Politiikka    |   Kommentti

Paniikki kasvaa sinisissä – puolueessa moni saattaa miettiä työ­paikkaansa ja toimeen­tuloaan

Siniset kiehuvat kiukusta, koska kokoomus on heidän mielestään ”kalastellut” sinisten kansanedustajia, kirjoittaa HS:n eduskuntatoimittaja Teija Sutinen kommentissaan.

Loikkareiden kohtalo on yleensä kurja, mutta miten käy kaksinkertaisten loikkareiden? Se nähdään ensi keväänä, kun savonlinnalainen Kaj Turunen (ensin ps, sitten sin, nyt kok) yrittää uusia paikkansa kansanedustajana.


Turunen ilmoitti tiistaina vaihtavansa puoluetta sinisistä kokoomuksen, mikä koetteli hallituksen yhtenäisyyttä. Turusen puoluevaihdossa ei ole kyse ideologiasta, kuten hän yritti kauniisti kuvata kokoomuksen tiedotustilaisuudessa, vaan puhtaasti oman kansanedustajapaikan tulevaisuudesta.

Kaakkois-Suomen vaalipiirissä Turunen tuskin olisi päässyt sinisten riveissä eduskuntaan. Puolueen vajaan kahden prosentin valtakunnallinen kannatus ei paljaalla silmällä erotu gallupeista.

Varmaan aika moni muukin sinisistä miettii työpaikkaansa ja toimeentuloaan ensi kevään jälkeen. Kovin monta loikkausta puolue ei henkisesti kestä, etenkin jos vene alkaa hörppiä vettä jo vuotta ennen vaaleja.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kaj Turunen oli opportunisti, kun tilaisuus siihen tuli. Kokoomuksella puolestaan on tarve saada jonkinlaisia voittoja sen jälkeen, kun Harry ”Hjallis” Harkimo viime viikolla erosi puolueesta ja lähtiessään vielä erikseen haukkui puolueen päätöksentekokoneiston.

Kokoomuksessa ilmeisesti laskettiin, että yksi Turunen ei muuta mitään – hallituksen niukka enemmistö ei vaarannu eikä hallitusyhteistyö kärsi tästä liikaa. Sinisten kiukkuinen reaktio kertoo, että kokoomuksen kalkylointi meni hieman pieleen.

Sinisissä on tosin paljon reaalipoliitikoita, jotka eivät kannata hallituksesta lähtemistä vielä tässä vaiheessa. Näyttäisi hassulta, jos hallitusyhteistyö kaatuisi rivikansanedustajan loikkaukseen eikä esimerkiksi johonkin sinisille tärkeään asiakysymykseen.

Mutta jonkinlainen hyvitys sinisten pitää saada eikä loikkausta pidä ainakaan lauhkeasti vain hyväksyä. Puolueen mielestä kokoomus on ”kalastellut” sinisten kansanedustajia ja yrittänyt värvätä heitä loikkaamaan.

Turusen loikkaus ja kireät tunnelmat kertovat, että hallituksen enemmistö on viime vaalikauden lopun tapaan heiveröisellä pohjalla.

Tässä ilmapiirissä pitäisi saada läpi maakunta- ja sote-lait ja järjestää pätkäyttää vielä maakuntavaalitkin, joiden aikataulua lokakuussa on alettu epäillä jo hallituspuolueiden sisälläkin.

Vaaleihin kannattaa jo valmistautua, mutta ne eivät välttämättä ole maakuntavaalit.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Eduskunta
  • Siniset
  • Kokoomus
  • Eduskuntavaalit
  • Teija Sutinen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Jos Sörnäisten Kurvissa eksyi kapakasta lähdettyään väärälle syrjäkujalle, saattoi päästä hengestään – rettelöivät teinihuligaanit pitivät Kallion seutua pelon vallassa 1900-luvun alussa

    2. 2

      Sinkkumiesten painajaiskaupungissa on vaikea löytää rakkautta – suomalaismies hengailee pakastealtaalla, koska Seattlessa nettitreffeillä korostuu vain raha

      Tilaajille
    3. 3

      Missourin veneonnettomuudessa kuolleista yhdeksän oli samasta perheestä – Turmasta selvinnyt nainen: ”Kapteeni sanoi, ettemme tarvitse pelastusliivejä”

    4. 4

      ”Varokaa, sieltä tulee pyöräilijä!” komensivat vanhemmat lapsiaan minua syyllistävään sävyyn – Miksei lapsia opasteta liikenteessä?

