Politiikka

Kyselyissä kolmanneksi jämähtäneen keskustan eduskunta­ryhmässä kuplii kritiikki johtoa kohtaan: ”Poliittisen pelisilmän puuttuminen harmittaa”

Erityisesti kokeneemman kaartin sivuuttaminen harmittaa useita HS:n haastattelemia kansanedustajia.

Kannatusmittauksissa selvästi Sdp:n ja kokoomuksen taakse jääneen pääministeripuolue keskustan eduskuntaryhmässä itää kritiikkiä puolueen johtoa kohtaan. HS:n tuoreen gallupin mukaan Sipilän hallitukseen tyytymättömien määrä on kasvanut.

HS:n tavoittamien kriitikkojen mukaan pääministeri Juha Sipilää ympäröi ”jees-porukan” muodostama kupla, jonka läpi eriävät mielipiteet eivät pääse. Ministereille on annettu liian suuri valta, eivätkä eduskuntaryhmät saa juuri muutosehdotuksia läpi, vaikka ryhmässä halu olisi.

Osa johdosta kokee eduskuntaryhmän jopa haittatekijäksi, valittelee eräs kansanedustaja.

”Järjestelmä ei mahdollista muutoksia, kun ministereille on annettu totaalinen veto-oikeus. Ongelma on, että ministeri ei kerää meille ääniä. Eduskuntaryhmä kerää sen vallan, jota ministeri käyttää. Se on jäänyt nyt unholaan.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Viimeisimmän vuoden ajan keskustan kannatuslukemat ovat liikkuneet 15–17 prosentin tietämillä, eikä puolueesta ole pääministeripuolueena puhuttu. Nykyisellään keskustan ryhmä on eduskunnan suurin: kansanedustajia puolueella on 49. Selvää on, että monen kansanedustajan paikka on uhattuna, jos puolueen suosio ei kevääseen mennessä nouse.

Toinen kansanedustaja harmittelee, ettei Sipilä neuvottele juuri puolueen kokeneemman kaartin kanssa. Hänen mukaansa samalla unohtuu puolueen etu, kun johto keskittyy toteuttamaan hallituksen suunnitelmia.

”En minä Sipilää henkilönä arvostele, mutta poliittisen pelisilmän puuttuminen harmittaa. Ja sitä taitoa puolueessa olisi.”

Toisaalta kriittinen siipi ei ole muodostunut pelkästään iän perusteella, sanoo yksi.

”Kyllä nuorissa on kriitikkojakin, mutta he ovat hiljaa oman tulevaisuutensa takia.”

Suurinta tyytymättömyyttä äänestäjäkunnassa herättävät erään kansanedustajan mukaan hallituksen linjaukset aluepolitiikassa ja perusturvan leikkauksessa. Esimerkiksi kriisinhallintakeskuksen siirto ja tuomioistuinviraston perustaminen pääkaupunkiseudulle harmittavat äänestäjiä. Toisaalta perusturvan heikennykset indeksijäädytyksillä kaihertavat köyhän asiaa puolustavia.

Pelkona on, että kenttäväki ja äänestäjät ovat etääntyneet toisistaan, sanoo toinen.

”Jotain ikävää on tapahtunut meidän systeemissä. Puoluehallituksen ihmisten ja toiminnanjohtajien yhteys pätkii äänestäjäkuntaan. Tai sitten on niin, että he niin kovasti haluavat miellyttää puolue-eliittiä.”

Katse pitäisi monen edustajan mukaan nostaa kohti ensi vaalikautta, eikä puhua pelkästään parantuneesta työllisyydestä ja taloustilanteesta. Puoluejohto maalaa erään edustajan mukaan vain isoa kuvaa, muttei kerro, mitä yksilö saa. Äänestäjät olettavat jo valmiiksi, että työllisyyden pitääkin parantua.

Kilpakumppaneista puhuttaessa moni nostaa esille Sdp:n puheenjohtajan Antti Rinteen lupauksen nostaa pienimpiä eläkkeitä sadalla eurolla vuodessa.

