Politiikka

Hallituksen linjaama irti­sanomisten helpottaminen pien­yrityksissä uhkaa vesittyä – työ­ryhmän kokousta kuvaillaan ”kaoottiseksi”

Tilanne on aiheuttanut hampaiden kiristelyä etenkin kokoomuksessa. Puolueesta vannotaan, ettei se hyväksy lakiesitystä, joka ei todellisuudessa helpota yksilöperusteista irtisanomista.

Hallituksen kehysriihessä linjaama työllisyysreformi, eli irtisanomisen helpottaminen pienyrityksissä, on vesittymässä.

Virkamiesvalmistelussa on esitetty lakipykälää, joka ei juurikaan muuttaisi nykytilannetta.

Huhtikuun kehysriihessä päätettiin myös alle 30-vuotiaiden työsuhdeturvan heikentämisestä. Se vaikuttaa nyt heikkenevän vähemmän kuin kehys­riihessä linjattiin.

Kehysriihen linjauksia käsitellään työ- ja elinkeinoministe­riön (TEM) hallitusneuvoksen Tarja Krögerin johtamassa epävirallisessa kolmikantaisessa työryhmässä. Ryhmässä istuu virkamiesten lisäksi palkansaaja- sekä työnantajakeskusjärjestöjen edustajia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ryhmä on kokoontunut käsittelemään lakimuutoksia muutaman kerran. Kröger ei kommentoi työtä, koska se on kesken.

Erityisen hankalaksi asiaksi on muodostunut yksilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen. Hallitus haluaa parantaa työllisyyttä laskemalla irtisanomiskynnystä.

HS:n näkemässä TEM:n muis­tiossa todetaan, että ”kokonaan uuden irtisanomiskynnyksen luominen alle 20 työntekijää työllistäviin yrityksiin on varsin vaikea tehtävä”.

Muistiossa pohditaan muun muassa perustuslain asettamia haasteita uudistukselle, sekä sitä, olisiko perustellumpaa rajata irtisanomisen helpottaminen vielä pienempiin yrityksiin.

Muistion mukaan työsopimuslain yleiset irtisanomis­perusteet ja työntekijän henkilöön liittyvät irtisanomisperusteet säilyisivät ennallaan.

Lakiin lisättäisiin uusi pykälä, jonka mukaan alle 20 hengen yrityksessä irtisanomisperusteen täyttymistä arvioitaessa ”otetaan erityisesti huomioon työntekijän työvelvoitteen laiminlyönnin tai rikkomisen taikka epäasiallisen käyttäytymisen vaikutus työnantajan ja työyhteisön toimintaan sekä työsuhteen jatkamisedellytyksiin”.

HS:n tietojen mukaan kolmikantaisessa työryhmässä on yleinen näkemys, että tällaisen kirjauksen tuoma muutos nykytilanteeseen olisi häviävän pieni.

TEM:n muistiossakin todetaan, että irtisanomisperusteiden arviointi pienyrityksissä ”voi johtaa erilaiseen loppu­tulokseen jo voimassa olevan lainsäädännön mukaan”.

HS:n näkemät muistiot ovat viime viikolta, jolloin ryhmä viimeksi piti kokouksen. Teksti voi vielä muuttua, mutta työryhmällä on kiire. Lakiluonnokset pitäisi saada lausuntokierrokselle heinäkuun alkuun mennessä.

Irtisanomisen helpottamisen ajautuminen vastatuuleen on aiheuttanut hampaiden kiristelyä etenkin kokoomuksessa. Puolueesta vannotaan, ettei kokoomus hyväksy lakia, joka ei todellisuudessa helpota irtisanomista.

”Kävimme kehysriihen yhteydessä selkeät neuvottelut, joissa kaikki osapuolet ymmärsivät, mitä olemme tekemässä”, eräs kokoomuslähde sanoo.

Lakien valmistelu on sinisten työministerin Jari Lindströmin tontilla. Työllisyydestä vastaavan ministerikolmikon eli Lindströmin, sisäministeri Kai Mykkäsen (kok) ja elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk) on määrä keskustella asiasta pian.

Samalla kun irtisanomisen helpottaminen uhkaa vesittyä, on määräaikaisten sopimusten tekemistä rukattu uusiksi.

Hallitus linjasi kehysriihessä, että vähintään kolme kuukautta työttömänä olleen alle 30-vuo­tiaan kanssa voisi solmia määräaikaisen työsopimuksen ilman perusteltua syytä.

TEM:n muistiossa esitetään uutta ”työllistämissopimusta”. Se mahdollistaisi 6–12 kuukauden määräaikaisen työsopimuksen tekemisen kahdelle eri ryhmälle ilman perusteltua syytä.

Ensimmäinen ovat pitkä­aikaistyöttömät eli edellisen vuoden työttömänä olleet.

Toinen ryhmä on alle 30-vuotiaat, jotka ovat olleet edelliset kolmen kuukautta työttöminä. TEM:n muistiossa esitetään kuitenkin kehysriihtä tarkempaa rajausta alle 30-vuotiaisiin.

Määräaikaisen sopimuksen voisi tehdä vain sellaiselle työttömälle, jolla ei ole ammatillisia valmiuksia antavaa koulutusta, tai jonka työttömyyden pitkittymisestä on TE-toimiston arvion mukaan olemassa korkea riski.

Aikataulu kehysriihen työllisyyslinjausten edistämiselle on ollut alusta asti tiukka. HS:n tietojen mukaan juuri kukaan kolmikantaisessa työryhmässä ei vaikuta tyytyväiseltä uudistusten tilaan, tosin eri syistä.

Eräs ryhmän työskentelyä tunteva kuvaa viime kokousta ”aika kaoottiseksi”.

”Uudistuksia vastustettiin molemmilla puolilla pöytää, ja virkamiehet eivät mielestäni itsekään uskoneet omiin papereihinsa”, hän kuvailee.

Palkansaajajärjestöt vastustavat kaikkia heikennyksiä.

Suomen Yrittäjien mielestä ylivoimaisesti tärkein uudistus, irtisanomisen helpottaminen, on vesittymässä.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK taas ei ole erityisen innostunut työsuhdeturvan muutosten rajaamisesta alle 30-vuotiaisiin.

Järjestössä ollaan myös huolissaan, että pienyritysten irti­sanomiskynnyksen alentaminen käytännössä nostaisi isompien yritysten irtisanomiskynnystä.

Oman lisävaikeutensa uudistusten valmisteluun tuo tarve löytää tutkimusnäyttöä uudistusten tueksi. Mitä vankempaa näyttöä, sitä helpommin uudistukset voidaan perustella.

TEM:n muistiossa esimerkiksi todetaan, että irtisanomiskynnyksen alentaminen on voitava perustella positiivisilla työllisyysvaikutuksilla. Sama tarve koskee alle 30-vuotiaiden työsuhdeturvan heikennystä.

Erään lainvalmistelua tuntevan henkilön mukaan pykäliä on laadittu siinä oletuksessa, että toimille löytyy myöhemmin tukea tutkimusnäytöstä.

Kolmikantainen työryhmä odottaa parhaillaan selvityksiä TEM:ltä, valtiovarainministeriöltä, Palkansaajien tutkimuslaitoksen PT:n ekonomistilta Merja Kauhaselta sekä Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan ekonomistilta Antti Kauhaselta.

Antti Kauhasen mukaan irtisanomiskynnyksen alentamisella ei vaikuta tutkimustiedon perusteella olevan kovin suurta vaikutusta työllisyyteen. Määräaikaisten työsuhteiden helpottamisen vaikutus taas on epäselvempi.

Tutkijoiden on määrä luovuttaa selvityksensä kesäkuun loppuun mennessä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Pentti Aaltonen, 92, ja Tellervo Aaltonen, 93, pitivät kahden viikon ajan kirjaa kotihoidosta: 14 päivää, 14 eri hoitajaa – ”Kyllä me yhdessä pärjäämme”

    2. 2

      HS:n selvitys paljastaa eduskunnan puurtajat ja poissaolijat – katso hakukoneesta, miten kukin edustaja osallistuu eduskunnan perustyöhön

    3. 3

      Peräti joka kolmas uudis­kodin ostaja löysi asunnostaan valitettavaa – asiakas­tyytyväisyys­tutkimuksen ykkös­rakentaja ja hännän­huippu kertovat, miksi kävi näin

    4. 4

      Korkea­kouluun voi päästä myös ilman pääsy­koetta tai todistus­valintaa – HS esittelee reiteistä jokaisen

      Tilaajille
    5. 5

      ”Trumpin kultti” joutuu puntariin

      Tilaajille
    6. 6

      Kuva: Viiden maan presidentit eläytyivät tunteella Islanti-peliin, järkytys paistaa Sauli Niinistönkin kasvoilta – kuvaaja kertoo salamana levinneen otoksen tallennushetkestä

    7. 7

      Kuvat näyttävät, miten hääpukumuoti on muuttunut vuosien varrella – 1980-luvun puvut ovat hapantuneet pahimmin: ”Kankaatkin tuntuvat vähän noloilta”

      Tilaajille
    8. 8

      Amerikkalaisen mediajätin johtaja kertoo, miksi Facebook hänestä riistää laatulehtiä ja miksi Aki Riihilahdesta tuli The Timesin kolumnisti

    9. 9

      Yhdysvalloissa valittiin maailman rumin koira – viisi vuotta pentu­tehtaassa viettänyt Zsa Zsa on esimerkki koirien vaarallisesta jalostamisesta

    10. 10

      Game of Thronesin suosikki­pariskunta meni oikeasti naimisiin, ja internet riemastui – kokosimme parhaat meemit seremoniasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvat näyttävät, miten hääpukumuoti on muuttunut vuosien varrella – 1980-luvun puvut ovat hapantuneet pahimmin: ”Kankaatkin tuntuvat vähän noloilta”

      Tilaajille
    2. 2

      Li Andersson HS:n mielipidepalstalla: Hyvinvointivaltiota uhkaa hyvin pärjäävien ymmärryksen puute

    3. 3

      Vaimo oli pitkällä raskaana, kun Pekka Ruuska karkasi biisintekoon Pariisiin – Rafaelin enkeli syntyi suuresta tuskasta ja muutti lopulta koko elämän

    4. 4

      Kuva: Viiden maan presidentit eläytyivät tunteella Islanti-peliin, järkytys paistaa Sauli Niinistönkin kasvoilta – kuvaaja kertoo salamana levinneen otoksen tallennushetkestä

    5. 5

      Game of Thronesin suosikki­pariskunta meni oikeasti naimisiin, ja internet riemastui – kokosimme parhaat meemit seremoniasta

    6. 6

      Isännöitsijä uhkasi: ”Joko koirat lähtevät tai te” – Voiko koiran haukunta todella viedä kodin alta?

    7. 7

      Vatsaonteloon kerääntynyt rasva paisuttaa vyötäröä ja on terveys­uhka – HS kokosi täsmä­ohjeet, joilla rasva alkaa häipyä viikoissa

      Tilaajille
    8. 8

      Yhdysvalloissa valittiin maailman rumin koira – viisi vuotta pentu­tehtaassa viettänyt Zsa Zsa on esimerkki koirien vaarallisesta jalostamisesta

    9. 9

      Valkoisen talon työn­tekijät avautuvat elämästä Washingtonissa: kaduilla solvataan eikä kukaan halua lähteä treffeille – lauantaina ravintolasta poistettiin Trumpin tiedottaja

    10. 10

      Ruotsi ja Saksa ajautuivat kuumaan käsirysyyn loppuvihellyksen jälkeen – ”He hieroivat tappiota kasvoihimme”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskellä Helsinkiä on 1800-luvulla rakennettu huvila ja siellä asuu 79-vuotias anarkisti

    2. 2

      Yli 7 000 suomalaisnaista vastasi HS:n orgasmikyselyyn – Tutkija löysi aineistosta mullistavan selityksen sille, miksi naiset eivät tule

      Tilaajille
    3. 3

      Kuuluuko astioista poistaa Iittala-tarra vai ei? Marjatta Sarpaneva vastaa – ja kertoo myös, millainen mies oli myyttinen sankari­muotoilija Timo Sarpaneva

    4. 4

      Vatsaonteloon kerääntynyt rasva paisuttaa vyötäröä ja on terveys­uhka – HS kokosi täsmä­ohjeet, joilla rasva alkaa häipyä viikoissa

      Tilaajille
    5. 5

      Vuosi, joka muutti kaiken – Näe ja koe historian hullu vuosi 1968 HS:n erikoisartikkelissa

    6. 6

      Lasikatto, joka oli liian paksu – HR-johtaja Mikala Larsen tarjosi lahjakkaalle naiselle huippu­pestiä ja järkyttyi kuultuaan vastauksen

      Tilaajille
    7. 7

      Helikopterivanhempien lapset pärjäävät muita huonommin koulussa ja sosiaalisissa taidoissa, paljasti tutkimus

    8. 8

      Suomen pienin kunta on katoamassa – ”Rahat loppuu, ihmiset loppuu, koulussa ei ole enää oppilaita”

    9. 9

      Juhana Vartiainen jakeli sosiaalisessa mediassa päättömältä kuulostavaa tarinaa siitä, ettei töitä oteta vastaan – Lauseesta ”Jos tämä on totta...” syntyi hassuttelun kultakaivos

    10. 10

      ”Miksi?” kysyi Ulla Donner romahdettuaan – Miksi parikymppisten sukupolvi uupuu ja masentuu kohtuuttomiin odotuksiin ja onnen tavoitteluun?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. ”Trumpin kultti” joutuu puntariin Tilaajille
    3. Korkea­kouluun voi päästä myös ilman pääsy­koetta tai todistus­valintaa – HS esittelee reiteistä jokaisen Tilaajille
    4. Kyllä, kansanedustajien poissaoloilla on väliä – mutta kuinka paljon?
    5. Erdoğan voittajaksi Turkin vaaleissa – presidentti saamassa entistä enemmän valtaa
    6. HS:n selvitys paljastaa eduskunnan puurtajat ja poissaolijat – katso hakukoneesta, miten kukin edustaja osallistuu eduskunnan perustyöhön
    7. Peräti joka kolmas uudis­kodin ostaja löysi asunnostaan valitettavaa – asiakas­tyytyväisyys­tutkimuksen ykkös­rakentaja ja hännän­huippu kertovat, miksi kävi näin
    8. 4 tuntia sitten
    9. Amerikkalaisen mediajätin johtaja kertoo, miksi Facebook hänestä riistää laatulehtiä ja miksi Aki Riihilahdesta tuli The Timesin kolumnisti
    10. Keinoäly ymmärtää jo suomea ja jopa murteita – puhetta tunnistava moottori muuttaa lääkärien sanelut pian suoraan tekstiksi
    11. Pentti Aaltonen, 92, ja Tellervo Aaltonen, 93, pitivät kahden viikon ajan kirjaa kotihoidosta: 14 päivää, 14 eri hoitajaa – ”Kyllä me yhdessä pärjäämme”
    12. Suomen kuningas­hanke meni 1918 aina vain hullummaksi: lopulta monarkiksi kutsuttiin vammautunut saksalais­prinssi Väinö I, joka ei edes halunnut tehtäväänsä ja jonka ulkonäköä suomalaiset kritisoivat Tilaajille
    13. Näytä lisää