Politiikka

Jääkö Sipilän kesä­parta pysyväksi? Pää­ministereillä partaa ei ole nähty lähes 90 vuoteen ja siihen on hyviä syitä

”Partahan symboloi tietynlaista rentoutta ja huolettomuutta. Voidaan ajatella, että siististi ajeltu leuka kertoo skarppiudesta ja vakavastiotettavuudesta”, pohtii tyyliasiantuntija Sami Sykkö pohtii.

Kun Juha Sipilä (kesk) katsoi peiliin lauantaiaamuna, hänellä oli edessään tärkeä päätös. On 1. syyskuuta, ja pääministerin kesäparta on muuttumassa ihan tavalliseksi parraksi.

Sipilän kasvojen karvoitukseen on kiinnitetty kesän aikana laajalti huomiota. Muun muassa poliitikkokollegat kommentoivat partaa myönteiseen sävyyn Porin Suomi-Areena-tapahtumassa.


Jos Sipilä ei aja partaansa vaan jättää sen pysyväksi osaksi tyyliään, hänestä tulee ensimmäinen parrakas pääministeri aikoihin. Parin viime vuosikymmenen miespuoliset pääministerit Alexander Stubb, Jyrki Katainen, Matti Vanhanen ja Paavo Lipponen ovat olleet paljasleukaisia. Ainakin Ylen ykkösaamussa lauantaiaamuna Sipilä esiintyi yhä parrakkaana.

Entinen politiikantoimittaja ja poliittisen historian tuntija Unto Hämäläinen ei muista parrakkaita pääministerejä koko Suomen itsenäisyyden ajalta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

A.K. Cajander oli viiksekäs vuosina 1937–39 ja kyllä 1920- ja 30-luvuilla oli viiksiniekkoja enemmänkin, jos oikein muistan. Kokopartaista en muista siltäkään ajalta, saati sodanjälkeiseltä ajalta ensimmäistäkään”, Hämäläinen sanoo.

Wikipedian Suomen pääministeri -artikkelissa on listattuna kaikki pääministerit kuvan kera. Joukosta ei löydy yhtään kunnon partaa. Kyösti Kalliolla (pääministerinä 1929–1930) on komeiden viiksien seurana jonkun verran leukakarvoitusta, muiden leuat ovat ajettuja.

HS:n Kuukausi­liitteessä politiikan suhdetta partaan käsiteltiin pitkästi kesäkuussa. Jutussa kerrotaan, että partaisuus on etenkin vihreissä yleistä. Näin on ollut Osmo Soininvaaran ajoista nykyiseen puoluejohtoon: Touko Aallolla on muhkea parta, ja parta löytyy myös edeltäjältä, Ville Niinistöltä.

Kesäpartoja on poliitikoilla näkynyt. Sdp:n kansan­edustaja ja eduskunnan entinen puhemies Eero Heinäluoma (sdp) kasvatti kesällä 2015 parran, jonka hän Ilta-Sanomien järjestämän äänestyksen tuloksena piti myös syksyllä.

Kulttuuri­historioitsija Hannu Salmi ja sosialismin historian tuntija Veli-Pekka Leppänen huomauttavat Kuukausiliitteessä myös parran olleen aikoinaan ongelmallinen: se liitettiin Neuvostoliittoon. Jo 1800-luvulla kommunismille antoivat parrakkaat kasvonsa Marx, Engels ja Lenin. Stalin muistetaan muhkeista viiksistään.

Nyt ajat ovat kuitenkin aivan toiset ja parrat ovat täyttäneet niin maailmalla kuin Suomessa katukuvat. Tyyliasiantuntija Sami Sykön mukaan parrat löivät läpi vuosina 2014–2015 ja saavuttivat huippunsa vuonna 2016.

Buumi ei kuitenkaan näy Arkadianmäellä, miksi?

