Politiikka

Yliopistojen työehto­riidassa sovinto­esitys – vastausta odotetaan tiistaina, työnseisaus uhkaa keskiviikkona

Mikäli yliopistoriidassa ei synny sopua, olisi seuraava mielenilmaus edessä keskiviikkona kuudessa yliopistossa.

Yliopistoja koskevassa työriidassa on jätetty sovintoehdotus, kertoo työriitaa sovitellut Janne Metsämäki Twitterissä.
Vastausta odotetaan tiistaina kello 14.

Paineet sovintoon ovat kovat, sillä seuraava yliopistolakko olisi jo keskiviikkona kuudessa yliopistossa: Aalto-yliopistossa, Hankenilla, Tampereen yliopistossa, Tampereen teknillisessä yliopistossa, Taideyliopistossa ja Vaasan yliopistossa. Järeät tukilakot myös vaikuttaisivat tuntuvasti tavaraliikenteeseen.

Sitä seuraava mielenilmaus olisi edessä 14. maaliskuuta seitsemässä yliopistossa. Niistä useimmissa on myös harjoittelukoulu ja lukio, joten lakko voisi haitata reaaliaineiden ylioppilaskirjoituksia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Helsingin yliopistossa lakko jo pidettiin viime viikon keskiviikkona, kun työnantajapuoli oli hylännyt sovintoesityksen edellisenä päivänä.

JHL:n tukilakot uhkaavat pysäyttää keskiviikkona Kouvolan ratapihan toiminnan ja Hamina–Kotkan sataman ratapihojen junaliikenteen. Lisäksi lakossa on osa Helsingin Ilmalan rautatievarikon töistä.

Tukitoimilla JHL halusi alun perin vauhdittaa sopimusneuvotteluita kolmella alalla eli yksityisellä sosiaalipalvelualalla, yliopistoissa sekä yksityisellä opetusalalla ja ammatillisissa aikuiskoulutuskeskuksissa. Näistä viimeksi mainittu pääsi sopuun jo perjantaina.

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko kertoi jo perjantaina, että se pyrkii vauhdittamaan yliopistojen jumiutuneita neuvotteluita uusilla tukitoimilla. Ensinnäkään se ei ole allekirjoittanut tähän asti jo saavutettuja virka- ja työehtosopimusten neuvottelutuloksia. Perjantaina muut osapuolet allekirjoittivat kunta-alan sopimukset.

Toisena toimena on jukolaisten ylityö- ja vuoronvaihtokielto, joka tulisi voimaan keskiviikkoaamuna. Se koskisi laajaa työntekijäjoukkoa esimerkiksi päiväkodeissa, kouluissa, kirjastoissa ja kirkossa.

Viime perjantaina Sivistystyönantajat paheksui JHL:n ilmoittamia tavaraliikenteeseen tuntuvasti vaikuttavia tukilakkoja ”täysin ylimitoitetuiksi”. Yliopistojen palveluksessa on yli 30 000 työntekijää, joista JHL:n jäseniä on arviolta alle tuhat, työnantaja huomautti.

”Vaikeassa taloudellisessa tilanteessa painivien yliopistojen ja niitä koskevan työriidan laajentaminen VR:n toimintaan on kohtuutonta”, sanoi Sivistystyönantajien työmarkkinajohtaja Anne Somer perjantain tiedotteessa.

Jukon toiminnanjohtaja Maria Löfgren puolestaan kiitteli tukilakkojen solidaarisuudesta ja iloitsi, että veturimiehet puolustavat sivistystä ja tiedettä.

Yliopistoriidassa henkilöstöä edustaa Jukon ja JHL:n ohella palkansaajajärjestö Pardia, kun vastapuolena on EK:lainen Sivistystyönantajat. Riidassa on kyse palkankorotusten lisäksi palkkausjärjestelmän uudistamisesta.

