Politiikka

Sote-valiokunnan keskustalaiset kantelivat puheenjohtaja Kiurusta puhemiesneuvostolle – Kiuru syyttää ongelmista hallituksen pirstaleisia esityksiä

Kantelussa halutaan eduskunnan johdon selvittävän toimenpiteitä, joiden avulla sote- ja maakuntauudistus etenee eduskunnassa. Kirjelmä käsitellään puhemiesneuvoston kokoontuessa syysistuntokauden alussa.

Keskustalaiset kansanedustajat eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa ovat jättäneet valiokunnan puheenjohtajasta Krista Kiurusta (sd) kantelun puhemiesneuvostolle.

Viestissään keskustan kansanedustajat Hannakaisa Heikkinen, Niilo Keränen, Ulla Parviainen, Pekka Puska ja Martti Talja sekä sinisten Vesa-Matti Saarakkala kertovat olevansa huolissaan valiokunnan toimintakyvystä. Kaikki kansanedustajat ovat sote-valiokunnan varsinaisia jäseniä.

He kertovat huolen kohdistuvan erityisesti puheenjohtaja Kiurun toimintaan.

Keskustaedustajat ja Saarakkala sanovat olevansa huolissaan valiokunnan toimintakyvystä ja sote-uudistuksen aikataulusta. He haluavat eduskunnan johdon ryhtyvän selvittämään toimenpiteitä sote-uudistuksen eduskuntakäsittelyn läpi viemiseksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Olemme nyt huolestuneita siitä, millaisia vaikutuksia pidemmällä tähtäimellä on, jos valiokunnan puheenjohtajuutta käytetään oppositiopolitiikan välineenä”, viestissä kirjoitetaan.

Heikkinen sanoo HS:lle, etteivät allekirjoittajat halua ryhtyä rajaamaan mahdollisia toimenpiteitä.

”Edellytämme, että eduskunta ryhtyy selvittävään keinoja, joilla merkittävästi kansalaisen tasaveroisuuteen ja palveluihin vaikuttava sote- ja maakuntauudistus saadaan vietyä eduskuntakäsittelyn läpi”, Heikkinen sanoo HS:lle tekstiviestitse.

Toinen sinisten varsinainen edustaja valiokunnassa, Anne Louhelainen, ei ole viestin allekirjoittajien joukossa, kuten eivät myöskään hallituskumppani kokoomuksen kansanedustajat.

Eduskunnan pääsihteerin Maija-Leena Paavolan mukaan kirjelmässä ”ei ollut sellaista uutta, mikä ei olisi ollut esimerkiksi puhemiehistön tiedossa entuudestaan.”

”Puhemiesneuvoston valtuudet puuttua valiokunnan työskentelyyn ovat rajalliset. Kirjelmä käsitellään puhemiesneuvostossa sen kokoontuessa syysistuntokauden alussa”, Paavola kommentoi HS:lle tekstiviestitse.

Valiokunnan jäsen Sari Raassina (kok) sanoo olleensa tietoinen keskustalaisten hankkeesta mutta ei koe, että kantelukirje puhemiesneuvostolle olisi sopiva toimintatapa. Hän sanoo keskustelleensa asiasta kokoomusta valiokunnassa niin ikään edustavan Sari Sarkomaan kanssa.

”En katso, että haluan tällä tavalla tuoda esille asioita. Mielestäni minun pitää pystyä keskustelemaan ja tekemään asioita yhteistyössä eri ryhmien kanssa jatkossakin”, Raassina sanoo HS:lle.

Raassinan mukaan valiokunnassa on ollut tilanteita, joissa kokousaika on loppunut kesken ja prosessia olisi ”jouhevoittanut” napakampi eteenpäin pääseminen. Hänen mukaansa oleellista on, että valiokunnan työ voi jatkua.

”Olemme päässeet tällä viikolla erittäin hyvin eteenpäin valiokunnassa, ja mielestäni tämä kohta on väärä tehdä tämäntyyppistä prosessia”, Raassina sanoo kirjeestä.

Valiokunnassa istuva vihreiden Outi Alanko-Kahiluoto kertoo, että kirjelmä tuli hänelle yllätyksenä ja järkytyksenä. Hän sanoo olevansa pettynyt keskustan edustajiin ja Saarakkalaan ja nimittää kirjelmää ”matalamieliseksi toiminnaksi.”

”En voi ymmärtää tai hyväksyä heidän toimintaansa enkä voi ymmärtää, miten he kehtaavat toimia tuolla tavalla.”

Syytökset sote-uudistuksen jarruttamisesta johtuvat hänen mielestään hallituksen omasta sisäisestä ristiriidasta.

”Keskusta ja kokoomus eivät ole pystyneet hallituksessa sopimaan siitä, miten he vievät eduskunnassa eteenpäin lehmänkaupalla toisiinsa sidottuja valinnanvapausmallia ja maakuntauudistusta tilanteessa, jossa valinnanvapauslaki on suurissa vaikeuksissa perustuslakivaliokunnassa. Maakuntalaki puolestaan voisi mennä nopeastikin läpi ilman tätä poliittista kytköstä.”

Pattitilanteessa syntipukiksi on hänen mukaansa joutunut sote-valiokunnan puheenjohtaja.

”On uskomatonta, että hallitus pitää ihmisiä niin tyhminä, että he voivat vierittää syyt omasta osaamattomuudestaan yksittäisen kansanedustajan, tässä tapauksessa Krista Kiurun harteille.”

Sote-valiokunnan toiminnan vaikeuksista on raportoitu pitkin kevättä ja kesää. Juhannuksen alla valiokunnan kokous päättyi ilmiriitaan ja valiokuntahuoneesta kantautui huutoa käytävälle. Silloin varapuheenjohtaja Heikkinen sanoi, että Kiuru lopetti kokouksen, vaikka kokouksessa oli tehty kannatettu esitys josta olisi tullut voida äänestää.

Tällaisia tapahtumia on nyt puhemiesneuvostolle annetun viestin mukaan ollut neljä kertaa, viimeksi tämän viikon maanantaina. Kansanedustajien mukaan äänestykset on estetty puhumalla ehdotuksista niin pitkään, että täysistunto on ollut alkamassa, tai niin, että opposition edustajat ovat poistuneet paikalta, jolloin kokous ei ole ollut enää päätösvaltainen.

Puhemiesneuvostolle lähetetyn viestin mukaan Kiuru ei ole noudattanut toimessaan eduskunnan työjärjestystä, kun hän ei ole puuttunut tilanteisiin, joissa keskustelussa ei ole pysytty asiassa.

”Tämä on ilmennyt erityisesti siten, että asiantuntijakuulemisissa ja valiokunnan jäsenten esittämissä kysymyksissä puheenjohtaja ei ole edellyttänyt asiassa pysymisen vaatimusta”, valiokunnan jäsenet kirjoittavat.

Alanko-Kahiluoto myöntää, että puheenvuorot ovat olleet pitkiä ja aika on loppunut usein kesken. Hänen mukaansa tämä kuitenkin johtuu siitä, että käsiteltävät lait ovat niin laajoja. Asian vierestä puhumista hän ei tunnista.

Hän muistuttaa myös, että perustuslakivaliokunta on ollut huolissaan siitä, millaisella kiireellä sote-uudistusta on viety eduskunnassa eteenpäin tällä istuntokaudella.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta jäi perjantaina kesälomalle. Sosiaali- ja terveydenhuoltouudistusta koskevien lakien käsittelyn aikataulu on kiristänyt valiokunnan ja koko eduskunnan tunnelmaa pitkin kevättä. Alanko-Kahiluoto ennustaa, että kirjelmä heikentää valiokunnan työilmapiiriä entisestään.

Aikataulun pitävyydestä ja uudistuksen käsittelystä syyskauden aikana on edelleen epävarmuutta.

”Aika on todella kortilla. En voi kieltää ettenkö olisi huolestunut”, Heikkinen sanoi kokouksen jälkeen.

Oppositiosta on sanottu, ettei hallitus ole tuonut eduskuntaan kaikkia oleellisia kohtia uudistuksen valmistelun suhteen.

”Kun hallituksen materiaalit ovat kasassa, voidaan tietää, mitä on sosiaali- ja terveysvaliokunnan aikataulu”, Kiuru sanoi HS:lle kokouksen jälkeen.

Kiuru julkaisi perjantai-iltana pitkän Facebook-päivityksen, jossa hän otti kantaa keskustalaisten kanteluun. Kiurun mukaan kantelussa yritetään vierittää epäonnistumiset toisten syyksi.

”Yllätykseni olikin suuri, kun huomasin sosiaali- ja terveysvaliokunnan keskustaryhmän ulostulon, missä ei ole tietoakaan hyvätuulisen valiokunnan kokoustunnelmasta tänään”, Kiuru kirjoittaa ja jatkaa:

”Osittain oman joukon yhteishengen lujittamiseksi ja osaksi oman toiminnan virheiden peittämiseksi on helppoa vierittää keinolla millä hyvänsä epäonnistuminen toisten syyksi.”

Kiurun mukaan ongelma on hallituksen tekemissä perustuslain vastaisissa ja pirstaleisissa esityksissä, jotka ovat työllistäneet valiokuntaa.

