Politiikka

Hallitus saa pian kolme uutta ministeriä – HS arvioi, ketkä ovat vahvoilla salkkujen saajiksi

Uudeksi maa- ja metsätalousministeriksi saattaa nousta Jari Leppä, Anne Kalmari tai Mauri Pekkarinen. Kokoomuksen oikeusministerin pesti sopisi Antti Häkkäselle, mutta olisiko Sampo Terholle kulttuuriministerin pestistä etua vai haittaa?

Hallitus päätti kehysriihessä kolmen uuden ministerin nimittämisestä niin että kukin hallituspuolue saa yhden uuden ministerin.

Kokoomus saa työtaakkaansa valitelleelta työ- ja oikeusministeriltä Jari Lindtrömiltä vapautuvan oikeusministerin tehtävän.

Perussuomalaiset saa kulttuuri- ja urheiluministerin pestin, johon yhdistetään eurooppaministerin pesti.

Kulttuuri- ja urheiluministerien tehtävien lähtö keventää vastentahtoisesti opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen työtaakkaa, ja eurooppaministerin tehtävät lohkaistaan ulkoministeri Timo Soinin (ps) tehtävistä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä ei vielä tiistai-illan tiedotustilaisuudessa suostunut kertomaan, miten keskusta ministeripestinsä tulee järjestämään.

Hän kertoi, että asiasta päätetään puolue-elimissä torstaina kello 9. Kokoomus ja perussuomalaiset lupailivat päätöksiä omista ministerivalinnoistaan tällä viikolla.

Ministerien nimistä puolueiden puheenjohtajat eivät suostuneet hiiskumaan.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo ei suostunut vastaamaan edes siihen, onko seuraava oikeusministeri juristi.

”Meillä on paljon hyviä vaihtoehtoja tarjolla”, hän naureskeli tiedotustilaisuuden päätyttyä.

Kun puoluejohtajat eivät ymmärrettävästi tässä vaiheessa halua todennäköisiä ministeriehdokkaita paljastaa, täytyy todennäköisimpiä ehdokkaita veikata.

Keskustan ministeripeli tuntuu ennakkoon arvioiden kolmen kaupalta.

Kun maa- ja metsätalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen ministerinsalkut jaetaan kahden keskustalaisen kannattaviksi, vapautuvasta maa- ja metsätalousministerin salkusta kisaa vahvimmin kolme keskustan kansanedustajaa – Jari Leppä, Anne Kalmari ja Mauri Pekkarinen.

Maaseudun Tulevaisuus kertoi tiistai-iltana neuvottelujen ollessa vielä kesken keskustalähteisiin vedoten, että maa- ja metsätalousministerin paikassa olisi menossa Jari Lepälle.

Savolainen maanviljelijä Jari Leppä on viidennen kauden kansanedustaja Pertunmaalta.

Leppää voisi kuvailla särmättömäksi partiopojaksi, joka tuntee hyvin maatalousasiat.

Hän on maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja ja jäsen puhemiesneuvostossa ja suuressa valiokunnassa sekä kansainvälisten asiain foorumissa. Hän on varajäsenenä talousvaliokunnassa.

Leppä toimii isäntänä 70 lypsylehmän tilalla, jossa harjoitetaan hevosten kasvatusta ja mökkien vuokrausta. Hevosinnostus näkyy siinäkin, että Leppä on eduskunnan Hevosystäväinseuran puheenjohtaja.

Leppä on naimisissa, ja hänellä on yksi lapsi. Kesäkuussa 1959 syntynyt Leppä on koulutukseltaan maanviljelysteknikko.

Leppä tulee todennäköisesti kisaamaan maa- ja metsätalousministerin paikasta kunnolla ainakin Anne Kalmarin kanssa.

Keskisuomalainen Anne Kalmari on ollut kansanedustaja vuodesta 2007. Nyt hän on keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen.

Koulutukseltaan hän on agrologi ja maa- ja metsätalouden maisteri.

Kalmarilla on ollut maito- ja metsätila vuodesta 1991.

Kalmari on toiminut opettajana ja eri tehtävissä Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitossa MTK:ssa.

Myös kokeneen Mauri Pekkarisen tulo ministeriksi on täysin mahdollista.

