Politiikka

Millaista on oikeudenmukainen verotus? Sdp:n Rinne kutsuu puolueet ja virkamiehet talkoisiin miettimään asiaa

Kokoomuksen Petteri Orpon budjettiesityksessä ei ole minkäänlaisia tulevaisuusinvestointeja, ei edes aihioita, Rinne sanoi Sdp:n eduskuntaryhmän kokouksessa Vaasassa.

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne kutsuu kaikki puolueet – erityisesti hallituspuolueet – esittelemään oman vaihtoehtonsa, jotta suomalaisten verotuksen rakenteeseen voidaan tehdä ”oikeudenmukaisia korjauksia”.

Rinne haluaa että korjaukset tehdään niin, etteivät yhteiskunnan palvelut kärsi.

”Pelkkä ein sanominen ei riitä”, Rinne sanoi Sdp:n eduskuntaryhmän kesäpäivillä Vaasassa pitämässään puheessa.

Ehdotus liittyy viime päivien keskusteluun ansiotulojen verotuksesta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vuoden 2016 kilpailukykysopimus nosti palkansaajien sosiaaliturvamaksuja. Hallitus on alentanut verotusta sen verran, etteivät sosiaaliturvamaksut ole heikentäneet juuri kenenkään ostovoimaa kikyn takia. Ay-liike vaati sopimuksen jälkeen korvausta. Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) on kaavaillut 200–300 miljoonan euron veronalennusta ensi vuoden budjettiin.

Rinteen mukaan kilpailukykysopimuksen takia ei enää tarvita veronkevennyksiä.

”Asiantuntijoiden mukaan kiky-sopimuksen takia ei enää tarvita verojen keventämistä. Nyt tarvitaan satsauksia tulevaisuuteen”, Rinne sanoi torstaiaamuna Vaasan torilla. Rinne oli saapunut Vaasaan Sdp:n eduskuntaryhmän kesäkokoukseen.

Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen on sanonut Ylen haastattelussa, että palkansaajien verotus ei kiristyisi, vaikka hallituksen kaavailemia satojen miljoonien lisäkevennyksiä tuloverotukseen ei tehtäisikään.

Hallitus neuvottelee ensi viikolla valtion ensi vuoden budjetista. Keskeisessä roolissa on juuri verotuksen alentaminen. Voi olla, ettei hallituksen tarvitse alentaa juurikaan verotusta, koska työttömyysvakuutusmaksu on alentumassa todennäköisesti vähintään 150 miljoonalla eurolla palkansaajien osalta.

Rinne haukkui valtiovarainministeri Orpon ensi vuoden budjettiesityksen näköalattomaksi, jossa ”ei ole minkäänlaisia tulevaisuusinvestointeja, ei edes aihioita”.

Rinne muuttaisi ensi töikseen budjettia nyt niin, että hän puolittaisi yrittäjävähennyksen ja siirtäisi rahaa pieni- ja keskituloisten yrittäjien hyväksi. Rinteen mukaan oppivelvollisuusiän nostaminen pitäisi aloittaa jo nyt, koska 3500 nuorta aikuista putoaa perusopetuksen jälkeen koulutuksen ulkopuolella.

Talkooehdotuksia on tullut Rinteeltä ennenkin. Vuosi sitten vastaavassa tilaisuudessa hän yllytti suomalaisia synnytystalkoisiin, mistä alkoi vilkas keskustelu kehotuksen sopivuudesta.

Rinne kommentoi torstaina myös uusinta HS:n gallupia, jossa Sdp on edelleen ykkösenä vaikkakin kannatuksessa on pientä pudotusta.

”Hyvä gallup, kun Sdp on ykkönen. Taistellaan koko ajan, että gallupeissakin tilanne paranee”, Rinne kommentoi.

”Me pysymme gallupeissa ykkösenä ja voitamme vaalit.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sdp
  • Politiikka
  • Eduskunta
  • Budjetti 2019
  • Teemu Luukka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    2. 2

      Eero Kärtevä luki lääketieteen pääsykokeisiin aamuseitsemästä iltakymmeneen ja vei kirjat armeijavuonna mukanaan metsäänkin – Miltä tuntuu, kun joku huijaa pääsykokeessa?

