Politiikka

Puolustus­ministeri Niinistön puheet naisten ase­palveluksen hyllyttämisestä hämmentävät – Varusmiesliitto: ”Miksi karsia parhaasta päästä?”

Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin) esitti näkemyksensä Lännen median haastattelussa.

Puolustusministeri Jussi Niinistön (sin) lausunto naisten vapaaehtoisen asepalveluksen hyllyttämisestä säästösyistä herättää hämmennystä.

Niinistö on huolestunut Puolustusvoimia uhkaavasta rahapulasta. Lännen median haastattelussa hän esittää, että yksi mahdollinen säästötoimenpide voisi olla naisten vapaaehtoisen asepalveluksen jäädyttäminen joksikin aikaa.

Se voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että naisia ei otettaisi yhtenä vuonna lainkaan palvelukseen.

Varusmiesliiton puheenjohtajan Jaakko Kivistön mukaan Niinistön lausunto järkytti.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Yllätti aika vahvasti”, hän sanoo.

Kivistön mielestä Niinistön lausunto tekee hallaa naisten vapaaehtoiselle asepalvelukselle.

”Tässähän on taustalla oletus, että naisten asepalvelus olisi ikään kuin luksusta, josta voidaan huonoina aikoina karsia”, hän kuvaa.

”Tällaiset puheet tekevät siitä epänormaalia.”

Kivistöltä ei heru ymmärrystä Niinistön lausunnolle myöskään siitä syystä, että hänen mukaansa asepalvelukseen vapaaehtoisesti lähtevät naiset ovat usein motivoituneempia kuin asevelvollisuuttaan suorittavat miehet.

”Naiset ovat hyvää reserviä, koska ovat motivoituneita. Miksi tällä tavalla pitäisi karsia sieltä parhaasta päästä?” Kivistö kysyy.

Naisten vapaaehtoisen asepalveluksen lisäksi Niinistö säästäisi myös muun muassa kriisinhallintatyöstä sekä järjestämällä Puolustusvoimien kiinteistösopimukset uudelleen.

”Naiset tekevät loistavaa työtä Puolustusvoimissa, mutta säästöjä on kerättävä. Se toisi neljän miljoonan euron säästöt. Kevyempi malli olisi se, että naisia otettaisiin vain yhdessä saapumiserässä, jolloin säästö puolittuisi”, Niinistö arvioi haastattelussa, jonka julkaisi muun muassa tamperelainen Aamulehti.

Reserviläisliiton varapuheenjohtaja Terhi Hakola ei pidä järkevänä naisen asepalveluksesta nipistämistä.

”Se ei ole mikään todellinen säästökohde, kun puhutaan kuitenkin neljästä miljoonasta eurosta. Todellinen säästö on ihan toisessa asiassa, eli niissä kiinteistöissä”, Hakola sanoo.

”En siis kannata ajatusta, että siitä tingitään”, hän lisää.

Antamassaan haastattelussa Niinistö arvostelee sitä, että Puolustusvoimien kiinteistöt on siirretty valtion Senaatti-kiinteistöille. Hän käsittelee aihetta myös perjantaina julkaisemassaan blogipostauksessa.

”Esitän, että puolustushallinnon toimitilojen omistajuuden hallinta siirretään uuteen laitokseen, joka rakennetaan Puolustushallinnon rakennuslaitoksen ympärille”, hän kirjoittaa blogissaan.

Niinistön lausunto on herättänyt vilkasta keskustelua myös Twitterissä.

Esimerkiksi perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk) on arvostellut ulostuloa.
Niinistön lausuntoa kritisoi myös kansanedustaja Jaana Pelkonen (kok).
Vuonna 2013 Niinistö sanoi puolustusvaliokunnan puheenjohtajana toimiessaan, että ulottaisi kutsunnat myös naisiin. Naisille hän ehdotti kolme kuukautta kestävää kriiseihin keskittyvää kansalaispalvelusta.

”Armeija on miesten koulu, niin kuin kliseisesti sanotaan. Sen ovat miehet luoneet miehiä varten”, Niinistö sanoi tuolloin.

Vuonna 2016 puolustusministeriksi noussut Niinistö sanoi, ettei kannata Suomessa naisille ja miehille yhteistä asepalvelusta.

”Suomessa on jo nyt toimiva järjestelmä naisten vapaaehtoiselle palvelukselle. Tällä hetkellä ei ole taloudellista mahdollisuutta eikä maanpuolustuksellista tarvetta muuttaa sitä”, Niinistö sanoi tuolloin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Puolustusvoimat
  • Asevelvollisuus
  • Jussi Niinistö

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsingissä vierailleen amerikkalaisen valokuvamallin puoliso edusti punaisessa solmiossa

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 33: Jonne Heinonen kuvasi krapulaa

    3. 3

      Reuters: Venäjän agentiksi epäillyllä Maria Butinalla oli luultua enemmän yhteyksiä USA:n eliittiin

    4. 4

      Kansainväliset toimittajat tulivat Suomeen väärällä hetkellä – ei täällä tällaista ole

    5. 5

      Lakimies Michael Cohen oli Donald Trumpille vuosia kuin perheen­jäsen – Nyt välit rakoilevat, ja se saattaa tietää presidentille huonoja uutisia

    6. 6

      Onko maaseudulla ollenkaan tulevaisuutta? HS:n Heikki Aittokoski lähti selvittämään asiaa Ylä-Savoon, joka on pienois­malli siitä, mitä Suomessa nyt tapahtuu

      Tilaajille
    7. 7

      Helsingin keskustan 1800-luvun puutalot saatetaan purkaa tai siirtää muualle – Kampin ja Hietalahden alueella on käynnissä hurja kiinteistöruletti