Nyt voit järjestää kommentit myös suosituimmuuden mukaan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Vainoaja palkkasi etsivätoimiston selvittämään entisen kumppaninsa salaisen osoitteen – ”Täysin väärin”, sanoo ammattietsivien edustaja

    2. 2

      Autiotalo rapistui surkeaan kuntoon Helsingin paraatipaikalla – sen remontointi ei kuulu taloyhtiölle, päätti käräjäoikeus

    3. 3

      Nuori mies potki kaupassakävijää päähän S-marketin tuulikaapissa Helsingissä, uhkasi myös tappaa poliisin – oikeus määräsi seitsemän kuukautta vankeutta

    4. 4

      Viihdekäyttäjien pitää saada testata aineensa huumelaboratoriossa, sanoo Helsingin kokoomuspoliitikko – Lääkäri: ”Jos ostat huumeita, harvoin saat sitä mitä sanotaan”

    5. 5

      SJK antoi potkut Tommi Kautoselle – HS:n tietojen mukaan Alexei Eremenkosta uusi päävalmentaja

    6. 6

      Huoli suomalaispojista sai tutkijakaksikon kysymään pojilta, vaikenevatko he tunteistaan, mikä koulussa mättää ja miksi he homottelevat toisiaan – tulokset yllättivät

      Tilaajille
    7. 7

      Suomalaisen vaatteet on todennäköisimmin ostettu marketista, ja suosituin muotitalo on Prisma – ”Kertoo siitä, että hinta on määräävä tekijä”

    8. 8

      Yksityisautoilu ei menetä suosiotaan yhteiskäyttöautoille ja julkiselle liikenteelle – tässä 10 syytä, miksi oma auto menestyy

    9. 9

      Tanskasta paljastui tuhansien luiden suohauta – vammat kertovat barbaarien ja roomalaisten muinaisesta taistelusta

    10. 10

      Katsastusväli pitenee, pakokaasumittaus poistuu, huonoista renkaista seuraa ajokielto – HS kokosi yhteen katsastustoiminnan muutokset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prinssi Harryn ex-tyttöystävän tympeä ilme, Amal Clooneyn aviomies ja nuori Meghan Markle palatsin edessä – internet sekosi kuninkaallisista häistä, tässä parhaat palat

    2. 2

      Juha Kärkkäisen tavaratalo on synnyttämässä Rovaniemellä poliittisen kiistan – ”En hyväksy tällaista ihmisvihamielisyyttä”

    3. 3

      Syöpää aiheuttava virus huolestuttaa maailmalla, ja nyt sitä löytyi Suomestakin – osa seksin välityksellä tarttuvan viruksen kantajista sairastuu leukemiaan

      Tilaajille
    4. 4

      Katsastusväli pitenee, pakokaasumittaus poistuu, huonoista renkaista seuraa ajokielto – HS kokosi yhteen katsastustoiminnan muutokset

    5. 5

      Miksi Helsingin upeiksi luvatuista tornitaloista tulee mitä sattuu?

    6. 6

      Nyt myös Paula Vesala ja Marketta Tikkanen kertovat Louhimiehen kohdelleen epäasiallisesti – Louhimies Ylelle: Psykologi mukaan kuvauksiin

    7. 7

      Meghan ja Harry julkaisivat viralliset hääkuvansa

    8. 8

      Autiotalo rapistui surkeaan kuntoon Helsingin paraatipaikalla – sen remontointi ei kuulu taloyhtiölle, päätti käräjäoikeus

    9. 9

      Huoli suomalaispojista sai tutkijakaksikon kysymään pojilta, vaikenevatko he tunteistaan, mikä koulussa mättää ja miksi he homottelevat toisiaan – tulokset yllättivät

      Tilaajille
    10. 10

      Kympin tytöt puurtavat itsensä huipulle, lahjakkaat pojat menestyvät kuin itsestään – näin yhteiskunnassamme vielä usein ajatellaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sanna oli 16-vuotias, kun hän kertoi tulleensa raiskatuksi – Viisi vuotta myöhemmin hän paljasti, että vankilaan joutui syytön mies

