Politiikka    |   HS-analyysi

Suomen vaalijärjestelmä korostaa henkilöä, ei puoluetta – Silti poliitikot kiertävät mieluummin toreja räntäsateessa kuin muuttavat vaalitapaa

Henkilökeskeisyys korostuu ensi keväänä, kun viiden viikon sisällä saatetaan käydä jopa kolmet vaalit. Vaikka se on raskasta sekä äänestäjille että ehdokkaille, poliitikoilla ei ole haluja muuttaa vaalitapaa.

Vaalitappiot ja -voitot esitetään usein sipilöiden, soinien ja orpojen onnistumisina tai epäonnistumisina. Eduskuntavaaleista on tullut pitkälti pääministerivaalit ja gallupeissa kysellään, kenen puoluejohtajan kanssa haluaisit lähteä kaljalle.

Politiikan uutisoinnissa muutama poliitikko edustaa puoluettaan. Puolueiden väliset kiistat kuvataan monesti henkilöiden välisinä riitoina. Puolueiden henkilöityminen on sinänsä ymmärrettävää, koska toisilla poliitikoilla on muita enemmän valtaa, politiikkaa tekevät henkilöt ja politiikan tuloksiin vaikuttavat henkilökemiat. Puolueiden ohjelmatkaan eivät synny itsestään, vaan niitä laativat ihmiset.

Henkilön merkitystä lisää median viihteellistyminen ja teknologinen kehitys. Poliitikon on helppo saada omille mielipiteille on huomiota sosiaalisessa mediassa.

Kenties vielä merkittävämpää on silti se, että Suomen vaalitapa korostaa ehdokkaita yli puolueiden. Avoimessa listavaalissa äänestetään puolueen tai valitsijayhdistyksen listan ehdokasta – ei puoluetta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tämä näkyy erityisesti vaalien alla. Huomio keskittyy entistä tiiviimmin puheenjohtajiin ja muutamaan näkyvään ehdokkaaseen. Yksittäisten ehdokkaiden omat tavoitteet korostuvat puolueen tavoitteiden kustannuksella. Äänestäjä ei voi saada varmuutta siitä, että ehdokkaan ajamat asiat olisivat myös puolueen ohjelmassa vaalien jälkeen.

Nykyisessä järjestelmässä on muitakin ongelmia. Yksilön vastuu koko kampanjasta ja erityisesti sen rahoituksesta saattaa tehdä vaaleihin osallistumisesta taloudellisen riskin. Rahoituksen haaliminen puolestaan voi johtaa sidonnaisuuksiin.

Koska puolue ei hoida ehdokkaan markkinointia, hänen on itse kierrettävä vaalipiiriään ja levitettävä sanaa itsestään. Kovaa kilpailua käydään puolueen omien ehdokkaiden välillä.

Jos varsinainen edustaja lähtee muihin töihin kesken kauden, varasijalta nouseva poliitikko saattaa kaiken lisäksi edustaa hyvin erilaista arvomaailmaa.

Vaikka Suomen vaalijärjestelmässä on paljon huonoa, sen hienous liittyy nimenomaan henkilökeskeisyyteen.

Jos ehdokas haluaa tulla valituksi, hänen on pidettävä yhteyttä vaalipiiriinsä, kierrettävä kissanristiäisiä ja olla tavattavissa torilla. Ei vain vaalien alla, vaan myös vaalien välissä.

Tämä on poliitikolle raskasta, mutta äänestäjien ja edustuksellisen demokratian kannalta hyvä asia. On siis ensisijaisesti vaalijärjestelmän syytä, että poliitikon on oltava esillä, jos hän haluaa päästä läpi. Suomen vaalitapa tekee poliitikoista julkkiksia, ei julkkiksista poliitikkoja.

Järjestelmän hyvät ja huonot puolet ovat erityisen selvästi esillä ensi keväänä, kun Suomessa saatetaan järjestää jopa kolmet vaalit viiden viikon sisällä. Sekä taloudellisen riskin että henkilökohtaisen ajankäytön takia on ymmärrettävää, että moni ehdokkuudesta kiinnostunut rajaa osallistumisen vain yksiin vaaleihin.

Äänestäjien kannalta vaalisuma on raskasta siksi, että jokaisessa vaalissa ehdokkaiden läpikäyminen ei ole mikään pikkujuttu.



Politiikan henkilöitymistä länsimaissa tutkineen Åbo Akademin valtio-opin professorin Lauri Karvosen mukaan henkilöitymistä kuitenkin liioitellaan julkisuudessa aika tavalla. Vaikka yksi henkilö voi ratkaista jotkin vaalit, se ei tarkoita sitä, että seuraavissa vaaleissa ilmiö olisi vielä voimakkaampi.

