Politiikka

Suomen perinteinen liittolainen Saksa tekee nyt Ranskan kanssa radikaaleja suunnitelmia euroalueen suunnasta – Suomi haalii pohjoisesta uusia kumppaneita

Neuvotteluissa pitää keskittyä siihen, mitä tarvitaan, ei siihen, mitä olisi kiva saada, todetaan Suomen ja seitsemän muun pohjoisen EU-maan linjapaperissa.

Suomen hallitus haalii nyt rinnalleen liittolaisia varmistaakseen, ettei se jää Brysselissä yksin puolustamaan itselleen tärkeitä linjauksia, kun suurimmat jäsenmaat Saksa ja Ranska suunnittelevat uudistavansa Euroopan unionia yhdessä radikaalilla tavalla.

Saksaan syntyi hallitus viimein sunnuntaina. Sosiaalidemokraatit hyväksyivät koalition Angela Merkelin johtamien kristillisdemokraattien kanssa. Hallitusohjelmasta iso osa on omistettu EU:n uudistustarpeille.

Ranskan avoimen EU-myönteinen presidentti Emmanuel Macron totesikin heti sunnuntaina, että Ranska ja Saksa suunnittelevat jo lähiviikkoina aloitteita unionin uudistamiseksi.

Suomen ja seitsemän muun pohjoisen EU-maan valtiovarainministeriöt julkistivat tiistaina yhteisen linjapaperin Euroopan talous- ja rahaliiton tulevaisuudesta. Paperi pyrkii laittamaan kampoihin Euroopan komission sekä Ranskan ja Saksan poliittisen johdon kauaskantoisimmille suunnitelmille.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Suomi, Ruotsi, Tanska, Hollanti, Irlanti, Viro, Latvia ja Liettua korostavat sen sijaan lyhyemmän aikavälin uudistuksia, jotka ovat äänestäjien silmissä hyväksyttäviä.

”Talous- ja rahaliiton syventämisessä tulisi painottaa uudistusten todellista lisäarvoa, ei pitkälle menevää päätösvallan siirtämistä EU-tasolle. Tästä syystä keskustelussa pitäisi keskittyä yksimielisyyden löytämiseen asioissa, jotka on pakko saada, ei niissä, jotka olisi kiva saada”, linjapaperissa todetaan.

Maat myös hylkäävät vaatimukset yhteisvastuun lisäämisestä. Ne painottavat, että tulevaisuudessakin kullakin jäsenmaalla on oltava vastuu taloudestaan, eikä sijoittajien riskejä saa siirtää veronmaksajien kannettavaksi. Julkisen talouden velkaantumista rajoittavaa vakaus- ja kasvusopimusta on noudatettava.

Saksa on ollut Brysselissä Suomen perinteinen liittolainen euroa ja taloutta koskevissa kysymyksissä. Kahdeksan pohjoisen EU-maan linjapaperi on kuitenkin paikoin ristiriidassa Saksan uuden hallituksen linjausten kanssa.

Ensimmäinen potentiaalinen kiistakysymys koskee EU:n budjettia.

Saksan hallitus on linjannut, että EU:n rahankäyttöä pidemmällä aikavälillä ohjaavaa monivuotista rahoituskehystä voidaan kasvattaa ja että Saksa on valmis kasvattamaan maksuosuuttaan. Lisäksi Saksa haluaa, että osa budjetista korvamerkitään euroalueen investointeihin ja myöhemmin euroalueelle luodaan oma investointibudjetti.

Ajatukset eivät saa innostunutta vastaanottoa pohjoisilta mailta. Budjetin kasvattamista tai euroalueen budjetin luomista ei edes mainita linjapaperissa. Investointien tukemista EU-budjetista pidetään mahdollisena, mutta tuen pitäisi olla tiukasti rajattua ja sen ehtona pitäisi olla jäsenmaissa tehtävät rakenneuudistukset.

Kädenvääntö EU:n rahoituksesta alkaa pian, sillä komission odotetaan antavan budjettiluonnoksensa toukokuun alussa.

