Sosiaaliturva ei voi olla sekä yksinkertainen, kannustava että taloudellisesti järkevä - Politiikka | HS.fi

Sosiaaliturva ei voi olla sekä yksin­kertainen, kannustava että taloudellisesti järkevä

Äänestäjän on hyvä muistaa, että kannustinloukkujen täydellinen purkaminen on lähes mahdotonta.

Paltamossa asuva Mari Saarenpää oli vuonna 2017 osa-aikaisesti töissä paikallisessa K-kaupassa, jonne hän oli päässyt pian perustulokokeilun alettua. Helsingin Sanomat haastatteli Saarenpäätä ensimmäisen kerran tammikuussa 2017, jolloin hänet oli valittu mukaan perustulokokeiluun. Kela arpoi työmarkkinatukea tai peruspäivärahaa saavien joukosta 2 000 ihmistä, joille maksetaan kahden vuoden ajan työttömyystukien sijasta perustuloa 560 euroa kuukaudessa.

19.6.2018 2:00 | Päivitetty 19.6.2018 11:07

Ensi vuoden eduskuntavaaleissa yhdeksi suurimmista vaalikysymyksistä nousee todennäköisesti sosiaaliturvan kokonaisuudistus.

Asiasta on syytä keskustella ennen vaaleja, sillä uudistukseen liittyy vieläkin merkittävämpiä poliittisia arvovalintoja kuin sote-uudistuksen valinnanvapauteen. Tänään julkaistu Me-säätiön ja THL:n tulolaskuri auttaa myös arvioimaan puolueiden esittämiä väitteitä nykyisestä sosiaaliturvajärjestelmästä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat