Politiikka

Oppositio sai hiillostettua työministeri Lindströmiltä vastauksen työttömien karensseista: ”Aktiivimalli totta kai puree”

Kevään viimeinen kyselytunti keskittyi hallituksen työllisyyspolitiikkaan sekä aktiivimalli ykkösen ja kakkosen suhteeseen.

Oppositio hiillosti eduskunnan kevätistuntokauden viimeisellä kyselytunnilla työministeri Jari Lindströmiä (sin) hallituksen työvoimapolitiikasta ja erityisesti niin sanotusta aktiivimalli kakkosesta.

Kyselytunnin aloitti suurimman oppositiopuolue Sdp:n kysymykset siitä, miten aktiivimalli ykkönen ja kakkonen suhtautuvat toisiinsa. Puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman (sd) vetosi hallituksen tilaamiin selvityksiin, joiden mukaan hallituksen toimilla ei ole työllisyysvaikutuksia.

”Mikäli työttömäksi joutunut ihminen kuitenkin hakee edellyttämänne määrän, neljä työpaikkaa kuukaudessa, mutta kaikesta huolimatta ei töitä saa, ei kai tältä ihmiseltä leikata viittä prosenttia työttömyysturvasta?” Lindtman kysyi.

Siihen saatiinkin vastaus, mutta vasta puolen tunnin päästä. Siinä välissä opposition kysymyksissä käytiin välillä työpaikkailmoitusten piiloon valumisessa, asuntokaupan varainsiirtoverossa, työkyvyttömien tukemisessa, oppisopimuskoulutuksessa ja nuorisotakuussa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Palataan Lindströmin vastaukseen kuitenkin vasta taustoituksen jälkeen.

Hallitus käyttää aktiivimalli kakkoseksi nimitetystä lakipaketista nimitystä ”omatoimisen työnhaun malli”. Termi ”aktiivimalli kakkonen” on erityisesti ammattiliittojen keskusjärjestö SAK:n luoma nimitys, joka viittaa työttömiä työntekoon tai koulutuksiin patistavaan ”aktiivimalli ykköseen”.

Lindström esitteli tänään hallituksen esitysluonnoksen laiksi työnhaun malliin. Sen mukaan hallitus haluaa velvoittaa työttömät työnhakijat hakemaan enintään neljää työpaikkaa kuukaudessa rangaistuksen uhalla.

Ensimmäisestä työnhaun laiminlyönnistä työtön saa muistutuksen, toisesta rikkeestä työttömyystuki katkaistaan 10 päiväksi ja kolmannesta rikkeestä 20 päiväksi.

Lain on määrä tulla voimaan vuonna 2021 eli maakuntauudistuksen yhteydessä.

Aktiivimalli ykkönen on ollut puolestaan voimassa jo tämän vuoden alusta. Siinä työttömyysetuutta leikataan 4,65 prosenttia eli keskimäärin noin 25 euroa, jos työtön ei tee riittävää määrää palkkatyötä, saa yrittäjätuloa tai osallistu työllistymiskoulutuksiin.

Aktiivimalli ykkönen ja kakkonen eivät siis varsinaisesti liity toisiinsa, vaikka ne ovatkin pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallituksen viimeisen vuoden aikana esittelemiä työllisyyspoliittisia toimia.

Välillä vastauksissaan Lindström joutui lunttaamaan vastauksiaan varten papereista, mihin oppositio heti tarttui.

”Ministeri Lindström, kaikella kunnioituksella, jos teiltäkin vaatii lunttausta, missä aktiivimalli ykkösen ja kakkosen sanktiojärjestelmässä mennään, eikö olisi rehellistä myöntää, että se voi olla vähän hankalaa työttömän näkökulmasta?” vasemmistoliiton Anna Kontula sanoi.

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne palasi lopulta puolueen alkuperäiseen kysymykseen.

”Odotamme vastausta siihen kysymykseen, että jos täyttää aktiivimalli kakkosen mukaisen työnhakuehdon ja ei työllisty, leikataanko tällaiselta henkilöltä 5 prosenttia työttömyysturvasta aktiivimalli ykkösen mukaisesti. Kyllä vai ei?”

Lindström sanoi, että seuraamusjärjestelmä eli työnhaun laiminlyönnistä seuraavat karenssit ovat eri asia kuin aktiivimalli.

”Jos työnhakija ei osoita aktiivisuutta, omavastuupäivien vähentämistä vastaava leikkaus tehdään myöhemmin etuuden määrään”, Lindström sanoi.

Tämä tarkoittaa siis aktiivimallin sisältämää, 4,65 prosentin leikkausta työttömyysetuuteen. Lindströmin mukaan aktiivimalli ykkösestä ja kakkosesta ei muodostu päällekkäisiä kokonaisuuksia. Varsinaista vastausta Rinteen kysymykseen Lindström ei kuitenkaan antanut.

”Työnhakijan jätettyä hakematta työmahdollisuuksia työllistymissuunnitelmassa edellytetyllä tavalla hänelle asetetaan karenssi. Karenssin päätyttyä mallin tarkastelujakso alkaa alusta ja etuutta maksettaisiin täysimääräisesti.”

”Minä en ymmärtänyt tuosta vastauksesta yhtään mitään”, Rinne vastasi ja toisti kysymyksensä.

Siinä vaiheessa vastaus sitten saatiin. Aktiivimalli puree siinäkin tapauksessa, Lindström myönsi.

