Politiikka

Keskustan kenttä näytti muskeliaan – puoluekokous haluaa valita puoluesihteerin jatkossakin

Säännöistä käy nyt myös selväksi, että tapaus Väyrysen ei haluta toistuvan. Keskustan jäsen ei voi enää olla toisen puolueen jäsen.

Keskustan puoluekokous tyrmäsi sunnuntaina puolueen sääntömuutosehdotuksen, jonka mukaan keskustan puoluesihteerivalinta pitäisi ottaa pois puoluekokoukselta.

Sääntömuutosehdotuksen mukaan valinta siirtyisi puoluevaltuustolle, joka on puolueen jäsenistä koottu 135-jäseninen elin.

Tämä ehdotus kaatui, ja vastaisuudessakin puoluekokous valitsee puoluesihteerin.

”Järki voitti ja kansanvalta voitti”, sanoi puoluekokousedustaja Ilmari Pokela.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Keskustan puoluekokous päättyy sunnuntaina iltapäivällä. Viimeisenä kokouspäivänä esillä olivat sääntömuutoksen lisäksi myös jäsenistön tekemät aloitteet ja puolueen periaateohjelma.

Sääntöjen muuttaminen herätti keskustan kuululla kentällä närkästystä. Aktiivijäsenet haluavat pitää kaikki henkilövalinnat itsellään.

Tästä voit lukea HS:n Marko Junkkarin blogin puoluesihteerin valintatavasta.

Sääntömuutos on vaikea viedä läpi, jos kenttä on yhtään vastahakoinen, koska muutokset vaativat puoluekokouksessa kahden kolmasosan enemmistön.

Puoluesihteeri on puolueissa pääorganisaattori ja puoluetoimiston johtaja. Keskustassa on ollut monta tunnettua ja poliittiseen historiaan jäänyttä puoluesihteeriä, muun muassa Arvo Korsimo, Seppo Kääriäinen, Timo Laaninen ja Jarmo Korhonen.

Keskusta valitsi itselleen lauantaina uuden puoluesihteerin, Riikka Pirkkalaisen. Hänen edeltäjälleen Jouni Ovaskalle riitti yksi kaksivuotinen puoluesihteerikausi.

Osa jäsenistä, muun muassa keskustan opiskelijajärjestön edustajat, haluaisivat puoluesihteerin rekrytoinnin olevan ammattimaisempaa. Opiskelijoiden mukaan nykyinen tapa johtaa puoluesihteerikokelaiden laajaan ja pitkäkestoiseen kampanjointiin, mikä karsii pois monta pätevää hakijaa.

Lisäksi opiskelijoiden mielestä nykyjärjestelmä ruokkii epätervettä henkilöstökulttuuria, jossa ongelmat keskustan kannatuksessa on helppo siirtää puolueen poliittisen johdon sijasta vain puoluesihteerin niskaan.

Tätä oli havaittavissa myös Jouni Ovaskan suhteen.

Säännöissä käy nyt myös yksinkertaisesti selväksi, että puolueen jäsen ei voi olla toisen puolueen jäsen.

Puolueen puheenjohtajistoon ei voi jatkossa kuulua henkilö, joka on vaalia edeltävän 12 kuukauden aikana kuulunut muuhun puolueeseen.

Tämä sääntömuutos liittyy ex-kunniapuheenjohtaja Paavo Väyryseen, jonka toiminta perustamassaan kansalaispuolueessa on kuohuttanut keskustalaisia.

Puoluekokouksessa on esillä useita aloitteita, joissa esitetään muutoksia kunniapuheenjohtajuuteen ja myös suoraan vaaditaan kunniapuheenjohtajan tittelin ottamista pois Väyryseltä.

Tämä ongelma ratkesi huhtikuussa, kun Väyrynen itse ilmoitti luopuvansa keskustan jäsenyydestä ja kunniapuheenjohtajuudesta.

Keskustassa jäsenet ovat edelleenkin keskustan paikallisyhdistysten eli itsenäisten yhdistysten jäseniä. Jäsenyydestä päättäminen on näiden yhdistysten eikä puoluetoimiston vastuulla. Sääntömuutos on nyt paikallisyhdistysten tukena, jos Väyrysen kaltaisia tilanteita tulisi lisää.

Väyrysen on määrä aloittaa eduskunnassa tulevana tiistaina. Hän on istunut EU-parlamentissa, mutta käytti oikeuttaan palata eduskuntaan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Peilikaappi on asennettu niin alas, ettei pää mahdu väliin” – Tällaisia ovat uudet, epäkäytännölliset kylpyhuoneet

    2. 2

      Terveysvesien trendi voi johtaa ”seuraavaan mahdolliseen kansan­tautiin” – Tutkija huomasi, että suomalaisten hampaat ovat alkaneet kärsiä eroosiosta

    3. 3

      Julkkiskokki Harri Syrjäsen Hampton Bay pettää odotukset – kala-annos osoittautuu läpeensä epäonnistuneeksi tekeleeksi, ja jälkiruuasta tulee mieleen opiskelijaruokala

    4. 4

      ”Meno Yhdysvalloissa on ollut aivan hullua”, sanoo Oatlyn toimitusjohtaja – kaurajuomalla maailmanvalloitusta yrittävä yritys on tietenkin ruotsalainen

    5. 5

      Rangaistukset ovat aina huono idea, sanoo kasvatusammattilainen – Tässä 9 keinoa, joilla saat lapsen tottelemaan positiivisen kautta

      Tilaajille
    6. 6

      Helsingissä vierailleen amerikkalaisen valokuvamallin puoliso edusti punaisessa solmiossa