Linjaeroja on nähtävissä myös siinä, kuinka euroalueen kriisirahastoa EVM:ää pitäisi kehittää.

Saksan hallitussopimuksessa linjataan, että EVM:stä pitäisi tehdä Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n kaltainen toimija. Uusi Euroopan valuuttarahasto pitäisi saada parlamentaariseen valvontaan ja osaksi EU:n lainsäädäntöä. Tämä tarkoittaisi, että Euroopan parlamentti saisi sananvallan sen päätöksiin.

Pohjoisten maiden linjapaperissa suhtaudutaan avoimesti EVM:n kasvattamiseen ja Euroopan valuuttarahaston perustamiseen. Siinä kuitenkin korostetaan, että rahoituspäätöksiä saavat jatkossakin tehdä ainoastaan jäsenmaiden hallitukset.

Talous- ja rahaliiton kehittämisestä puhutaan jäsenmaiden päämiesten kesken jo runsaan kahden viikon kuluttua pidettävässä eurohuippukokouksessa. Pankkiunionin tulevaisuudesta päämiehet puolestaan tekevät linjauksia kesäkuussa.

Fakta

Pohjoisten maiden EMU-linjauksia


 Jäsenmaiden otettava vastuu omasta taloudesta. EU:n velkasääntöjä on noudatettava.

 Pankkiunioni on viimeisteltävä.

 Kriisirahasto EVM voidaan muuttaa Euroopan valuuttarahastoksi, joka ottaisi isomman vastuun hätälainaohjelmista, mutta päätökset pidettävä yhä jäsenmaiden hallitusten käsissä.

 Yhteinen talletussuoja voidaan luoda vasta, kun riskejä pankkijärjestelmässä on vähennetty.

 Keskeisiä ratkaisemattomia kysymyksiä ovat sijoittajavastuun toteutuminen, pankkien hoitamattomat luotot ja jäsenmaiden ajautuminen maksukyvyttömyyteen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Euroalue
  • Politiikka
  • Euroopan unioni

Nyt voit järjestää kommentit myös suosituimmuuden mukaan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Poliisi on huolissaan albanialaisten huumerikollisten tulosta Suomeen – ”Suoraviivaisia, tehokkaita, kovan luokan aseistautuneita ryhmiä”

    2. 2

      Liian moni suomalainen elää sosiaalituilla, ja pian edessä on järjestelmän iso remontti – Tällaisia ovat suurten puolueiden suunnitelmat

    3. 3

      Asuntojen stailaus myyntikuntoon on huolestuttava ilmiö

    4. 4

      Vieläkö saisit ajokortin? Moni meistä pitää itseään mestarikuskina – testaa, miten oikeasti pärjäisit autokoulun teoriakokeessa

    5. 5

      Nopea lounas Tukholmassa? Liikenne tulee katoamaan maan pinnalta, eikä tunnin matka New Yorkiin ole enää vain utopia

      Tilaajille
    6. 6

      Bill Cosbyn uhrit saivat vihdoin oikeutta – tuomio on dramaattinen ja surkea loppu menestykselliselle uralle

    7. 7

      Aviciin perhe julkaisi avoimen kirjeen 28-vuotiaana kuolleesta pojastaan – ”Hän ei jaksanut enää”

    8. 8

      Katajanokalla koettiin rakennustarina, jossa lähes kaikki meni pieleen – nyt uudistalon pääurakoitsija meni konkurssiin

    9. 9

      Kuvapäiväkirja Pohjois-Koreasta kurkistaa suljetun maan elämään – Kuvat vievät vesipuistoon, olympiavoittajan moderniin kotiin sekä maaseudulle, jossa elämä on selviämistä

    10. 10

      Etelä- ja Pohjois-Korean historiallinen tapaaminen alkoi johtajien kädenpuristuksella – Leppoisasti esiintynyt Kim Jong-un lupasi tarjota nuudeleita Moon Jae-inille, jos tämä tulee Pjongjangiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvapäiväkirja Pohjois-Koreasta kurkistaa suljetun maan elämään – Kuvat vievät vesipuistoon, olympiavoittajan moderniin kotiin sekä maaseudulle, jossa elämä on selviämistä