”Se on täysin katteeton lupaus, mutta sillä ihmiset saadaan uskomaan, että tuo on paremman huomisen kaveri.”

Yhtenä ilmiönä eduskuntaryhmän sisäisestä hajaannuksesta jotkut nostavat esiin ryhmän sisäiset äänestykset, joskin niiden merkityksestä ollaan montaa mieltä.

Moni äänestys on kuitenkin mennyt tiukalle tai jopa arvalle. Eräs eduskuntaryhmän jäsen sanoo, että esimerkiksi ryhmän varapuheenjohtajaa valittaessa ei äänestetty niinkään tietyn henkilön puolesta vaan toista porukkaa vastaan.

Kyseisessä vaalissa Hanna Kosonen voitti Aila Paloniemen äänin 23–19. Heistä Paloniemeä on pidetty kokeneemman kaartin kriitikkona ja Kososta Sipilän tukijana.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen sanoo tunnistavansa osan ilmiöistä. Esimerkiksi täpäriä äänestyksiä on hänen mukaansa ollut useita.

”Ei kuitenkaan voi sanoa, että olisi ollut joka äänestyksessä sama porukka, joka on äänestänyt niin tai noin. Äänestysten tulosta on kunnioitettu ja menty eteenpäin.”

Kaikkonen sanoo ryhmän olevan sen koon vuoksi hyvin monipuolinen ja että keskustelua syntyy herkästi aiheesta kuin aiheesta. Ryhmä on hänen mukaansa ”hyvin toimintakykyinen”.

Toisaalta vanhemman kaartin kipuilun Kaikkonen myöntää.

”Osa meidän konkareista kokee, että heidän näkemyksiä olisi syytä kuunnella vähän enemmänkin. Omalta osaltani olen koettanut näin tehdäkin.”

Eduskuntaryhmän ja ministeriryhmän välillä vallitsee puolestaan Kaikkosen mukaan ”luova jännite”. Se tarkoittaa hänen mukaan sitä, ettei eduskuntaryhmä ole mikään kumileimasin.

”Kritiikki kantautuu ministeriryhmään, mutta voi olla, että joinain kertoina on viestit liian myöhään menneet eteenpäin.”

Ensi kevään vaalien suhteen tarkempia linjauksia vaaliohjelmaan työstetään Kaikkosen mukaan vielä. Hänen mukaansa kuluva vaalikausi on kulunut työllisyyden parantamisessa ja hallitusohjelman toteuttamisessa. Vaaleissa esillä olevista teemoista Kaikkonen listaa muun muassa perusturvan uudistuksen, työttömyyden alentamisen ja yrittäjyyden edistämisen.

”Varmasti myös konkreettisia, kouriintuntuvia ja ihmisläheisiä tavoitteita tuodaan syksyllä ja talvella esiin. Eläkeläisiäkään unohtamatta”, Kaikkonen sanoo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Keskusta
  • Eduskuntapuolueet
  • Politiikka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Venelaitureita ilman veneen kiinnityspaikkoja, helikopterin laskeutumisalustoja ja kallis rakennustyyli – video ja kuvat näyttävät Turun saariston poliisioperaation kohteet

    2. 2

      Liberia kadotti kontit, joissa oli 88 miljoonan euron arvosta käteistä – se on valtava menetys rutiköyhälle maalle ja paha isku tuoreelle presidentille George Weahille

    3. 3

      Aftonbladet: Pitkän uran tehnyttä ruotsalaisnäyttelijää epäillään 28-vuotiaan naisen murhasta

    4. 4

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    5. 5

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    6. 6

      Sydämen jäykistyminen aiheuttaa nuorten äkkikuolemia – lihakseen kasvava sidekudos voi tuottaa kohtalokkaan rytmihäiriön

      Tilaajille
    7. 7

      Läjäpäin käteistä muovipusseissa, monimutkaisia omistuskytköksiä, kommandopipoisia poliiseja – HS kokosi olennaisimmat tiedot Turun saariston laajasta poliisioperaatiosta

    8. 8

      Airiston Helmen yhteistyökumppani hämmästelee kohua: ”Mitään mustia rahoja ei ole koskaan liikkunut”