”Tässä on kaksi eri asiaa: omatoiminen työnhaun malli ja sitten aktiivimalli. Toisessa työtä koetaan hakea, ja jos sitä ei onnistu saamaan, aktiivimalli totta kai puree.”

Lindström siis vahvisti, että vaikka aktiivimalli kakkosen mukaisesti työtön hakisi töitä määritellyt neljä kertaa kuukaudessa, mutta ei saa töitä eikä tee kolmen kuukauden aikana vaadittavaa määrää töitä tai suorita kursseja, hänen työttömyysetuuttaan leikataan mainitut 4,65 prosenttia.

Toisaalta, jos työtön ei hae työtä riittävää määrää, hän saa varoituksen tai 10 tahi 20 päivän karenssin – on täyttänyt aktiivimalli ykkösen edellytykset tai ei.

Nykyisinkin tosin on jo karensseja, jos laiminlyö työllistymissuunnitelmansa. Ne tulevat jo ilman varoitusta ja ovat suuruudeltaan tyypillisesti 30 tai 60 päivää. Käytännössä aktiivimalli kakkosesta puhuminen on siis harhaanjohtavaa, koska se ei ole järjestelmänä uusi.

Kevään viimeisen kyselytunnin lopuksi hallitus ja oppositio kuitenkin vaihtoivat myös tuttuun tapaan kohteliaisuuksia.

Oppositiojohtaja Rinne sanoi haluavansa kiittää eduskunnan virkamiehiä työstään ja hallitusta ”siitä, että olette ainakin yrittäneet vastata kysymyksiimme tavalla, joka kansalaisille avautuu”.

Pääministeri Sipilää kyselytunnilla sijaisti kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk). Häneltä Rinne kysyi, kuinka tämä aikoo rentoutua kesän aikana.

”Aion olla läheisteni kanssa ja aion käydä vähän järvellä”, Vehviläinen vastasi.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Aftonbladet: Oppilas vangittiin Ruotsissa epäiltynä opettajan raiskauksesta

    2. 2

      Suomen junat ovat kuin tieteiselokuvista Ruotsiin verrattuna – Yksityisille avattu junaliikenne tökkii, eikä aikatauluihin voi luottaa

    3. 3

      Eppu Normaalin Pantse Syrjää syytetään vaimonsa rajuista pahoinpitelyistä – Syrjä kiistää syytteet

    4. 4

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    5. 5

      Tämä määrä proteiinia on tarpeeksi, liika voi olla vaaraksi ja kasviproteiinilla pärjää, kunhan tietää mitä tekee – Nämä kahdeksan faktaa sinun täytyy tietää proteiineista

      Tilaajille
    6. 6

      Ystäväni poika ei ole oppinut amiksessa juuri mitään – Onko ammattikoulutus todella näin surkealla tolalla?

    7. 7

      Ketogeeninen ruokavalio on trendi, jossa paino voi pudota nopeastikin – Ravitsemus­terapeutti: ”En kannusta, koska dieetti voi johtaa aineenvaihdunnallisiin ongelmiin”

    8. 8

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    9. 9

      Tätä on Suomi: Pekka Sario, 18, sai ajokortin tiistaiaamuna, jo illalla hän joutui toistuvan tieraivon kohteeksi

    10. 10

      Komissio ehdottaa kymmenentuhannen rajavartijan passittamista EU:n rajoille – tätä se tarkoittaisi Suomelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    2. 2

      Tätä on Suomi: Pekka Sario, 18, sai ajokortin tiistaiaamuna, jo illalla hän joutui toistuvan tieraivon kohteeksi

    3. 3

      Ystäväni poika ei ole oppinut amiksessa juuri mitään – Onko ammattikoulutus todella näin surkealla tolalla?

    4. 4

      Tämä määrä proteiinia on tarpeeksi, liika voi olla vaaraksi ja kasviproteiinilla pärjää, kunhan tietää mitä tekee – Nämä kahdeksan faktaa sinun täytyy tietää proteiineista

      Tilaajille
    5. 5

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    6. 6

      Mikä Helsingin OP:ssa on vialla? Laina­neuvotteluihin ei pääse, viesteihin ei vastata

    7. 7

      Kokoomuksen ja keskustan ryhmät vakuuttavat luottamusta Soinille – Jaana Pelkonen aikoo olla paikalla äänestyksessä, mutta ei lupaa tukeaan: ”Minullakin on omatunto”

    8. 8

      Arki-ilta raitiovaunussa kääntyi tappeluksi: Ohjaaja Jari Halonen löi humalaista koiranomistajaa nyrkillä naamaan ja sai siitä tuomion

    9. 9

      Suolistomikrobeja uhkaa sukupuutto jos jatkamme syömistä nykyiseen tapaan – Tuhojen korjaaminen saattaa vaatia järeitä toimenpiteitä

    10. 10

      Redi täyttyi uteliaista heti avaamisensa jälkeen – HS näyttää minkälaista kauppakeskuksessa ja sen kattoterassilla on

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    3. 3

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    4. 4

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    5. 5

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    8. 8

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    9. 9

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    10. 10

      Siirtämäänsä autoa tuhonnut hinaus­auton kuljettaja herätti hämmennystä Vantaan Koivu­haassa – auto oli tarkoituskin viedä romutettavaksi, kertoo kuljettaja

    11. Näytä lisää