Politiikka

Maria Ohisalo vietti maanantain onnittelujen vyöryssä, mutta sekä hänelle että vihreille vaalivoitto on tulevien kamppailujen avaus

Varapuheenjohtaja Ohisalo nousee ensikertalaisena Helsingin valtuustoon. Seuraavana edessä on puolueen puheenjohtajakamppailu.

Kun vihreiden varapuheenjohtaja Maria Ohisalo maanantaiaamuna istui bussiin Helsingin Hämeentiellä, oli hänen olonsa keventynyt.

Päällä ei ollut toppahousuja eikä vihreää kaulahuivia, kainalossa ei kulkenut kaksimetrinen pahvi-Maria eikä laukku pullottanut flaijereista.

Bussissa istui 32-vuotias väitöskirjatutkija Ohisalo, ei ehdokas Ohisalo. Kahden viikon rankka kuntavaalikampanjointi oli ohi, ja sen tavoite saavutettu: Ohisalo nousee ensikertalaisena Helsingin kaupunginvaltuustoon.

Noin 4 400 äänen saalis oli kaupungin yhdeksänneksi ja valtakunnan 14. suurin. Taakse jäi muiden muassa vihreiden grand old man Osmo Soininvaara.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Vihreät oli sunnuntain kuntavaalien kiistaton voittaja. Se nosti valtakunnallista kannatustaan 3,9 prosenttiyksikköä ja ylsi ensimmäistä kertaa historiansa aikana yli kymmeneen prosenttiin. Ja vaikka tavoite Helsingin valtiudesta jäi toteutumatta, valtasi puolue ykkössijan Jyväskylässä, Keski-Suomessa.

Åbo Akademin valtio-opin professori Kimmo Grönlund näkee vihreiden menestykselle monia syitä. Ensinnäkin pitkäaikainen yhteiskunnallinen rakennemuutos on pelannut puolueen pussiin, kun esimerkiksi Sdp ei ole pystynyt vastaamaan pätkätöissä kiertävien nuorten aikuisten kysymyksiin.

Toiseksi Grönlund näkee voitossa vastauksen hallituksen rajoittavalle maahanmuuttopolitiikalle ja koulutusleikkauksille. Jälkimmäistä on korostanut myös vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö, joka on nimennyt vihreät sivistyspuolueeksi.

Kaupunkipolitiikalla oli myös merkitystä, Grönlund sanoo. Äänestysaktiivisuus nousi erityisesti kaupungeissa, ja se auttoi vihreitä. ”Hallitus on tehnyt politiikkaa maakunnat edellä, ja ehkä kaupungeissa halutaan kaupunkimaisempaa politiikkaa”, Grönlund sanoo.

Tästä grafiikasta näet vihreiden kannatuksen suurimmissa kaupungeissa. Juttu jatkuu grafiikan jälkeen.



Ohisalolle ja vihreille sunnuntain vaalivoitto oli kuitenkin vain tulevaisuuden kamppailuista ensimmäinen.

Ensimmäisenä on vuorossa uuden puheenjohtajan valinta. Tähän mennessä ainoastaan Ohisalo on ilmoittautunut pyrkivänsä puoluetta vuodesta 2011 johtaneen Ville Niinistön seuraajaksi.

”Kampanjassani on vahvana sosiaalipolitiikan osaaminen”, kertoo ruokajonoista väitöskirjaa tekevä Ohisalo. Kampanjan tukijoihin kuuluu muiden muassa sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo.


Kansanedustaja Ozan Yanar kertoi HS:lle maanantaina harkitsevansa vakavasti kisaan lähtemistä. Lisäksi kansanedustajien Emma Karin ja Touko Aallon on arveltu tavoittelevan paikkaa. Aalto sanoo, että kertoo päätöksensä kevään aikana.

Johtajavalinnan jälkeen edessä on useammat tärkeät vaalit. Niissä vihreät asettavat katseensa korkealle, kertoo puheenjohtaja Ville Niinistö.

”Olemme nyt nousseet sille tasolle, että olemme uskottava vaihtoehto Suomen suunnan osoittajaksi”, hän sanoo.

”Emme vain reagoi isojen puolueiden määrittämään asialistaan, vaan muokkaamme asialistaa itse.”

Niinistö ei halua asettaa mitään tarkkaa tavoitetta esimerkiksi vuoden 2019 eduskuntavaaleihin, mutta sanoo, että keskipitkällä aikavälillä puolue tavoittelee pääministeripuolueen asemaa.

Ennen eduskuntavaaleja edessä on myös presidentinvaalit. Niissä vihreät pyrkii toistamaan vuoden 2012 Pekka Haavisto -ilmiön.

