Politiikka

Taas syttyi sairaalariita, nyt Savonlinna taistelee leikkauksistaan – ”Julkiset sairaalat joutuivat kilpailuasetelmaan, jollaista ei aiemmin ole ollut”

Tavoitteena on selvittää ensisijaisesti yhteisyritysmallia, jolla leikkausmäärä saataisiin kaksinkertaistettua 600:aan vuodessa.

Sairaaloiden välinen työnjakokiistely on Etelä-Savossa johtanut siihen, että Savonlinnan keskussairaala sopi torstaina yhteistyöstä tekonivelleikkauksiin erikoistuneen Coxan kanssa.

Savonlinnan ja Mikkelin keskussairaaloiden väliset neuvottelut työnjaosta karahtivat kiville alkukesästä. Siksi Savonlinna ja Coxa selvittävät tämän vuoden aikana, perustavatko ne yhteisyrityksen vai aloittavatko yhteistyön jollakin muulla järjestelyllä.

Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän Sosterin johtaja Panu Peitsaro sanoo, että kyse ei ole ulkoistuksesta.

Savonlinnan keskussairaalassa leikataan tällä hetkellä hieman alle 300 tekoniveltä vuosittain, mikä on uusien säännösten mukaan liian vähän. Vuoden alussa voimaan tullut keskittämisasetus säätää minimimäärät tietyille leikkauksille, ja esimerkiksi tekonivelleikkauksia pitää sairaalassa olla vähintään noin 600 vuodessa, jotta se voisi jatkaa toimintaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tarkoituksena on, että yhteistyön avulla Savonlinnassa leikattaisiin vastaisuudessa vähintään asetuksen mukainen määrä potilaita. Nykyinen valinnanvapauslaki tarkoittaa, että potilaita voisi tulla sinne muualtakin Suomesta, jolloin 600 leikkauksen raja täyttyisi. Coxan pääsairaala sijaitsee Tampereella.

Coxa on julkisomisteinen yhtiö. Sen pääomistaja yli 60 prosentin osuudella on Pirkanmaan sairaanhoitopiiri. Toiseksi suurin on Tampereen kaupunki.

Lapissa vastaavanlainen työnjakoriita johti siihen, että koko Länsi-Pohjan keskussairaala ulkoistettiin yksityiselle Mehiläiselle. Muun muassa Kemissä ja Torniossa toimiva Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri ei kyennyt sopimaan yhteistyöstä Lapin sairaanhoitopiirin kanssa, jonka pääsairaala on Rovaniemellä.

Savonlinnan keskussairaalassa on jo lopetettu synnytykset, ja nyt myös leikkaustoiminta nykyisessä laajuudessaan on ollut uhattuna. Hallitus on pyrkinyt keskittämään leikkaukset ja päivystyksen suurimpiin sairaaloihin keskittämis- ja päivystysasetuksilla, jotka ovat herättäneet vastustusta eri puolilla Suomea.

Savonlinnan ja Mikkelin neuvotteluissa selvitettiin ensiksi sitä, että tekonivelkirurgia olisi siirtynyt kokonaan Savonlinnaan keskussairaalaan ja selkä-, syöpä- ja vaativa päivystyskirurgia olisi keskitetty Mikkelin keskussairaalaan.

Tämä ei lopulta Mikkelille sopinut muun muassa sillä perusteella, että se olisi voinut vaarantaa sairaalan päivystystoiminnan.

Mikkeli teki vastatarjouksen siirtää Savonlinnaan lääkäripalveluita polikliiniseen toimintaan ja päivystykseen, mutta Savonlinna ei pitänyt tarjousta riittävän hyvänä. Sen lisäksi selvitettiin, olisiko sairaaloiden välinen työnjako mahdollinen koko erityisvastuualueella, jonka keskipisteenä on Kuopio.

Peitsaron mukaan Savonlinnassa tehdään vuosittain noin 2 000 kirurgista toimenpidettä, joista lähes 500 kuuluu keskittämisasetuksen piiriin.

”Se olisi meille Savonlinnassa katastrofi, jos me vain luopuisimme niistä toimenpiteistä. Kahdestatuhannesta neljäsosa lähtisi pois”, Peitsaro sanoo.

Peitsaron mukaan nykyisessä kuntapohjaisessa mallissa jokainen ajaa oman organisaationsa etua ja on vaikea nähdä, että mikään sairaala luopuisi vapaaehtoisesti jostakin toiminnastaan.

”Asetusten takia julkiset sairaalat joutuivat kilpailuasetelmaan, jollaista ei aiemmin ole ollut.”