Henkilöityminen on kiihtynyt Suomessa vasta 2000-luvulla. Yksittäisten ehdokkaiden äänimäärät ovat kasvaneet, ja puolueen puheenjohtajan merkitys äänestyspäätöstä tehdessä on vahvistunut.

Yhä useampi suomalainen myös tekee äänestyspäätöksensä ensisijaisesti ehdokkaan eikä puolueen perusteella. Vaalitutkimusten mukaan vuonna 1983 puolue oli määräävä tekijä 52 prosentille, kun ehdokasta korosti 42 prosenttia. Vuonna 2007 luku oli 48 ja ehdokasta piti tärkeämpänä 51 prosenttia.

Yleisesti ottaen Karvosen mukaan yksilökeskeisessä maailmassa henkilöt eivät silti ole syrjäyttäneet puolueiden ohjelmia ja ryhmäidentiteettejä. Populistipuolueiden nousukin on perustunut vahvasti jaetulle ryhmäidentiteetille, ei yksilöllisyyden korostamiselle.

Vaikka poliitikot usein syyttävät mediaa siitä, että se keskittyy henkilöihin asioiden sijaan, poliitikot ovat itse osasyyllisiä henkilökeskeisyyden lisääntymiseen.

Kansanedustajat muuttivat perustuslakia siten, että eduskuntavaalien suurimman puolueen johtaja alkaa vetää hallitusneuvotteluja ja nousee todennäköisesti pääministeriksi. Puolueet kampanjoivat puoluejohtajan kasvoilla ja nostavat tähtiehdokkaita esiin etenkin suurissa vaalipiireissä, koska suosittujen ehdokkaiden toivotaan tuovan ääniä perinteisen äänestäjäkunnan ulkopuolelta.

On puolueissa huomattu sekin, että viestin saa tehokkaammin perille henkilöiden kuin tiedotteiden kautta.

Koska Suomen vaalijärjestelmässä on etua siitä, että poliitikko näkyy julkisuudessa, poliitikoilla on ymmärrettävästi kiusaus tarttua heidän itsensä kritisoimaan viihdejulkisuuteen. Antti Kaikkonen (kesk) on tanssinut televisiossa, eivätkä poliitikkojen parisuhdehaastattelut naistenlehdissä ole harvinaisia.

Viihdejulkisuudessa on puolensa, sillä osa äänestäjistä suhtautuu henkilöitymiseen myönteisesti. Erityisesti oikeistolaiset ja matalasti koulutetut pitävät henkilöitymistä enemmin hyvänä kuin huonona asiana.

Henkilökeskeisyys on silti nähty sen verran suurena ongelmana, että ratkaisuksi on välillä esitetty vaalitavan muutosta. Asia oli viimeksi kunnolla esillä vuonna 2016, kun uusia maakuntavaaleja alettiin suunnitella. Kansanedustajat eivät lämmenneet suljetulle listavaalille.

Suljettu listavaali siirtäisi painoa ehdokkaista puolueisiin ja niiden vaaliteemoihin. Tällaisessa järjestelmässä puolue päättää, missä järjestyksessä ehdokkaat menevät läpi, ja äänestäjä valitsee äänestyskopissa vain puolueen ehdokaslistan. Päävastuu kampanjoista on puolueilla, eikä ehdokkailla.

Suljettu listavaali ratkaisisi paisuneiden kampanjoiden ongelman ja keventäisi vaalikampanjointia, koska henkilökohtaiseen kampanjointiin ei olisi niin suurta tarvetta. Ensi kevään vaalisuma olisi ehdokkaille ja äänestäjille tällaisessa järjestelmässä kevyempi kokemus.

Maailmalla trendi on silti ollut se, että suljettuja listavaaleja on avattu. Ruotsissa äänestäjä voi nykyään puolueen äänestämisen lisäksi muuttaa puolueiden tekemän ehdokaslistan järjestystä.

Valtio-opin professori Kimmo Grönlund Åbo Akademista on pitänyt esillä ideaa siitä, että Suomen nykyiseen vaalitapaan tehtäisiin pieni muutos: ehdokkaan äänestysmahdollisuuden rinnalle tuotaisiin mahdollisuus äänestää pelkkää puoluetta.
Malli voisi tehdä kampanjoinnista hieman nykyistä puoluekeskeisempää. Grönlundin mukaan tällaisessa muutoksessa mikään puolue ei häviäisi, mutta äänestysaktiivisuus voisi kasvaa. Vaikeus löytää oma ehdokas on merkittävä syy jättää äänestämättä.

Grönlund ei usko, että Suomessa voitaisiin ottaa käyttöön suljettu listavaali, koska se olisi poliittisesti erittäin vaikea päätös.

Yhdestä maailman henkilökeskeisimmästä vaalitavasta ollaan sittenkin haluttomia luopumaan, koska Suomessa äänestäjällä on enemmän valtaa kuin monessa muussa maassa. Suljettuun järjestelmään siirtyminen tarkoittaisi äänestäjän vallan siirtämistä puolue-eliiteille.

Poliitikot mieluummin tapaavat kansalaisia torilla räntäsateessa kuin jäävät historiaan kansanvallan kaventajina.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Vaalit
  • HS-Analyysi
  • Oona Lohilahti

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Miten te suomalaiset oikein selviätte hankalan luonteenne kanssa?”– Kiinalaiset rakastuivat sosiaalisesti kömpelöön Mattiin, joka välttelee ihmisten kohtaamista

    2. 2

      Kuplavolkkarin nimi oli Jenny, ja sen lokasuojassa kulki maailmalle jotain poikkeuksellista – Kolme suomalaista taltioi Tšekkoslovakian miehitystä 1968, ja nyt HS näyttää ainutlaatuisen materiaalin

      Tilaajille
    3. 3

      Turun puukotuksen vuosi­päivä toi Turkuun kaksi mielen­ilmausta ja mellakkapoliiseja – uusnatsien päälle heitettiin kulkueessa hedelmiä

    4. 4

      Suomalaismiehen epäillään joutuneen yli 30 miljoonan euron arvoisen bitcoin-kavalluksen uhriksi – Huijauksen taustalla on thaimaalaisia julkkiksia ja pankkien laiminlyöntejä

    5. 5

      Jätkäsaaren suunnittelussa tehtiin suuri virhe

    6. 6

      Huippuyliopisto MIT:n tutkijat onnistuivat katkaisemaan spagetin kahteen osaan – ei ole niin helppoa kuin luulisi, sillä spagettimysteeri on kalvanut fyysikoita vuosikymmeniä

    7. 7

      Solakka mies, joka myi huumeita, lakanoita ja seuraansa – Jari Sillanpään hovihankkija rakasti huippuhotelleja ja kärähti lapsipornosta

      Tilaajille
    8. 8

      YK:n entinen pääsihteeri Kofi Annan on kuollut

    9. 9

      ”Minut yllättää yhä, etteivät ihmiset tajua: ohitus ei lähde takapuskurista” – HS ajoi 700 kilometriä nopeusrajoitusten mukaisesti ja selvitti, kuinka suomalaiset ohittelevat

    10. 10

      The New York Times: Shorttaajat tienasivat miljardin Elon Muskin tunteellista haastattelua seuranneella Teslan pörssisukelluksella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuplavolkkarin nimi oli Jenny, ja sen lokasuojassa kulki maailmalle jotain poikkeuksellista – Kolme suomalaista taltioi Tšekkoslovakian miehitystä 1968, ja nyt HS näyttää ainutlaatuisen materiaalin

      Tilaajille
    2. 2

      Huippuyliopisto MIT:n tutkijat onnistuivat katkaisemaan spagetin kahteen osaan – ei ole niin helppoa kuin luulisi, sillä spagettimysteeri on kalvanut fyysikoita vuosikymmeniä

    3. 3

      Jätkäsaaren suunnittelussa tehtiin suuri virhe

    4. 4

      Solakka mies, joka myi huumeita, lakanoita ja seuraansa – Jari Sillanpään hovihankkija rakasti huippuhotelleja ja kärähti lapsipornosta

      Tilaajille
    5. 5

      Maailman pahamaineisin huumepomo on vangittuna Manhattanin ytimessä, ja hänen oikeudenkäyntinsä pysäyttää säännöllisesti New Yorkin liikenteen

    6. 6

      ”Minut yllättää yhä, etteivät ihmiset tajua: ohitus ei lähde takapuskurista” – HS ajoi 700 kilometriä nopeusrajoitusten mukaisesti ja selvitti, kuinka suomalaiset ohittelevat

    7. 7

      ”Miten te suomalaiset oikein selviätte hankalan luonteenne kanssa?”– Kiinalaiset rakastuivat sosiaalisesti kömpelöön Mattiin, joka välttelee ihmisten kohtaamista

    8. 8

      Väitöstutkimus tarjoaa uuden selityksen talvisodan ihmeelle: Suomalaiset taistelivat uhrautuvasti, koska he halusivat turvata lastensa tulevaisuuden

    9. 9

      Tapio Pesola näyttäisi lapsilleen mielellään maailmaa, mutta hän ei lennä vapaa-ajalla: ”Vaikka söisi koko vuoden vegaaniruokaa, ei pysty kompensoimaan kaukomatkojen päästöjä”

    10. 10

      Suomalaismiehen epäillään joutuneen yli 30 miljoonan euron arvoisen bitcoin-kavalluksen uhriksi – Huijauksen taustalla on thaimaalaisia julkkiksia ja pankkien laiminlyöntejä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Toimittaja ja kirjailija Perttu Häkkinen on kuollut – Flow-festivaalilla pidettiin hiljainen hetki

    2. 2

      Yali Liu hämmästyi, kun suomalaiskollegat ottivat lounaspuheet tosissaan – Kolme Suomessa työskentelevää ulkomaalaista kertoo, miten me teemme töitä

      Tilaajille
    3. 3

      Tutkijat selvittivät liikunnan vaikutuksia mielen­terveyteen ja yllättyivät runsaasti liikkuvien tuloksista

    4. 4

      Hermostunut polkupyöräilijä pysäytti Onnibusin keskelle Mannerheimin­tietä, poliisi nuhteli osapuolet – ”Minusta oli täydellisen perusteltua jäädä kaistalle”

    5. 5

      ”Tule kotiin <3”, kirjoitti Eveliina Rimpeläinen – Sitä ennen hänen miehensä humalainen kaahailu oli katkennut piikkimattoon ja epäilyyn poliisin murhan yrityksestä

      Tilaajille
    6. 6

      Solakka mies, joka myi huumeita, lakanoita ja seuraansa – Jari Sillanpään hovihankkija rakasti huippuhotelleja ja kärähti lapsipornosta

      Tilaajille
    7. 7

      Festareiden silmiinpistävät: Flow’hun kultaisiin legginseihin pukeutuneet miehet: “Missään muualla kuin Mummotunnelissa mua ei ole kähmitty näin paljon”

    8. 8

      Genovan alueelle julistettiin vuoden hätätila tiistain siltaromahduksen vuoksi – Video näyttää täpärän pelastumisen

    9. 9

      Helsinkiläiskoulu jakoi oppilaat eri ryhmiin sukupuolen mukaan – Jenni Korkeaojan lapsi lähti tunnille, jonka nimi on lukujärjestyksessä ”Pojat”

    10. 10

      Niklas nosti 2 000 euron pikavipin, hyppäsi bussiin ja pelasi rahat loppuun työmatkalla – ”Unelmien toimiala” takoo satumaisia tuottoja mutta jättää jälkeensä rumia tarinoita

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. HS:n miniristikossa esiintyy tänään rakastettu kuningatar – Ratkaisetko ristikon?
    3. YK:n entinen pääsihteeri Kofi Annan on kuollut
    4. Jari Tervon Aamenessa rasistinen taksikuski kyttää liberaalia naispappia – teos kritisoi vieraskammoa
    5. Esa-Pekka Salosen juhlakonsertti rikkoi vanhat kaavat – esityksen juonsi Paula Vesala, jolle Salonen jutteli kuin hyvälle kaverille
    6. Paha rallionnettomuus teki F1-kuljettaja Robert Kubicasta lähes yksikätisen: ”En voi tehdä asioita kuten ennen, ja se koskee ajamisen lisäksi muutakin elämää”
    7. Turun puukotuksen vuosi­päivä toi Turkuun kaksi mielen­ilmausta ja mellakkapoliiseja – uusnatsien päälle heitettiin kulkueessa hedelmiä
    8. Elisabeth Rehn HS:n haastattelussa edes­menneestä ystävästään Kofi Annanista: ”Hänelle oli tärkeää, että muistetaan ne uhrit, jotka eivät olleet sotia aloittaneet”
    9. Vain David Hockney on uskaltanut kohdata Picasson – Samalla hän pääsi etenemään taiteessaan hedonististen mieli­kuvien mestariksi
    10. Blockfestin perjantain pääesiintyjä Post Malone venytti genren rajoja ja soitti lavalla akustista kitaraa – Fintelligens ja Kapasiteettiyksikkö juhlistivat vanhan koulukunnan hiphopia
    11. Tunti sitten
    12. Krokotiilit, keihäsrauskut, meduusat ja hampurilaiset – Aasian kisojen uimarit eivät pienestä hätkähdä: ”Vanhempani pelkäävät, että minut syödään”
    13. Näytä lisää