Politiikka    |   HS-analyysi

Sote-uudistus huojuu ja uhkaa viedä hallituksen mukanaan – siihen on kaksi syytä

Maakuntien tiukka menokehys sekä valinnanvapauden aikataulu ovat molemmat vastatuulessa. Kokoomus tuskin voi hyväksyä uudistusta, jos sen tärkeimmät tavoitteet vesittyvät.

Hallituksen sote-uudistus huojuu nyt lujaa. Samalla huojuu tietysti myös pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallitus.

Sote on törmännyt ongelmiin, jotka ovat erityisen hankalia kokoomukselle. Keskustan ja kokoomuksen sopimus, jossa keskusta saa 18 maakuntaa ja kokoomus valinnanvapauden, näyttää olevan repeämässä.

Kokoomuksen kansanedustaja Susanna Koski (kok) ilmoitti perjantaina, ettei hän äänestä soten mukana. Hallituksella on enää niukka enemmistö, 101 ääntä. Uudistuksen ongelmat ovat kuitenkin niin ilmeisiä, että tukea muualta voi olla turha odottaa. Ei ainakaan Rkp:ltä.

”Haluan vielä sanoa selkokielellä: Ruotsalainen kansanpuolue ei tue hallituksen sote-uudistusta”, puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson sanoi lauantaina.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Voi olla, ettei lakiesitys ikinä etene eduskunnan täysistuntoon vaan kaatuu ennen sitä. Tätä povasivat oppositiojohtajat lauantaina.

Vasemmistoliiton Li Anderssonin mukaan näyttää siltä, että kokoomus voi kaataa sote-uudistuksen ja hallituksen, jos se joutuu perääntymään maakuntien rahoituksessa ja valinnanvapaudessa. Vihreiden Touko Aallon mukaan hallituksen tulee kaataa sote-uudistus ja aiheuttaa ennenaikaiset eduskuntavaalit, mikäli soten ongelmia ei korjata.

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo sanoi asian harvinaisen suorasanaisesti Ylen Ykkösaamussa lauantaina.

”Jos meidän eduskuntaryhmä tulee siihen tulokseen, että tämä ei vastaa tavoitteita, joita olemme asettaneet sote-uudistukselle, eli sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistaminen, siitä seuraava säästöpotentiaali, paremmat palvelut, valinnanvapaus, jos tämä yhtälö ei toimi, silloin meillä ei ole syytä tätä tukea.”

Orpon kommenteista kuultaa ymmärrettävä huoli. Sote-uudistuksessa näyttää olevan kaksi isoa ongelmaa kokoomuksen kannalta.

Ensimmäinen koskee maakuntien rahoitusta. Ilta-Sanomat sai haltuunsa perustuslakivaliokunnan lausuntoluonnoksen, joka on päivätty tiistaille 22. toukokuuta. Lehden mukaan valiokunta toteaa luonnoksessa, että sote-palveluja koskeva maakuntien rahoitussääntely on perustuslain vastainen.

Maakuntien sote-menojen kasvulle ollaan asettamassa vuotuinen 0,9 prosentin katto. Tällä hetkellä sote-menot kasvavat 2,4 prosenttia vuodessa.

Lausuntoluonnoksen mukaan nyt esitettävä menokehys on liian kireä ja vaarantaa ihmisten perusoikeudet sekä riittävät palvelut. Laissa on toki varaventtiilejä maakuntien rahoittamiseksi ja palvelujen turvaamiseksi, mutta tämä ei näytä perustuslakivaliokunnalle riittävän.

IS:n mukaan lausuntoluonnoksessa todetaan, ettei rahoituksen määräytymisperusteita voi asettaa tasolle, jolla ”ne tiedetään etukäteen suurella todennäköisyydellä selvästi riittämättömiksi”.

Perustuslakivaliokunnan lopullinen lausunto voi tietysti muuttua, mutta on todennäköistä, että se säilyy hyvin kriittisenä. Monet asiantuntijat, mukaan lukien THL, ovat arvostelleet menokehystä liian tiukaksi.

0,9 prosentin menokehys on mitoitettu niin, että se leikkaa sote-menojen kasvua 3 miljardilla eurolla vuoteen 2029 mennessä.

Menokehystä voi tietenkin korottaa ja hakea julkisen talouden sopeutuksia jostain muualta. Keskustalle tämä tuskin olisi iso ongelma. Tiukka menokehys luo maakunnille painetta keskittää palvelujaan maakuntakeskuksiin, mikä ei usein ole keskustan äänestäjien edun mukaista.

Kokoomukselle tiukasta menokurista luopuminen olisi kovempi paikka. Se veisi entisestään uskottavuutta siltä, että sote-uudistus tuo säästöjä. Lisäksi se vesittäisi kokoomuksen kannalta yhtä uudistuksen tärkeimmistä tavoitteista.

Puolueen kansanedustajista ainakin Juhana Vartiainen on kertonut pitävänsä sote-uudistusta tärkeänä nimenomaan siksi, että se siirtää valtaa maakunnilta valtiovarainministeriölle ja mahdollistaa näin julkisten menojen kontrollin.

Kokoomuslaiset, jotka eivät ole koskaan pitäneet 18 maakunnan mallista, ovat myös korostaneet pitkin matkaa sitä, että yli varojensa elävät maakunnat yhdistetään kriisilausekkeella toiseen.

Jos tämä ruuvi katoaisi, äänestäisikö Vartiainen sotea vastaan?

Entä kuinka moni muu mahdollisesti lähtisi mukaan? Jokainen edustaja on nyt ratkaiseva.

Toinen kokoomuksen kannalta hankala asia on valinnanvapausmallin aikataulu.

Hallituksen esityksessä maakuntien on tarkoitus ottaa sote-palveluista järjestämisvastuu vuoden 2020 alusta. Se ei tule onnistumaan.

Jos maakuntavaalit ylipäänsä toteutuvat, ne siirtyvät ensi vuodelle. Sen jälkeen alkaa valtavan byrokratian rakentaminen.

Sote-palvelujen järjestämisvastuu voisi siirtyä maakunnille aikaisintaan ehkä vuoden 2020 puolivälissä. Se tarkoittaisi, että asiakkaat voisivat kävellä sote-keskuksiin asiakkaiksi ehkä vuoden 2021 kesällä.

On mahdollista, että valinnanvapauden toteutuminen venyisi vielä tätä pidemmälle. Perustuslakivaliokunta on IS:n mukaan ollut huolissaan juuri valinnanvapauden aikataulutuksesta.

”Esityksen saattamisessa perustuslain mukaiseksi ei ole valiokunnan mielestä kyse vain siitä, että lakiehdotuksen päivämääriä muutetaan. Tämä tarkoittaa, että ensi vaiheessa uudistetaan hallinnon rakenteet. Tässä vaiheessa sote-huolto on perusteltua pitää pääosin maakuntien palveluntuotannon varassa”, lausuntoluonnoksessa todetaan lehden mukaan.

Jos lopullinen lausunto on kutakuinkin tässä muodossa, se voi tarkoittaa, että valinnanvapauden vaiheistus olisi nykyistäkin pidempi.

Lisäksi suurimman oppositiopuolueen Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne kertoi äskettäin, että hän purkaisi kokoomuksen valinnanvapausmallin hallituksessa. Vihreiden Aalto taas sanoi lauantaina, että myös vihreiden tavoite on mallin purkaminen ja valinnanvapauden toteuttaminen ehkä vaiheittain tulevaisuudessa.

Uskaltaako kokoomus ottaa riskin, että jos se jää seuraavan hallituksen ulkopuolelle, sen vaalima valinnanvapaus vesitetään tavalla tai toisella?

Mitä tulee tilalle, jos sote kaatuu? Kiistatonta on, että nykyinen järjestelmä ei voi jatkossa rahoittaa ihmisten tarvitsemia sosiaali- ja terveyspalveluja.