    9. 9

      Amerikkalaisnäyttelijä nosti täysin puskista suomalaissarja Sorjosen tämän hetken parhaimmistoon – tuntemattomat näyttelijät mahtavia, ”visuaalinen näyttävyys tyrmäävä”

    10. 10

      Kela: Viranomaisten kuuluu huolehtia ihmisistä – ”On vakava asia, jos lapsiperheellä ei ole riittävästi ruokaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    3. 3

      HS selvitti krp:n operaation kohteena olleen Airiston Helmen omistukset Turun saaristossa – grafiikka näyttää, kuinka yritys on ostanut lukuisia saaria tärkeältä laivaväylältä

    4. 4

      Amerikkalaisnäyttelijä nosti täysin puskista suomalaissarja Sorjosen tämän hetken parhaimmistoon – tuntemattomat näyttelijät mahtavia, ”visuaalinen näyttävyys tyrmäävä”

    5. 5

      Sydämen jäykistyminen aiheuttaa nuorten äkkikuolemia – lihakseen kasvava sidekudos voi tuottaa kohtalokkaan rytmihäiriön

      Tilaajille
    6. 6

      Näinkin voi käydä: Täysiä kaahaava ”sukkahousupyöräilijä” ja kaksi koiranulkoiluttajaa kohtasivat kevyen liikenteen väylällä Espoossa – Sitten kaikki alkoivat kiitellä toisiaan vuolaasti

    7. 7

      Mitä saa perustellusti kysyä työhaastattelussa ja mitä ei? Asiantuntijat kertovat myös, miten oudon kysymyksen voi väistää

    8. 8

      Vastaako sinunkin lapsesi, että äiti siivoaa, kun pyydät häntä raivaamaan lelut huoneestaan? Opettele temppu, jonka avulla lapsi alkaakin siivota itse

    9. 9

      Krp:n rikostarkastaja Turun talousrikostutkinnasta HS:lle: Muovipusseihin sullottu puoli miljoonaa käteistä tukee rahanpesuepäilyä – Rikoksesta epäillään nyt kahta yritystä

    10. 10

      23-vuotias nainen tapettiin Kannelmäessä – Yksi mies otettu kiinni, toista etsitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    6. 6

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    7. 7

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    8. 8

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    9. 9

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    10. 10

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. MM-hopea riitti Fifan yllätysvalintaan, Luka Modric Vuoden pelaaja: ”On suuri kunnia ja kaunis kunnia seistä täällä”
    3. Tunti sitten
    4. Teollisuushalli syttyi palamaan Turussa – asbesti hankaloittaa palon raivausta
    5. Brian Giontan yli 50 miljoonan dollarin NHL-ura päättyi: ”Toiveena oli pelata yksi ottelu liigassa”
    6. Venelaitureita ilman veneen kiinnityspaikkoja, helikopterin laskeutumisalustoja ja kallis rakennustyyli – video ja kuvat näyttävät Turun saariston poliisioperaation kohteet
    7. Tähtien sota -tuottaja Gary Kurtz on kuollut – ”Ilman häntä ei olisi ollut voimaa”
    8. Läjäpäin käteistä muovipusseissa, monimutkaisia omistuskytköksiä, kommandopipoisia poliiseja – HS kokosi olennaisimmat tiedot Turun saariston laajasta poliisioperaatiosta
    9. 2 tuntia sitten
    10. HS selvitti krp:n operaation kohteena olleen Airiston Helmen omistukset Turun saaristossa – grafiikka näyttää, kuinka yritys on ostanut lukuisia saaria tärkeältä laivaväylältä
    11. Liberia kadotti kontit, joissa oli 88 miljoonan euron arvosta käteistä – se on valtava menetys rutiköyhälle maalle ja paha isku tuoreelle presidentille George Weahille
    12. Airiston Helmen yhteistyökumppani hämmästelee kohua: ”Mitään mustia rahoja ei ole koskaan liikkunut”
    13. Aftonbladet: Pitkän uran tehnyttä ruotsalaisnäyttelijää epäillään 28-vuotiaan naisen murhasta
    14. Näytä lisää