Mikkeli ja Savonlinna joutuvat toimimaan samassa Etelä-Savon maakunnassa, jos hallituksen kaavailema maakuntauudistus toteutuu. Peitsaro ei usko, että Savonlinnan mahdollinen yhteistyö Coxan kanssa haittaisi tulevan maakunnan terveyspalveluiden järjestämistä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sairaalat
  • Kirurgia
  • Savonlinna
  • Mikkeli
  • Tekonivelet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Näinkin voi käydä: Täysiä kaahaava ”sukkahousupyöräilijä” ja kaksi koiranulkoiluttajaa kohtasivat kevyen liikenteen väylällä Espoossa – Kohta kaikki jo kiittelivät toisiaan vuolaasti

    3. 3

      Sydämen jäykistyminen aiheuttaa nuorten äkkikuolemia – lihakseen kasvava sidekudos voi tuottaa kohtalokkaan rytmihäiriön

      Tilaajille
    4. 4

      Tapon yritys Aleksis Kiven kadulla: 27-vuotias mies lähti seuraamaan itselleen tuntematonta miestä ja löi tätä teräaseella porttikäytävässä

    5. 5

      Puolustusministeriö: Valtio voi pakkolunastaa kansallista turvallisuutta uhkaavia kiinteistöjä jo nyt – Lunastusta harkittu aiemmin Etelä-Karjalassa

    6. 6

      Amerikkalaisnäyttelijä nosti täysin puskista suomalaissarja Sorjosen tämän hetken parhaimmistoon – tuntemattomat näyttelijät mahtavia, ”visuaalinen näyttävyys tyrmäävä”

    7. 7

      HJK:n juhlat yökerhossa päättyivät epäiltyyn pahoinpitelyyn lauantaina aamuyöllä

    8. 8

      23-vuotias nainen tapettiin Kannelmäessä – Yksi mies otettu kiinni, toista etsitään

    9. 9

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    10. 10

      Valkoinen tuholainen leviää Suomeen, eikä sitä pysäytä edes pakkanen – havununna on Euroopan pelätyimpiä metsätuholaisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    3. 3

      Krp:tä kiinnostaneet huvilat vilisevät valvonta­kameroita ja rannassa on viran­omaisilta ostettuja veneitä – HS tutustui poliisin ratsaaman yrityksen kiinteistöihin

    4. 4

      HS selvitti krp:n operaation kohteena olleen Airiston Helmen omistukset Turun saaristossa – grafiikka näyttää, kuinka yritys on ostanut lukuisia saaria tärkeältä laivaväylältä

    5. 5

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    6. 6

      Trump väitti, että Yhdysvalloissa on maailman puhtain ilma – WHO:n mukaan oikea vastaus on Suomi

    7. 7

      Sydämen jäykistyminen aiheuttaa nuorten äkkikuolemia – lihakseen kasvava sidekudos voi tuottaa kohtalokkaan rytmihäiriön

      Tilaajille
    8. 8

      Amerikkalaisnäyttelijä nosti täysin puskista suomalaissarja Sorjosen tämän hetken parhaimmistoon – tuntemattomat näyttelijät mahtavia, ”visuaalinen näyttävyys tyrmäävä”

    9. 9

      Kun kaljatölkki osui Konsta Pylkkäsen, 28, selkään, hän muisti, etteivät nämä olekaan oikeita kavereita – Moni vammainen kokee kiusaamista ja syrjintää

    10. 10

      Mitä saa perustellusti kysyä työhaastattelussa ja mitä ei? Asiantuntijat kertovat myös, miten oudon kysymyksen voi väistää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    3. 3

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    4. 4

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    5. 5

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    6. 6

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    7. 7

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    8. 8

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    9. 9

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    10. 10

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Näinkin voi käydä: Täysiä kaahaava ”sukkahousupyöräilijä” ja kaksi koiranulkoiluttajaa kohtasivat kevyen liikenteen väylällä Espoossa – Kohta kaikki jo kiittelivät toisiaan vuolaasti
    3. Italian populistihallituksen uusi määräys helpottaa ”valepakolaisten” karkotuksia ja kansalaisuuden riisumista
    4. Kokoomuspoliitikoilla on runsaasti viihdenäkyvyyttä Maikkarilla, joka sai valtiolta miljoonatuet – MTV:n mukaan ohjelmien tähdillä ja rahoilla ei ole tekemistä keskenään
    5. Valkoinen tuholainen leviää Suomeen, eikä sitä pysäytä edes pakkanen – havununna on Euroopan pelätyimpiä metsätuholaisia
    6. Puolustusministeriö: Valtio voi pakkolunastaa kansallista turvallisuutta uhkaavia kiinteistöjä jo nyt – Lunastusta harkittu aiemmin Etelä-Karjalassa
    7. Krp:tä kiinnostaneet huvilat vilisevät valvonta­kameroita ja rannassa on viran­omaisilta ostettuja veneitä – HS tutustui poliisin ratsaaman yrityksen kiinteistöihin
    8. Molemmat Turun saariston talousrikos­tutkinnassa pidätetyt ovat ulkomaalaisia – Venäläismediat: Toinen on Venäjän kansalainen
    9. Metallica esiintyy ensi kesänä Hämeenlinnassa
    10. HJK:n juhlat yökerhossa päättyivät epäiltyyn pahoinpitelyyn lauantaina aamuyöllä
    11. Helsinki hivuttaa lisää vieraiden kielten opetusta alaluokille, ensin ruotsinkielisissä kouluissaan
    12. Näytä lisää