Politiikka

Aktiivimallin leikkuri olikin tylsä: Joka kolmas sai toimeentulotukena takaisin sen, minkä työttömyysturvassa menetti

Noin 30 000 Kelan tuensaajaa, joiden työttömyysetuutta aktiivimalli leikkasi toukokuussa, sai menetyksen takaisin korkeampana toimeentulotukena.

Työttömyysturvan aktiivimalli alensi huhtikuussa työttömyystukea runsaalta 80 000 Kelan etuudensaajalta, mutta yli kolmannes heistä vältti kuitenkin käytännössä leikkurin.

Syynä on se, että noin 30 000 leikkauksen kohteeksi joutunutta saa työttömyysetuuden lisäksi toimeentulotukea. Kun heidän työmarkkinatukensa tai peruspäivärahansa laski, seuraavan kuun toimeentulotuki nousi vastaavan summan.

Asia selviää Kelan pääsuunnittelijan Heidi Kemppisen HS:lle toimittamista tiedoista. Tilastojen ulkopuolelle jäävät ansiosidonnaista työttömyysturvaa saavat, sillä heidän työttömyysetuutensa maksatuksesta vastaavat työttömyyskassat.

Kelan tietojen mukaan keskimääräinen perustoimeentulotuki nousi toukokuussa keskimäärin 20 euroa tuensaajilla, joiden työttömyysetuutta aktiivimalli alensi 4,65 prosenttia eli keskimäärin noin 25 euroa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Luvut eivät mene täysin yksi yhteen, koska toimeentulotuen määrä voi vaihdella kuukausittain tulojen ja menojen mukaan.

”Tilastotiedoistamme ei siksi pystytä toteamaan, että perustoimeentulotuen määrä on noussut kaikilla juuri työttömyysetuuden alentamisen takia, mutta valtaosalla näin on varmasti käynyt”, Kelan Kemppinen sanoo.

Vuodenvaihteessa voimaan tullut aktiivimalli leikkaa työttömyystukea sellaisilta tuensaajilta, jotka eivät ”osoita aktiivisuutta” tekemällä osa-aikatöitä tai osallistumalla te-toimistojen palveluihin.

Kymmeniintuhansiin toimeentulotukea saaviin aktiivimallilla ei kuitenkaan ole hallituksen tavoittelemaa rangaistusvaikutusta.

Toimeentulotuen määrä lasketaan välttämättömien menojen ja tuensaajan tulojen välisestä erotuksesta. Kun tulot aktiivimallin vuoksi putoavat, erotus eli toimeentulotuen määrä kasvaa vastaavan summan.

Asia on kuvattu esimerkin avulla oheisessa grafiikassa. Artikkeli jatkuu grafiikan jälkeen.


Vielä vuodenvaihteessa ei ollut lainkaan itsestään selvää, että toimeentulotukea saavat, usein kaikkein pienituloisimmat työttömät välttyisivät aktiivimallin vaikutuksilta.

Lain mukaan toimeentulotuen perusosaa voidaan alentaa noin 100–200 euroa, jos työtön ”on kieltäytynyt tarjotusta työstä” tai ”on laiminlyönnillään aiheuttanut sen, ettei työtä tai julkista työvoimapalvelua ole voitu tarjota”.

Sosiaali- ja terveysministeriö linjasi vasta tammikuussa eli lain voimaantulon jälkeen, ettei aktiivimallin velvoitteiden täyttämättä jättämistä voida pitää lain tarkoittamana kieltäytymisenä tai laiminlyöntinä. Se ei siis voi johtaa toimeentulotuen leikkaamiseen.

Toukokuu oli ensimmäinen kuukausi, jolloin aktiivimallin vaikutukset toimeentulotukeen näkyivät täysimääräisesti. Karkeasti arvioituna aktiivimalli nosti toimeentulotuen menoja miljoona euroa kuukaudessa.

Yhteensä perustoimeentulotukea maksetaan kuukausittain keskimäärin 60 miljoonaa euroa noin 150 000 kotitalouteen.

