Politiikka

Nuorisosäätiö kirjaa omaisuudestaan alas 80 prosenttia – ”Säätiön 50 miljoonan taseesta puhallettu neljässä vuodessa 40 miljoonaa euroa”

Vuokra-asuntoja omistavan säätiön johto vakuuttaa, että vuoden 2017 taseen jättimäinen alaskirjaus ei välittömästi vaikuta 5 000 vuokralaisen asemaan. Säätiössä oltiin jo allekirjoittamassa virheellistä tasetta vuodelta 2017.

Keskustataustainen Nuorisosäätiö on menettänyt muutamassa vuodessa omaisuudestaan kymmeniä miljoonia euroja, selviää säätiön valmisteilla olevasta 2017 taseesta. Säätiö kirjaa viime vuodelta omaisuuttaan alas 40 miljoonaa euroa, joka tarkoittaa 80 prosentin alaskirjausta vuoden 2016 luvuista.

Säätiön nykyjohto vakuuttaa, että alaskirjaus ei välittömästi vaikuta noin 5 000 nuoren asemaan, jotka asuvat markkinatasoa edellisemmin säätiön asunnoissa. Säätiön tarkoituksena on tukea nuorten kaupunkilaisten asumista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Omaisuuden alaskirjaus taseessa tarkoittaa, että varaudumme 40 miljoonan euron tappioihin, jotka ovat syntyneet tai syntyvät”, Nuorisosäätiön toimitusjohtaja Kimmo Pihlman sanoo.

Vuonna 1961 perustettu yleishyödyllinen Nuorisosäätiö ehti kartuttaa yli 50 vuodessa taseeseensa noin 50 miljoonan euron varallisuuden eli puskurin.

”Nyt säätiön 50 miljoonan taseesta puhallettu neljässä vuodessa 40 miljoonaa euroa”, Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtaja Jari Laine huokaa. Puskuri on nyt käytännössä syöty.


Puhalluksella Laine tarkoittaa entisen johdon eli toimitusjohtaja Aki Haaron ja hallituksen puheenjohtajan Perttu Nousiaisen tekemiä liiketoimia. Kesäkuussa selvisi, että poliisi epäilee keskustataustaisen Nuorisosäätiön vanhaa johtoa ainakin miljoonien eurojen hävittämisestä säätiön varallisuudesta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Poliisin epäilyjen mukaan Nuorisosäätiön varallisuutta on kiertänyt säätiön entiselle johdolle eli Haarolle ja Nousiaiselle säätiön näkökulmasta epäedullisten kauppojen ja vuokrasopimusten avulla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Keskikesällä Nuorisosäätiön uusi johto epäili, että kaksikon tekemien epäedullisten kauppojen loppusumma saattaa paisua kymmeniin miljooniin euroihin riippuen siitä, millä hinnalla säätiö saa realisoitua kalliita ostoksiaan ja purettua sopimuksia. Nyt summa on täsmentynyt 40 miljoonaan euroon.

Nykyjohdon mukaan Nuorisosäätiö kävi hyvin lähellä kaatumista kesällä. Jos pelastusoperaatioon ei olisi ryhdytty, niin kyse olisi ollut ”päivistä tai korkeintaan viikoista”.

Vuosia vaiennut Nuorisosäätiön toimitusjohtaja ja asiamies Aki Haaro on kiistänyt väärinkäytösepäilyt. ”En ole hyötynyt Nuorisosäätiön omaisuudesta”, Haaro viestitti elokuun alussa.

Hallituksen puheenjohtaja Jari Laine kertoo, että alaskirjauksista 20 miljoonaa euroa on kiinteistöjen arvoa ja toinen 20 miljoonaa euroa on Nuorisosäätiön antamien lainojen alaskirjausta. Nuorisosäätiö on siis ostanut kiinteistöjä ylihintaan ja hävittänyt lainasaamisten dokumentteja, nykyjohto arvioi.