”Jos hallituksen sote-esitykset olisi valmisteltu normaalia lainvalmistelua noudattaen siten, että ne olisivat sopusoinnussa perustuslain kanssa, mitään ongelmia ei olisi”, Kiuru kirjoittaa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      SAK vetää pois irtisanomisten helpottamista vastustaneen #viimeinenniitti -kampanjan kuvat kovan kritiikin jälkeen

    2. 2

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    3. 3

      Teinityttöjen jengi terrorisoi muita nuoria Espoon kauppakeskuksissa – 13-vuotiaan tytön hiukset sytytettiin tuleen, sivustaseuraajat hurrasivat päähän osuneelle potkulle

    4. 4

      Pikkupojan hampaat reikiintyivät ikenen tasolle – äiti tuomittiin ehdolliseen vankeuteen lapsensa hammashoidon laiminlyönnistä

    5. 5

      Emilia Machucan auto hyytyi liikennevaloihin Espoon Olarissa – Muista autoista mulkoiltiin aggressiivisesti, mutta sitten paikalle kaarsi tyttö mopoautolla

    6. 6

      Korruptio-oikeudenkäynnissä todistanut pietarilainen liikemies ammuttiin maantiellä autosta, jossa oli suomalaiset rekisterikilvet

    7. 7

      Kiinalainen super­tähti ja miljonääri on ollut kateissa kesäkuun alusta – se herättää hämmennystä, sillä Fan Bingbing ei ole arka­luontoinen henkilö Kiinan johdolle

    8. 8

      Rakkaus hiipui muttei kuollut – Näin elvytät väljähtäneen parisuhteen ja rakastut kumppaniisi uudelleen

      Tilaajille
    9. 9

      Arki-ilta, mitä ruoaksi? Tässä viisi helppoa keittoreseptiä, jotka jaksaa valmistaa vielä pitkän päivän päätteeksi

    10. 10

      Uudesta Jokerista julkaistiin ensimmäinen kuva, eikä hahmo näytä yhtään itseltään – kaikkein eniten faneja on silti hämmentänyt Jokerin nimi, johon piiloutuu vitsi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Hinausauton kuljettaja saapui työmaalle ja alkoi tuhota silmittömästi henkilöautoa Vantaalla – ”Minä tempaisin siitä asfaltinpalasella toisen sivuikkunan sisälle”

    3. 3

      Kuka tämän suunnitteli? Arvotalon umpiseinään on puhkaistu yksinäinen ikkuna, taustalla ”jännittävä ja traaginen” tarina

    4. 4

      Emilia Machucan auto hyytyi liikennevaloihin Espoon Olarissa – Muista autoista mulkoiltiin aggressiivisesti, mutta sitten paikalle kaarsi tyttö mopoautolla

    5. 5

      Yli kolmasosa aineesta puuttuu – tutkijat löysivät mysteeriin ratkaisun galaksien välisestä avaruudesta

    6. 6

      Jos seksin määrästä tulee suhteessa riitaa, kannattaa katsoa, ovatko muut asiat kunnossa

    7. 7

      Maija Li Raudaskoski löysi teininä oman paikkansa naisvihaa lietsovasta nettiyhteisöstä, kunnes sai tarpeekseen – Nyt hän kertoo, miksi kuvalaudat ovat vaarallisia

    8. 8

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    9. 9

      Teinityttöjen jengi terrorisoi muita nuoria Espoon kauppakeskuksissa – 13-vuotiaan tytön hiukset sytytettiin tuleen, sivustaseuraajat hurrasivat päähän osuneelle potkulle

    10. 10

      Kammottava näky odotti Rautatientorin käymälässä: Ulostetta, huumeneuloja ja verisiä papereita pitkin poikin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    2. 2

      Mies havahtui hetkeksi hereille vesipuisto Serenassa, mutta jatkoi juhlintaa vielä viikon ympäri Etelä-Suomea – Lopulta mies tajusi rahoittaneensa 10–15 hengen elostelua 12 000 eurolla

    3. 3

      Tytti Peltosen palkka on niin pieni, että se on käytetty kaksi viikkoa ennen tilipäivää – Suomessa on kymmeniätuhansia työssäkäyviä köyhiä

      Tilaajille
    4. 4

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    5. 5

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    6. 6

      Pilapiirros raivoavasta Serena Williamsista tuomitaan rasistiseksi ja vastenmieliseksi – piirtäjä ihmettelee kohua: ”Yhtenä päivänä olet sankari ja toisena hylkiö”

    7. 7

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    8. 8

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    9. 9

      Serena Williams -pilapiirroksesta rasismisyytöksiä saanut lehti iskee takaisin kansikuvallaan: ”Tervetuloa poliittisesti korrektiin maailmaan”

    10. 10

      Helsinkiläinen Vera Nevanlinna lähti retkelle syvälle Nuuksioon ja pysäköi autonsa tienlaitaan – Takaisin tullessa autolla odotti espoolainen sumputus

    11. Näytä lisää
    Uusimmat