Politiikka

Nämä tiet ja radat valtio haluaa pitää parhaassa kunnossa – ministeriön luonnos runkoverkoksi valmistui

Runkoverkon ylläpitoon varattaisiin valtion kassasta vuosittain yli 400 miljoonaa euroa.

Liikenne- ja viestintäministeriö (LVM) on julkaissut ehdotuksensa tie- ja rataosuuksista, joiden kunnossapitoon valtio käyttää tulevaisuudessa erityisen paljon huomiota. Hangosta Inariin ulottuvaan niin kutsuttuun runkoverkkoon kuuluisi noin 4 300 kilometriä maanteitä ja lähes 3 200 kilometriä rautatietä.

Runkoverkkoon kuuluvat tie- ja rataosuudet näkyvät oheisessa kuvassa:


Käytännössä runkoverkosto yhdistää suurimmat kaupungit ja elinkeinoelämän kannalta tärkeimmät liikenteen solmukohdat. LVM:n ehdotukseen sisältyvät väylät ovat pääosin myös Suomen vilkkaimmin liikennöityjä tie- ja rataosuuksia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

LVM ei esitä uusien tie- tai rataosuuksien rakentamista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ehdotuksen tavoitteena on, että pitkän matkan liikenne keskeisillä väylillä sujuisi jouhevammin ja turvallisemmin.

Runkoverkkoon kuuluvilla maanteillä nopeusrajoitukset olisivat vähintään 80 kilometriä tunnissa ja moottoriteillä 120 kilometriä tunnissa. Liikennettä hidastavia liittymiä on vähemmän ja ohituspaikkoja enemmän.

Runkoverkon junaradoilla henkilöliikenteen nopeusrajoitus olisi vähintään 120 kilometriä tunnissa. Tavaraliikenteen nopeusrajoitus vähintään 80 kilometriä tunnissa ja suurin sallittu akselipaino vähintään 22,5 tonnia.

Tavoitteena on kuitenkin, että maantie- ja junaliikenne toimisi selvästi vähimmäisvaatimuksia nopeammin: rautateiden henkilöliikenteelle tavoitenopeus on 140–160 ja tavaraliikenteelle 100 kilometriä tunnissa. Maanteillä tavoitteena on nostaa nopeusrajoitukset 100 kilometriin tunnissa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ilmaiseksi tavoitteisiin ei päästä. LVM:n arvion mukaan runkoverkkoon kuuluvien tie- ja rataosuuksien ylläpitoon ja pieniin parannuksiin tarvittaisiin vuosittain 440 miljoonaa euroa.

LVM:n arvion mukaan valtaosa sen ehdottamista maanteistä täyttää jo nykyisellään minimitavoitteet. 1 800 kilometrin verran teitä tarvitsee pieniä parannustöitä. Noin 300 tiekilometrillä on merkittäviä puutteita esimerkiksi turvallisuuden osalta.

Rataverkosto vastaa jo pääosin nopeudelle ja akselipainolle asetetut tavoitteet, mutta sielläkin rahaa tarvitaan ylläpitoon ja pienin parannustöihin kuten tasoristeysten turvallisuuden parantamiseen.

Oikaisu 20.8.2018 klo 18:02: Karttaa korjattu niin, että ehdotettu runkoverkko ulottuu Helsingistä Inariin asti eikä pääty Ivaloon.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Liikenne
  • LVM
  • Rautatiet
  • Tiet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Entinen kuntapoliitikko Saido Mohamed nosti ulkomailla asuneen siskonsa lapsilisiä vuosien ajan – Törkeästä rahanpesusta yli vuoden ehdollinen tuomio

    2. 2

      Renessanssipalatsi rapistui pöyristyttävään kuntoon keskellä Helsinkiä – Omistajalla ei ole varaa 1800-luvulla rakennetun arvotalon korjauksiin

    3. 3

      Siivooja pyyhki samalla rätillä vessan­pönttöä ja juoma­laseja – Hitiksi noussut video luksush­otelleista pöyristyttää Kiinassa

    4. 4

      Poliisi: Kehä I:n liikenne länteen päin poikki peräänajon takia Vihdintien kohdalla

    5. 5

      ”Yksilökeskeisyys” ja ”hedonistinen kulttuuri” – Poliitikot selittävät huolestuttavaa väestöennustetta ajan hengellä