Suurimmat ulkomaantappiot eli 20 miljoonaa euroa ovat syntyneet Virossa. Esimerkiksi niin sanottuun Piritan-hankkeeseen on uponnut 13 miljoonaa euroa, Pihlman kertoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ylen tutkivan journalismin ohjelma MOT kertoi alkuviikosta, että Nuorisosäätiö maksoi Piritan tontin kahteen kertaan. Samalla Nuorisosäätiön rahaa meni konsulttipalkkioina pöytälaatikkoyhtiöihin ja talousrikoksista tuomituille liikemiehille.

Suomessa tappioita on synnyttänyt muun Lahden Hämeenkatu 24:n asuintalo, josta Nuorisosäätiö maksoi kahdeksan miljoonaa euroa, vaikka kiinteistön arvo oli neljä miljoonaa euroa. Talo ehti olla väärin kirjattuna taseeseen vuodesta 2014 alkaen.

Lahdessa Nuorisosäätiön omistuksessa on myös As oy Lahden Aleksanterinkatu 5, jonka käräjäoikeus asetti konkurssiin heinäkuussa. Sen tappioiksi Nuorisosäätiön nykyjohto arvioin noin kymmenen miljoonaa euroa.

Helsingissä tappioita tulee keskustan osoitteessa Lastenkodinkatu 5 olevasta ”kehityskohteesta”. Nuorisosäätiö maksoi viime vuonna ostetusta kiinteistöstä 5–6 miljoonaa euroa ylihintaa.

Jari Laine kertoo, että Nuorisosäätiössä oltiin jo allekirjoittamassa viime vuoden tilinpäätöstä ja tasetta kesän alussa. Allekirjoitukset kuitenkin lykkääntyivät, ja Viron luvut ja muut tappiot mukaan lukien alaskirjauksia tuli lopulta 40 miljoonaa euroa.

Fakta

Nuorisosäätiö on kiinnostanut poliisia ennenkin


 Edellisen kerran poliisi sekä Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) tutkivat Nuorisosäätiötä niin sanotun vaalirahakohun yhteydessä kymmenisen vuotta sitten. Tuolloin PRH teki lopulta poliisille ilmoituksen epäilemästään luottamusaseman väärinkäytöstä Nuorisosäätiössä.

 Hovioikeus tuomitsi entisen Nuorisosäätiön hallituksen jäsenen ja keskustan hallintopäällikön Aki Haaron luottamusaseman väärinkäytöstä.

 Haaro oli nuorisosäätiön hallituksen jäsenenä ollut jakamassa keskustalaisille vaalitukia säätiön varoista, mikä oli vastoin julkisia tukia nauttineen säätiön sääntöjä. Haaro siirtyi Nuorisosäätiön asiamiehen paikalle vuonna 2010.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rikosepäilyt

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      14-vuotias halusi kysyä tuomareilta, miksi hänet oli viety lastenkotiin – Oikeus hylkäsi toiveen, lapsi valitti asiasta ja voitti

    2. 2

      Kohta kilo ei ole enää entisensä – Tänään kumotaan 130 vuotta vanha päätös, eikä kilo enää perustu tarkoin varjeltuihin mallipunnuksiin

    3. 3

      Suomen tulevaisuus vaikuttaa nyt aiempaa synkemmältä – Kahdeksan grafiikkaa näyttää uuden väestöennusteen madonluvut

    4. 4

      Uni oli pelottava, ja siinä kuusivuotias Patrick Tiainen rakasti poikaa – Tiainen nousi karismaattisen seurakunnan johtoon, uskoi Jumalan eheyttävän hänet ja myönsi lopulta, että uni oli totta

      Tilaajille
    5. 5

      Miksi autojen keskipaikan kohdalla on möykky, joka tekee keskipaikka­matkustuksen epämukavaksi?

