Politiikka

Sdp kutsuu opposition koolle Soinin aborttikannanottojen takia – yksi vaihtoehto on mittauttaa hallituksen luottamus eduskunnassa

Sdp:n mukaan ulkoministeri Timo Soinin aborttikannanotot ovat koko hallituksen kysymys.

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman sanovat, ettei ulkoministerin Timo Soinin (sin) lausunnoissa ole enää kysymys vain hänen omasta roolistaan vaan koko hallituksesta.

”Se ei vain passaa, että Suomesta lähtee sellaista viestiä”, Rinne sanoi Lohjalla Sdp:n kokouksessa.

Viime viikolla Soini ylisti blogissaan Argentiinaa, jossa senaatti kaatoi maan tiukkaa aborttilainsäädäntöä höllentämään pyrkineen lakiesityksen. Monet kansanedustajat ja ministerit ovat tuominneet Soinin kannanoton Suomen linjan vastaisena.

Soini myös osallistui toukokuussa virkamatkallaan Kanadassa abortinvastaiseen tilaisuuteen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Sdp aikoo kutsua oppositiopuolueet koolle keskustelemaan siitä, tulisiko Soinin lausunnoista tehdä eduskunnalle välikysymys. Välikysymyksellä tarkoitetaan menettelyä, jonka avulla selvitetään nauttiiko hallitus yhä eduskunnan luottamusta.

”Kysymyksenä on ollut, että pitääkö nyt äänestää Soinin luottamuksesta. Meidän näkemyksen mukaan nyt on kysymys koko hallituksen linjasta. Hyväksyykö hallituspuolueet sen, että ulkoministeri voi toistuvasti esiintyä Suomen linjan vastaisesti?” Lindtman sanoi.

Rinteen mukaan oppositiopuolueiden kanssa tullaan pohtimaan sitä, onko välikysymys oikea tapa selvittää Suomen ulkopoliittista linjaa.

”Kun se selviää, nähdään, lähdetäänkö välikysymykseen ja ketkä lähtevät”, Rinne sanoi.

Hän ei antanut selkeää vastausta siitä, onko Sdp valmis tekemään välikysymyksen yksin. Demarinuoret ehdottivat tänään, että Soinin luottamuksesta tehdään välikysymys.

Välikysymyksen tekemiseen tarvitaan vähintään 20 kansanedustajaa.

Soini itse sanoi tiistaina, että hänen kantansa ”elämän pyhyyteen” ollut sama jo 30 vuotta, eikä se muutu. Hän on myös vastannut oikeuskanslerille kanteluista, joita hänen Kanadan-matkastaan tuli.

Sdp ei ole tyytyväinen pääministeri Juha Sipilän (kesk) reaktioihin asiaan liittyen. Sipilä kertoi aiemmin tänään, että hänellä riittää edelleen luottamusta Soiniin.

Kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelän (sdp) mukaan Sipilä on ”pessyt kätensä sanomalla, etteivät lausunnot edusta hallituksen kantaa”.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    2. 2

      Ylivelkaisen vanhemman kuolema sekoitti elämäni ja ajoi minut työttömäksi

    3. 3

      Amerikkalais­nuoret imevät nyt myrkkyä muisti­tikusta – Sähkö­tupakka Juulista tuli trendi­pahe, jota myyjä pitää petollisena: ”Se pilaa kaiken”

      Tilaajille
    4. 4

      Kun kirjailijasta tehtiin ennustaja: Ilkka Remes kirjoitti Turun saariston ratsiasta jo vuosia sitten, ja se tuskin oli vahinko

    5. 5

      Kiira Korven tilitys entisistä valmentajistaan on karua luettavaa: ”Jälkeenpäin on ollut pysäyttävää tajuta, kuinka pahoin voin”

    6. 6

      Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

    7. 7

      Maailman majakka himmeni – Onko YK:lla tulevaisuutta Trumpin jälkeen?

    8. 8

      Räppärit Redrama, Paleface ja Tommy Lindgren kyllästyivät ”valkoisen miehen kriisiin” ja Sipilän hallitukseen – ne saavat kyytiä uudella albumilla

    9. 9

      Ajatus­hautomo Libera yrittää kaataa ay-liikkeelle pyhän asian: ”Yleis­sitovuus aiheuttaa monen­laista haittaa Suomen taloudelle”

    10. 10

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    2. 2

      Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

    3. 3

      Friteerattuun kanaan erikoistunut pikaruokaketju Kentucky Fried Chicken tulee Suomeen

    4. 4

      OP aloittaa kuuttatuhatta työntekijää koskevat yt-neuvottelut – Tarkoitus ei ole päästä säästöihin irtisanomisilla, vakuuttaa pääjohtaja Ritakallio

    5. 5

      Harvinainen geneettinen ”lottovoitto” venytti Shawn Bradleyn 229-senttiseksi – sen pidemmäksi ei terve ihminen juuri kasva

    6. 6

      Isä jää varjoon, kun lapsi valitsee äidin – Suosikki­asetelmalle on luonnolliset syynsä, ja näin se puretaan

      Tilaajille
    7. 7

      Työttömät kantavat metsässä puita ilman palkkaa, mutta onko siitä ihmelääkkeeksi Suomen ongelmiin? ”Hyödyllisiä töitä, joita kukaan ei muuten tekisi”

      Tilaajille
    8. 8

      Kyllä, Lily Allen tilasi naisprostituoidun ja harrasti seksiä Liam Gallagherin kanssa – mutta hänen muistelmissaan on kyse paljon isommista asioista

    9. 9

      Häräntappoaseen kirjoitti 17-vuotias tyttö – sellaista ei tänä päivänä nähtäisi, eikä nähdä

    10. 10

      Vaihtokuvat näyttävät, kuinka venäläisen liikemiehen ja Airiston Helmen hankkimat alueet ovat muuttuneet vuosien saatossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    3. 3

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    4. 4

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    5. 5

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    6. 6

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    7. 7

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta
    3. Ensimmäiset puoli vuotta Elina Ukkonen vietti lattialla – Tällaista on arki, kun pienten kaksosten vanhemmille syntyy toiset kaksoset Tilaajille
    4. Räppärit Redrama, Paleface ja Tommy Lindgren kyllästyivät ”valkoisen miehen kriisiin” ja Sipilän hallitukseen – ne saavat kyytiä uudella albumilla
    5. Ylivelkaisen vanhemman kuolema sekoitti elämäni ja ajoi minut työttömäksi
    6. Kiira Korven tilitys entisistä valmentajistaan on karua luettavaa: ”Jälkeenpäin on ollut pysäyttävää tajuta, kuinka pahoin voin”
    7. Ihmisten yhteistyö­kyvyn salaisuus löytyy kasvatuksesta – Kun lasta hoitavat muutkin kuin äiti, kehittyy myös kyky myötätuntoon Tilaajille
    8. Kun kirjailijasta tehtiin ennustaja: Ilkka Remes kirjoitti Turun saariston ratsiasta jo vuosia sitten, ja se tuskin oli vahinko
    9. Maailman majakka himmeni – Onko YK:lla tulevaisuutta Trumpin jälkeen?
    10. Ajatus­hautomo Libera yrittää kaataa ay-liikkeelle pyhän asian: ”Yleis­sitovuus aiheuttaa monen­laista haittaa Suomen taloudelle”
    11. Amerikkalais­nuoret imevät nyt myrkkyä muisti­tikusta – Sähkö­tupakka Juulista tuli trendi­pahe, jota myyjä pitää petollisena: ”Se pilaa kaiken” Tilaajille
    12. Näytä lisää