Aktiivimallin aiheuttama lievä nousu toimeentulotukimenoihin ei ole tullut yllätyksenä, sillä hallitus ennakoi sitä omassa lakiesityksessään. Epäselvää on sen sijaan yhä se, putoaako aiempaa useampi työtön aktiivimallin vuoksi toimeentulotuelle.

Uutissuomalainen uutisoi kesäkuun alussa Kelan pääjohtajan Elli Aaltosen arvioivan, että aktiivimalli on tuonut 11 000 uutta toimeentulotuen saajaa. Kela kuitenkin tiedotti jälkikäteen arvion olleen virheellinen ja totesi, että toukokuussa toimeentulotukea sai 850 henkilöä enemmän kuin vuosi sitten.

Fakta

Aktiivimalli


 Leikkaa työttömyysetuutta 4,65 prosenttia työttömiltä, jotka eivät ”osoita aktiivisuutta”.

 Aktiivisuuden osoitukseksi kelpaa 18 työtunnin tekeminen tai viitenä päivänä te-toimiston palveluihin osallistuminen kolmen kuukauden seurantajaksolla.

 Huhtikuussa ensimmäisen seurantajakson jälkeen aktiivimalli alensi työttömyystukea 80 000:lta Kelan työmarkkinatuen tai peruspäivärahan saajalta.

 Lisäksi aktiivimalli on leikannut tukia kymmeniltätuhansilta ansiosidonnaisen päivärahan saajilta, joista ei ole vielä tarkkaa tilastotietoa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Aktiivimalli
  • Työttömyys
  • Sosiaalietuudet
  • Kela

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Donald Trump suuntaa heti aamusta Mäntyniemeen, jakoi kuvan suomalais­yleisöstä eilisen saattueen varrelta – HS seuraa huippu­kokous­päivää hetki hetkeltä

    2. 2

      Näistä syistä Kalastajatorppa on ylivoimainen paikka Trumpin yöpaikaksi

    3. 3

      Esa luuli saaneensa unelmaduunin, mutta pomon käytös ajoikin hänet masennukseen – Kun työntekijän ja työnantajan arvot eivät kohtaa, edessä saattaa olla iso kriisi

      Tilaajille
    4. 4

      Jos mieheni alkaisi huomautella ylipainosta, suuttuisin varmasti

    5. 5

      Taas pukkaa hikeä, mutta miksi hikoilen enemmän kuin vierustoveri? Ihotautilääkäri vastaa 12 kysymykseen hikoilusta ja miten sitä voi vähentää

      Tilaajille
    6. 6

      S-ryhmän työntekijät kommentoivat verkkokeskusteluja jopa anonyymissa Jodelissa – ”Kyllä siellä pitää olla kuuntelemassa asiakkaita”

    7. 7

      Vältä tänään bussia, raitiovaunua ja omaa autoa Helsingin keskustassa –Trumpit lähtevät Mäntyniemeen kello 9.25, kertaa aikataulut ja liikennejärjestelyt tästä

    8. 8

      Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

    9. 9

      Valtionjohtajien turvatoimet ovat omaa luokkaansa: Putin pelkää myrkytystä, Trumpia ympäröi huomaamattomien salaisten agenttien joukko

    10. 10

      Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

    2. 2

      Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

    3. 3

      Näistä syistä Kalastajatorppa on ylivoimainen paikka Trumpin yöpaikaksi

    4. 4

      Kaliforniassa viikko sitten kadonnut nuori nainen löydettiin elossa – selvisi juomalla vettä jäähdyttimen letkun kautta

    5. 5

      Nobelisti Bengt Holmström selittää, miksi Trump tuntuu aidolta silloinkin, kun ei puhu totta, kun taas muut poliitikot tuntuvat teeskentelijöiltä, vaikka puhuisivat totta

      Tilaajille
    6. 6

      Mitä Trumpin suosikki­kanava Fox kertoo Suomesta? ”Suomalaiset menevät naimisiin toisten suomalaisten kanssa, joten heidän yhteis­kuntansa on puhdas”

    7. 7

      Osa Helsingistä eristetään tänään, joukko­liikenne pysähtyy paikoin täysin – kartta näyttää, miten liikenne järjestetään keskustassa

    8. 8

      Avoin kirje Yhdysvaltojen ja Venäjän presidenteille: Ettehän päätä eurooppalaisten asioista Euroopan pään yli

    9. 9

      Ilosaarirock ei osaa päättää, ollako rockfestari vai palvellako nuorisoa – Zara Larsson oli päälavalla hukassa, mutta pikkulavojen bändit pelastivat loppuunmyydyn lauantain

    10. 10

      Vain Putin sai heti sateenvarjon, kun rankkasade yllätti MM-finaalin palkintojenjaon – Ranskan ja Kroatian presidentit seisoivat likomärkinä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Netissä pyöriminen kuormittaa ja vie keskittymiskyvyn – tämän jutun voit lukea vain ilman verkkoyhteyttä

    2. 2

      Kävin Elastisen kuntosalilla ja vaivaannuin suunnattomasti – Mitä vikaa on keskinkertaisuudessa?

    3. 3

      Los Angeles Timesin toimittaja tuli Helsinkiin raportoimaan huippukokouksesta, mutta rakastuikin julkiseen liikenteeseen – ”Suomi on voittanut minut puolelleen”

    4. 4

      Kaikki loukkuun jääneet pelastettiin luolasta Thaimaassa, myös lääkäri ja sukeltajat pääsivät ulos – ”Emme tiedä, onko tämä ihme, tiedettä vai mitä”

    5. 5

      Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

    6. 6

      Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

    7. 7

      Suomalais­sukeltaja Mikko Paasi oli thaimaalaisessa luolassa viimeisten joukossa ja joutui pakenemaan nousevaa vettä viime hetkellä – nyt hän kertoo HS:lle tapahtumien dramaattiset vaiheet

    8. 8

      Espoolaisilta 13-vuotiailta löytyi huume­seulassa jopa viittä eri ainetta – Eräs poika yritti sekavassa tilassa kaupata rauhoittavia lääkkeitä lastensuojelun työntekijällekin

    9. 9

      Trump teki etikettimokan ja saattoi kuningatar Elisabetin kiusalliseen tilanteeseen Britanniassa

    10. 10

      Grafiikka näyttää: Näin sukeltajat saattavat lapsia ulos luolastosta

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Kritiikistä huolimatta musiikki voittaa Pori Jazzeilla
    3. Minihuuhkajat pelaavat isännän elkein jalkapallon EM-kisoissa – ”Tyhmintä, mitä voi tehdä, on pelätä”
    4. Vältä tänään bussia, raitiovaunua ja omaa autoa Helsingin keskustassa –Trumpit lähtevät Mäntyniemeen kello 9.25, kertaa aikataulut ja liikennejärjestelyt tästä
    5. Ranska repesi liitoksistaan riemuun ja verhoutui sinivalkopunaiseen: soihtuja, savua ja suudelmia – katso kuvakooste railakkaista MM-kultajuhlista
    6. Donald Trump suuntaa heti aamusta Mäntyniemeen, jakoi kuvan suomalais­yleisöstä eilisen saattueen varrelta – HS seuraa huippu­kokous­päivää hetki hetkeltä
    7. S-ryhmän työntekijät kommentoivat verkkokeskusteluja jopa anonyymissa Jodelissa – ”Kyllä siellä pitää olla kuuntelemassa asiakkaita”
    8. Taas pukkaa hikeä, mutta miksi hikoilen enemmän kuin vierustoveri? Ihotautilääkäri vastaa 12 kysymykseen hikoilusta ja miten sitä voi vähentää Tilaajille
    9. Kansallispuistot tarvitsevat rahaa Tilaajille
    10. Galleriat Huuto ja Rankka avaavat Eerikinkadulla syksyllä – Jätkäsaaresta häädön saaneille löytyi tila Kampista, kun Metropolia muutti pois
    11. Anniskeluaikojen pidentyminen on lisännyt poliisin hälytystehtäviä – hälytyksiä aiempaa enemmän erityisesti aamuviiden jälkeen
    12. Näytä lisää