Siihen on hyvä mahdollisuus, sanoo Maria Ohisalo. Kansainvälisesti vihreiden kannatus on Suomen tasolla vain Itävallassa, hän huomauttaa.

”Ja siellähän saatiin vihreä presidentti, Alexander Van der Bellen. Tästä on hyvä lähteä tekemään Pekan kampanjaa!”

Nyt vaalivoittajilla on kuitenkin edessään toisenlainen työ: kuntapolitiikan arkipäivä.

Maanantaina, kun Maria Ohisalo avasi tietokoneensa työpaikallaan Diakonia-ammattikorkeakoulussa, odotti satojen onnitteluviestien seassa isoin kirjaimin kirjoitettu sähköposti: ”ELÄMÄÄ VAALIEN JÄLKEEN.” Helsingin vihreiden toimistolta muistutettiin, että nyt alkaa luottamustehtävien jako.


Ohisalo tavoittelee paikkaa kaupunginhallituksessa. Nyt hän on varavaltuutettu ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Husin hallituksen jäsen.

”Vaalitulos antaisi odottaa paikkaa, jossa saisi enemmän vastuuta. Jos saisin paikan kaupunginhallituksessa, voisin käyttää yhden päivän viikossa vain politiikkaan.”

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuntavaalit 2017
  • Vihreät

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    2. 2

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    3. 3

      Kukaan ei pelasta sinua täältä, sanoi ”lääkäri”, riisui toimittajan ja aloitti tutkimuksen – Kokeilimme, miltä tuntuu osallistua seksuaalisia fantasioita toteuttavaan esitykseen

    4. 4

      Sukellusvene katosi salaperäisesti mukanaan 44 miehistön jäsentä – Argentiinan merivoimat käynnisti suuretsinnät Etelä-Atlantilla

    5. 5

      Meikkibloggari neuvoo: Näin sinun kannattaa meikata juuri nyt – Meikkaus on nyt kasvojen muotoilua, jossa kovimmat osaajat opettavat uusimmat kikat muille Youtube-videoilla

    6. 6

      Sexpon puheenjohtaja ja seksityöntekijä kertoo, millaisia ovat ihmisten noloimmat seksikysymykset: ”Nykyään asiakkaat kyllä pyytävät huomattavan reippaasti”

    7. 7

      Suomeen vasta rantautuneen rikollis­jengin jäseniä tuomittiin vuosiksi vankilaan – pisin tuomio yli kymmenen vuotta

    8. 8

      Mahdollisena presidentti­ehdokkaana pidetty demokraatti kouri ja suuteli väkisin työtoveriaan – Trump paheksuu: ”Mihin kädet menevät kuvissa 2, 3, 4, 5, ja 6?”

    9. 9

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    10. 10

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    2. 2

      Jätkäsaaren homehtuneen Wood Cityn suunnittelussa tehtiin virhe, tunnustaa Stora Enso – SRV myöntää, että puu­kerros­taloon hulahti rakennus­aikana runsaasti vettä

    3. 3

      Sexpon puheenjohtaja ja seksityöntekijä kertoo, millaisia ovat ihmisten noloimmat seksikysymykset: ”Nykyään asiakkaat kyllä pyytävät huomattavan reippaasti”

    4. 4

      Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    5. 5

      ”Mökki tärisi niin kovasti, että sen täytyi tulla tähän lähelle” – kolme videota Lappia hämmästyttäneestä meteorista

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Kone-nimensä vuoksi vankilaan joutunut suomalaismies vapautui syytteistä – aikoo haastaa Bulgarian EU-oikeuteen

    8. 8

      HS:n suuri kaupunkivertailu: Kuopion elinvoimaisuus kasvoi eniten, Salo romahti – katso, miten isot kaupungit pärjäävät vertailussa

      Tilaajille
    9. 9

      Kukaan ei pelasta sinua täältä, sanoi ”lääkäri”, riisui toimittajan ja aloitti tutkimuksen – Kokeilimme, miltä tuntuu osallistua seksuaalisia fantasioita toteuttavaan esitykseen

    10. 10

      Nuorisojengi tehtaili Helsingissä muutamassa kuukaudessa 13 ryöstöä – Uhrin kurkulle painettiin tikari Malmilla, myyjää hakattiin lonkerotölkeillä Mellunkylässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    2. 2

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    3. 3

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    4. 4

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    5. 5

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    6. 6

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    7. 7

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    9. 9

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    10. 10

      Suomalainen peruskoulu on ajautunut muutamassa vuodessa sekavaan tilaan, joka vaarantaa oppilaiden oikeusturvan

    11. Näytä lisää