    6. 6

      Maanomistaja haluaa kaataa ”rumaksi käyneen” 400-vuotiaan tammen Espoossa – Maria Ahlgren kertoo nyt, miksi puun on oikeasti aika lähteä

    7. 7

      Alvar Aallon suunnittelema sellutehdas oli tuomittu tuhoon, mutta sitten suuri johtaja lausui yllättävät sanat – Pelastus löytyi puun ihmeaineesta, joka saattaa pian tuottaa enemmän kuin sellu  

    8. 8

      Kaksoset oli jo annettu Katja Korhosen rinnalle, kun hoitaja nappasi pojan ja vei pois – Pian äiti silitti heiveröistä selkää ja toivoi, että lapsi saisi elää

      Tilaajille
    9. 9

      ”Dinnerille öbaut kasilta?” – Anglismien tunkeutumista suomen kieleen ei voi estää, mutta ne ylittävät monen ärsytyskynnyksen, selviää HS:n kyselystä

    10. 10

      Uusi ennuste antaa entistä dramaattisemman arvion: väkiluku kääntyy laskuun vuonna 2035

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies hyppäsi Pitkältäsillalta ja kuoli – ”Oli ilmeisesti halunnut näyttää, että pystyy uimaan kylmässä vedessä”

    2. 2

      Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan

      Tilaajille
    3. 3

      Viranomainen tarkasti Meilahden sairaalan: leikkausosastolla raadetaan niin äärirajoilla, että siitä aiheutuu vaaraa

    4. 4

      Marco Bjurström vaikenee tanssikoulunsa hyväksikäyttö­epäilyistä – Alan veteraani Anitra Ahtola tuomitsee tapauksen: ”En hyväksyisi omassa koulussani”

    5. 5

      Raiskauksen määritelmää muuttava kansalaisaloite etenee eduskuntaan – Näin aloite määrittelee rangaistavat sukupuoliyhteydet

    6. 6

      Norjalaisfregatti voi vaipua vieläkin syvemmälle, nostotyö vie viikkoja – Naisupseereja ryöpytetään vaikka ei tiedetä, olivatko he edes laivalla

    7. 7

      Uni oli pelottava, ja siinä kuusivuotias Patrick Tiainen rakasti poikaa – Tiainen nousi karismaattisen seurakunnan johtoon, uskoi Jumalan eheyttävän hänet ja myönsi lopulta, että uni oli totta

      Tilaajille
    8. 8

      Miksi autojen keskipaikan kohdalla on möykky, joka tekee keskipaikka­matkustuksen epämukavaksi?

    9. 9

      Floridan tiukoissa vaaleissa ajauduttiin 8,3 miljoonan äänen käsilaskentaan ja oikeuden­käynteihin – ”Olemme tehneet itsemme naurun­alaisiksi koko maailman edessä”

    10. 10

      Kolme tavallista suomalais­naista repäistiin pysty­metsästä super­tähdiksi Etelä-Koreaan – ”Mihin olemme oikein lähteneet mukaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Siivooja Aino-Maija Leinonen näki keskiluokkaiset kodit ja päätti elää toisin – ”Kaikkien lempiväri on valkoinen ja kaikilla on samat esineet”

      Tilaajille
    2. 2

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    4. 4

      Suorakulmaisen jäävuoren mysteeri selvisi Etelämantereella

    5. 5

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    6. 6

      Syvällä Lapin erämaassa kulkee natsi-Saksan viimeinen puolustuslinja, ja nyt sieltä löytyi salaperäinen vankileiri

      Tilaajille
    7. 7

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    8. 8

      Helsingissä kuultiin ”Islannin ihmeestä”: Nuorten juominen, tupakointi ja huumeiden­käyttö laskivat dramaattisesti, koska vanhempien asenteet ja käytös muuttuivat

    9. 9

      ”Täällä tulee törmäys sitten” – 130-metrinen norjalainen sotalaiva törmäsi säiliöalukseen monista varoituksista huolimatta, käy ilmi lauantaina julkaistulta äänitteeltä

    10. 10

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön sekä uutis­sivuston ja buukkasi niiden avulla kiertueen ilman yleisöä – nyt hän selittää tekoaan Twitterissä

    11. Näytä lisää