Politiikka

Kokoomusnuoret haluaa uudistaa ase­velvollisuuden: Puolustus­voimille lupa valita armeijaan tulijat, muille maanpuolustus­vero

Kokoomusnuorten puheenjohtaja Henrik Vuornos vaatii asevelvollisuus­järjestelmän päivitystä. Vuornos ottaisi naiset armeijaan ja määräisi lisäveron niille, jotka eivät palvelusta suorita.

Kokoomusnuorten puheenjohtaja Henrik Vuornos esittää asevelvollisuusjärjestelmän uudistamista. Vuornos ulottaisi asevelvollisuuden myös naisiin ja kehittäisi asevelvollisuutta nykyistä valikoivammaksi.

”Asevelvollisuus tulisi päivittää 2020-luvulle luopumalla vain miehiä koskevasta asevelvollisuudesta”, Vuornos sanoo maanantaina julkaistussa tiedotteessa.

”Muu yhteiskunta muuttuu jatkuvasti tasa-arvoisempaan suuntaan. Esimerkiksi perhevapaauudistus tulee jakamaan perheiden hoivavastuuta nykyistä paremmin. On aika aloittaa keskustelu myös maanpuolustusvelvollisuuden uudistamisesta.”

Vuornoksen mukaan asevelvollisuuden uudistaminen tasa-arvoisempaan suuntaan tulisi käynnistää jo tällä hallituskaudella.

Hänen mukaansa ratkaisu voisi olla molempia sukupuolia koskeva valikoiva asevelvollisuus, jossa palvelukseen kutsuttaisiin nyt vuosittain koulutettava määrä eli noin 25 000 asevelvollista.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Valikoiva asevelvollisuus tarkoittaisi sitä, että Puolustusvoimat voisivat entistä paremmin hakea tehtäviin sopivimmat henkilöt. Nykyaikaisessa sodankäynnissä esimerkiksi kybersodankäynnin tehtävät eivät usein katso fyysistä suorituskykyä, vaan tehtävän vaatimaa osaamista.”

Niille, jotka eivät kävisi armeijaa, Vuornos esittäisi lisäveroa.

”Kompensaationa asevelvollisuuteen osallistumisesta asetettaisiin pienehkö maanpuolustusvero niille, jotka eivät palvelusta suorita.”

”Vero toisi samalla näkyviin sen panoksen, jonka nuoret miehet tällä hetkellä antavat maanpuolustuksen hyväksi”, Vuornos perustelee.

Vuornos sanoo HS:lle, että kyse ei olisi mistään rangaistusverosta, vaan oikeudenmukaisuudesta.

”Iso osa ikäluokasta antaa vapaa-aikaansa yhteiskunnan käyttöön nyt puolesta vuodesta vuoteen. Se oikeudenmukaisuushaaste korvattaisiin maltillisella maanpuolustusverolla.”

Vero olisi Vuornoksen mukaan pieni ja määräaikainen.

”Varusmiesliitto tutki pari vuotta sitten mallia, jossa kymmenen vuoden ajan maksettaisiin noin prosentin suuruinen maanpuolustusvero. Se ei korvaisi täysin menetettyä vapaa-aikaa vaihtoehtoiskustannuksena, vaan vero olisi ele: että arvostetaan maanpuolustusta.”

Vuornoksen mukaan verolla ei suinkaan olisi tarkoitus ostaa itseään ulos asepalveluksesta.

”Ei missään nimessä. Valinnat asepalvelukseen tehtäisiin Puolustusvoimien lähtökohdista ja niin, että parhaat ihmiset ovat suorittamassa siellä tehtäviä. Palveluksesta ei voisi kieltäytyä.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Olympiapaikan Suomelle hankkinut Viveca Lindfors avautui kovin sanoin häviöstä Emmi Peltoselle – Taitoluisteluliitto: ”Kriteerit olivat alusta asti selvät”

    2. 2

      Oululaisperhe asuu kesät talvet entisessä venäläisessä rahtilaivassa – ”Tatjana” on tiettävästi Suomen pohjoisin kelluva koti, mutta siinä asuminen on jatkuva työmaa

    3. 3

      Jamaikan väkivaltaisuudet ovat yltyneet niin rajuiksi, että matkailijoita varoitetaan liikkumisesta loma­keskusten ulkopuolella – Armeija kutsuttiin taltuttamaan huume­jengien sotaa

    4. 4

      ”Kuukausia”, vastasi hoitaja – seuraavana yönä isäni kuoli, eikä kaikki mennyt niin kuin piti, kirjoittaa toimittaja Katri Kallionpää isänsä viimeisistä viikoista suomalaisessa sairaalassa

      Tilaajille
    5. 5

      Minna oli niin juovuksissa, ettei voinut hakea lastaan päiväkodista – Lopulta alkoholismiaan vuosia peitellyt äiti löysi oman pohjansa ja soitti itse lastensuojeluun

    6. 6

      Arkkitehtiperhe tutki uudiskotinsa Helsingin Jätkäsaaressa huolellisesti – näin teet muuttotarkastuksen ja reklamoit virheistä ajoissa

