Politiikka

Kenraalit kantavat presidentti Koiviston arkkua – Assi Koiviston puoliso HS:lle: ”Asiat tapahtuvat samassa järjestyksessä kuin Kekkosen hautajaisissa”

Kahdeksan kenraalin on määrä kantaa helatorstaina presidentti Mauno Koiviston arkku Tuomiokirkon alttarilta saattueautoon ja liikenne seisahtuu ydinkeskustassa. Omaisten edustaja diplomi-insinööri Heikki Allonen arvioi, että Koiviston hautajaiset mukailevat presidentti Urho Kekkosen valtiollisia hautajaisia.

Perjantaina edesmenneen presidentti Mauno Koiviston hautajaiset pidetään helatorstaina valtiollisina hautajaisina. Koivisto siunataan Helsingin tuomiokirkossa kello 13.

Siunauksen toimittaa Helsingin hiippakunnan emerituspiispa Eero Huovinen.

Koivisto haudataan sotilaallisin kunnianosoituksin Hietaniemen hautausmaalle alueelle, jossa sijaitsevat presidentti Urho Kekkosen ja Risto Rytin haudat.

Alustavan ohjelmaluonnoksen mukaan hautaanlaskua kunnioitetaan tykinlaukauksilla. Lopullisesti asian päättävät omaiset.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Muistotilaisuus kutsuvieraille järjestetään Säätytalossa.

Valtioneuvosto päätti hautajaisten ajankohdasta keskiviikkona. Samalla asetettiin toimikunta ulkoministeri Timo Soinin (ps) johdolla valmistelemaan hautajaisia. Yksityiskohdat järjestelyistä julkistetaan maanantaina.

Koiviston arkku verhoillaan Suomen valtiolipulla ja arkkua ympäröi kirkossa sotilaiden kunniavartiosto.

Valtaosa seppeleistä on määrä laskea laskea arkulle jo ennen siunaustilaisuuden alkua.

Tilaisuudessa kukkatervehdyksen laskevat ensimmäisinä omaiset, sen jälkeen keskeiset valtiojohdon edustajat.

Hautajaistilaisuuteen on määrä kutsua puolisentuhatta vierasta. Kansainvälisistä arvovieraista ei ole tietoa, mutta valtaosin eri maita edustavat diplomaatit.

Pohjoismaiden kuninkaallisten on suunniteltu kunnioittavan Koivistoa kesäkuun 1. päivänä Suomen satavuotisvierailunsa yhteydessä.

Siunaustilaisuudessa esiintyvät ainakin Kaartin soittokunta ja Tuomiokirkon poikakuoro Cantores Minores.

Muistopuheen pitää todennäköisesti tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Kekkosen hautajaisissa vuonna 1986 puhui silloinen presidentti Koivisto.

Siunaustilaisuuden arvioidaan kestävän tunnin verran. Arkun kantaa kirkosta saattue­autoon vähintään kuusi, mutta todennäköisesti kahdeksan kenraalia.

Puolustusvoimilla on hautajaisissa näkyvä rooli, koska presidentti on armeijan ylipäällikkö.

Omaisia toimikunnassa edustava diplomi-insinööri Heikki Allonen arvioi, että Koiviston hautajaiset mukailevat pääpiirteissään aiempia valtiollisia hautajaisia.

”On olemassa aika paljon kokemuksia valtiollisista hautajaisista ihan presidentti Urho Kekkosesta lähtien. Varmasti prosessi on pääpiirteittäin samanlainen kuin Kekkosen hautajaisissa, eli asiat tapahtuvat siinä järjestyksessä kuin silloinkin.”

”Valtioneuvoston kanslia vastaa tietysti järjestelyistä. Minulta yhtenä toimikunnan jäsenenä kysytään näkemyksiä tilaisuuteen kulkuun liittyen”, Allonen lisää.

Allonen on Koiviston tyttären, Assi Koiviston puoliso.

Hautajaisten autosaattueen reitti on vielä alkuosiltaan paikoin täsmentymättä.

Matka alkaa Tuomiokirkon pääovelta, pysähtyy todennäköisesti ensin hetkeksi Suomen Pankin kohdalla, ohittaa Valtioneuvoston linnan ja seisahtaa presidentinlinnan pääsisäänkäynnin edustalla minuutiksi.

Sen jälkeen saattue etenee Pohjoisesplanadia pitkin Mannerheimintielle ja Arkadiankadun kautta Hietaniemeen.

Saattuematkan kestoksi arvioidaan puolisen tuntia. Liikenne on määrä keskeyttää ydinkeskustassa saattueen ajaksi ja katujen varsille odotetaan suurta kansanjoukkoa.

Koko maahan on määrätty helatorstaina suruliputus. Hautajaiset kustantaa valtio.

