Politiikka

Eduskunta keskusteli alkoholilaista aamukolmeen: Kova kiista kaupan oluiden prosentista ja alkoholin etämyynnistä huipentuu äänestykseen kello 10

Sosiaali- ja terveysvaliokunta ei hyväksynyt hallituksen esitystä, että kauppoihin pääsisivät nykyistä vahvemmat juomat aina 5,5-prosenttisiin asti. Eduskunta äänestää prosenttirajoista perjantaina.

Eduskunta kävi torstai-iltana ja perjantain vastaisena yönä suuren alkoholikeskustelun, jonka aikana edustajat tekivät omia esityksiään muun muassa siitä, kuinka vahvoja juomia kaupoissa saa myydä.

Keskustelu venyi aamukolmeen, ja sen aikana käytettiin 124 puheenvuoroa.

Nyt perjantaina ovat äänestykset. Ne alkavat kello 10. Valiokunta ehdotti kaupan alkoholin prosenttirajaksi nykyistä 4,7:ää, mutta tämä haastetaan äänestyksissä. Suosituimmalta vastaehdotukselta näyttää se, että raja pitää nostaa 5,5 prosenttiin.

Illan keskustelun kuluessa isoksi kysymykseksi nousi prosenttirajan lisäksi alkoholin etämyynti. Osa kansanedustajista pelkäsi, että etämyynti tulee sallituksi ja romuttaa Alkon yksinmyyntijärjestelmän.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk) lupasi, että asettaa vuoden alussa työryhmän, joka selkiyttää hallituksen esityksessä epäselväksi jääneen tilanteen.

Lupaus ei oppositiota eikä kaikkia hallituspuolueiden edustajiakaan tyydyttänyt.

Saarikko sanoi useaan otteeseen, ettei etämyynnin selvä kielto ole nyt lakiesitysten pykälissä ”poliittisten erimielisyyksien” takia ja myös siksi, että hallitus on havainnut kiellon edellyttävän vaativaa valmistelua.

Oppositio tulkitsi oitis, että kokoomus jyräsi tässä muut hallituspuolueet ja pyrkii kaatamaan vähitellen Alkon monopolin.

Saarikon mukaan hallitus haluaa säilyttää Alkon monopolin.

Käsittelyn pohjana oli eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan torstaiaamuna antama mietintö. Sen mukaan nykyinen käytäntö alkoholijuomien vähittäismyynnissä saa jatkua. Valiokunnan enemmistö ei hyväksynyt hallituksen esitystä, että kauppoihin pääsisivät nykyistä vahvemmat juomat aina 5,5-prosenttisiin asti.

Valiokunnan vakuuttivat asiantuntijoiden varoitukset siitä, että prosenttirajan nostaminen aiheuttaisi alkoholin kulutuksen kasvua ja vakavia terveyshaittoja sekä järjestyshäiriöitä.

Valiokunnan mietinnön esitellyt varapuheenjohtaja Hannakaisa Heikkinen (kesk) listasi ensin kaikki huonot puolet, jotka alkoholin kulutuksen kasvuun liittyvät.

”Prosenttirajan nosto vaikuttaisi merkittävästi alkoholin saatavuuteen ja kulutukseen. Panimotuotteiden vahvuus vaikuttaa haittojen määrään”, Heikkinen sanoi.

Heikkisen mukaan elinkeinojen tukeminen ei saa olla syy siihen, että haittojen annetaan kasvaa.

Lopullinen prosenttiraja ratkeaa perjantaisessa äänestyksessä. Valiokunnassa selvä enemmistö oli sitä mieltä, että prosenttirajaa ei ole syytä korottaa nykyisestä 4,7 prosentista.

Torstaina kävi ilmi, että kokoomuksen ryhmä on tehnyt ryhmäpäätöksen äänestää hallituksen esityksen mukaisesti 5,5 prosentin mukaan, vaikka hallituspuolueiden kesällä tehdyn sopimuksen mukaan edustajilla olisi vapaat kädet äänestää omantunnon mukaan.

Kokoomuksen Jukka Kopra sanoi, että sopimuksen tulkinta on ollut koko ajan sama. ”Näinhän me ollaan sovittu”, hän sanoi.

Tulossa on muitakin muutosehdotuksia prosenttirajaksi. Niistä äänestetään huomenna.

Perussuomalaisten Jani Mäkelä aikoo ehdottaa rajaksi 8,5 prosenttia. Päivi Räsänen (kd) esittää rajaksi nykyistä alempaa prosenttia, 3,5:tä prosenttia.