    3. 3

      Ennennäkemätön huijaus­epäily Helsingin lääke­tieteellisen pääsy­kokeissa: Surkeasti vastanneen kokelaan papereihin ilmestyi mystisesti täydelliset vastaukset

    4. 4

      Brittimedia: EU varautuu brexit-neuvotteluiden romahtamiseen

    5. 5

      Sipoo vaihtoi arvorakennuksen 10 000 euroon ja purettavaan hometaloon – ostajat laittoivat rakennuksen heti myyntiin 620 000 eurolla

    6. 6

      Amerikkalais­nuoret imevät nyt myrkkyä muisti­tikusta – Sähkö­tupakka Juulista tuli trendi­pahe, jota myyjä pitää petollisena: ”Se pilaa kaiken”

      Tilaajille
    7. 7

      Näin lääketieteellisen pääsykoehuijaus toteutettiin – Huijarikaksikko peukaloi alkuperäistä valintakoepaperia, tässä ovat käytetyt mallivastaukset

    8. 8

      Helsinkiin rakennetaan historian kallein sairaala – Tällainen yhdeksännumeroisen summan nielevästä rakennuksesta tulee

    9. 9

      Ilmatieteen laitos varoittaa: Myrsky iskee illalla Etelä-Suomeen – Helsingin pelastuslaitos: Tuuli uhkaa taloja

    10. 10

      Kauppakeskus Redin arkkitehti vertasi ostaria riemastuttavasti Italian Sienaan ja käski mennä muualle, jos ei innosta – selvitimme vertauksen todenperäisyyttä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    2. 2

      Ennennäkemätön huijaus­epäily Helsingin lääke­tieteellisen pääsy­kokeissa: Surkeasti vastanneen kokelaan papereihin ilmestyi mystisesti täydelliset vastaukset

    3. 3

      Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

    4. 4

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    5. 5

      Amerikkalais­nuoret imevät nyt myrkkyä muisti­tikusta – Sähkö­tupakka Juulista tuli trendi­pahe, jota myyjä pitää petollisena: ”Se pilaa kaiken”

      Tilaajille
    6. 6

      Friteerattuun kanaan erikoistunut pikaruokaketju Kentucky Fried Chicken tulee Suomeen

    7. 7

      Suomalaista miesnäyttelijää syytetään raiskauksesta

    8. 8

      Ylivelkaisen vanhemman kuolema sekoitti elämäni ja ajoi minut työttömäksi

    9. 9

      Kiira Korven tilitys entisistä valmentajistaan on karua luettavaa: ”Jälkeenpäin on ollut pysäyttävää tajuta, kuinka pahoin voin”

    10. 10

      Kun kirjailijasta tehtiin ennustaja: Ilkka Remes kirjoitti Turun saariston ratsiasta jo vuosia sitten, ja se tuskin oli vahinko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    6. 6

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    7. 7

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    8. 8

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    9. 9

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    10. 10

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. UEFA palkitsi HJK:n ruohonjuuritason työstä parhaan seuran -palkinnolla – pelaajamäärä kasvanut yli 600:lla
    3. Pörssiklubi äänestää tänä iltana naisten pääsystä jäseniksi – HS kertoo tuloksen tuoreeltaan
    4. Eero Kärtevä luki lääketieteen pääsykokeisiin aamuseitsemästä iltakymmeneen ja vei kirjat armeijavuonna mukanaan metsäänkin – Miltä tuntuu, kun joku huijaa pääsykokeessa?
    5. Kommentoiko Venäjän pää­ministeri Medvedev krp:n operaatiota Turun saaristossa? HS:n suora lähetys ja hetki hetkeltä -seuranta noin kello 17 jälkeen
    6. Poliisilta lisätietoa Tampereella tapahtuneesta kiristyksestä ja henkirikoksesta: 69-vuotias mies lähti naisen kanssa ravintolasta, joutui kiristyksen kohteeksi ja kuoli lyönnin seurauksena
    7. Italian entinen maajoukkuehyökkääjä kiistää dopingin – sanoo saaneensa kiellettyä ainetta saastuneesta ruuasta
    8. Brittimedia: EU varautuu brexit-neuvotteluiden romahtamiseen
    9. Uuden Harry Potter -elokuvan traileri paljastaa niin yllättävän tiedon Voldemortin lemmikkikäärmeestä, että fanien on ollut vaikeaa hyväksyä sitä
    10. Miehen epäillään lyöneen teräaseella toista miestä jalkakäytävällä Malmilla – Tekijä ilmoittautui itse poliisille
    11. MTV: Poliisi epäilee NHL-hyökkääjä Jori Lehterän sekaantuneen laajaan kokaiinivyyhtiin
    12. Näytä lisää