    5. 5

      Neil Hardwick on Suomi-viihteen kultasormi, joka piruillessaan teki sarjan ”jota ei kirjoiteta tai harjoitella ollenkaan”

    6. 6

      Muistoesineet katosivat 5-vuotiaana kuolleen Miron haudalta – ”Silmät kyyneltyivät niin, etten ensin edes nähnyt, oliko kaikki viety”, pojan äiti kertoo

    7. 7

      Osavuosilomakatsaus: Perheen talous kärähti kesäkvartaaleilla

    8. 8

      Avioliiton arvoa ei romuta samaa sukupuolta olevien puolisoiden rakkaus, vaan kommunikaation puute, arjen paineet ja itsekeskeisyys

    9. 9

      Päivi Anttikosken valinta Aamulehden päätoimittajaksi saattoi kariutua, koska toimitusjohtajalle ei kelvannut perheestään erillään asuva äiti – Alman Kai Telanne: ”Olen pahoillani, että hakijalle syntyi väärä käsitys”

    10. 10

      Pauli Aalto-Setälällä on salattu taideharrastus: Mediapomon maalaus kelpasi Juice Leskiselle, mutta omalle seinälleen hän on kelpuuttanut vain yhden taulun

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Päivi Anttikosken valinta Aamulehden päätoimittajaksi saattoi kariutua, koska toimitusjohtajalle ei kelvannut perheestään erillään asuva äiti – Alman Kai Telanne: ”Olen pahoillani, että hakijalle syntyi väärä käsitys”

    2. 2

      Kattorakenteiden välissä tursunnut ja viikon kadoksissa ollut kuristajakäärme Olli karkasi taas Vantaalla – Omistaja: ”Voin taata, ettei tämä enää toistu”

    3. 3

      This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

    4. 4

      12-vuotiaana Kalle esitti netissä himokasta kotiäitiä – Verkossa tekaistulla identiteetillä esiintyminen on yleistä, ja sen avulla Kalle löysi itsensä

      Tilaajille
    5. 5

      Rakastuin laitoksemme lehtoriin, mutta suhde päättyi rumasti – nyt hän pitää mykkäkoulua ja kielsi tulemasta luennoilleen

    6. 6

      James Bluntin keikka Porissa kiteyttää, kuinka vähän uudet ulkomaiset nimet kiinnostavat kotimaisilla festivaaleilla

    7. 7

      Kymmenen haavoittui veitsihyökkäyksessä Saksan Lyypekissä – epäillyllä oli isän mukaan mielenterveysongelmia

    8. 8

      Hittiräppärin uutuuskappale synnytti kesän kuumimman nettivillityksen – ja se oli hauska siihen asti, kunnes teinit alkoivat hyppiä ulos liikkuvista autoista

    9. 9

      80 päivän vertailu paljastaa, kuinka totaalisen erilaista kesää viime vuonna vietettiin – Onko tämä nyt ilmaston­muutoksen vaikutusta?

    10. 10

      New York Times: Trumpin asianajaja nauhoitti salaa keskustelun Playboy-mallin maksamisesta hiljaiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Republikaani­senaattori John McCain: Helsingin huippu­kokous oli hirvittävä virhe – lue HS:n seuranta Trumpin ja Putinin tapaamisen käänteistä

    2. 2

      This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

    3. 3

      Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa

    4. 4

      Trump tuhosi Helsingin huippukokouksen yhdellä iskulla – amerikkalaiset tyrmistyivät Trumpin ”antautumisesta” Venäjän presidentille

    5. 5

      Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

    6. 6

      Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

    7. 7

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    8. 8

      ”Ostin kaksi kuumemittaria ja söin elohopeat niistä” – tutkija selvittää laittoman abortin teettäneiden naisten kohtaloita

      Tilaajille
    9. 9

      Trump teki etikettimokan ja saattoi kuningatar Elisabetin kiusalliseen tilanteeseen Britanniassa

    10. 10

      Näistä syistä Kalastajatorppa on ylivoimainen paikka Trumpin yöpaikaksi

    11. Näytä lisää
    Uusimmat