Tampereen uuteen yliopistoon haetaan jo rehtoria, vaikka lakiesityksestä löytyi perustuslakiongelmia - Politiikka | HS.fi

Tampereen uuteen yliopistoon haetaan jo rehtoria, vaikka lakiesityksestä löytyi perustuslakiongelmia

Uutta yliopistoa koskevasta lakiesityksestä löytyi eduskunnassa yliopiston itsehallintoon liittyviä perustuslaillisia ongelmia. Silti korkeakoulusäätiön hallitus hakee jo ”näkemyksellistä muutosjohtajaa” rehtoriksi, vaikka rehtorin valinta kuuluisi yliopiston hallitukselle.

Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston on määrä yhdistyä uudeksi säätiöyliopistoksi vuoden 2019 alussa. Mukaan tulee myös ammattikorkeakoulu.

15.11.2017 16:43

Tampereen kolme korkeakoulua yhdistävä Tampere3-hanke on taas hienoisessa vastatuulessa, vaikka uudelle yliopistolle haetaan jo rehtoria. Yliopistoa koskevasta lainmuutosesityksestä löytyi kuitenkin eduskunnan käsittelyssä yliopiston itsehallintoon liittyviä perustuslaillisia ongelmia.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat