Politiikka

Kirkkonummella valtuustoon nousi harvinaisuus, 21-vuotias demari – Mitä Markus Myllyniemi sanoisi nuorille, joita politiikka ei kiinnosta?

”Demareissa on paljon potentiaalia, mutta puoluetta pitäisi uudistaa”, Myllyniemi arvioi.

Kirkkonummella valtuustoon nousi 21-vuotias ensikertalainen Markus Myllyniemi (sd), jonka ura politiikassa alkoi kampanjalla paikallista maantäyttökuoppaa vastaan.

Valtuustossa hänen kärkitavoitteenaan on saada meluaita moottoritien varrelle kotikyläänsä Veikkolaan.

Myllyniemen into politiikkaan syttyi, kun hän huomasi, miten asioihin voi vaikuttaa konkreettisesti. Hän keräsi maantäyttökuoppaa vastaan 300 nimeä kiertämällä ovelta ovelle. Adressi luovutettiin Kirkkonummen valtuustolle ja kuoppahanke keskeytettiin.

”Kun kävelin ovelta ovelle, moni sanoi, että tämä ei onnistu. Mutta sitten näin ihmisten silmissä toivon pilkahduksen. Se innosti jatkamaan”, hän sanoo.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Nuori Myllyniemi on demariaktiivina harvinaisuus. Kunnallisalan kehittämissäätiön (Kaks) mukaan Sdp:n jäsenistö on kuudesta suurimmasta puolueesta vanhin. Jäsenten keski-ikä on 61,5 vuotta.

Tuore kunnanvaltuutettu myöntää, että Sdp kaipaa nuorennusleikkausta.

”Demareissa on paljon potentiaalia, mutta puoluetta pitäisi uudistaa”, hän sanoo.

”Puheenjohtaja Antti Rinteen ajatus kampanjoinnista ovelta ovelle oli hyvä. Monista iäkkäämmistä puolueaktiiveista ei kuitenkaan löydy niin paljon intoa ja puhtia.”

Myös Myllyniemen isoisä Pekka Myllyniemi oli demaripoliitikko. Hän oli kansanedustaja vuosina 1983–87.

Myllyniemi opiskelee historiaa ja toimii sijaisopettajana. Hän toivoo uraa politiikassa ja aikoo asettua ehdolle myös eduskuntavaaleissa.

Mitä sanoisit nuorille, joita politiikka ei kiinnosta?”En sanoisi nuorille yhtään mitään! Sanoisin puolueille, että niiden pitäisi tuoda politiikka maanläheisemmälle tasolle ja selkeämmin selostaa, miten politiikka vaikuttaa arkeen”, Myllyniemi arvioi.

”Nuoria ei saa syyllistää. On poliitikkojen ja puolueiden oma vika, jos politiikka ei kiinnosta nuoria.”
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuntavaalit 2017
  • Kirkkonummi
  • Sdp

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    2. 2

      Toimittaja nukkui kolme viikkoa unimittareiden kanssa, tämä kaikki tapahtui: alkoholi tuhosi levon, lyhyetkin unet virkistivät – ja motivaatio mennä aikaisemmin nukkumaan löytyi

    3. 3

      Länsimetron kuitit haluttiin perata läpi erityistilintarkastuksessa, virkamiehet tilasivat yleisen selvityksen – Maria Guzenina: ”Mistä tässä on nyt kysymys?”

    4. 4

      Satoja turvapaikanhakijoita on liittynyt helluntaiseurakuntiin viime vuosina – Helluntaikirkon johtaja: ”Olemme joutuneet laittamaan jos nyt ei jarrun, niin ainakin kytkimen”

    5. 5

      Räikeä eriarvoistuminen johti brexitiin ja Trumpin voittoon – todella huonoja valintoja molemmat

    6. 6

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    7. 7

      Masennus ei ole yksi vaan 12 eri sairautta – kaikki ne vaativat myös erilaiset hoidot, sanovat suomalaistutkijat

      Tilaajille
    8. 8

      Tukholman eliitin alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät

      Tilaajille
    9. 9

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    10. 10

      Päiväkodin johtaja ehdotti minulle äitinä osa-aikatyötä – kehotukset olla hakematta päivähoitopaikkaa tuntuvat painostukselta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Älä keitä kahvia, leivo tai käy päiväkausiin suihkussa – HS kokosi ohjeet, mitä tehdä, jos epäilet kotona kosteusvauriota

    6. 6

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    7. 7

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    8. 8

      Tukholman eliitin alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät

      Tilaajille
    9. 9

      Lunta tai räntää luvassa ensi viikolla lähes koko maahan – ”Renkaiden vaihto vasta keski­viikkona menee jo myöhäiseksi”

    10. 10

      Johtuuko masennuksen lisääntyminen siitä, että onnen korostaminen on mennyt överiksi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää