Siniset: Ruotsin kielestä vapaaehtoinen aine lukioon – Rkp: Ehdotus on ”ummehtunutta nationalismia”
Kulttuuriministeri Sampo Terho uskoo ehdotuksen läpimenoon, koska nykyhallitus on osoittanut muutenkin uudistuskykyä esimerkiksi perhevapaauudistuksessa. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen mukaan hallitus sopi puoliväliriihessä, ettei lukiouudistuksessa heikennetä toisen kotimaisen kielen asemaa.
Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho uskoo, että lukiolaisten olisi hyödyllisempää opiskella esimerkiksi ranskaa, saksaa ja espanjaa kuin ruotsia. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva
Sininen tulevaisuus osallistuu lukion uudistamisesta käytävään keskusteluun ehdottamalla, että ruotsin kielen opiskelusta tehtäisiin lukiossa vapaaehtoista. Oppositiopuolue Rkp:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson tyrmää ehdotuksen ja pitää sitä ummehtuneena nationalismina ja epätoivoisen ryhmän hyökkäyksenä Suomen kaksikielisyyttä vastaan.