    7. 7

      Kuvia Suomesta, osa 33: Jonne Heinonen kuvasi krapulaa

    8. 8

      Keskiaikainen hevos­show tuhosi lasten jalkapallo­kentän Kataja­nokalla 1989, eikä kenttää ole kunnostettu vieläkään

    9. 9

      Voi vain ihmetellä, millä perusteella kaupungin vuokra-asuntoja jaetaan

    10. 10

      Samuli Huhtala luopui nousu­johteisesta urasta pankissa voidakseen räpätä, ja hänen luultiin seonneen – Näitä asioita kannattaa miettiä, jos harkitsee alanvaihtoa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingissä vierailleen amerikkalaisen valokuvamallin puoliso edusti punaisessa solmiossa

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 33: Jonne Heinonen kuvasi krapulaa

    3. 3

      ”Perusterveet aikuiset soittavat, kun ovat vihaisia luonnolle” – Helle­aalto lisää turhia hätä­puheluja

    4. 4

      Voi vain ihmetellä, millä perusteella kaupungin vuokra-asuntoja jaetaan

    5. 5

      Onko maaseudulla ollenkaan tulevaisuutta? HS:n Heikki Aittokoski lähti selvittämään asiaa Ylä-Savoon, joka on pienois­malli siitä, mitä Suomessa nyt tapahtuu

      Tilaajille
    6. 6

      Egyptin vanhan valta­kunnan romahduttanut kuivuus tallentui kiveen intialaisessa luolassa – siitä alkoi meghalaya-aika, jota nyt elämme

    7. 7

      Kansainväliset toimittajat tulivat Suomeen väärällä hetkellä – ei täällä tällaista ole

    8. 8

      Terveysvesien trendi voi johtaa ”seuraavaan mahdolliseen kansan­tautiin” – Tutkija huomasi, että suomalaisten hampaat ovat alkaneet kärsiä eroosiosta

    9. 9

      Alanis Morissetten keskisormi miehille heiluu korkeammalla kuin koskaan – Porissa esiintyi hyväntuulinen tähti, joka kulki lavalla kuin nurmea leikkaava puistotyöntekijä

    10. 10

      Suomalaistutkimus avaa uuden näkö­kulman syövän hoitoon – ”Kukaan muu ei ollut uskaltanut ajatella, että syöpä­lääkkeiden tehottomuuden taustalla voisi olla yhteinen tekijä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Republikaani­senaattori John McCain: Helsingin huippu­kokous oli hirvittävä virhe – lue HS:n seuranta Trumpin ja Putinin tapaamisen käänteistä

    2. 2

      This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

    3. 3

      Kuvia Suomesta, osa 33: Jonne Heinonen kuvasi krapulaa

    4. 4

      Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa

    5. 5

      Trump tuhosi Helsingin huippukokouksen yhdellä iskulla – amerikkalaiset tyrmistyivät Trumpin ”antautumisesta” Venäjän presidentille

    6. 6

      Helsingissä vierailleen amerikkalaisen valokuvamallin puoliso edusti punaisessa solmiossa

    7. 7

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    8. 8

      ”Ostin kaksi kuumemittaria ja söin elohopeat niistä” – tutkija selvittää laittoman abortin teettäneiden naisten kohtaloita

      Tilaajille
    9. 9

      ”Konttorirotta” käveli Ancelikh Kaspisen ja Anni Nykäsen kojulle ja pyysi heidät Finlandia-talolle tarjoamaan mansikoita – Nyt kuvat ”sokeeraavan” makeista mansikoista leviävät maailmalla

    10. 10

      Heidi Juvonen on ollut pian vuoden ostamatta mitään turhaa, vaikka hänellä on kolme alaikäistä lasta ja kaksi kissaa – Näin se onnistui

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Handmaid’s Tale tarvitsee rinnalleen kertomuksen, jossa naiset on vapautettu raskaudesta – mutta olisiko se dystopia vai utopia?
    3. ”Peilikaappi on asennettu niin alas, ettei pää mahdu väliin” – Tällaisia ovat uudet, epäkäytännölliset kylpyhuoneet
    4. Rangaistukset ovat aina huono idea, sanoo kasvatusammattilainen – Tässä 9 keinoa, joilla saat lapsen tottelemaan positiivisen kautta Tilaajille
    5. Pysäköinninvalvojan auton takalasi hajosi kesken ajon Pohjois-Haagassa – Poliisi tutkii, ammuttiinko autoa ilma-aseella
    6. Pysäköinninvalvojan auton takalasi ammuttiin rikki ilma-aseella Pohjois-Haagassa lauantaina – samassa paikassa yritetty ampua kerran aiemminkin
    7. Kabulin lentokentällä räjähti, kun vara­presidentti palasi maanpaosta – ainakin 23 kuoli ja 107 haavoittui
    8. Lewis Hamilton kommentoi tilannetta, joka oli viedä häneltä Saksan gp:n voiton: ”Rukouksiini todella vastattiin”
    9. Julkkiskokki Harri Syrjäsen Hampton Bay pettää odotukset – kala-annos osoittautuu läpeensä epäonnistuneeksi tekeleeksi, ja jälkiruuasta tulee mieleen opiskelijaruokala
    10. Tunti sitten
    11. Suomi lähtee EM-Berliiniin isolla joukkueella – Valmennuspäällikkö julkisti selkeän mitalitavoitteen ja samalla ehdot omalle jatkolleen
    12. ”Meno Yhdysvalloissa on ollut aivan hullua”, sanoo Oatlyn toimitusjohtaja – kaurajuomalla maailmanvalloitusta yrittävä yritys on tietenkin ruotsalainen
    13. Näytä lisää