    2. 2

      ”Ylös sieltä, kyllä se siitä!” – Suomalaiset pojat kasvatetaan umpimieliseen kovuuteen, ja asiantuntijan mukaan koko yhteiskunta toistaa väärää signaalia

      Tilaajille
    3. 3

      Katajanokalla koettiin rakennustarina, jossa lähes kaikki meni pieleen – nyt uudistalon pääurakoitsija meni konkurssiin

    4. 4

      Otaniemessä porattiin Suomen syvin reikä 6,4 kilometrin syvyyteen – ja se saattaa ratkaista energiaongelmamme

    5. 5

      Aviciin perhe julkaisi avoimen kirjeen 28-vuotiaana kuolleesta pojastaan – ”Hän ei jaksanut enää”

    6. 6

      Loistavan veljessarjan sisar sai osakseen pelkkää kurjuutta – Erkkojen mahtisuku vaikeni Hilda-siskosta, joka päätyi kahdesti jätettynä ja mielisairaalan jälkeen köyhien nimettömään nurmihautaan

    7. 7

      Esteitä tielle asetellut 70-vuotias ammuttiin riidan päätteeksi pellolle Porvoossa – syytetty meni teon jälkeen elokuviin

    8. 8

      Jalankulkija jähmettyy keskelle suojatietä Itäkeskuksessa – Video näyttää, miten autot puikkelehtivat ohi täyttä vauhtia jalankulkijasta piittaamatta

    9. 9

      Seksi lakkasi, mutta Hanna halusi perheen ja jaksoi uskoa – millaista on elää seksittömässä suhteessa ja mitä sille voi tehdä?

      Tilaajille
    10. 10

      Mies saa käydä vieraissa, kunhan kertoo siitä, kirjoitti 36-vuotias nainen – mitä muuta kertoivat ne 3 000 ihmistä, jotka vastasivat HS:n kyselyyn seksittömästä parisuhteesta?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tämä upea kuva Yhdysvaltojen presidenteistä ja heidän puolisoistaan on nyt kaikkialla – Erityinen huomio kiinnittyy hymyilevään Melania Trumpiin

    2. 2

      Ammattikorkeakouluihin haetaan vilpillä sisään Helsingissä, helposti – ”Koe mittaa enemmänkin kykyä olla epärehellinen kuin oikeaa osaamista”

    3. 3

      Onko koolla merkitystä ja kahdeksan muuta kysymystä – Urologi kertoo, mitä kumppanin on hyvä tietää peniksestä

    4. 4

      Sata vuotta sitten säveltäjä Toivo Kuula sai luodin päähänsä, eikä tappaja koskaan selvinnyt – Pari viikkoa sitten Kuulan tyttärenpoika sai puhelun, joka oli pudottaa hänet sängystä

      Tilaajille
    5. 5

      Kolme kuoliaaksi kuristettua ihmistä, lukuisia hyökkäyksiä naisten kimppuun, raiskaamista ja vankilapakoja – näin Oulussa pajatsoja huijanneesta nuorukaisesta tuli kylmäverinen tappaja

      Tilaajille
    6. 6

      Kuvapäiväkirja Pohjois-Koreasta kurkistaa suljetun maan elämään – Kuvat vievät vesipuistoon, olympiavoittajan moderniin kotiin sekä maaseudulle, jossa elämä on selviämistä

    7. 7

      Ruotsalaistutkija varoittaa: Suomi toistaa uudessa opetus­suunnitelmassa Ruotsin virheet – ”Pelkään, että sitä tullaan katumaan, koska me kadumme nyt”

      Tilaajille
    8. 8

      Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

      Tilaajille
    9. 9

      Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle

    10. 10

      Amerikkalainen lukiolaistyttö pyysi Dwayne Johnsonia parikseen tanssiaisiin – ”The Rock” vastasi kieltävästi, mutta järjesti korvaukseksi mahtavan yllätyksen

    11. Näytä lisää