    7. 7

      Harley Davidson -kypärä ja nahkaliivi – piste-ennätyksensä tehnyt Jesse Puljujärvi antoi näytteen kielitaidostaan: ”Välillä tuntuu paremmalta, välillä paremmalta”

    8. 8

      Poliisi kiitteli tuntematonta hengenpelastajaa Helsingissä – soitti aamuyöstä apua jäihin pudonneelle

    9. 9

      Viveca Lindfors pettyi rajusti Ylen haastattelussa olympiapaikan menetyksestä Emmi Peltoselle – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    10. 10

      Shorai shorai houlama goodbye – tällaista hurmosta ja kaaosta oli Remun viimeinen keikka

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Minna oli niin juovuksissa, ettei voinut hakea lastaan päiväkodista – Lopulta alkoholismiaan vuosia peitellyt äiti löysi oman pohjansa ja soitti itse lastensuojeluun

    2. 2

      Suomalaistytöt imevät nyt elämänoppia kirjoista, joiden tekijän oma elämä oli suurta valhetta – Päiväkirjat paljastavat suursuositun kirjailijan eläneen perhehelvetissä ja päätyneen äärimmäiseen tekoon

    3. 3

      Viveca Lindfors pettyi rajusti Ylen haastattelussa olympiapaikan menetyksestä Emmi Peltoselle – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    4. 4

      ”Kuukausia”, vastasi hoitaja – seuraavana yönä isäni kuoli, eikä kaikki mennyt niin kuin piti, kirjoittaa toimittaja Katri Kallionpää isänsä viimeisistä viikoista suomalaisessa sairaalassa

      Tilaajille
    5. 5

      Päivä on pidentynyt jo yli tunnin joulusta ja pian valo lisääntyy valtavin harppauksin – mistä kiihtyvä tahti johtuu?

    6. 6

      Oululaisperhe asuu kesät talvet entisessä venäläisessä rahtilaivassa – ”Tatjana” on tiettävästi Suomen pohjoisin kelluva koti, mutta siinä asuminen on jatkuva työmaa

    7. 7

      Arkkitehtiperhe tutki uudiskotinsa Helsingin Jätkäsaaressa huolellisesti – näin teet muuttotarkastuksen ja reklamoit virheistä ajoissa

    8. 8

      Shorai shorai houlama goodbye – tällaista hurmosta ja kaaosta oli Remun viimeinen keikka

    9. 9

      Satu Söderström sanoi menevänsä tanssileirille, kun hän lähti kuvaamaan pornoelokuvaa – nyt ex-pornotähti on seksologi, joka patistaa suomalaisia lopettamaan aristelun sängyssä

      Tilaajille
    10. 10

      Näyttelijä Aziz Ansariin kohdistetut ahdistelusyytökset ovat saaneet sosiaalisen median kiistelemään: tarkoittaako nainen ”ei” vaikka suostuu suuseksiin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi lihon, vaikka syön surkean vähän, pohtii moni laihduttaja – Ilmiölle on usein selitys, mutta sitä on vaikea hyväksyä, sanovat asiantuntijat

      Tilaajille
    2. 2

      Vuonna 1953 sadat ihmiset etsivät murhattua Kyllikki Saarta – yksi heistä oli tappaja, uskoo kokenut rikos­tutkija, joka perehtyi vuosi­kymmeniä salassa pidettyyn tutkinta-aineistoon HS:n kanssa

      Tilaajille
    3. 3

      51-vuotias nainen jäi kiinni Helsinki-Vantaalla kaksi kiloa huumeita matkalaukussaan – ”Nainen on ihan tosidiilissä 20 000 euroa”, viestitteli hätääntynyt välittäjä ja paljasti itsensä

    4. 4

      Kehäradan yllättävä seuraus: Helsinkiläiset nuoret matkustavat maleksimaan lentokentälle – ”En mä oikein tiedä, mitä me täällä tehdään”

    5. 5

      Kymmeniä suomalaisia on noussut ruotsinlaivaan ja kadonnut – Markus Leväniemen viimeiset liikkeet tallentuivat valvontakameraan, mutta kenen kanssa hätääntynyt nuorukainen puhui ennen katoamistaan?

      Tilaajille
    6. 6

      Suomalaistytöt imevät nyt elämänoppia kirjoista, joiden tekijän oma elämä oli suurta valhetta – Päiväkirjat paljastavat suursuositun kirjailijan eläneen perhehelvetissä ja päätyneen äärimmäiseen tekoon

    7. 7

      Asteekkien 500 vuoden takainen joukkotuhon syy selvisi

    8. 8

      Nuori terve mies pidätti aivastusta ja joutui sairaalahoitoon – Suomalais­lääkäri selittää, miksi: ”Aivastusta ei kannata pidättää”

    9. 9

      Älykäs ja herkkä ihminen kokee muita helpommin yksinäisyyttä – yksinäisyyden tunteen voi päihittää, sanoo asiantuntija ja antaa viisi neuvoa

      Tilaajille
    10. 10

      Aineenvaihdunta alkaa hidastua jo kolmekymppisenä niin, että liikuntaa on lisättävä selvästi – Tutkija kertoo, mitä painonnousun pysäyttäminen vaatii

    11. Näytä lisää