”Partahan symboloi tietynlaista rentoutta ja huolettomuutta. On ehkä niin, että poliitikot haluavat välttää tällaista mielikuvaa. Voidaan ajatella, että siististi ajeltu leuka kertoo skarppiudesta ja vakavastiotettavuudesta”, Sykkö pohtii.

Sykkö nostaa esiin presidentinvaaleissa ehdolla olleen Nils Torvaldsin.

”Hänellä oli parta, mutta myös muuten näkyvä ja rento tyyli.”

Sykön mukaan yksi parran suosiota poliitikkojen keskuudessa vähentävä tekijä saattaa olla se, että se paljastaa harmaantumisen. Hiuksista voi värjätä harmaat piiloon, parrasta ei oikein.

Tyyliasiantuntija näyttää pääministerin parralle ehdottomasti peukkua.

Sykön mukaan on hyvä asia, että valtionpäämiesten tyyli tulee esiin ja sitä saa myös muunnella. Ulkonäköasiat nousevat helposti esille yhä persoonakeskeisemmäksi muuttuneessa poliittisessa ympäristössä.

 

”Sipilän parta on oikein siisti, ei repsota”

Sykkö nostaa esimerkiksi Emmanuel Macronin ja tämän vaimon Brigitte Macronin. Tyylikäs pariskunta on ikään kuin kuva Ranskan nykypolitiikasta.


”Sipilän parta on oikein siisti, ei repsota. Pääministerin arvolle sopiva. Ja olisiko tässä myös vähän sitä, että vielä loppukaudelle halutaan antaa itsestä vähän rennompi mielikuva?”

Rennomman imagon tavoittelu korostaisi Sipilän partaa eräänlaisena vaalipartana kesäparran sijaan.

Sykkö on kuitenkin pessimistinen parran säilymisen suhteen.

”Epäilenpä, että kun syksy kunnolla koittaa, hän ajaa sen pois.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tyyli
  • Juha Sipilä
  • Politiikka
  • Ulkonäkö

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Uusi nopea testi paljastaa, kuinka suuri on riski sairastua muistisairauteen

    2. 2

      Iltalehti: Antti Kaikkonen ja Satu Taiveaho eroavat

    3. 3

      Neljä kokoomuksen naista kieltäytyi tukemasta Soinia – kokivat ”painostusta” ja ”vähättelyä”

    4. 4

      ”Erittäin fiksu”, sanoo ohjaaja Spike Lee elokuvansa psykopaattirasistista Jasper Pääkkösestä – Viikonloppuna Lee kylpee Pääkkösen saunassa, sillä yhteistyö jatkuu

      Tilaajille
    5. 5

      ”Vaatekaappi pursuaa tavaraa, mutta mitään järkevää päällepantavaa ei löydy” – Kapselipukeutuminen ratkaisee ongelman, näin se toimii

      Tilaajille
    6. 6

      Kiista soluasunnon tiskialtaalla johti yli sataan veitseniskuun Mikkelissä – oikeus tuomitsi opiskelijan murhasta

    7. 7

      Alusvaateketju julkaisi ”seksikkään Handmaid’s Tale -asun” – internet raivostui, yhtiö poisti asun ja todellisuutemme otti taas askeleen lähemmäs satiiria

    8. 8

      May: ”Brexit-neuvottelut ovat umpikujassa” – Ellei EU ota seuraavaa askelta, Britannia varautuu jättämään sen ilman pelisääntöjä tulevasta

    9. 9

      Jaakko Pitkäjärvi osti puolen miljoonan euron McLaren 720:n – sitten ”brutaali vehje” lipesi

    10. 10

      Keskusta ja kokoomus antoivat tukensa Timo Soinille – merkittävin asia äänestyksessä oli politiikan uskottavuus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen junat ovat kuin tieteiselokuvista Ruotsiin verrattuna – Yksityisille avattu junaliikenne tökkii, eikä aikatauluihin voi luottaa