    8. 8

      Alanis Morissetten keskisormi miehille heiluu korkeammalla kuin koskaan – Porissa esiintyi hyväntuulinen tähti, joka kulki lavalla kuin nurmea leikkaava puistotyöntekijä

    9. 9

      Suomalaistutkimus avaa uuden näkö­kulman syövän hoitoon – ”Kukaan muu ei ollut uskaltanut ajatella, että syöpä­lääkkeiden tehottomuuden taustalla voisi olla yhteinen tekijä”

    10. 10

      Kesällä Suomi on täynnä persoonallisia kahviloita – listasimme mukavia taukopaikkoja kesäreittien varsilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 33: Jonne Heinonen kuvasi krapulaa

    2. 2

      Suomalaistutkimus avaa uuden näkö­kulman syövän hoitoon – ”Kukaan muu ei ollut uskaltanut ajatella, että syöpä­lääkkeiden tehottomuuden taustalla voisi olla yhteinen tekijä”

    3. 3

      Saako vessan valoja räpsytellä vai tuleeko ne pitää päällä? Asian­tuntija kertoo, mikä on energia­tehokkain tapa käsitellä kodin valoja

    4. 4

      Kansainväliset toimittajat tulivat Suomeen väärällä hetkellä – ei täällä tällaista ole

    5. 5

      Onko maaseudulla ollenkaan tulevaisuutta? HS:n Heikki Aittokoski lähti selvittämään asiaa Ylä-Savoon, joka on pienois­malli siitä, mitä Suomessa nyt tapahtuu

      Tilaajille
    6. 6

      Venäjältä tihkuu tietoja ”sopimuksista”, joita Yhdysvallat ei vahvista – Trumpin ja Putinin Helsingin-tapaamisen sisällöstä vallitsee yhä epätietoisuus

    7. 7

      Jyväskylän Kalevan kisojen toimitsija totesi seitsenottelijoiden häiritsevän muita lajeja – hopeamitalisti Miia Sillman lataa täyslaidallisen: ”Huonoimmin järjestetyt Kalevan kisat ikinä”

    8. 8

      Helsingissä vierailleen amerikkalaisen valokuvamallin puoliso edusti punaisessa solmiossa

    9. 9

      Pelottava hämäräheikki yritti tulla ikkunasta asuntoon, eikä Helsingin poliisia kiinnostanut – vai miten se nyt oikein meni?

    10. 10

      Helsingin keskustan 1800-luvun puutalot saatetaan purkaa tai siirtää muualle – Kampin ja Hietalahden alueella on käynnissä hurja kiinteistöruletti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Republikaani­senaattori John McCain: Helsingin huippu­kokous oli hirvittävä virhe – lue HS:n seuranta Trumpin ja Putinin tapaamisen käänteistä

    2. 2

      This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

    3. 3

      Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa

    4. 4

      Trump tuhosi Helsingin huippukokouksen yhdellä iskulla – amerikkalaiset tyrmistyivät Trumpin ”antautumisesta” Venäjän presidentille

    5. 5

      Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

    6. 6

      Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

    7. 7

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    8. 8

      ”Ostin kaksi kuumemittaria ja söin elohopeat niistä” – tutkija selvittää laittoman abortin teettäneiden naisten kohtaloita

      Tilaajille
    9. 9

      Näistä syistä Kalastajatorppa on ylivoimainen paikka Trumpin yöpaikaksi

    10. 10

      ”Konttorirotta” käveli Ancelikh Kaspisen ja Anni Nykäsen kojulle ja pyysi heidät Finlandia-talolle tarjoamaan mansikoita – Nyt kuvat ”sokeeraavan” makeista mansikoista leviävät maailmalla

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Kauneuden takia vanhoja taloja ei tarvitse suojella – kulttuuriperinnön tähden täytyy, sanoo arkkitehti Kaarin Taipale
    3. Kreikkalaiset etsivät rahoitusta antiikin opetuksen pelastamiseksi Helsingin yliopistossa – ”Olisi yllättävää, jos saisimme talous­vaikeuksissa olevasta Kreikasta tukea”
    4. Mies tunkeutui samaan porvoolaisravintolaan kahdesti, varasti kassasta kymppitonnin ja osti rahoilla vaatteita
    5. Ferrarin johto massiiviseen remonttiin – uudella toimitusjohtajalla italialaislähteiden mukaan hyvät suhteet Kimi Räikköseen
    6. Reuters: Venäjän agentiksi epäillyllä Maria Butinalla oli luultua enemmän yhteyksiä USA:n eliittiin
    7. Taksikuskeja kuljettanut minibussi joutui väijytyksen kohteeksi Etelä-Afrikassa – asemiehet tappoivat 11 ihmistä
    8. Tunti sitten
    9. Venäjältä Lappiin levinneet maasto­palot saatiin sammumaan, mutta kansallis­puiston kelopuut jatkavat kytemistä
    10. Rekrytoijien ennakko­luulot voivat vaikeuttaa naisten pääsyä johto­asemiin – Tutkija: ”Standardit ovat erilaiset miehille ja naisille”
    11. Alanis Morissetten keskisormi miehille heiluu korkeammalla kuin koskaan – Porissa esiintyi hyväntuulinen tähti, joka kulki lavalla kuin nurmea leikkaava puistotyöntekijä
    12. Lakimies Michael Cohen oli Donald Trumpille vuosia kuin perheen­jäsen – Nyt välit rakoilevat, ja se saattaa tietää presidentille huonoja uutisia
    13. Näytä lisää