      Tilaajille
    2. 2

      Onko istuminen painanut hartiasi kyyryyn ja niskan kipeäksi? Nämä kolme liikettä paljastavat, kuinka jumissa oikeasti olet, ja treenaavat samalla yläselän kuntoon

    3. 3

      Jasper Pääkkösellä on merkittävä rooli Spike Leen uutuuselokuvassa, josta tuli Cannesissa suuri tapaus – ”Iski tajuntaan, että olen oikeasti osa tällaista”

      Tilaajille
    4. 4

      Prinssi Harryn ex-tyttöystävän tympeä ilme, Amal Clooneyn aviomies ja nuori Meghan Markle palatsin edessä – internet sekosi kuninkaallisista häistä, tässä parhaat palat

    5. 5

      Syöpää aiheuttava virus huolestuttaa maailmalla, ja nyt sitä löytyi Suomestakin – osa seksin välityksellä tarttuvan viruksen kantajista sairastuu leukemiaan

      Tilaajille
    6. 6

      Juha Kärkkäisen tavaratalo on synnyttämässä Rovaniemellä poliittisen kiistan – ”En hyväksy tällaista ihmisvihamielisyyttä”

    7. 7

      Kysy nämä kaksi kysymystä, kun lapsi uhmaa ja raivoaa – kasvatuskouluttaja Liisa Ahosen mukaan ongelmalapsia käsitellään väärin

      Tilaajille
    8. 8

      Tee nämä yksinkertaiset asiat, niin näytät hyvältä selfiessä – HS:n palkittu kuvaaja Sami Kero kertoo 8 temppua, jotka jokainen osaa tehdä

    9. 9

      ”Kaikilla meillä on kuule rajoitteita!” sanoi Susanna Koski A-studiossa pitkäaikaistyöttömälle ja suututti ihmiset somessa – ja oli yhtä aikaa oikeassa sekä aivan väärässä

    10. 10

      Häkellyttävän moni kertoo joutuneensa avaruusolentojen sieppaamaksi – Ilmiölle on nimi, ja se selittää, miksi sieppaustarinat ovat nyt loppuneet

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Belgialainen jihadisti sai kuolemantuomion Irakissa – tänä vuonna jo yli sata ulkomaalaista tuomittu kuolemaan
    3. Mark Zuckerberg muuttui rehvakkaasta jullista nöyräksi kriisiviestijäksi – Tänään Facebook-johtaja joutuu EU:n grillattavaksi
    4. Perjantaina alkaa internetin uusi aika, kun EU lupaa ihmisille ”oikeuden tulla unohdetuksi” – Datajätit eivät enää saa pimittää tietoja mustaan laatikkoon, sanoo komissaari
    5. SJK antoi potkut Tommi Kautoselle – HS:n tietojen mukaan Alexei Eremenkosta uusi päävalmentaja
    6. Vainoaja palkkasi etsivätoimiston selvittämään entisen kumppaninsa salaisen osoitteen – ”Täysin väärin”, sanoo ammattietsivien edustaja
    7. Viihdekäyttäjien pitää saada testata aineensa huumelaboratoriossa, sanoo Helsingin kokoomuspoliitikko – Lääkäri: ”Jos ostat huumeita, harvoin saat sitä mitä sanotaan”
    8. Westworld jatkui esittelemällä uuden ja upean maailman – sekä kertomalla puolessa tunnissa koomisen verisen ja mahtavan tarinan, jonka aikana itketti ja nauratti
    9. Ismo Alanko vastasi Metallican Rappiolla-tribuuttiin soittamalla rock-yhtyeen kuuluisaa kappaletta
    10. Huoli suomalaispojista sai tutkijakaksikon kysymään pojilta, vaikenevatko he tunteistaan, mikä koulussa mättää ja miksi he homottelevat toisiaan – tulokset yllättivät Tilaajille
    11. Suomalaisen vaatteet on todennäköisimmin ostettu marketista, ja suosituin muotitalo on Prisma – ”Kertoo siitä, että hinta on määräävä tekijä”
    12. Näytä lisää