    2. 2

      Alusvaateketju julkaisi ”seksikkään Handmaid’s Tale -asun” – internet raivostui, yhtiö poisti asun ja todellisuutemme otti taas askeleen lähemmäs satiiria

    3. 3

      Eduskunta äänesti Soinin luottamuksen puolesta äänin 100–60, kokoomuksen rivit rakoilivat

    4. 4

      Jaakko Pitkäjärvi osti puolen miljoonan euron McLaren 720:n – sitten ”brutaali vehje” lipesi

    5. 5

      ”Vaatekaappi pursuaa tavaraa, mutta mitään järkevää päällepantavaa ei löydy” – Kapselipukeutuminen ratkaisee ongelman, näin se toimii

      Tilaajille
    6. 6

      Ketogeeninen ruokavalio on trendi, jossa paino voi pudota nopeastikin – Ravitsemus­terapeutti: ”En kannusta, koska dieetti voi johtaa aineenvaihdunnallisiin ongelmiin”

    7. 7

      Ystäväni poika ei ole oppinut amiksessa juuri mitään – Onko ammattikoulutus todella näin surkealla tolalla?

    8. 8

      ”27 oppilaan luokalla on viisi historiankirjaa” – HS kysyi helsinkiläis­vanhemmilta lasten koulu­kirjoista, ja tulos on häkellyttävä

      Tilaajille
    9. 9

      Aftonbladet: Oppilas vangittiin Ruotsissa epäiltynä opettajan raiskauksesta

    10. 10

      Eppu Normaalin Pantse Syrjää syytetään vaimonsa rajuista pahoinpitelyistä – Syrjä kiistää syytteet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    3. 3

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    4. 4

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    5. 5

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    8. 8

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    9. 9

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    10. 10

      Siirtämäänsä autoa tuhonnut hinaus­auton kuljettaja herätti hämmennystä Vantaan Koivu­haassa – auto oli tarkoituskin viedä romutettavaksi, kertoo kuljettaja

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Trump vaati Twitterissä todisteita naiselta, joka syyttää Kavanaughia seksuaalisesta häirinnästä
    3. Kymmeniä yhä kadoksissa lautan kaaduttua Victoriajärvellä Tansaniassa – yli sata ruumista löydetty
    4. Suomen ensimmäinen #metoo-oikeudenkäynti alkoi – Laulaja Tomi Metsäketoa koskevista kirjoituksista haetaan sakkorangaistuksia
    5. May: ”Brexit-neuvottelut ovat umpikujassa” – Ellei EU ota seuraavaa askelta, Britannia varautuu jättämään sen ilman pelisääntöjä tulevasta
    6. Iltalehti: Antti Kaikkonen ja Satu Taiveaho eroavat
    7. FC Barcelonan pelaajat osaavat tehdä yhden kysymyksen lihasvamman sattuessa: ”Olenko menossa Turkuun?” – joukkueen lääkäri oli torstaina mukana tuoreimmassa leikkauksessa
    8. Espanjan jalkapalloliitto haluaa kieltää Barcelona–Girona-ottelun pelaamisen Yhdysvalloissa – Liitto kaipaa syytä katalonialaisjoukkueiden valinnalle, väittää urheilulehti
    9. Kiista soluasunnon tiskialtaalla johti yli sataan veitseniskuun Mikkelissä – oikeus tuomitsi opiskelijan murhasta
    10. Tunti sitten
    11. ”Erittäin fiksu”, sanoo ohjaaja Spike Lee elokuvansa psykopaattirasistista Jasper Pääkkösestä – Viikonloppuna Lee kylpee Pääkkösen saunassa, sillä yhteistyö jatkuu Tilaajille
    12. Kapinalippu nousi asunnottomien asuntolan lipputankoon Hietaniemenkadulla – Tuntematon pilailija onnistui täydellisesti: lippu on jumissa eikä sitä saada alas
    13. Näytä lisää