Palvelujen järjestämisvastuun pitää olla riittävän suurella toimijalla. Sekä vihreät että vasemmistoliitto ovat sanoneet, että maakunnat käyvät niille.

Myös Sdp on antanut ymmärtää näin, tosin puolueen linjasta on välillä vaikea ottaa selvää.

Kaikki kolme puoluetta myös vaikuttavat suhtautuvan myönteisesti maakuntien verotusoikeuteen.

Jos kokoomus jää oppositioon, ensi hallituksen hyväksymä sote voisi näyttää suurin piirtein tältä: 18 tai vähemmän maakuntaa, joilla olisi oikeus verottaa ja ehkä ottaa lainaa, sekä nykyistä korkeampi ja pehmeämpi menokehys.

Valinnanvapausmalli taas muuttuisi merkittävästi. Se voisi tarkoittaa vähintään entistä pidempää vaiheistamista sekä maakuntien mahdollisuutta rajata valinnanvapautta.

Oma kysymyksensä on tietenkin se, miten soten kohtalo vaikuttaisi isojen terveysyhtiöiden liiketoimintaan.

Nykyisen uudistuksen kaatumisen ja uuden sote-mallin tulemisen välissä kunnat todennäköisesti jatkaisivat palvelutuotantonsa ulkoistamista.

Soten kaatuminen voisi siis olla terveysbisnekselle lottovoitto.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa

    2. 2

      HS tapasi Trumpin ja Putinin tilaisuutta hämmentäneen ja putkaan viedyn toimittajan: ”Tätäkö on Suomen mainostettu lehdistönvapaus?”

    3. 3

      Meilahden sairaalan alueen sähkökatkojen syy selvisi: Räjähdys Olkiluodon ydinvoima­laitoksessa

    4. 4

      Donald Trump antoi raivoa herättäneelle kommentilleen niin hämmentävän selityksen, ettei internet voinut muuta kuin keksiä siitä toinen toistaan tylympiä vitsejä

    5. 5

      ”Kaivoimme, koska luulimme ettemme voi odottaa” – Luolasta pelastetut pojat astelivat ensimmäistä kertaa median eteen ja kertoivat koettelemuksestaan

    6. 6

      Espoossa toisen koiran tappanut ja ulkoiluttajaa purrut amstaffi oli kuullut haukuntaa kadulta ja karannut aidan raosta

    7. 7

      Ihminen voi hukkua täpötäydellä uimarannalla 30 sekunnissa kenenkään huomaamatta – ”Hukkuva ei näytä yleensä hukkuvalta”

    8. 8

      Amerikkalaismediassa Trumpia kutsuttiin lapsi­presidentiksi ja republikaaneilta vaadittiin selkä­rankaa – Trumpin mukaan ”vihaajat halusivat nähdä nyrkkeily­ottelun”

    9. 9

      Heidi Juvonen on ollut pian vuoden ostamatta mitään turhaa, vaikka hänellä on kolme alaikäistä lasta ja kaksi kissaa – Näin se onnistui

      Tilaajille
    10. 10

      Poliisi tutkii: Amstaffi tappoi shetlanninlammaskoiran ja hyökkäsi 16-vuotiaan tytön kimppuun Espoossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trump pyörtää puheitaan Helsingin-kokouksen jälkeen: Venäjä sekaantui Yhdysvaltojen vaaleihin

    2. 2

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    3. 3

      Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa

    4. 4

      Lastaan pelastaessa hukkunut äiti oli veden alla yli 40 minuuttia vilkkaalla uimarannalla Vantaalla – Uima­valvojille on järjestetty kriisiapua

    5. 5

      Trump purki raivoaan Fox Newsin haastattelussa ja muisteli Neuvostoliiton sotauhreja – ”En halua edes käyttää Venäjästä sanaa vastustaja”

    6. 6

      Täysin kokeellinen hoito tuotti yllättävän tuloksen: ihosyöpä hävisi kokonaan 97-vuotiaalta naiselta