Pekkarinen haastoi vahvasti Mika Lintilän, kun Olli Rehnin elinkeinoministerin paikka vapautui Rehnin siirtyessä Suomen Pankin johtokuntaan.

Juha Sipilän ajama ehdokas Lintilä voitti tuolloin keskustan puoluehallituksen, eduskuntaryhmän ja europarlamenttiryhmän yhteiskokouksen äänestyksessä vain niukasti äänin 37–33.

Tulos vihjasi, että Sipilän kannatus puolueen ytimessä on tärkeissä kiistakysymyksissä joskus vain muutaman äänen varassa.

Pekkarinen ilmoitti tuolloin vasta kokouspäivän aamuna aikovansa asettua ehdolle.

Yhteiskuntatieteiden maisteri Pekkarinen on ollut ministerinä viidesti. Hän toimii eduskunnan ensimmäisenä varapuhemiehenä.

Näiden vaihtoehtojen pohjaoletuksena on se, että keskusta päätyy irrottamaan maa- ja metsätalousministerin pestin. Toki ministeriä voidaan etsiä toisaaltakin.

Hallituksen kahden vuoden taival on näyttänyt jo esimerkiksi sen, että pääministeriltä ei juuri liikene aikaa omistusohjausministerin tehtävään.

Kokoomuksella on Orpon mukaan monta hyvää ehdokasta oikeusministeriksi, mutta vahvimmin tähän pestiin veikataan Antti Häkkästä.

Leppä ja Häkkänen ovat tosin samasta vaalipiiristä Kaakkois-Suomen vaalipiiristä, joten molempien valinnassa olisi hieman selittämistä.

Kokoomuksen varapuheenjohtaja Häkkänen on ensimmäisen kauden kansanedustaja.

Hän on eräänlainen kokoomuslaisten itsevarma unelmavävy, joka väläyttää mielellään kameroille leveän hymyn.

Tammikuussa 1985 syntynyt Häkkänen valittiin varapuheenjohtajaksi Lappeenrannan kesäisessä puoluekokouksessa äänivyöryllä.

Häntä pidetään mahdollisena kokoomuksen tulevana puheenjohtajana, ennemmin tai myöhemmin.

Häkkänen saa puolueessa kehuja ahkeruudestaan ja sitkeydestään.

Maalta tulevana juristina hänen katsotaan sopivan hyvin koko kansan kokoomuslaiseksi.

Tarinaan sopii sekin, että hänen isänsä, kunnallisneuvos Markku Häkkänen, on toiminut kunnallispolitiikassa kokoomuksen riveissä yli 40 vuotta.

Häkkänen edustaa puolueen liberaalia oikeaa siipeä, mutta on sosiaalisten kykyjensä ansiosta sovittelevan oloinen.

Hän on pärjännyt suhteellisen hyvin mediakeskusteluissa eri aiheista.

Kokemusta ministerien työstä hän on saanut toimiessaan pääministeri Jyrki Kataisen ja ministeri Paula Risikon erikoisavustajana.

Entäs sitten perussuomalaisten valinta ministeriksi?

Perussuomalaisten ministeriä mietittäessä täytyy ensin tehdä yksi kysymys:

Uskooko nykyinen puoluejohto, että Sampo Terhon nimityksestä kulttuuri- ja urheilu- ja eurooppaministeriksi runsasta kuukautta ennen perussuomalaisten puoluekokousta olisi etua, kun hän valmistautuu kamppailemaan puolueen puheenjohtajuudesta?

Terho kisaa puheenjohtajuudesta kesäkuussa ennen kaikkea europarlamentaarikko Jussi Halla-ahon kanssa.

Jos Halla-aho valitaan, etukäteisarveluiden mukaan hallitus saattaa kaatua, tai niin Halla-ahon kannattajille on uhiteltu.

Terhoa pidetään nykyisen puolue-eliitin selvänä suosikkina puheenjohtajakilvassa.

Jos ministerin asemasta uskotaan olevan etua tässä kisassa, Terho kannattaa esitellä vahvimpana ehdokkaana jo nyt.

Terho kertoi viime viikolla ohjelmajulistuksessaan olevansa valmis ehdottamaan kansanäänestystä siitä, tulisiko Suomen pysyä EU:n jäsenenä.