Ulkoministeriön protokollapäällikkö Matti Heimonen korostaa, että valtiolliset hautajaiset mukautetaan myös aikaan. Koiviston presidenttikauden päättymisestä on kulunut 23 vuotta.

”Tietyt valtiolliset elementit ovat mukana, mutta järjestelyissä täytyy aina ottaa huomioon itse henkilö ja omaisten toiveet. Kaikkien halu on tehdä tilaisuudesta juhlava ja vainajan muistoa kunnioittava, hänen näköisensä tilaisuus”, Heimonen toteaa.

Valtioneuvoston kanslia suosittaa hautajaispäivänä yleistä suruliputusta koko maassa. Liputus alkaa kello 8 ja päättyy kello 21.

Kukkatervehdysten sijaan Koiviston muistamiset pyydetään osoittamaan tutkimus-, opinto- ja kulttuuritoimintaa tukeville rahastoille.

Hautajaisten suunnittelutoimikunnan varapuheenjohtaja on pääministerin valtiosihteeri Paula Lehtomäki (kesk).

Toimikunnan muut jäsenet ovat kansliapäällikkö Teemu Tanner ja everstiluutnantti Petri Toivonen Tasavallan presidentin kansliasta, alivaltiosihteeri Timo Lankinen ja viestintäpäällikkö Päivi Paasikoski valtioneuvoston kansliasta, protokollapäällikkö Matti Heimonen ja viestintäjohtaja Jouni Mölsä ulkoasiainministeriöstä, pääsuntio Petri Oittinen Helsingin Tuomiokirkkoseurakunnasta, poliisipäällikkö Lasse Aapio Helsingin poliisista, prikaatikenraali Kim Mattsson ja eversti Ahti Kurvinen Puolustusvoimista sekä osastopäällikkö Mika Pösö Suomen Pankista.

Presidentti Koivisto kuoli perjantaina 12. toukokuuta Helsingissä 93-vuotiaana.

Koivisto toimi Suomen tasavallan presidenttinä vuosina 1982–1994. Koivisto oli järjestyksessään Suomen yhdeksäs presidentti.


HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Lähes 200 :aa Kehä III:lla posottanut mies valitti ajokiellon pituudesta –”Ilman autoa työmatka kestää yli kolme tuntia”

    2. 2

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    3. 3

      Äitiyspakkauksen nimen vaihtamista pohditaan tasapuolisuuden vuoksi – Ministeri Saarikko: ”Uskon, että se ilahduttaisi montaa isää”

    4. 4

      Brexit maksaa jo nyt tavalliselle perheelle satoja euroja vuodessa: hinnat nousevat ja palkkojen kasvu takkuaa

    5. 5

      Instagram-suosikkitili julkaisee oppilaiden saamat pahimmat Wilma-huomautukset – Soitimme Wilma-viestien asiantuntijalle ja kysyimme, pitääkö tästä olla huolissaan

    6. 6

      Suomalaisyritys keräsi 1,4 miljoonaa dollaria, rakensi sillä tietokoneen, jonka kehitykseen osallistui yli tuhat ihmistä netissä – Nyt kone on valmis: Avasimme Kiinasta tulleen paketin

    7. 7

      Äiti hylkäsi uimataidottoman 5-vuotiaan lapsen uimahalliin, lapsi löytyi altaan pohjasta lähes viiden minuutin jälkeen – hovioikeus korotti tuomiota

    8. 8

      Skeittari yritti haastaa poliisia tappeluun ja sylki vartijan päälle – luvaton rullalautailu johti käsirysyyn Elielinaukion pysäköintihallissa

    9. 9

      Pisa-tutkimus paljastaa uusia huolia Suomen pojista: Nuoret pärjäävät hyvin yhteis­työssä, mutta suku­puolten väliset erot ovat maailman suurimmat

    10. 10

      Natsiroolistaan kuuluksi tullut näyttelijä varoittelee nyt kommunistien ja islamistien salaliitosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    3. 3

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    4. 4

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    5. 5

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    6. 6

      Äiti hylkäsi uimataidottoman 5-vuotiaan lapsen uimahalliin, lapsi löytyi altaan pohjasta lähes viiden minuutin jälkeen – hovioikeus korotti tuomiota

    7. 7

      Venäjä myönsi ”äärimmäisen korkeat” radioaktiiviset saastelukemat

    8. 8

      Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

    9. 9

      Amsterdam saa himoitun Euroopan lääkeviraston, Helsinki putosi heti skandaalimaisella viiden pisteen tuloksella – Vapaavuori hämmästyi: ”Maamme on heikosti tunnettu”

    10. 10

      Sinisten oli tarkoitus heittää halla-aholaiset ulos perussuomalaisista – tekstiviestit kertovat kaaoksesta hajoavassa puolueessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää