Politiikka

Sisäministeri Mykkänen ottaisi paljon lisää kiintiöpakolaisia mutta tukkisi turvapaikanhakijoiden pääsyä rajojen yli – ”Sitä päivää emme tule näkemään, että 60 miljoonalle ihmiselle löytyisi turvaa Euroopasta”

EU:n siirtolaispolitiikka vaatii perusteellista remonttia. Kai Mykkänen (kok) ei innostu joidenkin EU-maiden kaavailemista palautettavien turvapaikanhakijoiden leireistä. ”Siinä on riski, että niistä muodostuu pitkäaikaisia saarekkeita, joissa kehittyy rikollisuutta ja muita lieveilmiöitä.”

Sisäministeri Kai Mykkänen (kok) haluaa, että sekä Suomi että muut EU-maat kasvattaisivat huomattavasti ottamiensa kiintiöpakolaisten määrää. Samalla EU:n ulkorajojen valvontaa tulisi tiukentaa niin, että turvapaikanhakijoiden tulo esimerkiksi Välimeren yli saataisiin merkittävästi vähenemään.

”Pakolaisten päävirta täytyisi jotenkin fiksummalla tavalla saada järjestettyä”, hän sanoo HS:n haastattelussa.

Suomi valitsee vuosittain kiintiöpakolaisiksi 750 ihmistä, joita YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on esittänyt uudelleensijoitettaviksi leireiltä. Vain osa EU-maista vastaanottaa nyt kiintiöpakolaisia. Yhteensä ne ottavat kiintiöpakolaisia vain joitakin kymmeniä tuhansia ihmisiä, mutta määrää voitaisiin Mykkäsen mukaan kasvattaa yli sadan tuhannen.

EU:n siirtolaispolitiikka vaatii perusteellista remonttia. Mykkänen kuvaa sen nykytilaa skitsofreeniseksi.

”Järjestelmä perustuu nyt siihen, että
turvaa voi hakea enimmäkseen rajan yli tulemalla. Samaan aikaan lähes kaikki EU:n ulkorajavaltiot pyrkivät ehkäisemään rajan yli tulemista eri tavoin.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hurja esimerkki tästä saatiin tällä viikolla, kun sadat Aquarius-nimiselle laivalle ahtautuneet siirtolaiset joutuivat seilaamaan epätietoisina merellä Italian ja Maltan kiellettyä laivalta pääsyn satamiinsa.


Nykyisestä tilanteesta seurauksena on inhimillisiä tragedioita ja liuta muita huonoja seurauksia:

Salakuljetusbisnes on paisunut miljardien arvoiseksi ja tuhansia ihmisiä on hukkunut Välimereen.

Hallitsemattomuuden tunteesta ja pelosta kumpuava populismi valtaa alaa monissa EU-maissa.

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden palauttaminen on vaikeaa, ja osa jää Eurooppaan paperittomaksi, hyväksikäytön vaarassa olevaksi työvoimaksi. Mykkäsen mukaan EU:n alueella on jo noin puoli miljoonaa kielteisen päätöksen saanutta turvapaikanhakijaa, jotka eivät ole palanneet lähtömaihinsa.

Kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat eivät välttämättä pääse edes hakemaan tarvitsemaansa suojaa. Toisaalta turvapaikkaprosessissa on vaikea varmistaa, että jokaisen oikeusturva varmasti toteutuu.

Jo noin miljoonan turvapaikanhakijan tulo Eurooppaan vuonna 2015 pani EU-maat niin sekaisin, etteivät ne ole toipuneet siitä vieläkään, vaikka siirtolaisten määrät ovat huomattavasti pienentyneet.

Vastaavia vyöryjä voi olla odotettavissa lähivuosina. Mykkäsen mukaan miljoona ihmistä on vain murto-osa siitä noin 60 miljoonasta ihmisestä, jotka ovat Afrikassa ja Lähi-idässä joutunut pakenemaan kotiseuduiltaan.

”On fakta, että kotoaan pakoon lähteneitä on paljon enemmän kuin mitä nyt Eurooppaan on tullut, ja hyvin moni heistä olisi varmasti kiinnostunut tulemaan Eurooppaan, jos siihen mahdollisuus olisi”, hän sanoo.

”On myös selvää, että sitä päivää me emme vaan tule näkemään, että 60 miljoonalle ihmiselle löytyisi turvaa Euroopasta.”

Siksi EU:lla on kiire remontoida turvapaikkapolitiikkaansa.

”Emme me voi uuteen kriisin varautua – jos sellainen olisi tullakseen – jos ei ole yhteisymmärrystä siitä, miten se tehdään. Ja jos se ei onnistu, niin [vapaan liikkuvuuden alue] Schengen kaatuu”, Mykkänen sanoo.

Nyt yhteisymmärryksestä ollaan kaukana.

Italiassa kansa äänesti populistit valtaan osaksi siksi, että EU jätti sen yksin selviytymään sadoistatuhansista meren yli tulleista siirtolaisista. Italian uusi sisäministeri Matteo Salvini haluaa karkottaa puoli miljoonaa paperitonta maahanmuuttajaa.

Tanska, Itävalta, Saksa ja Hollanti suunnittelevat EU:n ulkopuolelle perustettavia leirejä kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille. Unkarissa taas tehdään lakimuutoksia, jotka käytännössä estävät turvapaikan hakemisen maasta.

Jos EU-maat eivät onnistu hallitusti korjaamaan siirtolaispolitiikan ongelmia, vaarana on, että eri maat tekevät yhä enemmän omia irtiottojaan.

Suomen näkökulmasta tämä on pulmallista.

Mykkäsen mukaan esimerkiksi kaavailuja palautettavien turvapaikanhakijoiden leireistä on käytännössä hyvin vaikea toteuttaa niin, että ihmisoikeudet toteutuvat.


”Olemme nähneet, miten Australiassa vastaavat leirit toimivat, ja se ei meille kelpaa”, hän sanoo.

”Siinä on riski, että niistä muodostuu pitkäaikaisia saarekkeita, joissa kehittyy rikollisuutta ja muita lieveilmiöitä.”

Australia on sulkenut turvapaikanhakijat Papua-Uudessa-Guineassa ja Naurulla sijaitseville leireille, joiden oloja YK ja ihmisoikeusjärjestöt ovat arvostelleet epäinhimillisiksi. Laiton siirtolaisuus toki on tyrehtynyt.

Mykkänen panee nyt toivonsa siihen, että Suomen ja Ruotsin johdolla painopistettä EU:n siirtolaispolitiikassa saataisiin siirrettyä kiintiöpakolaisiin turvapaikanhakijoista.

Rajojen tiivistämisen vastapainona täytyy hänestä olla se, että haavoittuvimmassa asemassa olevilla säilyy mahdollisuus päästä pakolaisiksi. Juuri tätä edistäisi kiintiöpakolaisten määrän kasvattaminen.

Mykkänen tietää, että aikaa kompromissin hierominen vie.

”Paketti ei voi olla kenellekään täydellinen eikä ehkä edes hyvä. Parhaimmillaankin se on kaikille tyydyttävä, mutta kuitenkin Euroopalle välttämätön.”

Korjaus 14. 6. klo 9.28: Kirjoituksen aiemmassa versiossa mainittiin, että nyt turvaa vainolta haluavan on käytännössä ylitettävä EU:n raja laittomasti. Turvapaikkaa hakeva ei kuitenkaan tarkkaan ottaen ylitä rajaa laittomasti, vaan hän ilmoittautuu turvapaikanhakijaksi rajaviranomaisille tai poliisille.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helena löysi verkosta naisen, joka tykkäsi kaikesta, mitä hänen miehensä teki – sitten hän urkki lisää, järjesteli eron ja ”räjäytti pommin”

      Tilaajille
    2. 2

      Ylikohteliaat autoilijat väistävät usein pyöräilijöitä, vaikka laki sanoo toista – Nämä neljä tärkeää sääntöä suomalaiset usein unohtavat

    3. 3

      Presidentin entinen asianajaja myönsi maksaneensa kaksi naista hiljaiseksi Trumpin ohjauksessa – Tunnustus liittää Trumpin rikokseen, jolla pyrittiin vaikuttamaan vaaleihin

    4. 4

      Weekend-festivaalin järjestäminen Hieta­niemessä ei ollut viisasta: Näin omin silmin, kun nuoret juoksivat hautojen yli turva­miehiä karkuun

    5. 5

      Entinen ketjupolttaja Iina Puskala päätti juosta maratonin vuoden jokaisena päivänä, nyt takana on jo yli 280 maratonia – ”Ei ole helppoa eikä kivaa”

    6. 6

      Natsien leirinvartija eli puoli vuosisataa tavallisena amerikkalaisena, kunnes hänestä tuli kansainvälinen hylkiö – Nyt 95-vuotias Jakiw Palij saapui Saksaan ja pääsee vanhainkotiin

    7. 7

      Helsingissä rakennetaan nyt uusia elokuva­teattereita ennen­näkemätöntä vauhtia – Muuttuuko ohjelmisto, lisääntyykö elokuvissa käynti ja laskeeko lipun­hinta?

    8. 8

      Saako mieskriitikko haukkua naisartistin? Kulttuuritoimituksen esimies vastaa sosiaalisessa mediassa nousseeseen keskusteluun

    9. 9

      Kertotaulun tankkausta ja ruotsin epä­säännöllisiä verbejä 70 euron tunti­hintaan – maailmalla miljardi­luokkaan paisunut yksityis­opetus­bisnes on rantautumassa Suomeenkin

    10. 10

      Milloin on pakko erota? Eroajatukset voivat olla hätähuuto – asiantuntijat kertovat, milloin parisuhde on pelastettavissa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jamie Oliveria syytetään kulttuurisesta omimisesta uuden mikroateriansa takia

    2. 2

      Ylikohteliaat autoilijat väistävät usein pyöräilijöitä, vaikka laki sanoo toista – Nämä neljä tärkeää sääntöä suomalaiset usein unohtavat

    3. 3

      Milloin on pakko erota? Eroajatukset voivat olla hätähuuto – asiantuntijat kertovat, milloin parisuhde on pelastettavissa

      Tilaajille
    4. 4

      Entinen ketjupolttaja Iina Puskala päätti juosta maratonin vuoden jokaisena päivänä, nyt takana on jo yli 280 maratonia – ”Ei ole helppoa eikä kivaa”

    5. 5

      Syntyvyyden laskuun löytyi uusi selitys: Vanhempien uupumus vaikuttaa lapsitoiveisiin

    6. 6

      Suomalaiset sopimus­juristit olivat ovelampia kuin amerikkalainen jätti­yhtiö, ja se pelasti Uuden­kaupungin auto­tehtaan – Tällainen on Valmet Automotiven ihmeellinen tarina

    7. 7

      Helena löysi verkosta naisen, joka tykkäsi kaikesta, mitä hänen miehensä teki – sitten hän urkki lisää, järjesteli eron ja ”räjäytti pommin”

      Tilaajille
    8. 8

      Festareiden silmiinpistävät: Weekendin Baywatch-asuiset naiset: “Olin hitain koulun uimatunnilla, mie en todellakaan pelasta ketään!”

    9. 9

      Annatko tilaa moottoritielle liittyvälle? Ohitus­kaistalle väistäjä voi saada jopa sakot

    10. 10

      Natsien leirinvartija eli puoli vuosisataa tavallisena amerikkalaisena, kunnes hänestä tuli kansainvälinen hylkiö – Nyt 95-vuotias Jakiw Palij saapui Saksaan ja pääsee vanhainkotiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuplavolkkarin nimi oli Jenny, ja sen lokasuojassa kulki maailmalle jotain poikkeuksellista – Kolme suomalaista taltioi Tšekkoslovakian miehitystä 1968, ja nyt HS näyttää ainutlaatuisen materiaalin

      Tilaajille
    2. 2

      Solakka mies, joka myi huumeita, lakanoita ja seuraansa – Jari Sillanpään hovihankkija rakasti huippuhotelleja ja kärähti lapsipornosta

      Tilaajille
    3. 3

      ”Tule kotiin <3”, kirjoitti Eveliina Rimpeläinen – Sitä ennen hänen miehensä humalainen kaahailu oli katkennut piikkimattoon ja epäilyyn poliisin murhan yrityksestä

      Tilaajille
    4. 4

      Sikiön sydän löi, vaikka Susannan munanjohtimet oli poistettu – Lääkärit eivät ymmärrä, miten hän voi olla raskaana

      Tilaajille
    5. 5

      Hermostunut polkupyöräilijä pysäytti Onnibusin keskelle Mannerheimin­tietä, poliisi nuhteli osapuolet – ”Minusta oli täydellisen perusteltua jäädä kaistalle”

    6. 6

      Jamie Oliveria syytetään kulttuurisesta omimisesta uuden mikroateriansa takia

    7. 7

      Annatko tilaa moottoritielle liittyvälle? Ohitus­kaistalle väistäjä voi saada jopa sakot

    8. 8

      Helsinkiläiskoulu jakoi oppilaat eri ryhmiin sukupuolen mukaan – Jenni Korkeaojan lapsi lähti tunnille, jonka nimi on lukujärjestyksessä ”Pojat”

    9. 9

      Miksi lääkärit kirjaavat potilaskertomuksiin jopa huomioita potilaiden ulkonäöstä ja vaatetuksesta?

    10. 10

      ”Teen tyhjänpäiväistä mukatyötä” – Sari tekee viikon hommat päivässä, ja moni muukin kokee työnsä turhaksi

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Saako mieskriitikko haukkua naisartistin? Kulttuuritoimituksen esimies vastaa sosiaalisessa mediassa nousseeseen keskusteluun
    3. Entinen NBA-tähti väittää saaneensa 12 aivohalvausta ja kuusi sydänkohtausta – kertoo palaavansa ammattilaiskentille Kiinaan
    4. Siniset kertoivat maahanmuuttokantansa, mutta miten ne eroavat perussuomalaisista?
    5. Mitä jos Suomen tietoliikenneyhteydet menisivät poikki? Pankeille ehdotetaan varajärjestelmää, mutta finanssialan mielestä ehdotus on ajastaan jäljessä ja järjettömän kallis
    6. Maailman kallein hotelli aikoo veloittaa kahden viikon lomasta kymmenen miljoonaa euroa, ja syy siihen on sijainti Tilaajille
    7. Entinen ketjupolttaja Iina Puskala päätti juosta maratonin vuoden jokaisena päivänä, nyt takana on jo yli 280 maratonia – ”Ei ole helppoa eikä kivaa”
    8. Uudet elokuva­teatterit syntyvät hyvien kulku­yhteyksien päähän
    9. Tenniksen kattojärjestö ATP haluaa puuhastelijat ulos turnauksista, samalla suomalaisten asema vaikeutuu: ”Näkyykö valoa edes missään”
    10. 14 miljoonaa maksava kana ja muita ongelmia – Venezuela poisti valuutasta viisi nollaa, mutta talouskaaos tuskin ratkeaa
    11. Presidentin entinen asianajaja myönsi maksaneensa kaksi naista hiljaiseksi Trumpin ohjauksessa – Tunnustus liittää Trumpin rikokseen, jolla pyrittiin vaikuttamaan vaaleihin
    12. Näytä lisää