    6. 6

      Uni oli pelottava, ja siinä kuusivuotias Patrick Tiainen rakasti poikaa – Tiainen nousi karismaattisen seurakunnan johtoon, uskoi Jumalan eheyttävän hänet ja myönsi lopulta, että uni oli totta

      Tilaajille
    7. 7

      14-vuotias halusi kysyä tuomareilta, miksi hänet oli viety lastenkotiin – Oikeus hylkäsi toiveen, lapsi valitti asiasta ja voitti

    8. 8

      Helsingin protestointi ei saanut ministeriä heltymään – Pelastuskoulu lakkaa Helsingissä ja koulutus siirtyy kokonaan Kuopioon

    9. 9

      Kaksoset oli jo annettu Katja Korhosen rinnalle, kun hoitaja nappasi pojan ja vei pois – Pian äiti silitti heiveröistä selkää ja toivoi, että lapsi saisi elää

      Tilaajille
    10. 10

      Tänään kumottiin 130 vuotta vanha päätös, eikä kilo enää perustu tarkoin varjeltuihin malli­punnuksiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies hyppäsi Pitkältäsillalta ja kuoli – ”Oli ilmeisesti halunnut näyttää, että pystyy uimaan kylmässä vedessä”

    2. 2

      Uni oli pelottava, ja siinä kuusivuotias Patrick Tiainen rakasti poikaa – Tiainen nousi karismaattisen seurakunnan johtoon, uskoi Jumalan eheyttävän hänet ja myönsi lopulta, että uni oli totta

      Tilaajille
    3. 3

      Miksi autojen keskipaikan kohdalla on möykky, joka tekee keskipaikka­matkustuksen epämukavaksi?

    4. 4

      Marco Bjurström vaikenee tanssikoulunsa hyväksikäyttö­epäilyistä – Alan veteraani Anitra Ahtola tuomitsee tapauksen: ”En hyväksyisi omassa koulussani”

    5. 5

      14-vuotias halusi kysyä tuomareilta, miksi hänet oli viety lastenkotiin – Oikeus hylkäsi toiveen, lapsi valitti asiasta ja voitti

    6. 6

      Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan

      Tilaajille
    7. 7

      Floridan tiukoissa vaaleissa ajauduttiin 8,3 miljoonan äänen käsilaskentaan ja oikeuden­käynteihin – ”Olemme tehneet itsemme naurun­alaisiksi koko maailman edessä”

    8. 8

      Alvar Aallon suunnittelema sellutehdas oli tuomittu tuhoon, mutta sitten suuri johtaja lausui yllättävät sanat – Pelastus löytyi puun ihmeaineesta, joka saattaa pian tuottaa enemmän kuin sellu  

    9. 9

      Sdp ottaa kaulaa kokoomukseen, vihreiden lasku pysähtyi – Häämöttääkö ensi keväänä punavihreän blokin ”sisällissota”?

    10. 10

      Viranomainen tarkasti Meilahden sairaalan: leikkausosastolla raadetaan niin äärirajoilla, että siitä aiheutuu vaaraa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Siivooja Aino-Maija Leinonen näki keskiluokkaiset kodit ja päätti elää toisin – ”Kaikkien lempiväri on valkoinen ja kaikilla on samat esineet”

      Tilaajille
    2. 2

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    4. 4

      Suorakulmaisen jäävuoren mysteeri selvisi Etelämantereella

    5. 5

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    6. 6

      Syvällä Lapin erämaassa kulkee natsi-Saksan viimeinen puolustuslinja, ja nyt sieltä löytyi salaperäinen vankileiri

      Tilaajille
    7. 7

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    8. 8

      Helsingissä kuultiin ”Islannin ihmeestä”: Nuorten juominen, tupakointi ja huumeiden­käyttö laskivat dramaattisesti, koska vanhempien asenteet ja käytös muuttuivat

    9. 9

      ”Täällä tulee törmäys sitten” – 130-metrinen norjalainen sotalaiva törmäsi säiliöalukseen monista varoituksista huolimatta, käy ilmi lauantaina julkaistulta äänitteeltä

    10. 10

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön sekä uutis­sivuston ja buukkasi niiden avulla kiertueen ilman yleisöä – nyt hän selittää tekoaan Twitterissä

    11. Näytä lisää