Pekka Puskan (kesk) mukaan vahvat faktat puhuivat sen puolesta, ettei prosenttirajaa pidä muuttaa. Puskan mukaan olisi turha haaveilla säästöistä sosiaali- ja terveydenhuollossa, jos alkoholihaittoja toisella kädellä lisättäisiin.

Puskan mukaan työurat lyhenisivät ja työn tuottavuus laskisi, jos alkoholin kulutus kasvaisi. Hän syytti Panimoliittoa ja kansainvälisiä panimoita valtavasta lobbauksesta.

Anneli Kiljunen (sd) esitteli Sdp:n, vasemmistoliiton, vihreiden ja Rkp:n yhteisen vastalauseen, jossa hän sanoi puolueiden kannattavan prosenttirajan säilyttämistä 4,7:ssä. Hän myös ilmoitti vastustavansa limuviinojen pääsyä kauppoihin.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta oli esittänyt hallituksen tavoin, että niin sanotut limuviinat eli alkoholisekoitteet pääsevät ruokakauppoihin, mutta enintään 4,7-prosenttisina.

Valiokunta yhtyi moniin hallituksen esityksiin anniskeluun liittyvän sääntelyn keventämisestä. Heikkisen mukaan tämä tukee yrittäjyyttä, mutta lupajärjestelmän muutosten vaikutusta pitää seurata.

Esimerkiksi alkoholin anniskelua saa jatkaa neljään asti aamulla jatkoaikailmoituksen turvin ja anniskelu sallitaan myös ulkotiloissa. Nykyisen lain mukaan anniskelu päättyy 1.30 tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta.

Alkoholijuomien vähittäismyynti on sallittu kello 9:stä kello 21:een. Alkot saavat myös olla auki arkisin iltayhdeksään, lauantaisin kuuteen.

Lait on tarkoitus saada voimaan mahdollisimman pian.

Alkoholin etämyyntiä koskeva riita jäi valiokunnassa ratkaisematta. Valiokunnan enemmistö ei halunnut lain pykäliin selvää etämyynnin kieltoa.

Valiokunta ei pystynyt selkeyttämään nykyisen alkoholilain tulkinnanvaraisuutta, vaan siirsi tehtävän hallitukselle.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen (sd) syytti huonosta lopputuloksesta kiirettä.

”Minusta olisi ollut syytä ottaa riittävä aika lain käsittelyyn niin että etämyynti olisi nyt pystytty selvittämään, koska tällä ei ole kiire”, Haatainen sanoi.

”Nyt lakipaketti menee näin, että tähän jää epäselvä tilanne. Kiire ajaa yli huolellisen lainsäädäntötyön.”

Anneli Kiljunen sanoi täysistunnossa, että etämyynti on kiellettävä pykälissä eikä vain lain perusteluissa.

Päivi Räsänen (kd) ihmetteli, minne katosi hallituksen esityksen luonnoksessa vielä ollut ehdoton etämyyntikielto. ”Kenen toimesta se poistettiin”, hän kysyi.

Räsänen ilmoitti esittävänsä kaupoissa myytävien juomien prosenttirajan laskemista 3,5:een.

Haataisen mukaan etämyyntiasiaan olisi pitänyt perehtyä rauhassa, jolloin myös Alkon monopoliasema olisi saatu ratkaistua. Valiokunnan enemmistö pelkäsi, että etämyynnin salliminen murtaa Alkon monopoliasemaa.

Moni edustaja ihmettelikin, miksi laista päättämisellä on kauhea kiire. Edustajille jäi vain muutama tunti perehtyä mietintään.

Eero Heinäluoma (sd) paheksui sitä, että mietintö jaettiin edustajille kirjallisena vasta istunnon aikana.

”Mitä tässä oikein pelätään, että yön pimeydessä pitää tätä ajaa?” Heinäluoma tiukkasi. ”Tämä lakiesitys ei kiellä etämyyntiä. Se pitää sanoa laissa, ei missään julkilausumissa vaan lain pykälissä.”

Peter Östman (kd) kehotti laittamaan päivämäärän mieleen. Hänen mielestään etämyynti tekee monopolituotteille rinnakkaisen myyntikanavan, josta on huonot seuraukset Alkolle.

”Kokoomuslaiset vakuuttavat, että hallituksen tarkoitus ei ole murtaa Alkon monopolia. Se tulee murtumaan”, Östman ennusti.