    7. 7

      Sana ”moi” riitti lopettamaan huumeidenkäyttäjien häiriköinnin Töölön kirjastossa – ”Jos ihminen nähdään vain järjestyshäiriönä, käytös on sen mukaista”

    8. 8

      Kesän lämpöennätys nousi 33,3 asteeseen, Lapissa on yhtä lämmintä kuin Roomassa – Kuvakooste näyttää, kuinka Helsingissä hikoiltiin

    9. 9

      Poliisi tutkii: Amstaffi tappoi shetlanninlammaskoiran ja hyökkäsi 16-vuotiaan tytön kimppuun Espoossa

    10. 10

      36-vuotias nainen sai pelastettua hukuksissa olleen lapsen Vantaalla, mutta hukkui itse – pelastuslaitoksen mukaan hukkunut oli lapsen äiti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Republikaani­senaattori John McCain: Helsingin huippu­kokous oli hirvittävä virhe – lue HS:n seuranta Trumpin ja Putinin tapaamisen käänteistä

    2. 2

      Trump tuhosi Helsingin huippukokouksen yhdellä iskulla – amerikkalaiset tyrmistyivät Trumpin ”antautumisesta” Venäjän presidentille

    3. 3

      Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

    4. 4

      Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

    5. 5

      Los Angeles Timesin toimittaja tuli Helsinkiin raportoimaan huippukokouksesta, mutta rakastuikin julkiseen liikenteeseen – ”Suomi on voittanut minut puolelleen”

    6. 6

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    7. 7

      Suomalais­sukeltaja Mikko Paasi oli thaimaalaisessa luolassa viimeisten joukossa ja joutui pakenemaan nousevaa vettä viime hetkellä – nyt hän kertoo HS:lle tapahtumien dramaattiset vaiheet

    8. 8

      Trump teki etikettimokan ja saattoi kuningatar Elisabetin kiusalliseen tilanteeseen Britanniassa

    9. 9

      Espoolaisilta 13-vuotiailta löytyi huume­seulassa jopa viittä eri ainetta – Eräs poika yritti sekavassa tilassa kaupata rauhoittavia lääkkeitä lastensuojelun työntekijällekin

    10. 10

      Näistä syistä Kalastajatorppa on ylivoimainen paikka Trumpin yöpaikaksi

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Entinen Veikkausliigahyökkääjä äimistelee uutta jalkapallokieltä – ”Eikö mikään ole pyhää?”
    3. Naisten jalkapallomaajoukkueen Nora Heroumin ura jatkuu AC Milanissa: ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
    4. Kehopositiivinen Iso kolmonen -podcast käsittelee ”läskinä oloa” ja nyt sen tekijät kertovat, mikä kaikki lihavuuskeskustelussa on pielessä
    5. Heidi Juvonen on ollut pian vuoden ostamatta mitään turhaa, vaikka hänellä on kolme alaikäistä lasta ja kaksi kissaa – Näin se onnistui Tilaajille
    6. Facebook juhli vahingossa Nelson Mandelan kuoleman satavuotisjuhlaa – Kysyimme Facebookilta, miksi
    7. ”Kaivoimme, koska luulimme ettemme voi odottaa” – Luolasta pelastetut pojat astelivat ensimmäistä kertaa median eteen ja kertoivat koettelemuksestaan
    8. Nyt on ihan tuskaisen kuuma, mutta ei hätää: tätä videota katsomalla tulee paljon viileämpi olo
    9. Meilahden sairaalan alueen sähkökatkojen syy selvisi: Räjähdys Olkiluodon ydinvoima­laitoksessa
    10. HS tapasi Trumpin ja Putinin tilaisuutta hämmentäneen ja putkaan viedyn toimittajan: ”Tätäkö on Suomen mainostettu lehdistönvapaus?”
    11. Amerikkalaismediassa Trumpia kutsuttiin lapsi­presidentiksi ja republikaaneilta vaadittiin selkä­rankaa – Trumpin mukaan ”vihaajat halusivat nähdä nyrkkeily­ottelun”
    12. Näytä lisää