen asti, kun lapsi täyttää seitsemän vuotta.

Perhe voisi käyttää etuutta monin eri tavoin. Jos joustovapaan ottaisi täysimääräisenä, se olisi 500 euroa kuukaudessa eli parempi kuin nykyinen kotihoidon tuki.

Täysimääräisenä vapaata voisi käyttää siihen asti, kun lapsi täyttää kaksi vuotta. Kummallakin vanhemmalla olisi kolmen kuukauden korvamerkitty joustovapaajakso, jota ei voisi luovuttaa toiselle. Kolme kuukautta joustovapaasta olisi vapaasti jaettavissa, sen voisi pitää isä tai äiti.

Eli yhdeksän kuukauden täysi joustovapaa Akavan mallissa olisi mahdollinen vain silloin, jos isäkin käyttäisi omat kolme kuukauttaan. Nykyisin vain harva isä hoitaa lasta kotihoidon tuen varassa.

Toinen vaihtoehto on puolittaa joustovapaan taso 250 euroon kuukaudessa eli heikommaksi kuin nykytaso. Silloin lasta voisi hoitaa kotona siihen asti, kun tämä täyttää kolme vuotta.

Akavan malliin kuuluu myös puolittainen 250 euron joustovapaa, jota saisi vanhemman tehdessä osa-aikatyötä.

Palikoita voisi yhdistellä joustavasti esimerkiksi niin, että joustovapaata käytettäisiin muutama kuukausi täysimääräisenä, minkä jälkeen se vaihdettaisiin puolittaiseksi ja yhdistettäisiin se lyhennettyyn työpäivään.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Taksinkuljettaja törmäsi tahallaan pyöräilijään kevyen liikenteen väylällä Espoossa – jyräsi vielä kaatuneen pyöränkin

    3. 3

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Facebookin ex-johtaja ja muut sosiaalisen median kehittäjät myöntävät luoneensa hirviön, jota he eivät osaa pysäyttää: ”Kukaan ei pysty enää keskittymään”

    6. 6

      Paljastava pukeutuminen on häirintää

    7. 7

      Tuntemattoman sotilaan räjähdyskohtaus rikkoi Guinnessin maailmanennätyksen – saavutus huomattiin ulkomaillakin

    8. 8

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    9. 9

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    10. 10

      Sinnikäs tee se itse -henkilö kiinnittelee aidonnäköisiä liikennemerkkejä Mellunmäessä – ”En ymmärrä yhtään”, hämmästelee kaupungin työntekijä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    8. 8

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    11. Näytä lisää