Sdp painoi lujaa päälle. Puheenjohtaja Antti Rinne (sd) ja edustaja Timo Harakka (sd) ennustivat, että hallitus ei ehdi ottaa tilannetta haltuun, jos laki hyväksytään ilman etämyynnin tilanteen selkiyttämistä.

”Etämyynti leviää sinä aikana, kun ei ole pykäliä”, Rinne sanoi.

Räsäsen ehdotuksesta eduskunta äänesti välillä asian pöydällepanosta. Käsittelyä kuitenkin päätettiin jatkaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Alkoholipolitiikka
  • Alkoholilaki
  • Olli Pohjanpalo

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Jari Sillanpää sai lähes 24 000 euron sakot metamfetamiinin käyttämisestä ja huumeissa autoilusta Helsingin ydinkeskustassa

    2. 2

      Espoo latoi vaatimuslistan länsimetrosta: suorat bussilinjat Helsinkiin osittain takaisin, kaikkien metrojunien pääteasemaksi Matinkylä

    3. 3

      Mitä leposyke kertoo kunnosta ja milloin pitäisi huolestua? Asiantuntijat kumoavat myytit ja kertovat, mitä jokaisen omasta terveydestään kiinnostuneen pitäisi sykkeestä tietää

    4. 4

      Ismo Leikola tekee historiaa ja esiintyy tänään Conan O’Brienin talk show’ssa – Nyt Leikola kertoo, miten onnistui pääsemään huippusuosittuun ohjelmaan

    5. 5

      Linus Peltonen, 16, käy lukiota toimeentulotuella, rahaa on 16 euroa päivässä – ”Matematiikan kurssilla katsoin vierestä kaverin kirjaa kolme viikkoa”

      Tilaajille
    6. 6

      ”Vartioimattomat takit viedään, jos niissä ei ole luteita” – Canada Goose -takkeja varastetaan kymmeniä vuodessa pääkaupunki­seudulla

    7. 7

      Puolustusministeri Niinistö pitää kaksois­kansalaisia turvallisuus­uhkana – ”Viides kolonna on torjuttava jo rauhan aikana”

    8. 8

      Feministinen puolue syyttää presidentin kansliaa painostavista viesteistä – kanslian mukaan Niinistöä siteerattiin väärin ja puuttuminen asiaan on luonnollista

    9. 9

      Kahdeksan arkista ja tieteellisesti todistettua keinoa, joilla laihdut ilman pinnistelyä

      Tilaajille
    10. 10

      Satu Söderström sanoi menevänsä tanssileirille, kun hän lähti kuvaamaan pornoelokuvaa – nyt ex-pornotähti on seksologi, joka patistaa suomalaisia lopettamaan aristelun sängyssä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Vartioimattomat takit viedään, jos niissä ei ole luteita” – Canada Goose -takkeja varastetaan kymmeniä vuodessa pääkaupunki­seudulla

    2. 2

      Olympiapaikan Suomelle hankkinut Viveca Lindfors avautui kovin sanoin häviöstä Emmi Peltoselle – Taitoluisteluliitto: ”Kriteerit olivat alusta asti selvät”

    3. 3

      Linus Peltonen, 16, käy lukiota toimeentulotuella, rahaa on 16 euroa päivässä – ”Matematiikan kurssilla katsoin vierestä kaverin kirjaa kolme viikkoa”

      Tilaajille
    4. 4

      ”Kuukausia”, vastasi hoitaja – seuraavana yönä isäni kuoli, eikä kaikki mennyt niin kuin piti, kirjoittaa toimittaja Katri Kallionpää isänsä viimeisistä viikoista suomalaisessa sairaalassa

      Tilaajille
    5. 5

      Kymmenen vuotta sitten lyöty miljoonan dollarin veto ratkesi: Warren Buffettin passiivinen sijoitustapa oli tuottoisampi – miksi suomalaiset maksavat turhia kuluja?

    6. 6

      Mitä leposyke kertoo kunnosta ja milloin pitäisi huolestua? Asiantuntijat kumoavat myytit ja kertovat, mitä jokaisen omasta terveydestään kiinnostuneen pitäisi sykkeestä tietää

    7. 7

      Oululaisperhe asuu kesät talvet entisessä venäläisessä rahtilaivassa – ”Tatjana” on tiettävästi Suomen pohjoisin kelluva koti, mutta siinä asuminen on jatkuva työmaa

    8. 8

      Kahdeksan arkista ja tieteellisesti todistettua keinoa, joilla laihdut ilman pinnistelyä