Omaa kantaansa EU-eroon Terho ei kertonut, mutta sanoi pitävänsä todennäköisenä, että Suomi eroaa yhteisvaluutta eurosta lähivuosikymmenten aikana.

Syyskuussa 1977 syntynyt Sampo Terho on perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja, ja kesäkuusta lähtien Helsingin kaupunginvaltuutettu.

Terho on kasvanut perussuomalaisten kärkipoliitikoksi kuudessa vuodessa.

Hän nousi europarlamentaarikoksi Timo Soinin siirtyessä eduskuntaan 2011, ja hänet valittiin jatkokaudelle Brysseliin 2014. Kansanedustajaksi hänet valittiin Helsingin vaalipiiristä keväällä 2015.

Terho tunnetaan sananvalmiina ja hauskana esiintyjänä, joka on eduskuntaryhmän puheenjohtajana esiintynyt pidättyväisesti.

”Näen puolueemme ennen kaikkea tavallisten kansalaisten vallankumouksena, jonka tarkoitus on palauttaa politiikan keskiöön suomalaiset perusarvot kuten rehellisyys, vapaus, yritteliäisyys ja isänmaallisuus”, Terho linjaa kotisivuillaan.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Raimo Peltonen kuuli työterveydessä olevansa terve, seuraavana päivänä hänet haki ambulanssi – suolistosyöpä muhii pitkään mutta antaa vain vähän merkkejä

    2. 2

      Seksistä on vaikea puhua, koska termit ovat kiusallisia, kökköjä tai perverssejä – hyviä seksisanoja on vain yksi

    3. 3

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    4. 4

      Suurmoskeijaan Persianlahdelta virtaavia miljoonia olisi vaikea selvittää – Helsinkiä varoittavat ministeriöt pitävät hanketta ”ylimalkaisena”

    5. 5

      Laaja testi paljasti kaksi surkeaa lasten turvaistuinta, joista toinen lensi halki testilaboratorion – 14 istuinta sai hyvät arvosanat

    6. 6

      ”10 neuvoa kannabiksen turvallisempaan käyttöön” – THL julkaisi ensi kertaa ohjeistuksen, sillä asenteet pössyttelyä kohtaan lievenevät Suomessa

    7. 7

      ”Salilla käyvä fitness-kuvia ottava valkoinen homomies on etuoikeutetumpi kuin heteronainen” – Näin itsestään vähäpukeisia kuvia julkaisevasta suomalaisesta Tomista tuli Instagram-suosikki Espanjassa

    8. 8

      Ajatusleikki paljastaa, mitä tapahtuisi jos metsästys lopetettaisiin: Hirvikolarien määrä kolminkertaistuisi, ja susilaumat saattaisivat tulla myös pääkaupunkiseudulle

    9. 9

      Influenssakausi lähestyy, mutta kannattaako perusterveen hankkia rokote? Nämä asiat sinun tulee tietää, jos harkitset influenssarokotetta

      Tilaajille
    10. 10

      Mies huijasi muistisairaalta vanhukselta asunnon itselleen Vantaalla – myi sen heti eteenpäin yli 100 000 eurolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    4. 4

      Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Suomalaiset suosikkibloggaajat pitävät bisnespukeutumisen vinkkejä kankeina ja vanhanaikaisina: ”Ei se vähennä tippaakaan uskottavuutta, onko hame vai housut”

    7. 7

      Helsingin halutuimpiin kouluihin ilmoitetaan jopa vastasyntyneitä – syntymätöntä lasta ei oteta koulujonoon, vaikka vanhemmat kyllä yrittävät

    8. 8

      Raimo Peltonen kuuli työterveydessä olevansa terve, seuraavana päivänä hänet haki ambulanssi – suolistosyöpä muhii pitkään mutta antaa vain vähän merkkejä

    9. 9

      Influenssakausi lähestyy, mutta kannattaako perusterveen hankkia rokote? Nämä asiat sinun tulee tietää, jos harkitset influenssarokotetta

      Tilaajille
    10. 10

      Jengi murhasi 28 ihmistä Belgiassa 80-luvulla ja katosi – Entisen poliisin kuolinvuoteella tekemä tunnustus saattaa nyt ratkaista mysteerin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    7. 7

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    11. Näytä lisää