      Tilaajille
    9. 9

      Näin toimii Suomessa ihailtu Tanskan aktiivimalli – ”koulutusta vastaavan työn” käsitettä ei tunneta ja työttömät haastatellaan kuukauden välein

    10. 10

      Minna oli niin juovuksissa, ettei voinut hakea lastaan päiväkodista – Lopulta alkoholismiaan vuosia peitellyt äiti löysi oman pohjansa ja soitti itse lastensuojeluun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi lihon, vaikka syön surkean vähän, pohtii moni laihduttaja – Ilmiölle on usein selitys, mutta sitä on vaikea hyväksyä, sanovat asiantuntijat

      Tilaajille
    2. 2

      ”Vartioimattomat takit viedään, jos niissä ei ole luteita” – Canada Goose -takkeja varastetaan kymmeniä vuodessa pääkaupunki­seudulla

    3. 3

      51-vuotias nainen jäi kiinni Helsinki-Vantaalla kaksi kiloa huumeita matkalaukussaan – ”Nainen on ihan tosidiilissä 20 000 euroa”, viestitteli hätääntynyt välittäjä ja paljasti itsensä

    4. 4

      Suomalaistytöt imevät nyt elämänoppia kirjoista, joiden tekijän oma elämä oli suurta valhetta – Päiväkirjat paljastavat suursuositun kirjailijan eläneen perhehelvetissä ja päätyneen äärimmäiseen tekoon

    5. 5

      Asteekkien 500 vuoden takainen joukkotuhon syy selvisi

    6. 6

      Vuonna 1953 sadat ihmiset etsivät murhattua Kyllikki Saarta – yksi heistä oli tappaja, uskoo kokenut rikos­tutkija, joka perehtyi vuosi­kymmeniä salassa pidettyyn tutkinta-aineistoon HS:n kanssa

      Tilaajille
    7. 7

      Nuori terve mies pidätti aivastusta ja joutui sairaalahoitoon – Suomalais­lääkäri selittää, miksi: ”Aivastusta ei kannata pidättää”

    8. 8

      Älykäs ja herkkä ihminen kokee muita helpommin yksinäisyyttä – yksinäisyyden tunteen voi päihittää, sanoo asiantuntija ja antaa viisi neuvoa

      Tilaajille
    9. 9

      Aineenvaihdunta alkaa hidastua jo kolmekymppisenä niin, että liikuntaa on lisättävä selvästi – Tutkija kertoo, mitä painonnousun pysäyttäminen vaatii

    10. 10

      Espoolaiset saavat syyttää länsimetron sekasotkusta vain itseään: sitä saa, mistä maksaa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Venäjä myy nykyaikaisia hävittäjiä Myanmarille – Myanmarin asevoimien pääviholliset ovat myanmarilaisia
    3. Feministinen puolue syyttää presidentin kansliaa painostavista viesteistä – kanslian mukaan Niinistöä siteerattiin väärin ja puuttuminen asiaan on luonnollista
    4. Jari Sillanpää sai lähes 24 000 euron sakot metamfetamiinin käyttämisestä ja huumeissa autoilusta Helsingin ydinkeskustassa
    5. Koreoiden yhteinen hyvän tahdon joukkue ärsyttää Etelä-Koreassa – ”hallitus keskittyy pitämään rauhalliset olympialaiset ja sanoo ’kyllä’ kaikkeen, mitä Pohjois-Korea haluaa”
    6. Jääkiekkoyhteisö järkyttyi: USA:n olympiajoukkueen manageri kuoli kotonaan vain 53-vuotiaana
    7. Ismo Leikola tekee historiaa ja esiintyy tänään Conan O’Brienin talk show’ssa – Nyt Leikola kertoo, miten onnistui pääsemään huippusuosittuun ohjelmaan
    8. Järjestöt kiistelevät siitä, kuka saa kasvattaa lasta – ministeri lisäisi päiväkodin työntekijöiden koulutusta
    9. Hakaniemen kauppahallin kolmen vuoden evakko lasihallissa alkoi maanantaiaamuna – Kauppias: ”Ei niin kliininen kuin ajateltiin vaan aika viehättävä”
    10. Rouhea romesco ilahduttaa pastan parina – Aromikkaaksi paahdettu paprika-tomaatti­kastike on niin hyvää, ettei se kaipaa edes parmesaania
    11. Tunti sitten
    12. Rooman ensimmäinen nais­pormestari uhkaa häätää feministit talostaan – ja vaatii paavin raha­kirstun avaamista, jotta kaupungin talous saataisiin kuntoon
    13. Näytä lisää